Vierailija

Hänellä on todella kova ikävä kavereitaan.

  • ylös 5
  • alas 0

Kommentit (15)

Vierailija

Kauanko siitä muuttamisesta on ja onko saanut jo uudesta paikasta kavereita? Ajan kanssa yleensä helpottaa tietysti. Voisitteko tehdä jotain juttuja, joita voi tehdä siellä uudessa paikassa, mutta ei vanhassa ja esim puheessa tuoda vähän esille, että nyt voidaan tehdä tällaista kivaa. Sitten kannattaa varata aikaa, jolloin lapsi saa kertoa tunteistaan. Ja tällöin myös ehkä koittaa hyvällä 'pakottaa' lapsi etsimään asioita, jotka on olleet päivittäin hyviä, että oppii huomaamaan myös ne asiat.

  • ylös 10
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Tehkää yhdessä asioita, jotka kuuluvat tähän uuteen asuinpaikkaan ja ikään kuin avaavat sen mahdollisuudet lapselle. Anna aikaasi lapselle. Ota kainaloon ja juttele. Ota kiukku ja suru vastaan. Olen ollut samassa jamassa omien lasteni kanssa ja kyllähän se sydäntä särki ja itsesyytökset oli kovat. Muutokset kuitenkin normalisoituvat jossain vaiheessa tavalliseksi elämäksi, mutta aikaa se voi vaatia.

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Minä en koskaan tottunut. Muutimme kun olin 10-vuotias. Siirto uuteen kouluun ja mua alettiin kiusaamaan lähes välittömästi. Luokanopettaja ei välittänyt, ja kun vanhempani yrittivät selvittää asiaa, opettaja sanoi ettei ehdi "työkiireiden takia". Vaihdoin toiseen kouluun vuoden jälkeen.

Asuin uudessa paikassa 9 vuotta, kunnes muutin omaan kotiin. En saanut yhtäkään kaveria siltä alueelta sinä aikana, ja muutenkin tuntui että en kuulunut sinne. Paska maku jäi suuhun.

Mutta toivottavasti teillä käy parempi munkki kuin mulla.

  • ylös 23
  • alas 0
Vierailija

Toiset tottuu alta viikossa, toiswt eivät koskaan. Se on niin yksilöllistä, miten kukin suhtautuu muuttamiseen ja sosiaaöistwn suhteiden vaibtumiseen. Raskainta on olla uudessa koulussa uusi oppilas uudella paikkakunnalla, mutta basta aika näyttää paraneeko haavat vai jääkö elinikäiset arvet. Muutto uudelle paikkakunnalle on kuitenkin iso murros joka käynnistää eräänlaisen kriisin ja kehitysvaiheen elämässä.

  • ylös 11
  • alas 0
Vierailija

Jos mun vanhemmat olisivat erottaneet mut ystävistäni, varsinkin parhaasta, olisin hypännyt junan alle. Sori, ei varmaan lohduta, mutta voin kuvitella että tuo olisi ollut lapsuuteni järkyttävimpiä asioita.

  • ylös 10
  • alas 8
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä en koskaan tottunut. Muutimme kun olin 10-vuotias. Siirto uuteen kouluun ja mua alettiin kiusaamaan lähes välittömästi. Luokanopettaja ei välittänyt, ja kun vanhempani yrittivät selvittää asiaa, opettaja sanoi ettei ehdi "työkiireiden takia". Vaihdoin toiseen kouluun vuoden jälkeen.

Asuin uudessa paikassa 9 vuotta, kunnes muutin omaan kotiin. En saanut yhtäkään kaveria siltä alueelta sinä aikana, ja muutenkin tuntui että en kuulunut sinne. Paska maku jäi suuhun.

Mutta toivottavasti teillä käy parempi munkki kuin mulla.

Mulla vähän samanlainen kokemus muuttamisesta. Erona vaan, et en vaihtanut koulua vaikka kiusaamista oli. Kerroin kotona, että minua kiusataan, niin vanhempani olivat sitä mieltä, että muut ovat kateellisia tai rakkaudesta se hevonenkin potkii. Yhtään kaveria ei peruskoulun 5-9luokilta jäänyt. Lukiossa onneksi kaikki muuttui.

  • ylös 16
  • alas 1
Vierailija

Pitäisi olla laitonta rääkätä lasta muuttalla. Lapsella kun ei ole siinä mitään sananvaltaa, vanhemmat ne päättää itsekkäästi muuttaa. Eikä mietitä yhtään että lapsi voi ttraumatisoitua

Vierailija

Mun veljellekään ei käynyt kovin hyvin. Muutimme kun hän aloitti kolmannen luokan. Ei saanut ainuttakaan kaveria koko ala-asteen aikana vaikka vanhassa koulussa niitä oli monta. Yläasteella haki seuraa epämääräisistä porukoista, teki pikkurikoksia tuossa seurassa.

Itse aloitin muuttaessamme vasta eskarissa, joten muutto oli mulle paljon helpompi.

Vierailija

Onko lapsella harrastusta uudessa kaupungissa, missä voisi tutustua muihinkin?

Me muutettiin naapurikaupunkiin, ja 11-v jatkoi vanhassa koulussaan. Matkat piti itse maksaa, mutta kun vanhassa koulussa kaikki meni hyvin ja kaupunki antoi jatkaa, niin ei vaadittu lapselta koulunvaihtoa. Hän ei halunnut uudessa kaupungissa aloittaa mitään. Meidän oli pakko muuttaa, koska vanha asunto oli aivan liian pieni ja muutettu kolmiosta neliöksi, tila vaan loppui kesken ja putkiremppa kummitteli nurkilla ja tarpeitamme palveleva koti löytyi täältä.

Nyt olisi sitten lukioon siirtyminen edessä, ja sitä arpoo, kumman kaupungin lukioon menisi. Tämän kaupungin nuoret on kuulemma kaikki tyhmiä ja ollakseen. Kyselin, että mistäs sen tiedät kun et edes tunne täältä ketään....

Vierailija

Mä en tottunut milloinkaan. Muutimme, kun olin 9, ja ilman kavereita olin koko peruskoulun :( ei ollut ihmeemmin kiusaamista, mutta jostain syystä en mahtunut mihinkään kaveriporukkaan.
Perheellisenä mulle tarjottiin unelmatyöpaikkaa, mutta silloin koko perheemme olisi pitänyt muuttaa mun työn perässä. Emme muuttaneet, samaa "kohtaloa" en halunnut omille lapsilleni.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla laitonta rääkätä lasta muuttalla. Lapsella kun ei ole siinä mitään sananvaltaa, vanhemmat ne päättää itsekkäästi muuttaa. Eikä mietitä yhtään että lapsi voi ttraumatisoitua

Miksi alapeukut? Mä en ikinä sopeutunut muuton jälkeen. Vanhemmat päätti lopettaa vuokralla asumisen ja siirtyä omistusasuntoon. Mulle vielä luvattiin että saan oman huoneen (olin 8) ja p*skat, 5 hlö perhe muutti asumaan kolmioon. Jouduin jakamaan sitten kahden huomattavasti nuoremman sisaruksen kanssa kunnes muutin kotoa. Sen jälkeen mun vanhemmat muutti taas, tälläkertaa asuntoon missä oli 3 makuuhuonetta... eli sisarukset saivat omat huoneet lopulta...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla