Rankaiseminen ei kannata – mutta mitä sen tilalle?

Jäähyrangaistus ei opeta lapselle mitään hyvää – ainoastaan sen, että vaikeissa tilanteissa hänet voidaan jättää yksin, sanoo Tiia Trogen. Kuva: Ninna Lindström

Positiivisen kasvatuksen ohjaaja Tiia Trogen neuvoo yhdeksän myönteistä keinoa, joilla pidät rajoista kiinni ilman rangaistuksia.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (18)

sammukka
Seuraa 
Liittynyt24.2.2003

Olen aika lailla samoilla linjoilla. Minun on oikeastaan vaikea edes kuvitella, miksi ihmeessä rankaisisin lasta, joka esimerkiksi vitkuttelee suihkussa tai on suuttunut jostain asiasta. Se on eri asia, mitä suuttuneena tekee, mutta pelkkä tunne ei minusta ole rangaistava.

Kaikenlaisia seuraamuksia onkin tullut enemmän mietittyä lapsen kasvaessa ja koetellessa rajoja. Kun lapsi onkin mennyt ilman lupaa ostarille, ottanut kaverin tavaroita ilman lupaa, typerehtinyt puhelimen kanssa. Yleensä yritän löytää loogisen seuraamuksen (anteeksipyyntö kaverilta tms), mutta joskus ei tunnu keskustelu auttavan - vaikkapa näissä ”reviirin laajentamisissa” omin luvin. Samalla pitää tietysti antaa liekaa, jos se tuntuu kohtuulliselta.

sandels
Seuraa 
Liittynyt27.11.2015

Sanokaapas nyt kaikki syyllistävät neropatit, että kun olet yksin kotona vauvan ja taaperon kanssa, pitäisi saada niille ruoka laitettua ja jopa uskaltautua itse vessaan, mutta jos poistun yli puolen metrin päähän niin taapero lyö vauvaa. Niin että mitäköhän sille taaperolle runoilisin ettei tarvisi laittaa jäähylle (nurkassa oleva matkasänky).

Meillä annetaan huomiota, myös jakamatonta, niin paljon kuon väsyneistä vanhemmista irti lähtee. Pieniäkin hyviä hetkiä kehutaan aidosti ja vuolaasti. Seurauksia selitetään ja opetellaan yhdessä pikkuveljen silittämistä.

Mutta kun on tuo mustasukkaisuus ja uhmaikä. Olen syyllistänyt tuosta jäähylle laitosta itseni melkein hengiltä ja onhan toki hyvä että kirjoitetaan tällaisia artikkeleita jotka syyllistää vielä vähän lisää, mutta kertokaa joku mulle MITEN mä muuten pärjään yksin näiden kanssa? Meillä ei ole itsestäännsiivoutuvaa kotia eikä itsestäänkeittyviä ruokia ja on vain yksi väsynyt äiti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mikä on seuraamuksen ja rankaisun ero? 

Itse hahmotan niin, että seuraamus:
- jos rikot tavaran, et voi leikkiä sillä (en osta uutta)
- jos käyttäydyt huonosti paikassa x, joudumme ennen pitkää lähtemään kotiin
- jos pyydät rumasti huutaen, en mielelläni palvele sinua
- jos teet typerästi, saat tilaisuuden korjata virheesi

Rangaistus:
- jos sanot minulle vastaan, niin menetät viikkorahat
- jos vieläkin yrität puolustella, saat arestia
- sait seiskan kokeesta, et saa jälkiruokaa
- jos teet typerästi, keksin sinulle rangaistuksen, mutta se lähinnä ottaa kaaliin meitä kumpaakin

Vierailija

Voi olla että olen vain onnekas, mutta minulla on kaksi poikaa joita kumpaakaan ei ole tarvinnut koskaan rankaista. Toinen on jo teini-iässä. Meillä on ollut pienestä asti keskusteleva neuvottelukulttuuri kotona. Asioista puhutaan ja sovitaan ennen kuin ne tehdään. Jos mennään kaverille, sovitaan yhdessä milloin tullaan takaisin. Jos aika venyy, soitetaan heti ja kerrotaan asiasta. Olen myös joustava - eli hyväksyn neuvottelualoitteet myös lasten puolelta. Lapset ovat oppineet perustelemaan kantansa ja olemaan rehellisiä, koska luottavat että olen reilu enkä nipota pikkuasioista. Eli minulta uskalletaan kysyä joustoa ja uskalletaan kertoa, jos on tullut mokattua. Lapset ovat kasvaneet nähdäkseni hyvin suunnitelmallisiksi, tiedostaviksi ja harkitseviksi. Osaavat myös keskustella. Siitähän se kaikki lähtee.

Vierailija

sandels kirjoitti:
Sanokaapas nyt kaikki syyllistävät neropatit, että kun olet yksin kotona vauvan ja taaperon kanssa, pitäisi saada niille ruoka laitettua ja jopa uskaltautua itse vessaan, mutta jos poistun yli puolen metrin päähän niin taapero lyö vauvaa. Niin että mitäköhän sille taaperolle runoilisin ettei tarvisi laittaa jäähylle (nurkassa oleva matkasänky).

Meillä annetaan huomiota, myös jakamatonta, niin paljon kuon väsyneistä vanhemmista irti lähtee. Pieniäkin hyviä hetkiä kehutaan aidosti ja vuolaasti. Seurauksia selitetään ja opetellaan yhdessä pikkuveljen silittämistä.

Mutta kun on tuo mustasukkaisuus ja uhmaikä. Olen syyllistänyt tuosta jäähylle laitosta itseni melkein hengiltä ja onhan toki hyvä että kirjoitetaan tällaisia artikkeleita jotka syyllistää vielä vähän lisää, mutta kertokaa joku mulle MITEN mä muuten pärjään yksin näiden kanssa? Meillä ei ole itsestäännsiivoutuvaa kotia eikä itsestäänkeittyviä ruokia ja on vain yksi väsynyt äiti.


Ota isompi mukaan ja anna tehtäväksi joku pikkuhomma. Kehu ja niitä, juttele ja opasta. Pyydä pientä apua myös vauvan kanssa ja kehu kun tekee oikein/ kohtelee vauvaa nätisti. Tietysti teet systemaattisesti selväksi myös kun lapsi tekee väärin mutta ei erityisiä rangaistuksia tarvita. Paheksuva ilme ja tiukkaan sävyyn kielto riittää. Ja ne ohjeet miten lapsi voisi vaihtoehtoisesti toimia. Ja taas sitä kiitosta kun lapsi niin tekee. Toimii loistavasti kunhan tekee tätä jatkuvasti ja johdonmukaisesti. Kaikki lapset haluavat positiivista palautetta ja toimivat kyllä oikein jos osaavat. Huonon käytöksen takana on taito puutteita ja negatiivisia tunteita. Muista myös sanoittaa lapsen tunteita. Uhmaikä voi kyllä olla tosi raskasta aikaa mutta tärkeä vaihe kehityksessä kun lapsi harjoittelee eri mieltä olemista. Kyllä siinä joutuu laittamaan välillä peliin kaiken kärsivällisyytensä ja mielikuvituksensa.

Vierailija

Lukuvinkki ap:lle (ja oikeastaan kaikille jotka haluavat oppia rakentavia tapoja toimia lapsensa kanssa): Ross Greene/ Tulistuva lapsi. Kirja on selkeä, helppolukuinen ja siinä on ihan konkreettisia ohjeita miten toimia. Sain itse vinkin lastenpsykiatrialla työskentelevältä kaverilta ja voin todella lämpimästi suositella muillekin!

Vierailija

Jokaiseen asiaan ei ole keksittävissä mitään "luonnollista seuraamusta" tai se ei ole syystä tai toisesta toteutettavissa. Sen takia tarvitaan myös yleisiä rangaistuksia.

Käyttäjä13761
Seuraa 
Liittynyt20.6.2018

Eipä tuo minusta niin väärältä kuulosta, jos laittaa taaperon joskus hetkeksi matkasänkyyn vauvan turvallisuuden vuoksi, ja selittää tämän myös taaperolle.
Enemmän lapsen mieltä vahingoittaa sellainen lapsen tunteita kieltävä jäähy, jota suosittiin 2000-luvun alkupuolella, jossa jo taaperoa rangaistaan malttinsa menettämisestä sulkemalla hänet yksin huoneeseen ja päästämällä pois vasta, kun on hiljentynyt. Läheiseni tekivät tätä lapselle, kun se alkoi vastustaa jotain huutamalla. He tekivät tätä järjestelmällisesti, koska uskoivat sen olevan hyvä kasvatuskeino. Olihan se ainakin järkevämpää kuin vanhanaikainen piekseminen, joka ei ollut enää yleisesti hyväksyttyä.
Nyt teini-ikäisenä nämä lapset eivät ilmaise vastustustaan suoraan, vaan vetäytymällä yksin mököttämään. Toisaalta tämä onkin harmittoman tuntuinen käytösmalli, mutta toisaalta se taitaa aiheuttaa itsesääliä ja epäreiluuden kokemusta. Aikuisena seuraa omien tunteiden kieltämistä, piilottamista tai sitten hallitsemattomia tunteenpurkauksia.

