Kommentit (12)

Vierailija

Itse asiassa en mieti. Joskus olen kärsimätön, koska on kiire ja olen väsynyt ja nälkäinen ja minua alkaa ärsyttää suunnattomasti, kun mukula laittaa väkisin kengät taas vääriin jalkoihin, vaikka olen asetellut ne hänen eteensä oikein päin tarrat avattuna. Silloin saatan kivahtaa, että miten ne kengät VOIVAT olla VÄÄRISSÄ JALOISSA ja kiskon ne lapsen jalasta pois ja laitan oikeinpäin. Siihen ei ole syynä oma lapsuuteni.

Jonain parempana päivänä taas jaksan höpsöttää lapsen kanssa ja kutitella jalkapohjaa, kun vaihdan kengät toisiin jalkoihin. Siihen varsinkaan ei ole syynä minun oma lapsuuteni.

Vierailija

Ei tartte miettiä koska lapset on assholeja. Tahallaan tekeevät kiusaa ja hajottaavat kaiken huomion takia. 
Pitäisi koko päivän seurata niitä kakaroita että oisivat tyytyväisiä. 

Vierailija

No niin, tästä se alkaa, lapsille karjumattomuus. Voi vttu äiti ja isä olitte mulle niin pskoja, että vieläkin itkettää.

Vai pitäisikö tässä tehdä muutakin? Juttu ei ihan auennut tai ollut selkeä?

Vierailija

Tässä harmittelen, kun taas karjuin lapset nukkumaan niin rumastu, etteivät halunneet hyvänyön pusuakaan. Oli kyllä rosoinen lapsuus, ei minusta välitetty.

Nyt karjun lapsille ja olen ylihuolehtivainen, joka koko ajan neuvoo.

Mitä pitää ajatella, että muutun patemmaksi äidiksi?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä harmittelen, kun taas karjuin lapset nukkumaan niin rumastu, etteivät halunneet hyvänyön pusuakaan. Oli kyllä rosoinen lapsuus, ei minusta välitetty.

Nyt karjun lapsille ja olen ylihuolehtivainen, joka koko ajan neuvoo.

Mitä pitää ajatella, että muutun patemmaksi äidiksi?


Niin, kyllä tässä 3- ja 5-vuotiaan kanssa mietin että olisin ollut niin paljon parempi äiti jos olisin setvinyt omat traumani - joista en ennen lapsia ollut tietoinen - etukäteen. Mutta nyt kahden alle kouluikäisen työssäkäyvänä äitinä on vähän nihkeästi aikaa tai rahaakaan psykoterapiaan (en ole riittävän pipi että kela tukea myöntäisi), niin mitäs nyt sitten?

Okei, tilanne ei ole lainkaan niin paha kuin oli vuosi tai pari sitten, en koe että lasten (henkisenkään) turvallisuuden kannalta avunsaanti olisi tarpeen. Mutta jos olisi, mistä sitä saisi? Kun aikanaan hain, niin neuvola, perhepalvelujen psyk.sairaanhoitaja, netin tarjoama ammattilaistuki (mm. kriisikeskus, vanhempainnetti), kaikki vain hokivat että älä ole niin ankara itsellesi ja kyllä se siitä, hengität vain syvään. Mites kun se huuto tuli suusta ennen kuin muisti hengittää?

Tää on asia johon moni oikeasti tarvitsisi apua. Ihan sama onko syynä oma huono lapsuus vai ei, mutta vanhemman aggressioon pitäisi saada apua. Koska se ei välttämättä vain päättämällä lopu, vaikka sitä kokematon ja ymmärtämätön voisi niin ajatella.

Vierailija

Ai että huusin äsken koska oma lapsuus? Ei. Huusin koska menetin hermoni. Sitä sattuu ihan kaikille toisinaan ilman sen suurempaa syytä.

Vierailija

Karjun jos ei normaali puhe mene perille sitten millään. Jos joutuu itseään toistamaan sen sadannen kerran, hermot menee ja sitten tanner tömisee ja aitaa kaatuu. Naapurienkin kersat ovat kummallisen hiljaa kun kerran karjaiset kovaa ja korkealta. Pakko on välillä karjaistakin. Ei se lapsi siitä rikki mene. Raakaa rakkautta joskus tarjottava. Lässytys ei vaan toimi jos on hitusenkaan pässinpää lapsi.

Ja oma lapsuus tavallinen. Normaali. Ei traumoja mistään.

Vierailija

Joo, en just äsken vaan viime perjantaina. Löysin teiniltä kannabista ja kyllä ensireaktiona karjuin. Pari minuutin kuluttua kykenin jo asialliseen keskusteluun.

Vierailija

Olipa kauniisti kirjoitettu artikkeli. Tykkäsin! Päällimmäisenä tunteena armollisuus ja jälkimaininkeina ajatus ihmisen ikuisesta kyvystä oppia. Kiitos!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä harmittelen, kun taas karjuin lapset nukkumaan niin rumastu, etteivät halunneet hyvänyön pusuakaan. Oli kyllä rosoinen lapsuus, ei minusta välitetty.

Nyt karjun lapsille ja olen ylihuolehtivainen, joka koko ajan neuvoo.

Mitä pitää ajatella, että muutun patemmaksi äidiksi?

Kuuntelemalla Popedaa voi tulla patemmaksi äidiksi jos tahtotila on tarpeeksi kova.

Kaikki lapset ovat tulevaisuus

Kyllä lapsella täytyy olla tietyt rajat. Olen sitä mieltä, että jos lapsi saa haukkua esim. opettajaa,, mutta opettaja ei saa korottaa ääntään, mutta lapsi saa. Esim: mikä ihmeen psykkä sä oot, oot ihan p...... ja h..... Mutta sanopa siihen tiukasti vastaan, niin vanhemmat nostavat syytteen. Mietityttää, onko tämä uudenlaista vapaa kasvatusta. Nuoret ja lapset saavat kiroilla, haukkua kavereita, opettajia ihan julkisesti. Siis kiva koulu?..... Ei onnistu niin kauan kunnes lapset opetetaan arvostamaan vanhempia ja vanhemmat osaavat välittää lapsistaan. Koululla on osavastuu lapsenkasvatuksesta. Mutta hyvät vanhemmat, rakastatte lapsianne kaikista ongelmistanne huolimatta. Olkaa avoimia. Kaikki menee lapsella paremmin. On tyhmää salata ongelmia. Niitä on kaikilla vanhemmilla. Työssäni tulen parhaiten toimeen avoimien vanhempien kanssa kuin myös heidän lastensa kanssa, Esim: Meidän tyttö on niin villi, kuinka sen muka voi päästää koulusta yksin kotiin. Tavattuani lapsen,oli todella luova ja touhukas. Mutta aivan ihana persoona.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat