Poiminta

Yli 40 prosenttia suomalaisvanhemmista kertoo käyttäneensä kuritusväkivaltaa: mikä meitä oikein riivaa?

Henkisen väkivallan haitallisuus tunnistetaan entistä paremmin. Kuva: iStockphoto

”Muutos tapahtuu hitaasti”, sanoo Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Sauli Hyvärinen.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (149)

Vierailija

Ihmiset haluaa tehdä lapsia vaikka nykyaikana ei olisi pakko. Sitten ei viitsitä/jakseta kasvattaa vaan turvaudutaan fyysiseen voimaan kun se on helpompaa kun lapsi on pienempi kuin aikuinen eikä pysty lyömään takaisin tarpeeksi kovaa.

Vierailija

Möykky kirjoitti:
Ei ihme että tulee niitä hemmoteltuja pullamössölapsia kun ei muka saisi enää kurittaa lapsia.

Lyömällähän kaikki ongelmat yleensä ratkeavat parhain päin.

Vierailija

Minua on kuritettu lapsena. Vanhempani ehkä luulivat että se saa minut jotenkin kunnioittamaan heitä,mutta päinvastoin kävi. Aloin jollainlailla pelkäämään heitä ja tilanteita jolloin he saattavat suuttua. Tämä ajan myötä kaivoi kokoajan enemmän kuoppaa välillemme ja nykyään kun olen aikuinen niin en enää edes rakasta vanhempiani. Tästä syystä en voi ymmärtää miksi jotkut jatkavat samaa perinnettä omien lasten kohdalla.
Omia lapsiani en ikimaailmassa satuta mitenkään. Kun katsoo omia suloisia lapsia niin ei edes voi ymmärtää kuinka joku pystyy edes suutuspäissään satuttamaan omaa lasta. Vanhempienhan kuuluu olla niitä joihin voi aina turvautua ja jotka lohduttavat jos joku muu on satuttanut!

Vierailija

Jos lapsi rääkkää vaikka kissaa tai paiskoo tavaroita lattialle, onko tosiaan niin ettei saisi edes huutaa? Itselläni ei lapsia ole joten tämä että huutaminenkin on väkivaltaa yllätti. Kertokaa, miten te hanskaatte tuollaisen tilanteen jos ei saa huutaa tai määrätä häpeämään nurkkaan? Ok, toki asia keskustellaan läpi kun lapsi rauhoittuu mutta ainakin alkuvaiheessa on mielestäni ihan luonnollista huutaa NYT LOPPU JA HETI!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi rääkkää vaikka kissaa tai paiskoo tavaroita lattialle, onko tosiaan niin ettei saisi edes huutaa? Itselläni ei lapsia ole joten tämä että huutaminenkin on väkivaltaa yllätti. Kertokaa, miten te hanskaatte tuollaisen tilanteen jos ei saa huutaa tai määrätä häpeämään nurkkaan? Ok, toki asia keskustellaan läpi kun lapsi rauhoittuu mutta ainakin alkuvaiheessa on mielestäni ihan luonnollista huutaa NYT LOPPU JA HETI!

Minun perheessäni se huutaminen oli muutakin kuin tiuskaisu, mistä sinä puhut. Ehkä artikkelissa tarkoitettiinkin sitä että vanhempi menettää malttinsa, syystä tai toisesta, ja alkaa sen vuoksi huutamaan. Nurkkaan häpeämistä en ymmärrä varsinkaan nuorempien lapsien kohdalla. Ylipäätään välttäisin häpeän käyttöä kasvatuksessa. 

Vierailija

Olisi aika tärkeää tietää mitä tuo 40 % käytännössä tarkoittaa. Kuinka suuri osa on niitä, jotka ovat kerran antaneet luunapin ja kuinka suurella osalla se ruumillinen kurittaminen on ollut säänöllistä? Ja tuo huutaminen, kuinka iso osa on niitä jotka huutavat silmät ja suut täyteen ja haukkuvat samalla ja moniko on vastannut kyllä koska joskus huutaa "NYT LOPPU / EI / ANNA OLLA NYT" tjsp?

Väkivalta on väärin, mutta siinäkin on aste-eroja, vrt varastaminen: yksi näpistää kerran tai kaksi karkkia, yksi on murtovaras ja kolmas talousrikollinen varastaa miljoonia. 

Vierailija

40% ei ole rehellinen tulos, totuus on huonompi. Kaikki eivät vaan pysty edes nimettömässä kyselyssä myöntämään totuutta. Sen haluaa aktiivisesti unohtaa ja piilottaa, jos on tullut oltua kovakourainen ja ilkeä omille lapsille.

Kolmen pienen äiti

Kyllä se minusta riippuu hyvin paljon lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta kaikin puolin ja luonteista ja miten ne natsaa yksiin.

Koen että omien lasten kanssa olen erittäin läheinen, me halitaan ja pussataan joka päivä moneen kertaan. Meillä myös sanotaan "rakastan" joka päivä.
Meidän lapset on onnellisia mikä näkyy kaikessa. Silti pidän kotona tiukkaa kuria siitä että lapsi kunnioittaa vanhempaansa. Turhista asioista ei mäkätetä mutta jos aiheuttaa itselleen tai sisaruksille vaaratilanteen tai muuten käyttäytyy loukkaavasti ketä tahansa perheen jäsentä kohtaan, varmasti reagoin erittäin voimakkaasti. Sillain että lapsi ymmärtää heti että näin ei toimita. Se voi tarkoittaa äänen korottamista hetkellisesti jonka jälkeen tilanne puhutaan läpi tai läppäisyä päälaelle (jo siitä kun itse säikähtää) ja sen jälkeen se puhutaan heti läpi. Kyllä meidän lapset on saaneet luunapin juurikin siitä kun kiipeillään vaarallaisesti. Se lähtee jo sieltä ekasta uhmaiästä kun taapero kokeilee rajojaan ja haluaa voittaa äidin henkisellä taistelulla. Sitten kun menee jakeluun ettei tiettyihin asioihin kosketa tai kiivetä niin taapero itsekin rauhoittuu ja keskittyy leikkimään sallittuja leikkejä. Näin ei tarvitse wc reissulla pelätä että se tappaa ittensä tai pikkusiskon tms istumalla päälle.
Ja tiedän ettei mun lapset pelkää mua. Vaan päinvastoin. Kysyvät neuvoa aina kun tulee vääntöä asioista jonkun kanssa ja ovat 100% varmoja että äiti on aina oikeassa ja oikeudenmukainen. Kaikki samalla viivalla.

Vierailija

On pakko tunnustaa että minä olen lähettänyt lukuisia kertoja pojan, silloin kun se oli pieni, omaan huoneeseen sänkyyn rauhoittumaan, edes ymmärtämättä että se voisi olla pahasta. Mutta jos lapsi on niin raivoissaan, että yrittää iskeä siskoaan ja koiraa päähän nappaamalla käteen rautaisen kynttilänjalan ja ryntää juoksuvauhtia kohti siskoa tai koiraa ja siinä vaiheessa kun ryntään väliin ja otan tavaran pois kädestä niin heittäytyy lattialle ja hakkaa omaa päätään lattiaan, niin kyllä lähti sänkyyn pehmeällä patjalle makaamaan ja rauhoittumaan, tuli isolla äänellä että sinä lähet nyt omaan sänkyyn rauhoittumaan ku kerran yritit hakata siskon tai koiran.

Nyt kiitos joltakin lasten psykiatrilta tähän ohje että mitä olis pitäny tehdä. Siskoa joka ei ikinä puolustanu itseään, en halunnut opettaa ihmiseksi joka on nyrkkeilysäkki muille enkä koiraa lopettaa siksi että puris lasta joka iskee nukkuvaa koiraa valurautaisella kynttilänjalalla päähän. Aina poika keksi jotakin jolla yrittää iskeä muita kun entinen tavara oli takavarikoitu , välillä hommasin meille ennaltaehkäisen perhetyön tekijän niin se ei pärjännyt lapsen kanssa ja seuraavalla viikolla lastenvalvoja soitti että lähettää ens viikolla 2 työntekijää yhden sijasta. Ne hoisivat lapsen kerran viikossa 2 tuntia 2 työntekijän voimin
kymmenenä viikkona vuodessa ja minä muuten 24 tuntia päivässä yksin 365 päivää vuodessa. Pääsin kerran viikossa kylpyammeeseen pesulle kun kävivät, 10 kerran jälkeen yhteistyössä lastenvalvojan kanssa sovimme että koska lapsi on niin vaativa etteivät edes perhetyön tekijät pärjää sen kanssa vaikka niitä on 2 hoitamassa yhtä lasta , niin hän hommaa miestyöntekin tukihenkilökäynnit ostopalveluna kerran viikossa ja maksaa ne lastensuojelun määrärahoista mutta se vaatii lastensuojelun asiakkuuden, sanoin että passaa . Apu oli silloinkin kuitenkin vain 2 tuntia per viikkoa. Ainut henkilö joka pärjäs pojan kanssa oli paikallisen lasten ja nuoriso kodin miestyöntekijä. Vei pojan mettään nuotiolle paistamaan makkaraa ja melomaan kanootilla niin tulivat toimeen sekä kävivät uimahallissa.

Vierailija

Kolmen pienen äiti kirjoitti:
Kyllä se minusta riippuu hyvin paljon lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta kaikin puolin ja luonteista ja miten ne natsaa yksiin.

Koen että omien lasten kanssa olen erittäin läheinen, me halitaan ja pussataan joka päivä moneen kertaan. Meillä myös sanotaan "rakastan" joka päivä.
Meidän lapset on onnellisia mikä näkyy kaikessa. Silti pidän kotona tiukkaa kuria siitä että lapsi kunnioittaa vanhempaansa. Turhista asioista ei mäkätetä mutta jos aiheuttaa itselleen tai sisaruksille vaaratilanteen tai muuten käyttäytyy loukkaavasti ketä tahansa perheen jäsentä kohtaan, varmasti reagoin erittäin voimakkaasti. Sillain että lapsi ymmärtää heti että näin ei toimita. Se voi tarkoittaa äänen korottamista hetkellisesti jonka jälkeen tilanne puhutaan läpi tai läppäisyä päälaelle (jo siitä kun itse säikähtää) ja sen jälkeen se puhutaan heti läpi. Kyllä meidän lapset on saaneet luunapin juurikin siitä kun kiipeillään vaarallaisesti. Se lähtee jo sieltä ekasta uhmaiästä kun taapero kokeilee rajojaan ja haluaa voittaa äidin henkisellä taistelulla. Sitten kun menee jakeluun ettei tiettyihin asioihin kosketa tai kiivetä niin taapero itsekin rauhoittuu ja keskittyy leikkimään sallittuja leikkejä. Näin ei tarvitse wc reissulla pelätä että se tappaa ittensä tai pikkusiskon tms istumalla päälle.
Ja tiedän ettei mun lapset pelkää mua. Vaan päinvastoin. Kysyvät neuvoa aina kun tulee vääntöä asioista jonkun kanssa ja ovat 100% varmoja että äiti on aina oikeassa ja oikeudenmukainen. Kaikki samalla viivalla.

Oon aina miettiny, että missä vaiheessa se on sitten jees, että se lapsi alkaa antaa luunappeja ja litsareita muille? Onko se sitten murrosiässä vai vasta täysi-ikäisenä? Vai sitten vasta kun esim. seurustelee ja kumppani ei käyttäydy niinkuin toinen haluaa?

Vierailija

Edelliseltä kirjoittajalta vielä että lapsen raivarit oli sitä luokkaa ettei se kuullu puhetta( lisäksi näkövammainen) omalta huudolta ja sylissä kiinni pitäessä hakkas ja potki joko äidin tai perhetyöntekijän mustelmille. Perhetyöntekijä( kymmenien vuosien työkokemus lastensuojelussa) yritti kerran lapsen rauhoittamista niin että kääris viltin ympärille ja pitäis kiinni ettei pysty vahingoittamaan päätään, mutta epäonnistui yrityksessään.

