Kommentit (10)

Vierailija

Murheiden jakaminen puolison kanssa on ihanaa - kun on joku, joka voi puolestaan vaihteeksi jäädä lapsen kanssa kotiin, kun itsellä on töissä sellainen hetki, jota ei oikein voisi poissaololla katkaista.

Myös lääkkeen antaminen rimpuilevalle ja kiljuvalle lapselle hoituu paremmin, kun toinen on apuna.

Sekin on ihanaa, kun voi sanoa toiselle, että nyt en jaksa vaan haluan sulkeutua makkariin ja lukea rauhassa kirjaa (jonka sain viime jouluna lahjaksi ja josta olen ehtinyt lukea vasta 10 sivua).

En ymmärrä, miten yh:t jaksavat, jos heillä ei ole mitään tukiverkkoja. Meilläkään ei ole ketään perheen ulkopuolisia, mutta on sentään edes toisemme.

Vierailija

Mutta ihan tottahan se on. Ei kannata ostaa omakotitaloa jos ei jaksa tehdä lumitöitä, ei koiraa jos ei jaksa käyttää sitä ulkona, eikä tehdä lapsia jos ei jaksa niitä hoitaa. Mikään näistä kun ei ole pakollinen hankinta, niin sitä omaa harkintaa kannattaa käyttää ja jaksamisensa punnita hyvin tarkkaan jo etukäteen. Tietoa lapsiperheen haasteista ihan varmasti on saatavilla.

Väsynyt mutta onnellinen

Mutta ne omat voimat voi arvioida väärin. Tai lapsi onkin haastavampi, kuin on osattu odottaa. Meillä ollaan puol vuotta itketty ja kannettu ja hetkutettu tuota pikkusta allergista vauvaa. Ja kyllä, voin sanoa että olen aivan loppu. Mutta silti myös onnellinen enkä vois kuvitella elämää ilman tuota kiljuvaa vauvaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mutta ihan tottahan se on. Ei kannata ostaa omakotitaloa jos ei jaksa tehdä lumitöitä, ei koiraa jos ei jaksa käyttää sitä ulkona, eikä tehdä lapsia jos ei jaksa niitä hoitaa. Mikään näistä kun ei ole pakollinen hankinta, niin sitä omaa harkintaa kannattaa käyttää ja jaksamisensa punnita hyvin tarkkaan jo etukäteen. Tietoa lapsiperheen haasteista ihan varmasti on saatavilla.

Vaan elämää et voi suunmitella. Meidänkin piti olla kolmen ihmisen perhe, myöhemmin isompikin. Mutta mies kuoli, kun olin raskaana.
Voi tulla synnytyksen jälkeinen masennus tai muu sairaus kummalle vaan puolisolle. Voi tulla muota tilanteita missä voimavarat uupuvat.

Olisi hyvä kysyä "pitääkö niitä lapsia hankkia" kysymyksen sijaan "olethan hakenut apua, "tai "voinko auttaa".

Itselläni onneksi oli viisaita ihmisiä ympärillä. Vielä vuosikaudet myöhemmin olen kiitollinen heistä.

Vierailija

Totta, kun ihminen pyytää apua, hänen pitäisi saada sitä. Elämässä ei kukaan osaa kaikkea ennakoida ja arvoida oikein. Eihän kukaan tiedä ensimmäistä lasta saadesaan, mitä tapahtuu. On vain fantasioita.  Mut olen myös sitä mieltä, että se lapsiluku pitäisi lähtökohtaisesti kuitenkin arvioida sellaiseksi, millaiset resurssit on jaksaa ja huoltaa. Elämä voi yllättää silti, tulee työttömyyttä, sairautta, ero- asioita joita ei kerta kaikkiaan voi ennakoida. Ja silloin tarvitsee apua ja tukea. Mut se, että lapsia hankitaan yli voimavarojen jo lähtökohtaisesti, on vastuutonta.  Kun näitäkin näkee, ettei ole mitään yhteyttä omien edellytysten ja lapsiluvun suhteen. Itsetuntemus ja realitteettien kohtaaminen olisi tosi tärkeä oppiaine jo koulussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tietoa lapsiperheen haasteista ihan varmasti on saatavilla.

Ei muuten ole. Ikinä et voi tietää millainen lapsi perheeseen syntyy. Tai tuleeko kaksi tai useampia kerralla. Voi olla ns helppo lapsi joka sitten äityykin murrosiässä vaikeaksi. Tai voi syntyä syvästi vammaisena tai terve lapsi voi sairastua. Elämä on arvaamatonta kuten tuossa joku jo ehtikin kommentoida. Ja suurin osa lapsista on kuitenkin terveitä ja ns tavallisia hoidettavia, joita kai suurin osa ennakoi saavansa ja niistä haasteista selviävänsä.

Vierailija

Ja sitten on olemassa myös ihmistyyppejä, jotka ovat kovin aktiivisia nauttivat monenlaisista kodin ulkopuolisista harrastuksista, liikunnasta, matkustelusta jne.

Toisaalta on sellaisiakin ihmisiä, joille esimerkiksi rauha, hiljaisuus, oma-aika ja kodin siisteys ovat ehdottoman tärkeitä.

Molemmat ihmistyypit säännöllisesti tulevat tällekin palstalle uikuttamaan , miten eivät enää lasten saannin jälkeen (varsinkin lapsen ollessa pieniä) pysty elämään "omaa elämää" ja voivat siksi huonosti. Herää kysymys, miksi ovat tehneet lapsia? Eivätkö tunne omaa itseään? Vai ovatko juuri sellaisia, että haluavat ja tavoittelevat ihan kaikkea? Mikään ei riitä? Lapsikin PITÄÄ hankkia, vaikka se ei sovi omaan elämäntyyliin tai edes omaan luonteeseen?

Vierailija

Näin lapsettoman (ei vapaaehtoisesti) sinkun näkökulmasta tuo valittaminen lapsiperhe-elämän vaikeuksista tuntuu suoralta v******ta päin naamaa. Vähän niin kuin rikastunut valittaisi, että kuinka joka rännistä sisään tulevan rahan sijoittaminen on kauhea päänsärky.

Pömpsistä vaan

Ei kukaan pysty siihen varautumaan, vaikka kuinka kirjoista lukisi.
Mistä tiedät kestätkö vuoden muutaman tunnin yö unilla? Kestääkö selkä jatkuvaa kantamista? Mitä tapahtuu psyykeelle kun oma aika lähtee totaalisesti ja jäät "kodin vangiksi" ?
Osallistuuko mies & suku lapsenhoitoon, kuten on luvannut?
Tuleeko lapselle koliikki, allergia tai muuten haastavampi temperemantti? Sairastuuko äiti synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Tapahtuuko synnytyksessä jotain poikkeavaa? Onko lapsi vammainen? Tuleeko kotiin vesivahinko? Jääkö puoliso auton alle?

Tätä voisi jatkaa kyllä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat