Tapailemani naisen ''sänkykaverien'' määrä
Olen tapaillut todella ihanaa ja mukavaa naista nyt parisen viikkoa. Olemme usein istuneet iltaa yhdessä ja olen tuntenut häneen vahvaa kiintymyksen tunnetta. Olemme suudelleet, mutta emme harrastaneet seksiä vielä.
Eilen hän oli luonani ja katsoimme elokuvaa yhdessä sipsejä syödessä. Elokuvassa oli seksikohtaus milloin katsoimme toisiamme hymyillen. Sitten hän casuaalisti kysyi minulta hymyillen monen naisen kanssa olen ollut ''sillai''. Vastasin rehellisesti, että olen ollut 4 naisen kanssa ja he kaikki ovat olleet tyttöystäviäni.
Kysyin häneltä sitten myös määrää ja hän vastasi hymyillen 31. Dippikulho meinasi tipahtaa kädestäni matolle ja sanoin ''aijaa aika hyvä määrä''. En keksinyt mitään muutakaan sanottavaa. Nainen katsoi minua ja kysyi minulta onko se ok mihin vastasin tottakai.
Kun hän lähti sitten myöhemmin ja suuteli minua se pusu ei tuntunut hyvältä niinkuin kaikki ne aikaisemmat pusut. Olin haaveillut seksistä ja parisuhteesta hänen kanssaan, mutta nyt se ei enää tunnu hyvältä ajatukselta.
Tykkään hänestä mielettömästi, mutta joku minussa pistää vastaan kun kuulin luvun ''kolkytäyks''. Meneekö tämä tunne pois ja mitä tämä on? Mikä tämä tunne on mikä minussa pistää vastaan? Auttakaa!
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä seksuaalimoraali on tärkeä asia ja kertoo ihmisestä myös. Eikai tässä ole mitään väärää, jos haluaa seksuaalimoraaliltaan samanlaisen henkilön.
Ei sekään mikään vakio ole vaan voi muuttua ajan myötä. Minä olin nuorena varsinainen lumppu. Irtosuhteita en harrastanut, mutta poikaystävät vaihtuivat tiheään ja joskus nämä suhteet menivät vähän limittäin. Jonkinlaista seksuaalista holtittomuutta ja vaikeutta pysyä uskollisena. Jossain välissä minulla oli myös suhdeviritys varatun miehen kanssa.
Sitten tuli joku herätys ja olin 3,5 vuotta selibaatissa. Sinäkin aikana seurustelin, mutta siihen ei kuulunut pussailua enempää. Kun tapasin mieheni, olin varsinaisessa siveyden sipuli -vaiheessa, ajatuksena että vasta naimisiinmennessä suudellaan. No ei se ihan niin mennyt, mutta pari kuukautta seurusteltiin ennen ensi suudelmaa ja seksi tuli kuvioihin vasta puolen vuoden seurustelun jälkeen. Ja vaikka en nuoruuden tekojani tekemättömiksi saa, niin tuo pitkä selibaattijakso oli kyllä sisäisesti puhdistava ja koin itseni sen jälkeen ihan siveelliseksi. Ja mieheni sai minusta ihan kelpo vaimon, jolla ei ole vaikeuksia pysyä uskollisena.
Emme ole liian kanssa kaivelleet toistemme menneisyyksiä enkä ymmärrä miksi pitäisi.
Mulla on ollut kaks sänkykumppania. Eka oli teinisäätö, ei varsinaisesti poikaystää mutta jotain jotain, ja toinen oli ihka ensimmäinen parisuhteeni 24-vuotiaana. Suhde kesti viis vuotta. Olen nyt siis 31v. ja mulla vähän nolottaa sanoa tollanen lukema ääneen tällaisena seksuaalihössötyksen kulta-aikana. En tunne itseäni siveelliseksi vaan estyneeksi :D No joo, ehkä en sitten vaan sano sitä ääneen.
Mulla numerot on 43 ja 3. Arvaa kumpi on ikäni?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta jo se, että tietää tarkan numeron kuin apteekin hyllyltä. Itse olen lakannut laskemasta jo kauan sitten. Jossain 20 nurkilla se on, mutta en osaa sanoa onko tarkka määrä 16 vai vaikka 23.
Tämä! En ymmärrä miten jotkut pitävät lukua. Itse joutuisin tarkkaan miettimään nuoruuden seurustelukumppaneita, jos pitäisi selvittää montako seksikumppania on ollut. Ihan varmasti sieltä joku unohtuisi pois, nuorena ne suhteiden pituudet laskettiin ennemmin kuukausissa kuin vuosissa.
Vierailija kirjoitti:
Niin kertoo. Ja erityisen paljon kertoo myös se, ettei tiedä, koska niitä on jo niin monta ettei pysty laskemaan muistista. Tai jos ei vaikkapa muista edes kaikkien nimiä.
Nimet on kyllä muistissa, mutta kuinka tarkkaan muistat itse jotain 20-30 vuoden takaisia asioita? Ja mikä merkitys niillä on?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut kaks sänkykumppania. Eka oli teinisäätö, ei varsinaisesti poikaystää mutta jotain jotain, ja toinen oli ihka ensimmäinen parisuhteeni 24-vuotiaana. Suhde kesti viis vuotta. Olen nyt siis 31v. ja mulla vähän nolottaa sanoa tollanen lukema ääneen tällaisena seksuaalihössötyksen kulta-aikana. En tunne itseäni siveelliseksi vaan estyneeksi :D No joo, ehkä en sitten vaan sano sitä ääneen.
Jos joku tomppeli sinulta kysyy, niin voit sanoa vaikka että sinulle seksi on jotain, jota harrastetaan vain luottamuksellisessa parisuhteessa. Se kertoo ihan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Ei järvi soutamisesta kulu.
No jaa. Just tässä männä viikolla ihmettelin eikö miestä edes vähän öklötä kun tietää että naisen haarovälissä on vieraillut niin kotivideonkuvaajaa, yrityspomoa kuin puoli lätkäjengiäkin.
Ei siinä mitään, jos tykkää eikä haittaa mutta jos olisin mies niin mulle tuo olisi liikaa. Toisaalta en arvosta myöskään miestä jolla on paljon ns. kertakokemusta.
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä seksuaalimoraali on tärkeä asia ja kertoo ihmisestä myös. Eikai tässä ole mitään väärää, jos haluaa seksuaalimoraaliltaan samanlaisen henkilön.
Ei sekään mikään vakio ole vaan voi muuttua ajan myötä. Minä olin nuorena varsinainen lumppu. Irtosuhteita en harrastanut, mutta poikaystävät vaihtuivat tiheään ja joskus nämä suhteet menivät vähän limittäin. Jonkinlaista seksuaalista holtittomuutta ja vaikeutta pysyä uskollisena. Jossain välissä minulla oli myös suhdeviritys varatun miehen kanssa.
Sitten tuli joku herätys ja olin 3,5 vuotta selibaatissa. Sinäkin aikana seurustelin, mutta siihen ei kuulunut pussailua enempää. Kun tapasin mieheni, olin varsinaisessa siveyden sipuli -vaiheessa, ajatuksena että vasta naimisiinmennessä suudellaan. No ei se ihan niin mennyt, mutta pari kuukautta seurusteltiin ennen ensi suudelmaa ja seksi tuli kuvioihin vasta puolen vuoden seurustelun jälkeen. Ja vaikka en nuoruuden tekojani tekemättömiksi saa, niin tuo pitkä selibaattijakso oli kyllä sisäisesti puhdistava ja koin itseni sen jälkeen ihan siveelliseksi. Ja mieheni sai minusta ihan kelpo vaimon, jolla ei ole vaikeuksia pysyä uskollisena.
Emme ole liian kanssa kaivelleet toistemme menneisyyksiä enkä ymmärrä miksi pitäisi.
Ja onko niin että aviomiehesi kanssa seksi on aika hillittyä, ja nuoruudessasi kaikki reiät olivat käytössä ja kaikenlaista tuli kokeiltua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei järvi soutamisesta kulu.
No jaa. Just tässä männä viikolla ihmettelin eikö miestä edes vähän öklötä kun tietää että naisen haarovälissä on vieraillut niin kotivideonkuvaajaa, yrityspomoa kuin puoli lätkäjengiäkin.
Ei siinä mitään, jos tykkää eikä haittaa mutta jos olisin mies niin mulle tuo olisi liikaa. Toisaalta en arvosta myöskään miestä jolla on paljon ns. kertakokemusta.
N40
Sunko miestä?
Vierailija kirjoitti:
En tajua miksi tuollaisia edes kysellään, ainakaan noin aikaisessa vaiheessa suhdetta.
Jos tuolla asialla on sinulle väliä, niin ehkä ei kannata jatkaa tapailua.
Itselle tärkeistä asioista pitää tietenkin puhua heti ja arvomaailma on varmasti yksi tärkeimmistä ellei jopa tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kertoo. Ja erityisen paljon kertoo myös se, ettei tiedä, koska niitä on jo niin monta ettei pysty laskemaan muistista. Tai jos ei vaikkapa muista edes kaikkien nimiä.
Nimet on kyllä muistissa, mutta kuinka tarkkaan muistat itse jotain 20-30 vuoden takaisia asioita? Ja mikä merkitys niillä on?
Aika tarkkaan.
Kertoo luonteesta, ajatuksista, priorisoinnista, lutettavuudesta, ja monesta muustkain asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta hyvältä.Itse en luottaisi naiseen jolla on ollut noin paljon seksikumppaneita.Vaikuttaa siltä,että suhtautuu aika kepeästi ja on valmis kokeilemaan/pettämään kun sopiva osuu kohdalle,eli seksi on hänelle aika arkipäiväistä ja helppo vaihtaa miehestä taas uuteen mieheen.
Jos sinkkuna suhtautuu avoimesti irtoseksiin se ei kyllä tarkoita, että olisi herkästi parisuhteessa pettävää sorttia. Toki tästä on tutkimuksia ja riski pettämiseen yleisesti kasvaa. Ei kuitenkaan radikaalisti ja yksilöiden välilä on eroja.
Vierailija kirjoitti:
Minkä jkäisestä naisesta on kysymys? Eihän tuo aikuselle ihmiselle ole paha määrä. Itsellä ollut 23 kumppania ja viimeisin oli mies jolla oli ollut 3 kumppania. Niiiiin kokematon, ja rajottunut. Itse arvostan et on kokemusta niist jutuist.
Seksi on erittäin luonnollinen asia, eikä kokemus useammista naisista hyödytä oikeastaan mitenkään sinua. Hän voi nimittäin opetella olemaan hyvä sängyssä nimenomaan sinun kanssasi, eikä siihen mitään entisiä kumppaneita tarvita. Ennemminkin mies on pettynyt sinuun niiden ominaisuuksien kohdalla, jotka oli paremmin aiemmalla kumppanilla.
Jos joku ihminen on rajoittunut sängyssä, niin se vähäinen seksikumppaneiden määrä on todennäköisesti seurausta siitä rajoittuneisuudesta, eikä toisinpäin. Tuskin kovinkaan moni muuttuu irstaaksi kun harrastaa seksiä useamman ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä seksuaalimoraali on tärkeä asia ja kertoo ihmisestä myös. Eikai tässä ole mitään väärää, jos haluaa seksuaalimoraaliltaan samanlaisen henkilön.
Ei sekään mikään vakio ole vaan voi muuttua ajan myötä. Minä olin nuorena varsinainen lumppu. Irtosuhteita en harrastanut, mutta poikaystävät vaihtuivat tiheään ja joskus nämä suhteet menivät vähän limittäin. Jonkinlaista seksuaalista holtittomuutta ja vaikeutta pysyä uskollisena. Jossain välissä minulla oli myös suhdeviritys varatun miehen kanssa.
Sitten tuli joku herätys ja olin 3,5 vuotta selibaatissa. Sinäkin aikana seurustelin, mutta siihen ei kuulunut pussailua enempää. Kun tapasin mieheni, olin varsinaisessa siveyden sipuli -vaiheessa, ajatuksena että vasta naimisiinmennessä suudellaan. No ei se ihan niin mennyt, mutta pari kuukautta seurusteltiin ennen ensi suudelmaa ja seksi tuli kuvioihin vasta puolen vuoden seurustelun jälkeen. Ja vaikka en nuoruuden tekojani tekemättömiksi saa, niin tuo pitkä selibaattijakso oli kyllä sisäisesti puhdistava ja koin itseni sen jälkeen ihan siveelliseksi. Ja mieheni sai minusta ihan kelpo vaimon, jolla ei ole vaikeuksia pysyä uskollisena.
Emme ole liian kanssa kaivelleet toistemme menneisyyksiä enkä ymmärrä miksi pitäisi.
Huh huh. Kuulosta henkisesti erittäin epätasapainoiselta ihmiseltä.
Moi AP. En nyt jaksa lukea itkuvirsiä, mutta sinulla on täysi oikeus etsiä sellainen sielunkumppani, joka jakaa kanssasi samat arvot tässäkin asiassa. Minusta kuulostaa erittäin hyvältä, että seksi on sinulla kuulunut parisuhteeseen. Jos joskus joutuisin eroamaan, toivoisin kohtaavani kaltaisesi miehen.
Pohdi nyt asiaa hetki. Ovatko arvosi ns ajan tasalla? Oletko valmis muuttamaan omia arvojasi? Kyllä tai ei, kumpikin on oikea suunta jos teet sen omasta tahdostasi. Seksuaalisuus on vapaata - niin myös samanhenkisen kumppanin toivominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta jo se, että tietää tarkan numeron kuin apteekin hyllyltä. Itse olen lakannut laskemasta jo kauan sitten. Jossain 20 nurkilla se on, mutta en osaa sanoa onko tarkka määrä 16 vai vaikka 23.