Kolmen äippä

Täytyy olla aika vääristynyt maailman kuva jos tekstistä pystyt noin päättelemään.
Tai sitten Sä et ole edes vanhempi.
Nykyajan lapsilta puuttuu empatiakyky täysin ja sanoisin että tosi monilta aikuisilta myös. Ei ole empatiaa että annetaan vanhinkojen tapahtua ja sitten itketään. Kun on tarkoitus ehkäistä ne suurimmat vahingot.
Joka tapauksessa kukin tyylillään. Kyllä meillä ainakin osataan keskustella asioista ja pyytää anteeksi puolin ja toisin. Sekin taito puuttuu aika monelta-sekä vanhemmalta että lapselta. Mutta ei äidin tarvi anteeksi pyydellä sitä että opettaa lapselle selviytymien taitoja. Toiset vaan on uhkarohkeampia kuin toiset. Tieten on niitä "vanhempia" joiden lapset sitten istuu tuolla vankilassa kun ei millään oo mitään väliä eikä huomiota tuu koskaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On pakko tunnustaa että minä olen lähettänyt lukuisia kertoja pojan, silloin kun se oli pieni, omaan huoneeseen sänkyyn rauhoittumaan, edes ymmärtämättä että se voisi olla pahasta. Mutta jos lapsi on niin raivoissaan, että yrittää iskeä siskoaan ja koiraa päähän nappaamalla käteen rautaisen kynttilänjalan ja ryntää juoksuvauhtia kohti siskoa tai koiraa ja siinä vaiheessa kun ryntään väliin ja otan tavaran pois kädestä niin heittäytyy lattialle ja hakkaa omaa päätään lattiaan, niin kyllä lähti sänkyyn pehmeällä patjalle makaamaan ja rauhoittumaan, tuli isolla äänellä että sinä lähet nyt omaan sänkyyn rauhoittumaan ku kerran yritit hakata siskon tai koiran.

Nyt kiitos joltakin lasten psykiatrilta tähän ohje että mitä olis pitäny tehdä. Siskoa joka ei ikinä puolustanu itseään, en halunnut opettaa ihmiseksi joka on nyrkkeilysäkki muille enkä koiraa lopettaa siksi että puris lasta joka iskee nukkuvaa koiraa valurautaisella kynttilänjalalla päähän. Aina poika keksi jotakin jolla yrittää iskeä muita kun entinen tavara oli takavarikoitu , välillä hommasin meille ennaltaehkäisen perhetyön tekijän niin se ei pärjännyt lapsen kanssa ja seuraavalla viikolla lastenvalvoja soitti että lähettää ens viikolla 2 työntekijää yhden sijasta. Ne hoisivat lapsen kerran viikossa 2 tuntia 2 työntekijän voimin
kymmenenä viikkona vuodessa ja minä muuten 24 tuntia päivässä yksin 365 päivää vuodessa. Pääsin kerran viikossa kylpyammeeseen pesulle kun kävivät, 10 kerran jälkeen yhteistyössä lastenvalvojan kanssa sovimme että koska lapsi on niin vaativa etteivät edes perhetyön tekijät pärjää sen kanssa vaikka niitä on 2 hoitamassa yhtä lasta , niin hän hommaa miestyöntekin tukihenkilökäynnit ostopalveluna kerran viikossa ja maksaa ne lastensuojelun määrärahoista mutta se vaatii lastensuojelun asiakkuuden, sanoin että passaa . Apu oli silloinkin kuitenkin vain 2 tuntia per viikkoa. Ainut henkilö joka pärjäs pojan kanssa oli paikallisen lasten ja nuoriso kodin miestyöntekijä. Vei pojan mettään nuotiolle paistamaan makkaraa ja melomaan kanootilla niin tulivat toimeen sekä kävivät uimahallissa.

Eikö vastaus pojan käytökseen löydy viimeisistä lauseista? Hän halusi jonkun huomion ja haki sitä keinolla millä hyvänsä. Jos huomio olisi tullut normaalina yhdessäolona ja aikuisen läsnäolona, tuskin olisi ollut tarvetta kuvailtuun käytökseen.

Vierailija

Olen sitä mieltä, että kaikkien vanhemmiksi haluavien pitäisi läpikäydä jonkinlainen sopivuustestaus, vastaava kuin adoptiossa. Liian moni epäsopiva vanhempi hankkii lapsia. Aikuisten tarve saada lapsia menee lapsen tarpeen saada kunnolliset vanhemmat edelle. Lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Toivottavasti vielä joskus huonot vanhemmat joutuvat korvausvelvollisuuteen vaikka jo aikuiseksi ehtineille lapsilleen. Lapsille pitäisi säännönmukaisesti kertoa esim. päivähoidossa ja koulussa heidän oikeudestaan väkivallattomaan kohteluun vanhempien osalta. Moni lapsi on lojaali omia vanhempia kohtaan ja omia kotioloja, miten hirveitä tahansa, saatetaan pitää normaaleina.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat