Saitko toivomasi joululoman?
Eilen selvisi, kun pomolla oli tarvittavat tiedot kasassa ja laski hlökunnan tarpeen. Sain mitä hainkin eli olen lomalla 22.12-7.1, ihan kiva. Toisaalta mietin tuleeko aika pitkäksi, mutta kasaan pinon kirjoja ja tuhoan muutaman konvehtirasian, tuijottelen sohvalla peitteen alla jouluvaloja ja tuiketta. Kerään 5kg painoa.
Kommentit (12)
Ei ole varaa pitää palkatonta lomaa joten ei hätää. Seuraava talvilomakin on vasta vuoden päästä aikaisintaan.
Joulukuussa ei meidän firma lomia myönnä, samoin uusivuosi kiireisintä aikaa.
Olen opintovapaalla ja meillä on yli 2 viikkoa lomaa.
Olen niin nauttinut tästä opiskelusta, että sekin on tuntunut lomalta. Parhaita päätöksiäni lähteä opiskelemaan.
Sain vaikka pomo valittikin siitä että ”sä olet nyt ollut monta joulua lomalla, pitäisi antaa muidenkin olla.” Eli ens joulu sit vissiin töissä 😡
En, toivoin vapaata tai jouluaattoaamua ja joulupäivän iltaa ja tapaninpäivän iltaa.
Sain jouluaattoillan, joulupäivän aamun ja pitkän päivän tapaniksi.
Että se siitä joulusta. Olkaa kiltisti ettei nähdä päivystyksessä. :D
Sain toivomani yhdeksän päivää. Saan muutenkin pitää lomani milloin haluan, kunhan järjestän asiat niin että hommat hoituu ajallaan.