Olen leikki-ikäisten lasten äiti ja minusta tunteiden sanoittaminen on hyvää kehitystä lastenkasvatuksessa. Kuunnellaan lapsen kokemusta, annetaan hänen sanoa kielteisetkin ajatukset. Tämä ei ole aina helppoa, kun ei sitä ole minultakaan hyväksytty, mutta opettelen itsekin kertomaan tunteistani toisia vahingoittamatta.
Ei lapselle kannata antaa tärkeissä rajoissa periksi, mutta kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen auttaa lasta rauhoittumaan ja jättää turvallisen olon.

Käyttäjä13848
Seuraa 
Liittynyt20.6.2018

Juu hienolta kuulostaa. Sopii varmasti täydellisille, ei väsyneille vanhemmille, joilla on niin helpot lapset joille pelkkä katse riittää. Meilläkin keskustellaan ja mietitään asioita yhdessä, mutta meillä on myös niin temperamenttisia sekä myös jästipäisiä lapsia, että haluaisinpa nähdä kenellä hermo kestää aina vaan auliisti keskustella jos hommat ei monista keskusteluista huolimatta hoidu. Ja minusta nuo seuraamukset on todellakin hyvä ratkaisu, mutta eihän kaikkeen negatiiviseen käytökseen ole olemassa selkeää seuraamusta... Ja siksi on muita rangaistuksia. Minusta rangaistuksilla lapselle opetetaan myös sitä, mikä maailmassa tulee kuitenkin jossain vaiheessa eteen. Jos et toimi sääntöjen mukaisesti, saat rangaistuksen myös aikuisena. Oli se sitten sakko tai joku muu. Onhan nekin seuraamuksia mutta rangaistukselta ne tuntuu. Aika hiuksenhieno on mielestäni rangaistuksen ja seuraamuksen ero. Sitä paitsi jäähyjen vastustajat, eivät ota huomioon sitä, että vanhemmatkin voivat tarvita hetken jäähdyttääkseen omat tunteensa ja lapsi omansa ja sitten kaikki ovat valmiimpia keskustelemaan asiasta. Meillä jäähy on ainakin juuri tällainen tunteiden viilennys hetki (muutama minuutti) jolloin jokainen voi kasata tunteensa ja miettiä mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Meillä lapset välillä jäähyttävät ihan itse itsensä juuri tunteiden jäähyttelyn takia. Ja siis anteeksi vaan mulle ei auennut tuo, jos viivyttelee suihkussa otatko vihreän vai punaisen pyyhkeen??? Mitä hiton väliä sillä on... Mikä on sitten seuraamus joka ei ole rangaistus jos lapsi esim. Kiroilee keskusteluista huolimatta? Tai käyttäytyy muuten sopimattomalla tavalla? Toki AINA lapsen kanssa tulee keskustella ja selittää asioita, mutta minusta lapselle täytyy myös opettaa vastuuta omista tekemisistä, että jos et kerran keskusteluista huolimatta korjaa käytöstäsi on seuraus/rangaistus tämä ja tämä. Sittenhän itse valitsee käytöksellään oman seuraamuksen/rangaistuksen. Pisteet niille, jotka eivät rangaistuksia tarvitse lapsilleen jakaa ja selviätte katseilla ja keskusteluilla. Me huonot vanhemmat voidaan kaivautua mutaan, kun ei osata muuten lapsiamme oikeaan ohjata...

Vierailija

sandels kirjoitti:
Sanokaapas nyt kaikki syyllistävät neropatit, että kun olet yksin kotona vauvan ja taaperon kanssa, pitäisi saada niille ruoka laitettua ja jopa uskaltautua itse vessaan, mutta jos poistun yli puolen metrin päähän niin taapero lyö vauvaa. Niin että mitäköhän sille taaperolle runoilisin ettei tarvisi laittaa jäähylle (nurkassa oleva matkasänky).

Meillä annetaan huomiota, myös jakamatonta, niin paljon kuon väsyneistä vanhemmista irti lähtee. Pieniäkin hyviä hetkiä kehutaan aidosti ja vuolaasti. Seurauksia selitetään ja opetellaan yhdessä pikkuveljen silittämistä.

Mutta kun on tuo mustasukkaisuus ja uhmaikä. Olen syyllistänyt tuosta jäähylle laitosta itseni melkein hengiltä ja onhan toki hyvä että kirjoitetaan tällaisia artikkeleita jotka syyllistää vielä vähän lisää, mutta kertokaa joku mulle MITEN mä muuten pärjään yksin näiden kanssa? Meillä ei ole itsestäännsiivoutuvaa kotia eikä itsestäänkeittyviä ruokia ja on vain yksi väsynyt äiti.

Siivoa kun mies on kotona ja tee ruoat varastoon ja ota vauva vessaan.

Vierailija

sandels kirjoitti:
Sanokaapas nyt kaikki syyllistävät neropatit, että kun olet yksin kotona vauvan ja taaperon kanssa, pitäisi saada niille ruoka laitettua ja jopa uskaltautua itse vessaan, mutta jos poistun yli puolen metrin päähän niin taapero lyö vauvaa. Niin että mitäköhän sille taaperolle runoilisin ettei tarvisi laittaa jäähylle (nurkassa oleva matkasänky).

Meillä annetaan huomiota, myös jakamatonta, niin paljon kuon väsyneistä vanhemmista irti lähtee. Pieniäkin hyviä hetkiä kehutaan aidosti ja vuolaasti. Seurauksia selitetään ja opetellaan yhdessä pikkuveljen silittämistä.

Mutta kun on tuo mustasukkaisuus ja uhmaikä. Olen syyllistänyt tuosta jäähylle laitosta itseni melkein hengiltä ja onhan toki hyvä että kirjoitetaan tällaisia artikkeleita jotka syyllistää vielä vähän lisää, mutta kertokaa joku mulle MITEN mä muuten pärjään yksin näiden kanssa? Meillä ei ole itsestäännsiivoutuvaa kotia eikä itsestäänkeittyviä ruokia ja on vain yksi väsynyt äiti.

Kasvatuksessasi on joku juttu joka on vinksallaan. Mikä lieneekään.

Vierailija

sandels kirjoitti:
Sanokaapas nyt kaikki syyllistävät neropatit, että kun olet yksin kotona vauvan ja taaperon kanssa, pitäisi saada niille ruoka laitettua ja jopa uskaltautua itse vessaan, mutta jos poistun yli puolen metrin päähän niin taapero lyö vauvaa. Niin että mitäköhän sille taaperolle runoilisin ettei tarvisi laittaa jäähylle (nurkassa oleva matkasänky).

Meillä annetaan huomiota, myös jakamatonta, niin paljon kuon väsyneistä vanhemmista irti lähtee. Pieniäkin hyviä hetkiä kehutaan aidosti ja vuolaasti. Seurauksia selitetään ja opetellaan yhdessä pikkuveljen silittämistä.

Mutta kun on tuo mustasukkaisuus ja uhmaikä. Olen syyllistänyt tuosta jäähylle laitosta itseni melkein hengiltä ja onhan toki hyvä että kirjoitetaan tällaisia artikkeleita jotka syyllistää vielä vähän lisää, mutta kertokaa joku mulle MITEN mä muuten pärjään yksin näiden kanssa? Meillä ei ole itsestäännsiivoutuvaa kotia eikä itsestäänkeittyviä ruokia ja on vain yksi väsynyt äiti.


Mulla oli tuossa vaiheessa vauva aina kantoliinassa turvassa, jos jotain piti saada tehtyä. Taapero ei vielä tajua empaattisuudesta tai satuttamisesta juuri mitään, niin mun tehtävä oli huolehtia, etten luo olosuhteita satuttamiselle. Usein ehti silti lyömään niin käytiin keskustelua "aiai, ei saa lyödä. Vauvaa sattui,äitiä harmittaa. Mikähän auttaisi? Auttaisiko silitys? Tai pyydetäänkö yhdessä anteeksi?". Hidas, mutta toimiva prosessi.

Vierailija

Tottelemisen edellyttäminen lapsilta on Suomessa kokenut voimakkaan inflaation. Tämän seurauksena myös rangaistuksia on alettu katsoa hyvin yksipuolisesta näkökulmasta, missä niiden haittapuoliin kiinnitetään voimakasta huomiota ja hyvät puolet unohdetaan liki tyystin.

Totta kai rangaistuksella on ihmiseen monia negatiivisia vaikutuksia, koska sen tarkoitus on juuri olla mielipahaa aiheuttava asia. Mutta ilmankaan niitä ei tottelua oikein saada aikaan silloin, kun on oikeasti lapsen tahto lujasti aikuisen tahtoa vastaan. Keskustelua voidaan aina yrittää, mutta keskustelu on vain yksi keino ja sillä on rajansa. Keskustelu ei varsinkaan ole pakottamista, koska lapsi voi aina päättää olla välittämättä puheista ilman, että se tuntuisi missään ("yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos" -ilmiö).

Epäilen, että jossain vaiheessa tämä kasvatusmuoti kääntyy ja sitä aletaan taas pitää tärkeänä, että lapsi tottelee hänestä huolehtivia aikuisia. Hyvin mahdollista, että se kehityssuunta johtaa myös lievemmän ruumiillisen kurituksen sallimiseen uudestaan. Tämä tottelemisen merkitystä väheksyvä ideologia on jatkunut jo vuosikymmenet ja on tällä hetkellä saavuttamassa hyvin radikaalin olomuodon. Se on yleensä merkki siitä, että suunnanmuutos on lähellä. Suuri yleisö ei ole koskaan erityisemmin välittänyt radikaaleista kasvatusideologioista.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat