Sivut

Kommentit (18)

maridf

Asiaa kyllä, mutta kyllä nykyvanhemmilta vaaditaan ihan hirvesti. Ajatelkaa kaikkia niitä ohjeita ruutuajasta, hengästyttävästä liikunta määrästä päivässä, oikeasta ruuasta ja myrkyttömistä pesuaineista lasten tunnekasvatukseen. Lisäksi vielä oman itsensä kehittäminen, olla esimerkkinä hyvästä parisuhteesta ja ylläpitää suhteita sukulaisiin. Käydä töissä, pitää huolta omasta terveydestä ja kauneudesta sekä jaksamisesta. Osallistua harrastuksiin....ja mitä vielä!

Vierailija

Joo, mutta se ettei huuda tai räyhää lapselleen on paljon tärkeämpää kuin joku harrastusvienti tai itsensä kauniina pitäminen. Tämä on oikeastaan jonon ykkönen, kaikki muut luettelemasi asiat tulevat tämän jälkeen.

Vierailija

Miksi nykyään on niin kovat vaatimukset vanhemmille ja täten monella äidillä on syvästi iskostunut äitimyytti, ja kun siihen ei kykene niin se on kova paikka ja altistaa masennukselle. Synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneena tunnen tämän taakan ja tuskan, koskaan en ole pystynyt kaikkeen mihin tässäkin minua vanhempana vaaditaan ja pettymys ollut valtava.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pitää huolta omasta jaksamisestaan, niin ei tarvitse hermostua kaikista pienistä jutuista.

Kun pitää huolta omasta jaksamisestaan, saa kuulla ihmettelyjä, miten et muka jaksa, oletko noin itsekäs ja laiska. Mitä tahansa teet, aina menee väärin. :D

Vierailija

Ihan paska toi artikkelin aloitus jo, koska en todellakaan ole vanhempi, joka hyväksyn huutamiseni ja silti huudan. Mutta ei paska-asiantuntija edes tunnista tällaisia ongelmia. Vain noin "helpot", kuin joista kirjoittaa. Moni siis tarttis paljon enemmän apua, kuin jotain self helppiä tunnesäätelystä. Ainakin mä tarttisin. Mutta tarjolla on just tällasta tuubaa.

Vierailija

Eilen juuri luin tuon artikkelin, koska sain aamulla ihan järkyttävän hermoromahduksen ja potkin jääkaapin ovea suutuspäissäni. Itsesäätelyn puutetta, myönnän, mutta ei sellainen raivo, mikä minulla oli, ihan noilla pikku jekuilla miksikään muutu. En ole ennen eilista edes huutanut lapselle varmaan vuoteen. Nyt tilanne on kuitenkin kaikin puolin haastava eikä sitä omaa viisaampaa puolta vain siinä tilanteessa yhtäkkiä löytynytkään. Kun ihminen on riittävän väsynyt ja epätoivoinen, hän vain menettää tuon itsesäätelytaitonsa ja hermostuu. En väitä, että se, mitä eilen tein, olisi oikein, vaan tunnen yhä syyllisyyttä siitä. Se oli itsellekin säikäyttävä kokemus ja lasta kohtaan tosi tosi väärin. Väitän vain, että nuo ohjeet tuoksujen haistelemisesta ym. ei siinä tilanteessa, kun ihminen on kertakaikkisen ylikuormittunut ja uupunut ja paineita tulee silti joka suunnasta, paljon siinä itsesäätelyssä auta.

Vierailija

Ei sitä kaikkea lapsen aikaansannoksia tarvitse vain sietää ja ottaa vastaan, koska lapsi.

Kyllä malttinsa saa menettää ja ääntä korottaa.

Vierailija

En pysty nyt kyllä ihan ymmärtämään miten hermostuminen ja huutaminen niputetaan samaksi asiaksi. Huutaa ei kannata se on totta, mutta miksei lapselle saisi hermostua?

Jos lapsi kymmenenen kerran piirtää tussilla tapettiin vaikka on kielletty, niin miksei saisi sanoa, että nyt hermostuttaa kun teet tahallasi tuhmuuksia? Miksei siitä saisi hermostua?

Mitä se lapsi oppii siitä, että mennään paijaileimaan tai kuunnellaan poppia tai aletaan nauramaan lapsen puuhille? Heheh, taas joudutaan vaihtamaan tapetit :) tuuppa kulta tekemään palapeliä.

Vierailija

Se on se oma sisäinen lapsi, joka siinä hermostuu. Temet nosce.

Toisaalta väsyneenä emme ole parhaimmillamme. Vanhemman velvollisuuksiin kuuluu myös itsestään huolen pitäminen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kaikkea lapsen aikaansannoksia tarvitse vain sietää ja ottaa vastaan, koska lapsi.

Kyllä malttinsa saa menettää ja ääntä korottaa.

Siksi kasvatusmetodit, jotta malttiaan ei menettäisi.

erityislapsen vanhempi

Jutun otsikko ärsyttää. Parempi olisi vaikka "Lapselle hermostumisesta voi opetella pois." Tuosta saa nyt sellaisen kuvan, ettei lapsen vanhemmalla ole koskaan ollutkaan mitään itsehillintää tai tunnetaitoja. Ihan kuin minäkin olisin ensimmäiset 30 vuotta elämästäni vain karjunut kaikille aamusta iltaan. Pahassa burn outissa olevalle ihmiselle, jolla ei ole minuuttiakaan vapaa-aikaa, joka kärsii univajeesta ja joka taistelee aamusta iltaan vaikkapa uhmaikäisen kanssa yrittäen samalla pitää myös pikkuvauvaa hengissä, on turha tulla sanomaan, että "sun hermostumisesi on vain harjoituksen puutetta". Se on totta, että tunnetaitoja voi kehittää, mutta silloin kun on ns. tilanne päällä, niin silloin keskitytään selviytymiseen. Sitten kun tilanne vähän helpottaa, ja ihmisellä on mahdollisuus joskus kuulla omia ajatuksiaan ja tutkiskella itseään, niin voi ruveta harjoittelemaan uusia reagointitapoja. Hyväksihän lapselle huutaminen ei ole - ei tietenkään. Mutta tämänkin asian voi esittää niin monella tapaa.

Vierailija

Naurettavaa, kyllä lapseen saa pinna palaa, ei lapsi huutamalla hajoa. minusta on ihan tärkeää, että vanhemmat näyttävät tunteensa, sillä ihminen tuntee eikä ole mikään robotti, vaikka nykyään näköjään pitäisi. Se että hermostuu jatkuvasti jostain ei tietenkään ole tervettä, vaan oire jostain omasta jaksamattomuudesta, masennuksesta tai muusta...

Vierailija

Eräs täysipäisenä pitämäni ja erittäin henkinen ihminen on kertonut olleensa omille lapsilleen välillä erittäin ärhäkkä, omat ymmärrettävät syynsä hänelläkin. Aina ollut kuitenkin hyvissä ja rakkaudellisissa väleissä lastensa ja sittemmin myös lastenlastensa kanssa. Kun tuskailin omaa lyhyttä pinnaani äitinä, hän sanoi "Ei haukku haavaa tee." Väitän, että olen paitsi karjunut ja tunteen vallassa sanonut erittäin inhottavia sanoja, myös keskustellut ja jatkuvasti osoittanut, kuinka tärkeitä ja rakkaita lapset minulle ovat.

Oma hermostumiseni ja suuttumiseni liittyy eniten siihen, että vaikka olen naimisissa, olen joutunut kantamaan kaiken vastuun lapsista ja kodista yksin. Ajoittain tunnen nujertuvani taakkani alle. Enkä ole heikommasta päästä, olen monissa liemissä keitetty sekä velvollisuudentuntoinen, ahkera ihminen.

Artikkeli ei ollut minusta kovin hyvä.

Vierailija

Mielestäno lapsille on nyös esimerkin kautta tärkeåå opettaa, miten sitten tulee toimia, kun pinna palaa, hermo menee ja tulee huudettua. Silloin huutanut tuntee häpeää ja se on luonnollista, hyvä merkki ja siitä selviää. Huutaneen tulee myös pyytää anteeksi. Loukattu ei välttämättä heti hyväksy anteeksipyyntöä ja silloin huutaneen pitöö tehdä töitä tilanteen selvittämiseksi. Jne.

Tämä kaikki on arvokasta oppia ja paras oppi on mallioppiminen. Kaikkea ei voi vain selittää. Enkä tarkoita tietenkään, etytä mielestäni ehdointahdoin pitää huutaa, mutta hermojen menetys on osa sitä arvokasta elåmää, johon lapsi kasvaa.

Hermostuminen kertoo myös siitä, minkä ihminen kokee tärkeäksi ja auttaa meitä pitämään puoliamme.

Tottakai jatkuva huuto ja muu huobo käytös tai se, ettei tilanteita sovita on väkivaltaa, mutta pieninä annoksina hermostuminen kuulunee ihan tavalliseem arkeen.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat