Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (354)

Vierailija

Minua on auttanut jaksamaan esim. iltapäiväkerhon vetäjän positiiviset sanat (muutoin paljon moititusta) lapsestani. Vaalin niitä ja ne antavat vieläkin voimaa, vaikka sanottiin vuosi sotten. Ja myös hyvät yhteiset hetket lasten kanssa, niitäkin kaiken uupumuksen keskellä on. Esim. yhteinen huumorui, kun joku sanoo jotain hauskaa ja kaikkia alkaa naurattaa. Myös esim. isovanhempien kyläilyt ovat hyviä hetkiä. Silloin pysäytetään arki hetkeksi. Istutaan ja juodaan yhdessä kahvia/mehua. Jutellaan kuulumisia. Usein ne ovat niitä harvoja hetkiä kun yhdessä puhutaan siitä, mitä meille perheenä kuuluu, mitä ollaan tehty jne.

Vierailija

Tämä aika vaatii äideiltä niin paljon!

Vaativan työpäivän jälkeen on vielä lapset kasvatettavana, koti hoidettava, ystävyyssuhteet, liikunta jne.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tämä aika vaatii äideiltä niin paljon!

Vaativan työpäivän jälkeen on vielä lapset kasvatettavana, koti hoidettava, ystävyyssuhteet, liikunta jne.

Milloin aika on vaatinut mitään? Ihminen itse itseltään asioita vaatii :) Kukin päättää seuratako laumaa vai omaa tahtiaan. 

Vierailija

Uupumus johtuu usein tukiverkon puutteesta. Meillä 4 lasta, molemmilla vastiva asiantuntijatyö ja tukiverkot nolla. Neljä tervettä isovanhempaa, eläkkeellä olevia, mutta eivät ole yhtään kiinnostuneita perheestämme. Kertaakaan eivät ole lapsia hoitaneet (edes todellisessa hätätilanteessa) eivätkä jaksa soitella tai käydä tai ylipäätään halua edes nähdä lapsenlapsia koskaan. Omat vanhemmat ei nuorinta ole nähneet koskaan (ristiäisetkin on skipattu).
Tämä vielö toimi ekat 5-6v, mutta nyt on mennyt 9v ilman kertaakaan parisuhdeaikaa. Ei yhtään yötä kaksin miehen kanssa kohta kymmenern vuoteen. Ei koskaan hetkenkään apua mistään, ei huilitaukoa arjesta.

No nyt joku kohta sanoo että itse teit lapsesi ja mitäs läksit. Näinhän se on. Mutta molemmat isovanhemmat vuosia mankui lapsenlapsia. Lisäksi itse saivat valtaasti viikottain apua omilta vanhemmiltaan ja typeränä luulin että auttamisketju jatkuu. No loppui kuin veitsellä leikaten.

Äitinä ei saakoskaan mitään apua mistään. Sen sijaan saavastimuksia, arvostelemista, haukkuja ja juuri tuota ”jokainen hoitaa omansa ”-vittuilua.

Rakastan lapsiani yli kaiken mutta kohta 10 vuotta ilman hetkenkään lepotaukoa alkaa uuvuttaa, kroonisesti ja pahasti, ja parisuhdekin alkaa olemaan vain työkaverisuhde. Isovanhrmmilla ei ole velvollisuuksia auttaa, tiedän, mutta on paskamaista itse napsia etuudet ja avut itselleen, ja sitten jättää omat lapset apua vaille kuin nalli kalliolle.
Inhoan ja halveksun vanhempiani ja appivanhempiani. Itsekkäitä ja tylyjä.

Vierailija

Itse uskon, että uupumukseen vaikuttaa paljon se, ettei nuku tarpeeksi. Ennen ei ollut pahemmin mitään tekemistä iltaisin lasten mentyä nukkumaan, niin vanhemmat menivät itsekin ajoissa nukkumaan. Nykyään on ihan toisin tekemistä netin vuoksi. Illalla lasten mentyä nukkumaan, jää helposti koukkuun netin maailmaan: somettamaan, googlettamaan, alkaa katsomaan sarjaa Netflixistä tms ja yks kaks havahtuu, kuinka paljon kello onkaan ja taas jäi yöunet lyhyiksi. Väsyneenä kaikki tuntuu masentavammalta ja uuvuttavammalta.

Vierailija

Kotiäitinä et ollut yhtään mitään muiden silmissä. Vaikka yritit olla välittämättä, nakerti se silti itsetuntoa. Halusit tarjota lapsille kiireettömän ja läsnäolevan varhaislapsuuden ja samalla kuuntelit vihjailuja kotona makaamisesta ja lasten piloille menosta ilman varhaiskasvatusta.

Nyt pyristelet kodin, työn, lasten koulun ja lasten harrastusten puristuksessa. Koulukin muuttuu yhä enemmän vanhempia kuormittavaksi. Ei riitä että hoidat oman työsi vaan hoidat vielä kotona opettajan työn, koska koulussa ei enää opeteta vaan opitaan. Eli kotona opetetaan ja koulussa käydään tekemässä retkiä, projekteja, teemaviikkoja, ryhmätöitä ja muuta lystiä... Näin kärjistetysti.

