Väitän, että uusperheiden vanhemmat ovat onnellisempia kuin ns. tavallisen perheen vanhemmat! Että miksikö?

meillä kun lapset eivät koskaan voi olla isällään, kun heidän isänsä on kuollut. Tukiverkko on periaatteessa juu laaja, kukaan ei vain koskaan ole suostunut auttamaan, ei edes mieheni kuoltua, kun he ovat sitä mieltä, että jokainen ihan omillaan toimeen tulkoon.

ei ole sitä etävanhempaa ollenkaan.

Lasten isä sukuineen ei ole missään tekemisissä lasten kanssa ja miehen suku ei taas ole mitenkään velvollinen (tai edes halukas) kaitsemaan minun lapsiani. Joten olemme kuin mikä tahansa muukin perhe. Onnellisia olemme, mutta arvon ap, ei se aina noin mene...

Kaikki tuntemani eronneet pariskunnat ovat niitä, joilla olisi hoitopaikkoja vaikka muille jakaa (ja niitä on myös käytetty). Meillä taas ei ole juuri mitään mahdollisuuksia saada lapsia hoitoon ja ihan onnellisia ollaan. Olisihan se kiva päästä joskus kahdestaa johonkin, sitä en kiellä. Mutta en tiedä tekisikö se meistä jotenkin onnellisempia, epäilen ettei.

Kuka kenenkin onnesta tietää?

jos siinä verkossa ei ole yhtään auttajaa, niin mitäs sitten ?

juttu, kun aina on tapauskohtaista ja jokainen voi väittää omasta kokemuksestaan tai tuttavistaan jotain päinvastaistakin. Meillä on uusperhe, jossa yksi lapsi ja uusiomies lukee just Scarryn kirjaa pojalle. Tämä on perhe-elämää parhaimmillaan ja olen todella onnellinen. Toisaalta olin exänkin kanssa niin kauan tosi onnellinen kun hän pysyi parisuhteen sääntöjen parissa. Keskimäärin ehkä uusperheissä on enemmän soviteltavaa kuin yhdinperheissä, mutta jos aikuiset on oikeasti aikuisia, niin siinä ei mitään ongelmaa. Mä nautin siitä, kun saan miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, tosin sekin lysti loppuu, jos tehdään yhteisiä lapsia. Mun parisuhdetta koskaan lapset eivät ole haittanneet, sen sijaan mm. teatterissa käynti miehen kanssa on aika hankalaa ollut.