Joo o, lastensuojelu kävi tänään koska ekaluokkalaisesta oli tehty lasu koulun puolesta
Syitä ilmoitukselle kaksi (nämä siis käytiin tänään läpi eikä mitään tarvetta jatkotoimille ole eli ilmoitus oli aiheeton).
-lapsella on kuulemma usein likaiset vaatteet päällään. Mitenköhän ne voivat olla likaiset kun joka aamu laitetaan puhtaat vaatteet päälle? Toki joskus joku lempipaita voi olla kaksi päivää peräkkäin päällä mutta silloinkin katson ettei ole tahrainen. Mitään pysyviä tahroja vaatteissa ei ole, sellaisia en edes säilytä kun kirpparilta saa lähes tulkoon ilmaiseksi hyväkuntoisiakin. Ulkovaatteet ovat toki asia toinen näillä keleillä mutta kyllä niistä joka päivä pyyhkäistään suurimmat tahrat pois. Kovin usein en halua niitä pestä etteivät kärsi siitä. Lapsi on aika liikkuvainen joten vaatteet joutuisi pesemään joka päivä. Niin ja pesulla käydään joka ilta, hiukset pestään joka toinen päivä jos ei tietysti olla hikoiltu paljon.
-lapsi oli kertonut koulussa, "että äiti ei vastaa puhelimeen kun on ottamassa aikuisten juomaa". Käyn todella harvoin viihteellä, viimeksi olin pari kuukautta sitten kun juhlimme ystäväni synttäreitä. Kyllä, lapsi oli yrittänyt soittaa mutta en ollut kuullut sitä ja siinä vaiheessa kun huomasin, kello oli jo niin paljon etten viitsinyt soittaa takaisin.
Siis mitä ihmettä? Koulusta ei ole tullut asian tiimoilta yhtään viestiä eli koko lasu tuli aivan puskan takaa. Vaikka se todettiinkin aiheettomaksi, jäi tosi paska maku suuhun ja varsinkin opettajasta. Saas katsoa, mistä opettaja seuraavaksi tekee lasun kun tämä ei kerran onnistunut.
Kommentit (579)
Totta kai voi kysyä.. Mutta parempi turhaan tehty ilmoitus kuin lapsella olisi esim. Erikan kohtalo. Kyllä mä ainakin tekisin. Suomessa on niin paljon syrjäytyneitä perheitä, joiden lapset on heitteillä.. Olihan tuosta muutama päivä sitten otsikointia, kun lapsia oli haastateltu ja lapset halusivat antaa terveisiä vanhemmilleen, etteivät he joisi ym... Jos ilmoitus on aiheeton, ei se maailmaa kaada, vanhemmat voivat olla ylpeitä, että huolehtivat lapsistaan!
Mites meillä. "Äidin juoma joka ei ole hyvää lapsille" niin se on Pepsi.
Onneksi jotkut vielä ovat huolissaan lastemme oloista.. Eihän ope voinut tietää todellista tilannetta, ja tuo äidin kertoma on vain toinen puoli totuudesta Olisiko parempi, ettei ope välitä vaikka näkisi lapsen hädän. Turhaa sitä on open kimppuun käydä. Suomessa on tosi paljon pahoinvoivia perheitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on näköjään mennyt täysin sekaisin jo mutta kommentoin silti. Minulla on lähipiirissä useampiakin vanhempia, jotka eivät voi ymmärtää miksi heistä on tehty lasu-ilmoituksia ja ovat asiasta silmittömän raivon vallassa. Kootut selitykset löytyvät aina. Esimerkiksi, opettaja teki ilmoituksen, koska lapset kertoivat etteivät olleet saaneet viikonloppuna kotona lainkaan ruokaa. Huoltaja raivostui ja riehui kuinka maanantaina oli pinaattikeittoa ja tiistaina lämpimiä leipiä ja että opettaja on täysi paska. Totta ehkä, mutta mites se viikonloppu... ap:n kuvailema likaiset vaatteet episodi kuulostaa juuri tämän tuttavan menolta. Lapset kulkevat pesemättömissä vaatteissa viikkoja, ja kun kerran on pyykkiä pesty, asiasta ei saisi huomauttaa.
Minulla ammatin puolesta velvollisuus tehdä tarvittaessa lasu. Perheissä on usein epätasapainoinen vanhempi, ja lapsi on monella tasolla heitteillä. Vanhemman voimavarat ei riitä käsittämään, miksi lapsesta ollaan huolissaan vaan selittelee ja syyttelee ja tilanne jatkuu entisellään. Onhan se tietysti nolo asia, että omasta lapsesta huolehtiminen on kyseenalaistettu, mutta lapsen parasta asiassa ajatellaan. Sekin voi järkyttää epätasapainoista, narsistista vanhempaa: iskee kateus, kun lapsesta ollaan enemmän huolissaan kuin minusta.
Höpö höpö. Mitä ihmettä selität. Perheissä on useinmiten useampia lapsia. Kyllä koulussa tiedetään ne perheet, joilla oikeasti ongelmia jokaisen lapsen kohdalla. Katsos kun on niitä yksinkertaisia opettajia, jotka eivät osaa laskea 1+1 ja tekevät lasun. Eivät ilmeisesti ole selvillä, että perheen muut lapset tasapainoisia tai eivät viitsi ottaa selvää. Sitten yhden lapsen yhdestä lauseesta tai sanomisesta ollaan kovin huolissaan ja tehdään lasu. Tällaiset opet pois viralta.
Siis täh? Kyllä ne yhdenkin lapsen ongelmat, koetut tai todelliset ovat ihan syy selvittää mistä on kyse. Silloin nimenomaan on tehty virkavirhe, jos lapsen kertomiin epäkohtiin jätetään reagoimatta vain siksi, että perheen muut lapset on tehokkaammin aivopesty ongelmien salailuun.
Siis täh, jos lapsi kertoo asiat niin kun ne ovat mutta se ei vastaa sossun ennakkoasennetta niin lapsi on aivopesty. Hieman hienovaraisuutta. Näin ei aina ole. Nimenomaan haastatelkaa niitä lapsia. Jos lapsella on ikää (esim. yli 10v. ) niin sehän pitäisi olla ensisijaista. Ei aina sossua kiinnosta haastatella lasta siinähän voi vahingossa käydä niin että sossun negatiivinen ennakkoasenne äidistä tai ongelmista voisi vaikka osoittautua täysin vääräksi. Helpompi siis sivuuttaa lapsi.
Onneksi jotkut vielä ovat huolissaan lastemme oloista.. Eihän ope voinut tietää todellista tilannetta, ja tuo äidin kertoma on vain toinen puoli totuudesta Olisiko parempi, ettei ope välitä vaikka näkisi lapsen hädän. Turhaa sitä on open kimppuun käydä. Suomessa on tosi paljon pahoinvoivia perheitä..
Niinpä.. Edelleen tässä on vain käytettävissä vain äidin selvitys asiaan... Pitäisi tietää toisenkin osapuolen / opettajan peruste ilmoituksen tekoon. Kyllähän sitä osataan täällä sivuilla kaunistella asiat omaksi edukseen..
En näitä kaikkia ole jaksanut lukea, mutta kovasti täällä on äitiä tuomittu, jos joskus käy ulkona. Missä lasten isä oli silloin? Jos isä lähtee joskus kavereiden kanssa viihteelle, niin syntyykö siitä samanlainen haloo kuin tästä. Voihan se lapsi vaikka isälle soittaa ja kysellä missä olet. Hetikö on opettaja tai joku muu tekemässä lastensuojeluilmoitusta.
Meillä ei 7v lapselle puhuta enää aikuisten juomista, vaan kahvi on kahvia ja olut on olutta,
Onneksi sain lapset 90-luvun alussa. Olivat selittäneet päiväkodissa, että saavat äidiltä piiskaa takapuoleen. Onneksi siihen aikaan kysyttiin tarkemmin lapselta, mitä meinaa, eikä heti tuhlattu sossujen työaikaa.
Oli leikitty läpsyhippaa, missä otettiin toinen hipaksi horsamoksalla. Yksi lapsista vitsaili (oli siis jo koululainen), että tässähän nyt piiskataan toisia pepulle. Sisarukset sitten innoissaan lastentarhanopettajalle selittivät, mitä olivat viikonlopun touhunneet. Äiti piiskasi heitä pepulle viikonlopun, oli tosi kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on näköjään mennyt täysin sekaisin jo mutta kommentoin silti. Minulla on lähipiirissä useampiakin vanhempia, jotka eivät voi ymmärtää miksi heistä on tehty lasu-ilmoituksia ja ovat asiasta silmittömän raivon vallassa. Kootut selitykset löytyvät aina. Esimerkiksi, opettaja teki ilmoituksen, koska lapset kertoivat etteivät olleet saaneet viikonloppuna kotona lainkaan ruokaa. Huoltaja raivostui ja riehui kuinka maanantaina oli pinaattikeittoa ja tiistaina lämpimiä leipiä ja että opettaja on täysi paska. Totta ehkä, mutta mites se viikonloppu... ap:n kuvailema likaiset vaatteet episodi kuulostaa juuri tämän tuttavan menolta. Lapset kulkevat pesemättömissä vaatteissa viikkoja, ja kun kerran on pyykkiä pesty, asiasta ei saisi huomauttaa.
Minulla ammatin puolesta velvollisuus tehdä tarvittaessa lasu. Perheissä on usein epätasapainoinen vanhempi, ja lapsi on monella tasolla heitteillä. Vanhemman voimavarat ei riitä käsittämään, miksi lapsesta ollaan huolissaan vaan selittelee ja syyttelee ja tilanne jatkuu entisellään. Onhan se tietysti nolo asia, että omasta lapsesta huolehtiminen on kyseenalaistettu, mutta lapsen parasta asiassa ajatellaan. Sekin voi järkyttää epätasapainoista, narsistista vanhempaa: iskee kateus, kun lapsesta ollaan enemmän huolissaan kuin minusta.
Höpö höpö. Mitä ihmettä selität. Perheissä on useinmiten useampia lapsia. Kyllä koulussa tiedetään ne perheet, joilla oikeasti ongelmia jokaisen lapsen kohdalla. Katsos kun on niitä yksinkertaisia opettajia, jotka eivät osaa laskea 1+1 ja tekevät lasun. Eivät ilmeisesti ole selvillä, että perheen muut lapset tasapainoisia tai eivät viitsi ottaa selvää. Sitten yhden lapsen yhdestä lauseesta tai sanomisesta ollaan kovin huolissaan ja tehdään lasu. Tällaiset opet pois viralta.
Ei opettaja sitä lasua huvikseen tee, ja keskustelee kyllä useamman lasta opettavan/tietävän tahon kanssa tilanteesta, joten kyllä huolelle aihetta on kun varsinainen ilmoitus tehdään. Se on velvollisuus, jokaista yksittäistä lasta kohtaan. Se, että perheen tilanne tulee ainoastaan yhden lapsen käytöksestä tai sanomisesta esiin ei todellakaan tarkoita, että se olisi vähemmän merkittävä. Usein lapse haluaa suojella ongelmavanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä opetus taas vanhemmille, että ennen sensuurin iskemistä lapset kertovat aika lailla kaiken, mitä kotona tapahtuu. Jos liian nuori sulkeutuu, eikä puhu, tietää takuuvarmasti suojelevansa joltakin aikuisten juomalta ja muilta ongelmilta. Hyvä kun sai vielä suunsa auki. Nykyisin on onneksi näköjään Vilja Eerikan jälkeen tarkkaa. Ja tämän viimeisimmän puukotuksen.
Meillä on opetettu lapsille että mistään kotiasioista ei koulussa puhuta.
Joo, niin meilläkin aikoinaan opetettiin. Onko teillä siis kotiasioissa jotain salattavaa? Omilleni en moista typeryyttä jauha. Jos kotiolot ei kestä puhumista ja päivänvaloa niin ne on korjattava ja niihin kuuluukin puuttua ulkopuolelta.
Olin itse aikoinaan opetetun pelon takia hiljaa. Kuraattorille valehtelin aina rutiinikeskusteluissa kirkkain silmin, että kotona menee hyvin vaikka isäni oli raivohullu vaimonhakkaaja. Todellinen ihme ettei päädytty perhesurmatilastoihin.
Ai nyt pitäisi opettajan ruveta haastattelemaan lasta ja sen sisaruksiakin! Eiköhän sama mamma siinä vaiheessa kirkuisi täällä kuinka epäpätevä ja pahvi opettaja lapsella on, ei heidän aikuisten juomat kuulu opettajalle. Eikä muuten kuulukaan. Siksi se opettaja tekee ne lastensuojeluilmoitukset, jottei itse tarvitse ruveta selvittelemään ja arvailemaan. Lastensuojelu sitten haastattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on näköjään mennyt täysin sekaisin jo mutta kommentoin silti. Minulla on lähipiirissä useampiakin vanhempia, jotka eivät voi ymmärtää miksi heistä on tehty lasu-ilmoituksia ja ovat asiasta silmittömän raivon vallassa. Kootut selitykset löytyvät aina. Esimerkiksi, opettaja teki ilmoituksen, koska lapset kertoivat etteivät olleet saaneet viikonloppuna kotona lainkaan ruokaa. Huoltaja raivostui ja riehui kuinka maanantaina oli pinaattikeittoa ja tiistaina lämpimiä leipiä ja että opettaja on täysi paska. Totta ehkä, mutta mites se viikonloppu... ap:n kuvailema likaiset vaatteet episodi kuulostaa juuri tämän tuttavan menolta. Lapset kulkevat pesemättömissä vaatteissa viikkoja, ja kun kerran on pyykkiä pesty, asiasta ei saisi huomauttaa.
Minulla ammatin puolesta velvollisuus tehdä tarvittaessa lasu. Perheissä on usein epätasapainoinen vanhempi, ja lapsi on monella tasolla heitteillä. Vanhemman voimavarat ei riitä käsittämään, miksi lapsesta ollaan huolissaan vaan selittelee ja syyttelee ja tilanne jatkuu entisellään. Onhan se tietysti nolo asia, että omasta lapsesta huolehtiminen on kyseenalaistettu, mutta lapsen parasta asiassa ajatellaan. Sekin voi järkyttää epätasapainoista, narsistista vanhempaa: iskee kateus, kun lapsesta ollaan enemmän huolissaan kuin minusta.
Höpö höpö. Mitä ihmettä selität. Perheissä on useinmiten useampia lapsia. Kyllä koulussa tiedetään ne perheet, joilla oikeasti ongelmia jokaisen lapsen kohdalla. Katsos kun on niitä yksinkertaisia opettajia, jotka eivät osaa laskea 1+1 ja tekevät lasun. Eivät ilmeisesti ole selvillä, että perheen muut lapset tasapainoisia tai eivät viitsi ottaa selvää. Sitten yhden lapsen yhdestä lauseesta tai sanomisesta ollaan kovin huolissaan ja tehdään lasu. Tällaiset opet pois viralta.
Hohhoijaa. Ei ole opettajan tehtävä leikkiä etsivää ja varmistaa onko huolen aihe varmasti todellinen. Se on nimenomaan sen lastensuojeluviranomaisen tehtävä. Opettajan tehtävä on ainoastaan ilmoittaa lastensuojeluun, että huoli lapsesta on herännyt. He tutkivat onko perheessä todellisia ongelmia vai onko kyseessä ns. väärä hälytys.
Hohhoijaa. Sosioekonominen tausta ei ole mitä ilmeisemmin kunnossa? :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketju on näköjään mennyt täysin sekaisin jo mutta kommentoin silti. Minulla on lähipiirissä useampiakin vanhempia, jotka eivät voi ymmärtää miksi heistä on tehty lasu-ilmoituksia ja ovat asiasta silmittömän raivon vallassa. Kootut selitykset löytyvät aina. Esimerkiksi, opettaja teki ilmoituksen, koska lapset kertoivat etteivät olleet saaneet viikonloppuna kotona lainkaan ruokaa. Huoltaja raivostui ja riehui kuinka maanantaina oli pinaattikeittoa ja tiistaina lämpimiä leipiä ja että opettaja on täysi paska. Totta ehkä, mutta mites se viikonloppu... ap:n kuvailema likaiset vaatteet episodi kuulostaa juuri tämän tuttavan menolta. Lapset kulkevat pesemättömissä vaatteissa viikkoja, ja kun kerran on pyykkiä pesty, asiasta ei saisi huomauttaa.
Minulla ammatin puolesta velvollisuus tehdä tarvittaessa lasu. Perheissä on usein epätasapainoinen vanhempi, ja lapsi on monella tasolla heitteillä. Vanhemman voimavarat ei riitä käsittämään, miksi lapsesta ollaan huolissaan vaan selittelee ja syyttelee ja tilanne jatkuu entisellään. Onhan se tietysti nolo asia, että omasta lapsesta huolehtiminen on kyseenalaistettu, mutta lapsen parasta asiassa ajatellaan. Sekin voi järkyttää epätasapainoista, narsistista vanhempaa: iskee kateus, kun lapsesta ollaan enemmän huolissaan kuin minusta.
Höpö höpö. Mitä ihmettä selität. Perheissä on useinmiten useampia lapsia. Kyllä koulussa tiedetään ne perheet, joilla oikeasti ongelmia jokaisen lapsen kohdalla. Katsos kun on niitä yksinkertaisia opettajia, jotka eivät osaa laskea 1+1 ja tekevät lasun. Eivät ilmeisesti ole selvillä, että perheen muut lapset tasapainoisia tai eivät viitsi ottaa selvää. Sitten yhden lapsen yhdestä lauseesta tai sanomisesta ollaan kovin huolissaan ja tehdään lasu. Tällaiset opet pois viralta.
Ei opettaja sitä lasua huvikseen tee, ja keskustelee kyllä useamman lasta opettavan/tietävän tahon kanssa tilanteesta, joten kyllä huolelle aihetta on kun varsinainen ilmoitus tehdään. Se on velvollisuus, jokaista yksittäistä lasta kohtaan. Se, että perheen tilanne tulee ainoastaan yhden lapsen käytöksestä tai sanomisesta esiin ei todellakaan tarkoita, että se olisi vähemmän merkittävä. Usein lapse haluaa suojella ongelmavanhempaa.
Sinulla tuntuu olevan isompikin ongelma. Onko lapsesi eliittilukioissa? Jos ei niin pidä ihan pientä ääntä, sinullakun ei ole yhteiskunnalle mitään annettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä opetus taas vanhemmille, että ennen sensuurin iskemistä lapset kertovat aika lailla kaiken, mitä kotona tapahtuu. Jos liian nuori sulkeutuu, eikä puhu, tietää takuuvarmasti suojelevansa joltakin aikuisten juomalta ja muilta ongelmilta. Hyvä kun sai vielä suunsa auki. Nykyisin on onneksi näköjään Vilja Eerikan jälkeen tarkkaa. Ja tämän viimeisimmän puukotuksen.
Meillä on opetettu lapsille että mistään kotiasioista ei koulussa puhuta.
Joo, niin meilläkin aikoinaan opetettiin. Onko teillä siis kotiasioissa jotain salattavaa? Omilleni en moista typeryyttä jauha. Jos kotiolot ei kestä puhumista ja päivänvaloa niin ne on korjattava ja niihin kuuluukin puuttua ulkopuolelta.
Olin itse aikoinaan opetetun pelon takia hiljaa. Kuraattorille valehtelin aina rutiinikeskusteluissa kirkkain silmin, että kotona menee hyvin vaikka isäni oli raivohullu vaimonhakkaaja. Todellinen ihme ettei päädytty perhesurmatilastoihin.
Onko sinulla siis SALATTAVAA?
Minusta taas soitti naapuri poliisille, että lähdin jälleen kerran baariin ja jätin lapset yksin. Kyllä, tunnustan !
Kävin saman talon alakerrassa sijaitsevassa pubissa laulamassa karaokea ja juomassa pari siideriä, ne yksin jätetyt lapsiparat olivat 16v ja 14. Poliisi oli käynyt ovella jonkun naisen , oletan että lastensuojelusta? kanssa ja poika oli sanonut että äiti on laulamassa karaokea alakerrassa ja iskä on töissä.
Toinen poliisi oli stekannut asunnon nopeasti ja toivottanut hauskaa loppuiltaa.
Sain myöhemmin jonkun kirjeen asiasta, siinä kaikki! Tapahtui 90-luvun loppupuolella tämä
Koulut ovat pahimman luokan ilmoittajia. Opettajat tekevät ilmoituksia, koska eivät tule vanhempien kanssa toimeen. Heitä suunnattomasti ottaa päähän semmoiset vanhemmat, jotka eivät tottele heitä. Opettajat kuvittelevat, että voivat määräillä vanhempia ja vanhempien toimintaa.
Aina kantelu joka ikisestä koulun asiasta aviin. Perättömistä lastensuojeluilmoituksista lisäksi rikosilmoitus. Myös kantelu oikeusasiamiehelle. Älä jätä kanteluita tekemättä. Sosiopaatti opettajat saatava kuriin. He haluavat tarkoituksella heikentää lapsen ja hänen vanhempien perusturvaa.
Lähes kaikkien lapsien vanhemmat käyttää alkoholia, suomessa se on silti ihan helvetinmoinen tabu. On pahempiakin asioita kun se että vanhempi ottaa silloin tällöin olue tai siiderin. Mutta jos sossu sattuu silloin paikalle, se on kiireellinen huostaanotto. Melkosta itä saksan touhua.
Minäkin tekisin lasun alkoholistivanhemmasta jolle alkoholi on tärkeämpää kuin lapsen ikävä.
Täällä on kovasti arvosteltu tuota "aikuistenjuoma"-termiä. Itse käytän juuri sitä kaikista juomista, mihin en halua lapseni koskevan. Aikuistenjuoma on aikuisille, ei lapsille. Simple as that.