Kommentit (11)

Heliini

Ensisynnyttäjänä voin sanoa, että suosittelisin potilashotellia ensisynnyttäjillekin. Täytyy vain olla halu hoitaa lasta omatoimisesti alusta alkaen ja tietty tiettyjen kriteerien pitää täyttyä äidin ja lapsen osalta, että hotelliin saa lähteä.

Vierailija

Taysin potilashotelli on ihan paras. Minäkin olin siellä ensisynnyttäjänä eikä ollut mitään ongelmia. Vauvaa toki itse täytyy hoitaa koko ajan mutta käytävällä on aina kätilöitä saatavilla jos tarvii apua vaikka imetyksen kanssa. Lisäksi vauva on käytettävä tarkastuksilla kerran 8 tunnissa samalla käytävällä. Alakerran ravintolassa saatavilla myös loistavat ruoat monta kertaa päivässä. Paljon paremmat mitä sairaalasafkat. :)

Vierailija

Mikä siinä on ettei anneta nukkua? Kun huoneeseen tuli keskellä yötä uusi äiti vauvansa kanssa niin hoitajan piti siinä kailottaa kaikki asiat päiväjärjestyksestä ja liinavaatteiden sijainnista alkaen kun minä ja 3. äiti yritimme nukkua. Miksei niitä voinut käydä läpi vaikka käytävällä?

Vierailija

Esikoiseni syntyi yöllä kahden aikaan. Samana päivänä klo 12 lähdimme kotiin juuri tuosta syystä, että siellä osastolla ei saanut nukkua. Ketutti.

Vierailija

On kyllä todella vaikeaa nukkua tuolla, kun vieraat mammat ja vauvat on siinä vieressä ääntelemässä, ja ovesta paukkaa vähän väliä joku sisään. Olen molemmilla kerroilla ollut tosi hajamielinen ja psykoosin partaalla nukkumattomuuden vuosi. Mun lapset tuppaa aina kellastumaan niin on pitänyt olla synnytyksen jälkeen vielä 5 päivää osastolla. Heti helpottaa kun pääsee kotiin omaan rauhaan.

Vierailija

Nukkumisen kanssa ei ollut ongelmaa, olin eristyshuoneessa helkkarin heikossa hapessa miltei neljä viikkoa. Jotain nyt vaan meni pieleen ja näitä sattuu, ei me tiedetä mikä sulla ja vauvalla on, mutta valutetaan teihin kumpaankin kaikki tunnetut antibiootit ja toivotaan parasta. Eikä tuokaan haitannut, ei niin paljoa kuin hoitajien asenne. Muutaman kuulin viittaavan minuun laiskana ja suttuisena. Juu, zumbaan ja meikkaan heti, eihän mulla ole kuin kolme tippatelinettä, kuumetta 40+C ja tulehdusarvot 900.

Välittömästi synnytyksen jälkeen terveydentilani siis romahti siinä määrin, että vain vaivoin pystyin pysymään hereillä muutaman minuutin pidelläkseni poikaani. Kukaan ei sitten siinä hötäkässä valistanut, että ne vuodevaatteetkin siellä osastolla pitäisi vaihtaa itse. Maitoa valui, hikoilutti ja tärisytti ja jo vessaan tarvitsi taluttajan ja jonkun seisomaan istuimen vierellä tukena etten valunut lattialle. Viikon lojuin kunnes mies uskaltautui hoitajilta kyselemään vuodevaatteiden vaihdosta. Tuli takaisin puhtaiden lakanoiden kanssa ja kertoi että hoitaja oli ohjeistanut käskemään minun vaihtaa itse lakanan. Saatiin homma sitten sumplittua niin, että lojuin lattialla peitteen päällä hytisemässä kunnes mies sai lakanat vaihdettua ja nosti minut takaisin sänkyyn.

Sain myös hoitajilta noottia siitä kun en mene päiväsaliin muiden äitien seuraksi. Olisi minullekin niin paljon mukavempaa kun voisin jutella muille ihmisille. Ei meinannut millään mennä läpi edes lääkärin sanomana, että kun ei tiedetä mikä minua vaivaa, niin sitä mahdollisesti tarttuvaa vaivaa ei lähdetä ERISTYShuoneesta sinne muualle osastolle levittelemään.

Kerta kaikkiaan hanurista se reissu. Ja suurin ylläri tosiaan oli niiden lakanoiden vaihtaminen, kun on vanhempien sukulaisten sairaalareissuilla nähnyt että siellä henkilökunta hoitaa sen vaihdon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nukkumisen kanssa ei ollut ongelmaa, olin eristyshuoneessa helkkarin heikossa hapessa miltei neljä viikkoa. Jotain nyt vaan meni pieleen ja näitä sattuu, ei me tiedetä mikä sulla ja vauvalla on, mutta valutetaan teihin kumpaankin kaikki tunnetut antibiootit ja toivotaan parasta. Eikä tuokaan haitannut, ei niin paljoa kuin hoitajien asenne. Muutaman kuulin viittaavan minuun laiskana ja suttuisena. Juu, zumbaan ja meikkaan heti, eihän mulla ole kuin kolme tippatelinettä, kuumetta 40+C ja tulehdusarvot 900.

Välittömästi synnytyksen jälkeen terveydentilani siis romahti siinä määrin, että vain vaivoin pystyin pysymään hereillä muutaman minuutin pidelläkseni poikaani. Kukaan ei sitten siinä hötäkässä valistanut, että ne vuodevaatteetkin siellä osastolla pitäisi vaihtaa itse. Maitoa valui, hikoilutti ja tärisytti ja jo vessaan tarvitsi taluttajan ja jonkun seisomaan istuimen vierellä tukena etten valunut lattialle. Viikon lojuin kunnes mies uskaltautui hoitajilta kyselemään vuodevaatteiden vaihdosta. Tuli takaisin puhtaiden lakanoiden kanssa ja kertoi että hoitaja oli ohjeistanut käskemään minun vaihtaa itse lakanan. Saatiin homma sitten sumplittua niin, että lojuin lattialla peitteen päällä hytisemässä kunnes mies sai lakanat vaihdettua ja nosti minut takaisin sänkyyn.

Sain myös hoitajilta noottia siitä kun en mene päiväsaliin muiden äitien seuraksi. Olisi minullekin niin paljon mukavempaa kun voisin jutella muille ihmisille. Ei meinannut millään mennä läpi edes lääkärin sanomana, että kun ei tiedetä mikä minua vaivaa, niin sitä mahdollisesti tarttuvaa vaivaa ei lähdetä ERISTYShuoneesta sinne muualle osastolle levittelemään.

Kerta kaikkiaan hanurista se reissu. Ja suurin ylläri tosiaan oli niiden lakanoiden vaihtaminen, kun on vanhempien sukulaisten sairaalareissuilla nähnyt että siellä henkilökunta hoitaa sen vaihdon.

Missä synnyit? Afrikassako?
Tsemppiä kun selvisitte koettelemuksesta!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukkumisen kanssa ei ollut ongelmaa, olin eristyshuoneessa helkkarin heikossa hapessa miltei neljä viikkoa. Jotain nyt vaan meni pieleen ja näitä sattuu, ei me tiedetä mikä sulla ja vauvalla on, mutta valutetaan teihin kumpaankin kaikki tunnetut antibiootit ja toivotaan parasta. Eikä tuokaan haitannut, ei niin paljoa kuin hoitajien asenne. Muutaman kuulin viittaavan minuun laiskana ja suttuisena. Juu, zumbaan ja meikkaan heti, eihän mulla ole kuin kolme tippatelinettä, kuumetta 40+C ja tulehdusarvot 900.

Välittömästi synnytyksen jälkeen terveydentilani siis romahti siinä määrin, että vain vaivoin pystyin pysymään hereillä muutaman minuutin pidelläkseni poikaani. Kukaan ei sitten siinä hötäkässä valistanut, että ne vuodevaatteetkin siellä osastolla pitäisi vaihtaa itse. Maitoa valui, hikoilutti ja tärisytti ja jo vessaan tarvitsi taluttajan ja jonkun seisomaan istuimen vierellä tukena etten valunut lattialle. Viikon lojuin kunnes mies uskaltautui hoitajilta kyselemään vuodevaatteiden vaihdosta. Tuli takaisin puhtaiden lakanoiden kanssa ja kertoi että hoitaja oli ohjeistanut käskemään minun vaihtaa itse lakanan. Saatiin homma sitten sumplittua niin, että lojuin lattialla peitteen päällä hytisemässä kunnes mies sai lakanat vaihdettua ja nosti minut takaisin sänkyyn.

Sain myös hoitajilta noottia siitä kun en mene päiväsaliin muiden äitien seuraksi. Olisi minullekin niin paljon mukavempaa kun voisin jutella muille ihmisille. Ei meinannut millään mennä läpi edes lääkärin sanomana, että kun ei tiedetä mikä minua vaivaa, niin sitä mahdollisesti tarttuvaa vaivaa ei lähdetä ERISTYShuoneesta sinne muualle osastolle levittelemään.

Kerta kaikkiaan hanurista se reissu. Ja suurin ylläri tosiaan oli niiden lakanoiden vaihtaminen, kun on vanhempien sukulaisten sairaalareissuilla nähnyt että siellä henkilökunta hoitaa sen vaihdon.

Missä synnyit? Afrikassako?
Tsemppiä kun selvisitte koettelemuksesta!

Melkein. Täällä ruotsinkielisellä rannikkoseudulla.

Vierailija

Mielestäni jokaisen synnyttäneen äidin pitäisi saada nukkua; uni on kehon oma keino korjata väsynyttä mieltä ja kroppaa. Moni masennus voitaisiin välttää ehkä vain sillä, että saisi synnytyksen jälkeen ottaa kunnon unet. Olin itse vaikean synnytyksen sekä bakteeriperäisen tulehdustilan takia+ kaksi litraa verta menettäneenä aika poikki ja itkin käytännössä koko ajan kun olin hereillä. Itkuuni ei reagoitu oikeastaan mitenkään, ei lohdutettu eikä kysytty olenko kunnossa. Vauva valvoi yöt ja kitisi vatsakipuja antibiootin takia. Toisena yönä synnytyksestä oli pakko viedä vauva kansliaan, ja sanoa, että minä nukun nyt.

Vierailija

Kuopukseni syntymän jälkeen minut vietiin sänkyllä osastolle. Mitään ei kerrottu. Minulla oli pää niin kipeä, että hyvä kun vessaan pääsin. Noin tunnin kuluttua soitin kelloa, jolla kutsutaan hoitaja paikalle. "Ei minulla muuta, mutta missä minä olen? Millä osastolla ja mikä huone?" Vauvan hoitoon sain kyllä apua, mutta ilmeisesti luulivat, että monisynnyttäjänä tunnen jo talon tavat niin hyvin, ettei mitään tarvitse kertoa.

Kolme päivää meni sitten mustassa sumussa sen päänsäryn kanssa. Sitten sain veripaikan selkäytimeen. Päänsärky helpotti ja pystyin sentään vauvan hoitamaan, ja pääsin kotiin, vaikka en ihan parhaassa iskussa ollutkaan.

Kiitos kättäri ja naistenklinikka

Itselläni oli hyvä tuuri synnäriaikana. Esikoisen kanssa oli niin jännää ettei tutustunut muihin äiteihin(huonekaveina oli sektion käynyt "entinen malli vartaloinen" kaksosten äiti joka ikävoi menetettyä vartaloaan. Seuraavalle oli ratkiriemukas huone(oli jope, viivi ja verneri ). Naurettiin niin paljon. Kuopus aikana olikin sitten luxusta omahuone merinäköalalla suihkulla ja wc:llä, hoitajat toi hymysuista-hurmuria syötölle ja istuivat seurana katsoi at että hommat hoituu. Olin ekalle viikon osastolla, seuraava oli hätäinen reissu kaks päivää ja kuopuksen kanssa oltiin neljä päivää. Ihanaa aikaa synnärillä oli turvallinen olla ja sai heittäytyä muiden "armoille" välillä ja vain levähtää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat