Vihaan äitiäni ja olen aikuinen, Onko muita?
En kestä hänen seurassaan muutamaa minuuttia kauempaa ärsyyntymättä vahvasti. Suorastaan raivon partaalle.
Työntää nenänsä asiohin, jotka eivät hänelle kuulu, kommentoi näitä asioita kaikkitietävästi vaikka ei tietäisi aiheesta tuon taivaallista. On puhelias, ulkokultainen, pinnallinen, epäolennaisuuksiin takertuva ja yksinkertaisesti aivan pihalla esim. siitä, miten tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä. Ei omaa minkäänlaisia kykyjä asettaa lapsille rajoja, ei osaa perustella mielipiteitään, ja loukkaantuu jos hänen sanomaansa mitenkään kyseenalaistaa. Itkee tekoitkua ja huutaa pienimmänkin erimielisyyden tullessa ilmi, ei osaa keskustella rauhallisesti. Ei omaa minkäänlaista tilannetajua tai herkkyyttä muita ihmisiä kohtaan.
On vaan niin täydellisen ärsyttävä ihminen. Olen itse rauhallinen, pohdiskeleva ja hiljainen introvertti.
Muistan lapsuudesta vain täydellisen yksinäisyyden tunteen.
Kommentit (24)
Sama. Ei olla koskaan tultu äitini kanssa toimeen. Ollaan vaan niin erilaisia. Oon ite melko pinnallinen, kaikki meikit, hiukset ja muoti kiinnostaa, äitiäni taas saa hävetä joka paikassa. Hän ei yhtään ymmärrä mistään mitään, en edes tiedä, mitäh hän minusta mahtaa ajatella, kun asiansa ja mielipiteensä välillä niin idioottimaisia. Viimeksi menin hänen mukaansa ruokakauppaan, ja tämän puolen tunnin reissun aikana saimme jo pahan riidan aikaiseksi.
En tiedä, miten paljon perustemperamenttimme eroavat, paitsi, että äitini on melko avuton ihminen, vaikka työelämässä taas tosi suora ja toimelias. Meidän perheessä taas mä olisin varmaan tommonen, kuin sun äitisi, ja mun äitini sitten vaan on ärsyttävä.
Mä en enää edes vihaa. Inhoan on ehkä oikeampi sana.
Vierailija kirjoitti:
Et kuulosta rauhalliselta.
Rauhallisellakin ihmisellä on tunteet. Ja siksi avauduin tänne.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Ei olla koskaan tultu äitini kanssa toimeen. Ollaan vaan niin erilaisia. Oon ite melko pinnallinen, kaikki meikit, hiukset ja muoti kiinnostaa, äitiäni taas saa hävetä joka paikassa. Hän ei yhtään ymmärrä mistään mitään, en edes tiedä, mitäh hän minusta mahtaa ajatella, kun asiansa ja mielipiteensä välillä niin idioottimaisia. Viimeksi menin hänen mukaansa ruokakauppaan, ja tämän puolen tunnin reissun aikana saimme jo pahan riidan aikaiseksi.
En tiedä, miten paljon perustemperamenttimme eroavat, paitsi, että äitini on melko avuton ihminen, vaikka työelämässä taas tosi suora ja toimelias. Meidän perheessä taas mä olisin varmaan tommonen, kuin sun äitisi, ja mun äitini sitten vaan on ärsyttävä.
Miksi viestini sai alapeukun?
Kivikissaäidillä voisi olla tähän keskusteluun sananen sanottavana! Tämä on kuin kutsuhuuto sille, kohta saadaan kymmeniä ja kymmeniä jankutusviestejä.
Mäkään en tykkää äidistäni. Hän kasvatti meitä tavoin, joita en arvosta, vaikka ei sinänsä mikään kaikista pahoin mahdollinen äiti ollut. Arvomaailman erilaisuus estää, että olisimme aikuisia "ystäviä", vaikka puheväleissä voidaankin olla.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Ei olla koskaan tultu äitini kanssa toimeen. Ollaan vaan niin erilaisia. Oon ite melko pinnallinen, kaikki meikit, hiukset ja muoti kiinnostaa, äitiäni taas saa hävetä joka paikassa. Hän ei yhtään ymmärrä mistään mitään, en edes tiedä, mitäh hän minusta mahtaa ajatella, kun asiansa ja mielipiteensä välillä niin idioottimaisia. Viimeksi menin hänen mukaansa ruokakauppaan, ja tämän puolen tunnin reissun aikana saimme jo pahan riidan aikaiseksi.
En tiedä, miten paljon perustemperamenttimme eroavat, paitsi, että äitini on melko avuton ihminen, vaikka työelämässä taas tosi suora ja toimelias. Meidän perheessä taas mä olisin varmaan tommonen, kuin sun äitisi, ja mun äitini sitten vaan on ärsyttävä.
Ikäsi?
Kuulostaa aika teiniltä, että olet tarkka ulkonäöstä ja häpeät äitisi tyyliä/ tyylittömyyttä
Ja kun ikää tulee lisää, huomaat kauhuksesi miten paljon muistutat äitiäsi. Kaikessa.
Ei pidä paikkaansa. Minulla on patoutumia.
Raivon ydein lienee tuossa, etten koe että hän olisi koskaan vastannut tunne-elämän tarpeisiini.
Koin teininä, että en hän on suorittanut äitiytensä tavalla, jossa ei ole paljastanut itsestään mitään aitoa. Hääräsi vain ympäriinsä ylienergisenä, ei näyttänyt omia tunteitaan jne.
Myöhemmin ymmärsin, että hänessä vain ei ole mitään. On ikään kuin tyhjä kuori. Esittää parhaille ystävilleenkin aina iloista ja positiivista, vaikka olisi oikeasti esim. väsynyt. Tuo ulkokultaisuus on hänessä hallitseva luonteenpiirre..
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäidillä voisi olla tähän keskusteluun sananen sanottavana! Tämä on kuin kutsuhuuto sille, kohta saadaan kymmeniä ja kymmeniä jankutusviestejä.
Samaa mietin :D Kyllä ne serkulle lainatut heppalehdet vie voiton kaikista hirviöäideistä.. Älköön muut edes vaivautuko omistansa puhumaan.
Olisin voinut kirjoittaa aloituksen, niin tutulta kuulostaa. Meillä tosin kärjistyi tilanne niin pahasti ettei olla tekemisissä enää, ja hyvä niin. On raskasta olla jatkuvasti loukkaantunut/surullinen/vihainen, ja stressata seuraavaa kohtaamista.
Ihanaa kun elämässä on vain ihmisiä joista tietää etteivät he pamauta yhtäkkiä jotain loukkausta päin naamaa, ihan tavallisen kahvittelun lomassa, tajuamatta yhtään ettei sellaista sovi sanoa.
En vihaa, mutta en pidä ihmisenä ja vihaan monia tekoja joita on minulle tehnyt. Mikäli dementoituu, en tule käymään vanhaintalossa ja kun kuolee, en itke hautajaisissa. Pidän yhteyttä ainoastaan lapsien takia, jotta heillä olisi mummo ja koska koen ettei kukaan ihminen ansaitse jäädä yksin.
Minusta tuntuu, että avaus on hänen tekemänsä.
Vierailija kirjoitti:
Raivon ydein lienee tuossa, etten koe että hän olisi koskaan vastannut tunne-elämän tarpeisiini.
Koin teininä, että en hän on suorittanut äitiytensä tavalla, jossa ei ole paljastanut itsestään mitään aitoa. Hääräsi vain ympäriinsä ylienergisenä, ei näyttänyt omia tunteitaan jne.
Myöhemmin ymmärsin, että hänessä vain ei ole mitään. On ikään kuin tyhjä kuori. Esittää parhaille ystävilleenkin aina iloista ja positiivista, vaikka olisi oikeasti esim. väsynyt. Tuo ulkokultaisuus on hänessä hallitseva luonteenpiirre..
Kuin minun tekstini. N36
Vierailija kirjoitti:
Ja kun ikää tulee lisää, huomaat kauhuksesi miten paljon muistutat äitiäsi. Kaikessa.
Olen vanhetessa alkanut muistuttaa enemmän isääni luonteeltani (mikä ei sekään ole kokonaan mitenkään mieltä ylentävää). Ikä ei ole tuonut mulle ja äidilleni enempää mitään yhteistä, vaan päinvastoin - 8
Liikaa toitotetaan sitä kuinka äidinrakkaus on niin äärimmäisen tärkeää. On paljon äitejä jotka ei vaan kertakaikkiaan rakasta lastaan. Vääryys on jos ne laittaa sen lapsen syyksi ja kostaa sille sitä koko elämänsä. Mä olen väsynyt mun äitiini ja sen rakkaudettomuuteen kaikkia kohtaan ja mä haluan jo vapautua hänestä niin että hän kuolisi pois.
En itse vihaa enkä inhoa, mutta vähitellen olen tajunnut äitini olleen itsesäälissä rypevä nyhverö. Isäni ryypätessä, äiti säälitteli lähinnä itseään, vaikka tiedän ettei isäni koskaan ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Lisäksi äitini mielisteli omia sukulaisiaan laittaen heidät oman perheensä edelle mm. tekemällä surkeita vaihtokauppoja perinnönjaossa mm. vaihtamalla hienon rantatontin suorääseikköön. Myöhemmin eläkkeellä, hän syyti kaikki rahansa pelikoneisiin. Tämä selvisi minulle vasta äitini kuoleman jälkeen. Häntä lähellä olleen sisareni mielestä koko eläkkeen syytäminen pelikoneisiin oli äidin oma asia. Tavalaan se olikin, mutta peliriippuvuus on kuitenkin sairaus, joka pitää hoitaa.
Kuin minun kirjoittamani.