Tämä! En ymmärrä miten jotkut pitävät lukua. Itse joutuisin tarkkaan miettimään nuoruuden seurustelukumppaneita, jos pitäisi selvittää montako seksikumppania on ollut. Ihan varmasti sieltä joku unohtuisi pois, nuorena ne suhteiden pituudet laskettiin ennemmin kuukausissa kuin vuosissa.
Lyhyin suhteeni ikinä, oli neljä kuukautta pitkä. Olin silloin viisitoista vuotta vanha. Ei unohtuisi yhtäkään kumppania, koska kaikki ovat merkanneet minulle enemmän kuin hetken huumaa, tai jopa kännistä sekoilua jota katui seuraavana päivänä. Semmoista en ole tehnyt.
Se on juuri pointti tässä, miksi sillä kumppanimäärällä on väliä. Sinä et muista koska paneskelet tosta noin vaan. Minä muistan koska en tee semmoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta jo se, että tietää tarkan numeron kuin apteekin hyllyltä. Itse olen lakannut laskemasta jo kauan sitten. Jossain 20 nurkilla se on, mutta en osaa sanoa onko tarkka määrä 16 vai vaikka 23.
Niin kertoo. Ja erityisen paljon kertoo myös se, ettei tiedä, koska niitä on jo niin monta ettei pysty laskemaan muistista. Tai jos ei vaikkapa muista edes kaikkien nimiä.
Itse harrastin yhden yön juttuja joskus 16-18-vuotiaana kun olin jokseenkin sekaisin päästäni. Siis itsetunto nolla, mielialat heittelivät masentuneesta maaniseen ja elin pitkittynyttä erittäin voimakasta murrosikää. Hain hyväksyntää pojilta ja baarissa aikuisilta miehiltäkin. Kovasti muistelemalla saan kyllä päähäni kenen kaikkien kanssa sitä tuli silloin puuhailtua ja mitä, mutta oikeasti olen vain halunnut unohtaa nuo ajat enkä aktiivisesti ajattele niitä touhujani.
Viimeisen 15 vuoden aikana olenkin sitten ollut kolmen miehen kanssa, kaikki parisuhteita. En todellakaan osaisi heittää äkkiseltään lukemaa siitä, kuinka monta seksikumppania minulla on ollut. Tuo lukema ei ole minulle tärkeä, eikä nuoruusaikojen kännisekoilut kuulu nykyhetkeeni millään tavalla.
Pointti tässä nyt oli lähinnä se, että ihmiset muuttuu/kasvaa ja nämä ovat aika erilaiset tilanteet, vaikka seksikumppaneita voi olla molemmissa yhtä paljon:
- Aikuinen ihminen pitää kirjaa seksikumppaneistaan ja muistaa niiden tarkan määrän heti, luvun ollessa useita kymmeniä.
- Ihminen on joskus harrastanut seksiä jokaisen vastaantulijan kanssa, mutta ei enää 15 vuotta myöhemmin edes muista seksikumppaneiden määrää, koska suurin osa niistä on tapahtunut niin kauan aikaa sitten ja elämä ja arvot ovat muuttuneet niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kertoo jotain ihmisen arvomaailmasta jo se, että tietää tarkan numeron kuin apteekin hyllyltä. Itse olen lakannut laskemasta jo kauan sitten. Jossain 20 nurkilla se on, mutta en osaa sanoa onko tarkka määrä 16 vai vaikka 23.
Niin kertoo. Ja erityisen paljon kertoo myös se, ettei tiedä, koska niitä on jo niin monta ettei pysty laskemaan muistista. Tai jos ei vaikkapa muista edes kaikkien nimiä.
Itse harrastin yhden yön juttuja joskus 16-18-vuotiaana kun olin jokseenkin sekaisin päästäni. Siis itsetunto nolla, mielialat heittelivät masentuneesta maaniseen ja elin pitkittynyttä erittäin voimakasta murrosikää. Hain hyväksyntää pojilta ja baarissa aikuisilta miehiltäkin. Kovasti muistelemalla saan kyllä päähäni kenen kaikkien kanssa sitä tuli silloin puuhailtua ja mitä, mutta oikeasti olen vain halunnut unohtaa nuo ajat enkä aktiivisesti ajattele niitä touhujani.
No just tommoseen ei voi ikinä luottaa. Nelikymppisenä tulee heikko hetki kun suhteessa on vaikeaa, ja se on menoa.
9 seksikumppania ja 8 unikaveria on ollut mulla.
Tämähän on itsestään selvä asia.