Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko meillä oikeus surra sitä, että vaikka toiveet olisivat kovat niin lapsia meille ei enää suoda? Yleistyksenä mielipiteet tuntuvat olevan, että ei ole tarvetta surra koska lapsia meillä jo on. Kuitenkin miehen kanssa koemme tämän suurena luopumisen tuskana, että meille ei enää tule vauvaa. Kolme keskeytynyttä keskenmenoa takana ja henkisesti ei yritystä enää jakseta.

  • ylös 10
  • alas 9

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Kenen antamaa oikeutta sinä tässä haet? Tämän keskustelupalstan sinulle todennäköisesti tuntemattomien ihmisten vai?

Sinä suret asioita jotka sinua surettaa riippumatta siitä mitä joku muu on siitä mieltä. Ei se sen ihmeellisempää ole.

  • ylös 35
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Tietenkin saa, mutta kannataa kokeilla tosiaan jotain terapiaa, kuitenkin tärkeää on pystyä jatkamaan elämäänsä ja hyväksymään ne asiat joihin ei voi vaikuttaa.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

[quote=Vierailija]Kenen antamaa oikeutta sinä tässä haet? Tämän keskustelupalstan sinulle todennäköisesti tuntemattomien ihmisten vai?

Kyllä. T. Ap

Vierailija

Saat tietysti - jos sinulla on toive useammasta lapsesta, mutta et niitä enää saa, miksi ihmeessä et saisi sitä surra? 

  • ylös 10
  • alas 0
Vierailija

Totta kai saa surra! Mutta jos hierot tätä surua sellaisen naamaan joka ei ole saanut sitä ensimmäistäkään lasta, saat kyllä paskaa niskaasi. Aika aiheestakin

  • ylös 33
  • alas 0
Vierailija

Useamman lapsen äitinä? Eli lapsia on enemmän kuin 3-4? Mielestäni vähän itsekästä tehdä suurta numeroa suremisesta, maailmassa on paljon suurempiakin murheita. Olet kuitenkin saanut usean lapsen. Jotkut eivät saa yhtäkään, toiset eivät koskaan rakastu, jotkut näkevät nälkää, toiset menettävät lapsensa ja miehensä sodassa.... Kannattaa vähän miettiä isommalla skaalalla.

  • ylös 16
  • alas 4
Vierailija

Montako lasta sulla on ap? Mä suren että jäin yhden lapsen äidiksi kun mies ei halunnut enempää lapsi. Olen jo vanha joten lisää lapsia en enää saa.

Vierailija

Tottakai. Mielestäni täällä on enemmän kritisoitu sitä, että sekundääristä lapsettomuutta verrataan kokonaan lapsettomien tilanteeseen tai joku piti sekundääristä jopa pahempana. Terveisin ivf-hoidoissa oleva.

  • ylös 10
  • alas 0
Vierailija

Mun mielestä on vähän veren kaivamista nenästä, kun laitat tällaisen aloituksen. Tiedät varsin hyvin millaisia vastauksia tulet saamaan. Eikö tuo ole sinun ja miehesi välinen asia????

Vierailija

Voithan vapaasti surra ja märehtiä asiaa - tai sitten ihan vain alkaa elämään täysillä. Sulla kun on lapsiasiat kuitenkin hyvällä mallilla.

Vierailija

Tunteet ei ole oikeita tai vääriä, niitä saa tuntea vapaasti! Se mitä asiasta seuraa ratkaisee, onko oma ja lähimmäisten elämä minkälaista. Eli ei kannata takertua suruun vaan ajatella asioita mahdollisimman positiivisesti, vaikkakin toisaalta surisikin.

Minä tunnistan surun ja katkeruudenkin, kun kolmatta lasta ei meinannut kuulua. Tuntui että samaan aikaan moni ympärillä alkoi odottaa juuri sitä kolmatta. Tuntui aina pieni kateuden häivähdys, mutta tietenkin silti aina onnittelin,  eikä heidän lapsensa ole meiltä pois tietenkään.

Lopulta saatiin kolmaskin, ja olihan se eräänlainen onnen täyttymys <3 Mutta jos ei olisi tullut, olisi ajatukset vain pitänyt ajan kanssa kääntää niin, että näin sen piti mennäkin ja elämä on hyvää ja ihanaa näinkin!

Tsemppiä ap!

Vierailija

Tunteet ei ole oikeita tai vääriä, niitä saa tuntea vapaasti! Se mitä asiasta seuraa ratkaisee, onko oma ja lähimmäisten elämä minkälaista. Eli ei kannata takertua suruun vaan ajatella asioita mahdollisimman positiivisesti, vaikkakin toisaalta surisikin."

Just näin!  Tunteet ovat yksityisasia eikä kenelläkään toisella ole niihin sorkkimista.

Totta kai saat surra siinä kun joku muu suree jotain muuta. En tajua kysymystä onko minulla oikeus? Miksi ihmiset tuntuvat olevan niin kauhean ulkoaohjautuvia? Kaikkeen pitää kysyä lupa, ja pitäisi olla jokin klooni toisista niin ulkonäöltä, elintavoiltaan, suuntautumiseltaan, kaikelta! Pitää kysyä saanko minä ja onko tämä oikein! Pelottaako niin tehdä omat päätöksensä, tuntea omat tunteensa, pitää omat mielipiteensä? 

Jos sinua surettaa, sure. Nauti niistä lapsistasi joita sinulla on, äläkä anna minkään estää sinua siitä. Jos joku toinen jää lapsettomaksi, ei se ole sinun syysi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on vähän veren kaivamista nenästä, kun laitat tällaisen aloituksen. Tiedät varsin hyvin millaisia vastauksia tulet saamaan. Eikö tuo ole sinun ja miehesi välinen asia????

Tätäpä juuri tällä aloituksella ajoin takaa. Saako tästä asiasta edes avoimesti keskustella, saati sitten tuntea surua?  T. ap

Vierailija

Ärsyttävää lähinnä kun pitää muiden ymmärrystä hakea. Itse en käsitä miksi ei niistä lapsista ruemuitse jotka on saanut aikaiseksi, vaan märehtii jotain mitä ei ole. Hyvät lähtökohdat olemassa oleville lapsille, kun eivät vanhemmilleen ole tarpeeksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on vähän veren kaivamista nenästä, kun laitat tällaisen aloituksen. Tiedät varsin hyvin millaisia vastauksia tulet saamaan. Eikö tuo ole sinun ja miehesi välinen asia????

Tätäpä juuri tällä aloituksella ajoin takaa. Saako tästä asiasta edes avoimesti keskustella, saati sitten tuntea surua?  T. ap

Nykyaina monella tuntuu olevan tällainen asenne, että kritiikki tai erilaiset mielipiteet tarkoittaa sitä ettei asiasta saa ollenkaan keskustella. Puhumattomuuden sijaan fiksumpi ratkaisu olisi ehkä oppia elämään sen asian kanssa, ettei kaikki ihmiset ole samaa mieltä. Helpottaa huomattavasti elämää.

-eri

Vierailija

Toki, mutta ehkä täytyy osata vähän suodattaa sitä, missä näitä tunteita purkaa.

Esimerkiksi lapsettomien vertaisryhmistä etsiä ne sekundäärisen lapsettomuuden ryhmät. Ne, joille ei suotu sitä yhtäkään, eivät välttämättä voi kokea vilpitöntä sympatiaa sellaiselle, jolla on jo useampi lapsi mutta suree ettei saanut enempää.

Vierailija

Minusta jokaisen vanhemman ykkösprioriteetin pitäisi kuitenkin olla niissä jo olemassa olevissa lapsissa ja heidän kasvunsa tukemisessa. Siinä mielessä ei, minun mielestäni yhdelläkään vanhemmalla ei ole oikeutta jäädä pitkäksi aikaa märehtimään suruaan syntymättömistä lapsista niin, että syntyneet lapset aistivat sen ja kärsivät tilanteesta. Tiedän, että tämä on provosoivasti sanottu, mutta jos ilo olemassa olevista lapsista ei peittoa kirkkaasti sitä surua niistä syntymättömistä, niin silloin niitä lapsia on minusta alunperinkin tehty vääristä syistä. Silloin on kyse pikemminkin omista mielikuvista ja niihin fiksoitumisesta kuin todellisesta lapsirakkaudesta.

Vierailija

Totta kai saa surra, eihän ihmiseltä voi tunteita kieltää. Ne tulevat sellaisina kuin tulevat. Mutta tuota surua ei kannata verrata lapsettomien suruun tai keskusteluissa yrittää samaistua heihin, silloin se on kyllä loukkaavaa. Eli kyse on toiminnasta, ei itse tunteesta.

Tuohon suruun ei myöskään kannata jäädä kiinni vaan työstää sitä sillä ajatuksella, että vanhemmuudessa - kuten muussakin elämässä - on kyse luopumisesta. Pikkulapsiaika kestää aikansa, sitten ovatkin jo teinejä ja pian lentävät pesästä. Niin se menee ja niin sen kuuluukin mennä. Mutta menetettyjen asioiden tilalle tulee uusia, ja silloin on aika nauttia niistä eikä surra eilisen menetystä.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla