Lasten suunnitelmallinen tekeminen
Miten se toimii?
Nyt ei ole kyse mistään "huijaten salaa paksuksi" -asiasta, vaan ihan siitä, miten ihminen voi ajatella lasten tekoa suunnitelmallisesti.
Tekoa?
Lapsia saadaan, ei tehdä.
Talouttaan ja tulevaisuuttaan voi yrittää suunnitella, mutta lapsien saamista ei.
Kommentit (9)
Kyllä lapset suunnitellaan. Mennään tuossa naimisiin ja sitten hankitaan lapsia. Tai ei hankita heti, vaan vuonna se ja se. Sitten hankitaan ne. Yksinkertaista. Pääasia, ettei lapsi pysty laskemaan, että on saanut alkunsa avioliiton ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
No se toimii silleen että jätetään ehkäisy pois ja ollaan silti säännöllisesti siemensyöksyyn päättyvässä sukupuoliyhteydessä. Raskauden voi odottaa seuraavan tästä vuoden aikana.
Vuoden? Suojaamattomasta yhdynnästä seuraa raskaus. Raskaaksi tullaan heti.
Kolme kertaa raskaaksi suunniteltuna. Kilpirauhasen vajaatoiminta ei estänyt.
No minä ehkäisin menestyksekkäästi kaikissa yhdynnöissäni 33-vuotiaaksi, ja sitten jätimme yhteistuumin kumppanin kanssa ehkäisyn pois tarkoituksenamme saada lapsi. Tämä onnistui heti ensimmäisellä mahdollisella kerralla.
En tiedä, teimmekö vai saimmeko kyseisen lapsen, mutta kyllä näkisin, että omalla toiminnallamme oli melko suuri osuus tapahtuneeseen.
Kun seksiä harrastetaan tietoisesti ilman ehkäisyä ja siitä seuraa raskaus, niin lapsi on suunniteltu.
Kyllä vastuullinen aikuinen suunnittelee. Se, ettei kaikki saa lapsia, ei liity tähän. Se on heidän kohdallaan tragedia, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne 90% jotka saavat lapsia helposti saisi yhtään käyttää järkeään siinä, minkälaiseen elämäntilanteeseen tai jopa vuodenaikaan lapsi syntyy.
Niinhän se on, että suunnitella voi ja yrittää tulla suunnitellusti raskaaksi, mutta aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se toimii silleen että jätetään ehkäisy pois ja ollaan silti säännöllisesti siemensyöksyyn päättyvässä sukupuoliyhteydessä. Raskauden voi odottaa seuraavan tästä vuoden aikana.
Vuoden? Suojaamattomasta yhdynnästä seuraa raskaus. Raskaaksi tullaan heti.
Vuosi yrittämistä on se aika jolloin hedelmällisen parin kohdalla raskauden todennäköisyys alkaa olla lähellä sataa prosenttia. Siitä vähemmän aikaa voi helposti kestää ilman edes kummempaa sattumaa.
No se toimii silleen että jätetään ehkäisy pois ja ollaan silti säännöllisesti siemensyöksyyn päättyvässä sukupuoliyhteydessä. Raskauden voi odottaa seuraavan tästä vuoden aikana.