Toki lapsia voisi kieltää harrastamasta tai ohjata harrastuksiin, jotka eivät vanhempia velvoita, mutta jos se lapsi haluaa sinne futikseen, koska siellä käy kaikki muutkin kaverit, niin miten kiellätkään? Sitten huomaat että siitä yhden lapsen harrastuksesta on tullut koko perheen harrastus: on pelireissut, kotipelien kioski- ja leipomisvuorot, talkoot ja sitä sun tätä. Mieheni lopetti vapaaehtoistyönä tehdyn valmennuksen viime kauteen, koska se alkoi syödä niin paljon aikaa kaikelta muulta.

Omat vanhemmat alkavat olla iäkkäitä ja aina vain enemmän avun tarpeessa. Lähipiirissä tapahtuu avioeroja ja muuta ikävää. Kun itse olisit kipeästi avun tarpeessa, jollakin muulla varmasti juuri silloin menee vielä huonommin ja jälleen kerran puret uupuneena hammasta ja tarjoat tukea.

Ja kyllä, periaatteessa meilläkin on kaikki hyvin: Työt, terveys, terveet, fiksut, hyvin koulussa pärjäävät lapset, taloudellisesti kaikki hyvin, mutta silti uuvuttaa.

Niin, jäikö tästä listasta jotain pois? Ai, että pitäisi vielä jotenkin itsestäänkin huolehtia? Ja mikä parisuhde?

Vierailija

No kyllä se äiti-uupumus on pieni ihme, kun perheessä on lapsia 1-2. Ihan tosissaan voi kysyä, mikä yhdessä lapsessa uuvuttaa niin, että äiti on hermorauniona. Ja elintasohan meillä on kiistatta korkea, ei tarvitse mitään pyykkivesiä lämmitellä ja lämmittää tupaa haloilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No kyllä se äiti-uupumus on pieni ihme, kun perheessä on lapsia 1-2. Ihan tosissaan voi kysyä, mikä yhdessä lapsessa uuvuttaa niin, että äiti on hermorauniona. Ja elintasohan meillä on kiistatta korkea, ei tarvitse mitään pyykkivesiä lämmitellä ja lämmittää tupaa haloilla.

Kyllä niitäkin taloja on, joita haloilla lämmitetään. 😉 Meillä on, mutta on kyllä uuvuttavista asioista vähäisin.

Vierailija

Entisajan nelikymppinen mummi jaksoi hoitaa lapsenlapsiaan ihan eri tavalla kuin nykypäivän kuusikymppinen mummi. Oikeastaan on ollut aika yllättävää huomata, miten paljon väsyneempi on jo 56-vuotiaana kuin vielä 15 vuotta sitten. Eikä ole edes mitään sairautta. Jotenkin vain työelämä imee kaikki mehut ja vapaa-aika on käytettävä asioihin, joilla voi nk ladata akkuja. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uupumus johtuu usein tukiverkon puutteesta. Meillä 4 lasta, molemmilla vastiva asiantuntijatyö ja tukiverkot nolla. Neljä tervettä isovanhempaa, eläkkeellä olevia, mutta eivät ole yhtään kiinnostuneita perheestämme. Kertaakaan eivät ole lapsia hoitaneet (edes todellisessa hätätilanteessa) eivätkä jaksa soitella tai käydä tai ylipäätään halua edes nähdä lapsenlapsia koskaan. Omat vanhemmat ei nuorinta ole nähneet koskaan (ristiäisetkin on skipattu).
Tämä vielö toimi ekat 5-6v, mutta nyt on mennyt 9v ilman kertaakaan parisuhdeaikaa. Ei yhtään yötä kaksin miehen kanssa kohta kymmenern vuoteen. Ei koskaan hetkenkään apua mistään, ei huilitaukoa arjesta.

No nyt joku kohta sanoo että itse teit lapsesi ja mitäs läksit. Näinhän se on. Mutta molemmat isovanhemmat vuosia mankui lapsenlapsia. Lisäksi itse saivat valtaasti viikottain apua omilta vanhemmiltaan ja typeränä luulin että auttamisketju jatkuu. No loppui kuin veitsellä leikaten.

Äitinä ei saakoskaan mitään apua mistään. Sen sijaan saavastimuksia, arvostelemista, haukkuja ja juuri tuota ”jokainen hoitaa omansa ”-vittuilua.

Rakastan lapsiani yli kaiken mutta kohta 10 vuotta ilman hetkenkään lepotaukoa alkaa uuvuttaa, kroonisesti ja pahasti, ja parisuhdekin alkaa olemaan vain työkaverisuhde. Isovanhrmmilla ei ole velvollisuuksia auttaa, tiedän, mutta on paskamaista itse napsia etuudet ja avut itselleen, ja sitten jättää omat lapset apua vaille kuin nalli kalliolle.
Inhoan ja halveksun vanhempiani ja appivanhempiani. Itsekkäitä ja tylyjä.

Tuo tilanne on kyllä kohtuuton. Voisitteko pyytää jotakuta ystäväänne joskus yökylään lastenne kanssa ja lähteä parisuhdevapaalle? Tai onko lapsilla tätejä, setiä, enoja, kummeja? Palkatkaa ainakin joskus illaksi vaikka MLL:n kautta lastenhoitaja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Uupumus johtuu usein tukiverkon puutteesta. Meillä 4 lasta, molemmilla vastiva asiantuntijatyö ja tukiverkot nolla. Neljä tervettä isovanhempaa, eläkkeellä olevia, mutta eivät ole yhtään kiinnostuneita perheestämme. Kertaakaan eivät ole lapsia hoitaneet (edes todellisessa hätätilanteessa) eivätkä jaksa soitella tai käydä tai ylipäätään halua edes nähdä lapsenlapsia koskaan. Omat vanhemmat ei nuorinta ole nähneet koskaan (ristiäisetkin on skipattu).
Tämä vielö toimi ekat 5-6v, mutta nyt on mennyt 9v ilman kertaakaan parisuhdeaikaa. Ei yhtään yötä kaksin miehen kanssa kohta kymmenern vuoteen. Ei koskaan hetkenkään apua mistään, ei huilitaukoa arjesta.

No nyt joku kohta sanoo että itse teit lapsesi ja mitäs läksit. Näinhän se on. Mutta molemmat isovanhemmat vuosia mankui lapsenlapsia. Lisäksi itse saivat valtaasti viikottain apua omilta vanhemmiltaan ja typeränä luulin että auttamisketju jatkuu. No loppui kuin veitsellä leikaten.

Äitinä ei saakoskaan mitään apua mistään. Sen sijaan saavastimuksia, arvostelemista, haukkuja ja juuri tuota ”jokainen hoitaa omansa ”-vittuilua.

Rakastan lapsiani yli kaiken mutta kohta 10 vuotta ilman hetkenkään lepotaukoa alkaa uuvuttaa, kroonisesti ja pahasti, ja parisuhdekin alkaa olemaan vain työkaverisuhde. Isovanhrmmilla ei ole velvollisuuksia auttaa, tiedän, mutta on paskamaista itse napsia etuudet ja avut itselleen, ja sitten jättää omat lapset apua vaille kuin nalli kalliolle.
Inhoan ja halveksun vanhempiani ja appivanhempiani. Itsekkäitä ja tylyjä.

Miksi teitte NELJÄ lasta, jos isovanhemmat eivät hoitaneet kahta ensimmäistäkään? OIkeasti yhdelle tai kahdelle lapselle on vielä kohtuullisen helppoa saada silloin tällöin hoitajaa sisaruksista, ystävistä tai kavereista, jotka vastavuoroisuuden periaatteella voivat hoitaa toisen lapsia omiensa ohella. Mutta harva pystyy ottamaan hoitoonsa neljää lasta. Mä hoidin aikoinaan paljonkin hyvän ystäväni lapsia, mutta vain siihen asti, kunnes hän sai kolmannen lapsen. Omille lapsilleni olen sanonut, että jos he joskus hankkivat lapsia, hoidan korkeintaan kahta lasta samaan aikaan. Jos tekevät enemmän lapsia, heidän pitää hankkia hoitaja jostain muualta, jos haluavat kaikki lapset hoitoon samaan paikkaan. 

Laoset 2,5v ja 9kk

Tukiverkoston puute aiheuttaa meillä uupumusta. Ei ikinä ehdi tekemään asioita täysin miten on suunnitellut. Suihlu ja vessaSsa käyminenkään onnistu yksin.

Vierailija

Aikaisemmin se pärjäilijä taisi olla lapsi. Vanhemmat keskittyivät töihinsä, lapsi kasvoi siinä sivussa. Parisuhdeaika-käsitettä ei oltu vielä keksittykään. Todennäköisesti nykyään on paremmin ja arki vähemmän kuormittavaa, mutta aiemmin siitä ei ole puhuttu. Sitä on pidetty tavallisena elämänä.

Vierailija

Vauvan kanssa oli todella yksin. Oli tappavan yksinäistä. Mies pitkät päivät töissä ja sen jälkeen väsynyt. Ei ole sitä yhteisöä ja seuraa, joka kannattelisi. Oli silti ihanaa olla vauvan kanssa, mutta todella raskasta "suuritarpeisen" ja huonosti nukkuvan lapsen kanssa, vaikka vain yhdenkin. Väsyin ja masennuin, yksi syy oli parisuhteen huono kunto, ero siitä sitten tulikin ja asiat helpotti. Taloudellisia huoli ja sairautta on ollut myös koko lapsen elinikä.

Mutta noin meni vauva-aika ja muutama lapsen ensimmäinen elinvuosi. Olin onnellinen lapsesta, mutta kaikki muu oli aivan kamalaa. Olisinpa pystynyt olemaan tai pystyisinpä olemaan onnellinen äiti...

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat