Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Mies kuullostaa yksinkertaisesti kusipäältä, jonka lennättäisin seuraavan raivarin yhteydessä mahdollisimman pitkälle. Tuo koostuu ylimielisyydestä, tavasta hallita perhettä mielialojensa mukaan ja todennäköisesti taustalta löytyy muita naisia. 

Vierailija

Minä en kyllä syyllistäisi yksistään miestä, kuten eka kommentoija tekee. Kuka meistä tietää, mistä miehen kiukkuisuus johtuu.
Se on ainoastaan varmaa, että noin ei voi jatkua, se syö energian vaimolta ja vie lapsilta perusturvallisuuden tunteen.
Miehen kannattaisi nyt tosiaan hakeutua sinne parisuhdeterapiaan. Sinne voi aluksi mennä vaimo ihan yksinkin, ja mies tulee mukaan sitten, kun uskaltaa.
Miehellä voi hyvin olla myös sairauksia. Masennus on ainakin melko varteenotettava vaihtoehto. Se oirehtii monella miehellä juurikin tuollaisena äkkipikaisuutena ja ärtyisyytenä. Nukkuuko mies kunnolla? Kokeeko mielihyvää mistään, mistä on aiemmin kokenut, vai ovatko kenties henkilökohtaiset mielenkiinnonkohteet ja ilonaiheet jääneet sivuun? Nuokin olisivat selkeitä merkkejä masennuksesta.

Vielä yksi vaihtoehto, jota ei välttämättä moni tajua edes tarkistaa. Miehillä on myös vaihdevuodet, jotka yleensä alkavat siinä viidenkympin korvilla ja etenevät sen verran hitaasti, ettei isoja äkillisiä muutoksia tule. Mutta osalla miehistä alkaa jo nelikymppisenä ilmaantua voimakkaita testosteronin laskusta johtuvia oireita: huonounisuutta, hikoilua, voimakasta ärtyneisyyttä ja alakuloa, väsyneisyytä, seksuaalisen halun laskua.

Oireet on helppo sekottaa masennukseen, mutta andropaussia ei hoideta masennuslääkkein, vaan testosteronikorvaushoidolla. Jos ap:n miehellä on andropaussin oireita, testosteronitaso on helppo mittauttaa verikokeella. Ja kannattaa ehdottomasti mittauttaa, koska hoito tehoaa hyvin ja mies saa elämänhalunsa takaisin! Tiedän tämän oman perheen kokemuksesta, meillä mies oli myös tuollainen kiukkuinen kaikesta suuttuja, ja sitä hoidettiin turhaan vuoden ajan masennuslääkkein, kunnes tajuttiin mittauttaa testosteronitasot. Nyt vähän päälle viisikymppinen mieheni on paljon hyväntuulisempi ja jaksavampi.

N51

Vierailija

Mun mies oli ihan saaatanan lapanen kun mä olin aina vihainen, ei todellakaan koittanut miettiä, miten lopettaisin käytökseni. Siitä ei ollut yhtään mitään tukea eikä apua mulle. Hyi olkoon, mikä vätys, oikea neiti, joka muka oli lasten suojelija ja puolella, vaikka olin minäkin, eikä vihani lapsista johtunut, vaan omasta lapsuudestani.
Minä hankin meille pariterapiaa, mutta paljonpa se auttoi, kun mies ei selkeästikään kyennyt suhtautumaan siihen halulla saada asioita muuttumaan. Siellä aina oli niin lupaamassa, miten joo oivalsi sen, tän ja ton, eikä koskaan rehellisesti sanonut, että "kuvitteleks sä, että mä tuota kotona teen" eli muka sen ois kuulemma pitänyt "vietellä mut uudestaan", just. Eihän se sitä ollut alkujaankaan tehnyt, ihan siksi vain otin sen, kun se oli ainoa, jolle kelpasin aikoinaan.
Ei olla enää yhdessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hänellä on toinen. Sanokaa minun sanoneen. Noin se menee. 

Niin tai on ihastunut toiseen, niin se mullakin oli. Silloin aloin tajuta, miten paljon parempaa voisin saada. Enkä siis tarkoita siitä toisesta, vaan miten voikaan nähdä oman elämänsä toisen kautta aivan eri tasolla, kuin sen oman kumppanin kanssa oleva elämä. Jota koitin saada muuttumaan, mutta mies haluaa olla se sama joka on aina ollut, niin en todellakaan halunnut pilata elämääni tukehtumalla siihen rinnalle.
7

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä syyllistäisi yksistään miestä, kuten eka kommentoija tekee. Kuka meistä tietää, mistä miehen kiukkuisuus johtuu.
Se on ainoastaan varmaa, että noin ei voi jatkua, se syö energian vaimolta ja vie lapsilta perusturvallisuuden tunteen.
Miehen kannattaisi nyt tosiaan hakeutua sinne parisuhdeterapiaan. Sinne voi aluksi mennä vaimo ihan yksinkin, ja mies tulee mukaan sitten, kun uskaltaa.
Miehellä voi hyvin olla myös sairauksia. Masennus on ainakin melko varteenotettava vaihtoehto. Se oirehtii monella miehellä juurikin tuollaisena äkkipikaisuutena ja ärtyisyytenä. Nukkuuko mies kunnolla? Kokeeko mielihyvää mistään, mistä on aiemmin kokenut, vai ovatko kenties henkilökohtaiset mielenkiinnonkohteet ja ilonaiheet jääneet sivuun? Nuokin olisivat selkeitä merkkejä masennuksesta.

Vielä yksi vaihtoehto, jota ei välttämättä moni tajua edes tarkistaa. Miehillä on myös vaihdevuodet, jotka yleensä alkavat siinä viidenkympin korvilla ja etenevät sen verran hitaasti, ettei isoja äkillisiä muutoksia tule. Mutta osalla miehistä alkaa jo nelikymppisenä ilmaantua voimakkaita testosteronin laskusta johtuvia oireita: huonounisuutta, hikoilua, voimakasta ärtyneisyyttä ja alakuloa, väsyneisyytä, seksuaalisen halun laskua.

Oireet on helppo sekottaa masennukseen, mutta andropaussia ei hoideta masennuslääkkein, vaan testosteronikorvaushoidolla. Jos ap:n miehellä on andropaussin oireita, testosteronitaso on helppo mittauttaa verikokeella. Ja kannattaa ehdottomasti mittauttaa, koska hoito tehoaa hyvin ja mies saa elämänhalunsa takaisin! Tiedän tämän oman perheen kokemuksesta, meillä mies oli myös tuollainen kiukkuinen kaikesta suuttuja, ja sitä hoidettiin turhaan vuoden ajan masennuslääkkein, kunnes tajuttiin mittauttaa testosteronitasot. Nyt vähän päälle viisikymppinen mieheni on paljon hyväntuulisempi ja jaksavampi.

N51


Mä ehkä syyllistän siksi, että olen käynyt ton vastaavan myllyn läpi. On aivan turha etsiä syyllisiä tai syyttömiä sieltä missä niitä ei ole ja jollei hallitse käytöstään sen vertaa ettei koko perhe pelkää, niin vika on yksistään miehen. Mietin vuosia mikä menee vikaan, mutta selviydyttyäni ohjeeni on että mies ottaa itse vastuun käytöksestään tai osoite muuttuu eri paikkaan kuin omani. En todellakaan lähtisi holhoamaan aikuista ihmistä vaan saa ottaa itse vastuun itsestään ja sen pitää lähteä omasta halusta.

Pryyli

Kuulostaa juuri siltä millaista meidän elämä oli hetki sitten. Kuvioissa ei ollut toista naista. Tiesin, että mies ei vapaaehtoisesti lähtisi paritetapiaan, joten lähdin sinne yksin, sillä henkiset voimavarani olivat finaalissa. Mies hämmästyi, sillä hän ei jotenkin ollut tajunnut tilanteen vakavuutta. Kävin siellä ensin pari kertaa yksin ja sitten terapeutti soitti miehelleni ja pyysi häntä myös tapaamisiin. Ei kehdannut vieraalle sanoa ei :). Hänkin kävi siellä pari kertaa ja kävin sitten vielä itsekseni. Ja kas kummaa. Mies oli sitä mieltä, että käynnit olivat turhia, mutta muutos tapahtui! Hän ilmeisesti alkoi hiljaa mielessään miettimään asioita ja minä sain käyntien avulla purkaa mieltäni ja perspektiiviä asioihin. Yhdessä ollaan, eikä eron mahdollisuus enää pyöri mielessä.

Vierailija

Itse olin tuollaisessa suhteessa. Aloin miettiä millaisen esimerkin annan lapsilleni, antavatko hekin aikanaan kohdella itseään yhtä huonosti. Erosin enkä ole katunut.

Vierailija

Kova stressi, uupumus joka kääntyy masennukseksi, testosteronivaje, ikäkriisi. Mutta miehen on tehtävä asialle jotain. Sinä voit koettaa olla apuna. Joskus oikea ratkaisu on terapia, ei pariterapia. Tai siis olisi, tuskin mies sinne menee.

Vierailija

Täällä on kusipää nainen, minä, ilmeisesti.

Paitsi että oikeasti olen vihainen, koska en kelpaa miehelle seksuaalisesti, hän on torjunut minua 2 vuotta, pystymättä kertomaan syytä, hakematta apua, eikä asiasta voi keskustella.

Kyllä olen ulospäin suuntautunut ja tempperamenttinen, ja sytyn 0-100 hetkessä, niin hyvässä kuin pahassa, mutta silti se ongelma on miehen seksuaalinen haluttomuus ja kyvyttömyys keskustella asiasta!

Kyllä olen vihainen, olen koko ajan vihainen, se on ainoa keino yrittää kestää tilannetta.

En tunne itseäni naiseksi, ainoastaan lastenhoitaja kodinhoitajaksi!

Mies ei myöskään koskaan kehu vaikka tietää että koen olevani ruma hänen silmissään.

Lisäksi koen ettei hän välitä, sillä kuinka vaikeeta on esimerkiksi sanoa että sulla on hyvä perse? Jos ei muuhu pysty.

Eriasia jos miehen kanssa voisi puhua ongelmasta ja mies hakisi siihen apua, tilanne olisi ihan toinen

Vierailija kirjoitti:
Mies kuullostaa yksinkertaisesti kusipäältä, jonka lennättäisin seuraavan raivarin yhteydessä mahdollisimman pitkälle. Tuo koostuu ylimielisyydestä, tavasta hallita perhettä mielialojensa mukaan ja todennäköisesti taustalta löytyy muita naisia. 

Vierailija

Meillä on miehen kanssa vähän sama tilanne. Minä olen 24, mies 30.

Mies käyttäytyy tunnekylmästi. Saattaa kännipäissään alkaa sönköttämään, ettei enää halua seurustella kanssani vaan haluaa erota, ja sitten sammuu ja jättää mut itkemään, ja seuraavana päivänä pyytää kyynelet silmissä anteeksi ja vannoo haluavansa jatkaa suhdetta.

Lupaa viedä minut vaikka elokuviin, syömään tai viettää kanssani romanttisen illan, mutta soittaa viimetingassa ja ilmoittaa lähtevänsä kavereidensa kanssa ryyppäämään. Kun loukkaannun, hän alkaa raivoamaan ja huutaa, että "ei minkään h*lvetin romantiikan takia sano 'ei' kavereilleen", ja läppää luurit korvaan.

Saa muutenkin raivonpuuskia typeristä asioista. Esimerkiksi, jos jätän roskan pöydälle hänen asunnollaan sen sijaan, että muistaisin aina laittaa sen roskikseen. Mutta kun hän tulee luokseni käymään, hän jättää kaljatölkkejä ja roskia pitkin lattioita ja pöytiä jokapuolelle, ja jos sanon sanallakaan ääneen, siitä tulee kamala meteli.

Meillä on ihan kivaa niin kauan, kun en pyydä häneltä mitään, en tee mitään vahingossakaan väärin, enkä huomauta hänelle hänen virheistään tai loukkaavasta käytöksestään, vaikka mulle tulisi kuinka tahansa paha mieli.

Että voiko tällaisessa suhteessa nyt sitten edes olla... ollaan oltu yhdessä 3 vuotta, ja mies muuttui tällaiseksi viime vuodenvaihteessa alettuaan ensin valittaa kokevansa itsensä masentuneeksi. EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA suostu hakeutumaan hoitoon tai edes puhumaan minulle asiasta."Kuolleen ruumiini yli", sanoo hän.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat