Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kommentit (9)

Vierailija

Höpöhöpö. Ei lapsilta aina kysella mitä tehdään tai miten. Tuo lapselle turvallisuutta kun aikuinen sanoo mitä tehdään eikä vastuuta jätetä lapselle.

Kuuntelu on kunnioitusta

Lopullinen vastuu on aina aikuisella. Kyse ei ole siitä, että lapsi saisi päättää, vaan että lasta kuullaan. Lapsi ei saa liiaksi vastuuta, sillä että hänet otetaan mukaan ja osallistetaan toimintaan. Se on lapsista oikein mukavaa.

Tupunavaissi

Terveisiä My Little Pony -maasta! Tämä juttu leijuu ihan ideaalitasolla. En ymmärrä, että tällaista julkaistaan ihan pokkana. Teksti oli loppujen lopuksi passiivisaggressiivista, ensin hymistellään, miten tärkeää on olla aina niin lempeä ja ymmärtäväinen, ja sitten kuitenkin pointti on se, että et käytännössä pysty hoitamaan vanhemmuttasi niin, ettei lapsesi traumatisoidu ja et harjoita henkistä väkivaltaa. Kaikki uhkailu, lahjonta ja kiristys ei ole traumatisoivaa, vaan ihan normaalia kausaalisuhteiden opettamista. On täysin eri asia "uhata" eli ilmoittaa, että jos et nyt tee sitä tai tätä, niin peliaikasi typistyy, kun että uhkauksena on jotain järeämpää. Jos esimerkillä halutaan opettaa, niin kyllä siihen kuuluu ihan olennaisena osana kielteisten tunteiden hyväksyminen ja niiden näyttäminen (kohtuullisessa määrin) ja anteeksi pyytäminen ja antaminen. Minkälainen karhunpalvelus "täydellinen" vanhempi onkaan, miten se saisi lapsen tuntemaan huonommuutta omista negatiivista tunteistaan ja niiden ilmaisusta. On hyvä nähdä, että tunteita voi ilmaista ja silti ihminen voi olla ihana :) Ihan joka asia ei nyt kuitenkaan traumatisoi! 

Käyttäjä6859
Seuraa 
Liittynyt20.8.2017

Hyvä artikkeli :)

Suora lainaus artikkelista: "Kun vanhat väkivaltaan liittyvät keinot kiellettiin Suomessa ja Ruotsissa 80-luvulla, vain Ruotsissa vanhemmille opetettiin tilalle muita keinoja. Suomessa vanhemmat jätettiin tyhjän päälle ja moni siirtyikin kasvattamaan henkistä väkivaltaa käyttäen – kiristämällä, uhkailemalla ja huutamalla."

Olenkin ihmetellyt sitä että miksi Suomessa ja Ruotsissa lapsia kohdellaan perheissä niin kovin eri tavoilla.

Erityisesti sellaisissa lomapaikoissa joissa käy paljon sekä suomalaisia että ruotsalaisia perheitä, nämä erot näkyvät todella selvästi. Suomalaisen perheen lähestymisen huomaa siitä että alkaa kuulua kiukkuista tiuskimista. Lapsillehan meillä monessa perheessä puhutaan "tiukkaan ja napakkaan sävyyn" ja sitä pidetään yleisesti hyvänä tapana kasvattaa lapsia. Sitä samaa tiukkaa ja napakkaa sävyä kuulee paljon harvemmin käytettävän ruotsalaisissa perheissä. Heillä on laajemmin käytössä opastava ja keskusteleva kasvatustyyli.

Olen paljon matkinut ruotsalaisilta ystäviltä oppimiani kasvatustapoja, sillä olen pitänyt niitä inhimillisinä ja lempeinä.

Lapsistani on kasvanut ystävällisiä, empaattisia, hyvin käyttäytyviä nuoria. Päiväkodista, koulusta ja harrastuksista ollaan saatu pelkästään hyvää palautetta. Siksi uskon että nämä lempeät kasvatuskeinot eivät ole lainkaan huonoja.

Suomeen on kopioitu paljon asioita Ruotsista, ja tämä lapsia arvosta kasvatuskulttuuri on yksi asia mikä voitaisiin kopioida Suomeen ihan suoraan.

Käyttäjä6859
Seuraa 
Liittynyt20.8.2017

Tupunavaissi kirjoitti:
Terveisiä My Little Pony -maasta! Tämä juttu leijuu ihan ideaalitasolla. En ymmärrä, että tällaista julkaistaan ihan pokkana. Teksti oli loppujen lopuksi passiivisaggressiivista, ensin hymistellään, miten tärkeää on olla aina niin lempeä ja ymmärtäväinen, ja sitten kuitenkin pointti on se, että et käytännössä pysty hoitamaan vanhemmuttasi niin, ettei lapsesi traumatisoidu ja et harjoita henkistä väkivaltaa. Kaikki uhkailu, lahjonta ja kiristys ei ole traumatisoivaa, vaan ihan normaalia kausaalisuhteiden opettamista. On täysin eri asia "uhata" eli ilmoittaa, että jos et nyt tee sitä tai tätä, niin peliaikasi typistyy, kun että uhkauksena on jotain järeämpää. Jos esimerkillä halutaan opettaa, niin kyllä siihen kuuluu ihan olennaisena osana kielteisten tunteiden hyväksyminen ja niiden näyttäminen (kohtuullisessa määrin) ja anteeksi pyytäminen ja antaminen. Minkälainen karhunpalvelus "täydellinen" vanhempi onkaan, miten se saisi lapsen tuntemaan huonommuutta omista negatiivista tunteistaan ja niiden ilmaisusta. On hyvä nähdä, että tunteita voi ilmaista ja silti ihminen voi olla ihana :) Ihan joka asia ei nyt kuitenkaan traumatisoi! 

Meillä eletään ilmeisesti sellaisessa my little pony maailmalmassa :D

Uhkaamisen sijaan lapselta voidaan esim. kysyä, että "milloin ehdit tämän tekemään". Ei ole tarvinnut alkaa riitelemään, sillä lapset ovat miettineet ajan milloin ehtivät tekemään sen jutun ja sitten tehneet sen jossain vaiheessa. En ymmärrä miksi asiat edes pitäisi tehdä "nyt heti paikalla kun minä keksin hihkaista".

Itsekin teen mieluummin oman aikataulun mukaisesti ja silloin kun itselle parhaiten sopii.
 

Sovitaan myös lasten kanssa yhdessä sääntöjä, esim. peliaikaan ja liikkumiseen liittyviä. Käytännössä lapset ostavat peliaikaa liikkumalla. Mitä enemmän käyttävät aikaa liikkumiseen sitä enemmän saavat olla tietokoneella. Läksyt tekevät oma-alotteisesti eikä niihin tarvitse puuttua.

Ihan pienten lasten kanssa piti olla täsmällisempia ja olla myös itse mukana näyttämässä ja ohjaamassa sitä tekemistä.

Mutta teini-ikäisten kanssa toimii jo hyvinkin vapaat ja väljät ohjeet.

En koe olevani "täydellinen" vanhempi millään tavalla. Eikä meillä vältytä niiltä ikäviltäkään tunteilta. Ylimääräistä draamaa ei kuitenkaan järjestetä tieten tahtoen.

Vierailija

Ihan asiaa, tavallaan juu. Ja silti korotin ääntäni tänään kun olin kädet jauhelihataikinassa ja 3- ja 5-vuotiaat alkoivat kinastella täyden vesikannun sijainnista ja kiskoa sitä kumpikin taholleen eikä normaalivoluumi tavoittanut lapsia. Ihan aina ei vain voi keskeyttää tekemäänsä, mennä lapsen kanssa nenätysten, koskettaa hellästi olkapäätä, sanallistaa ymmäryksensä siitä mitä lapsi tällä hetkellä keskittyy, pyytää ja odottaa katsekontaktia ja keskustella. Vaikka sillekin on paikkansa!

Käyttäjä2676
Seuraa 
Liittynyt17.9.2016

Käyttäjä6859 kirjoitti:
Hyvä artikkeli :)

Suora lainaus artikkelista: "Kun vanhat väkivaltaan liittyvät keinot kiellettiin Suomessa ja Ruotsissa 80-luvulla, vain Ruotsissa vanhemmille opetettiin tilalle muita keinoja. Suomessa vanhemmat jätettiin tyhjän päälle ja moni siirtyikin kasvattamaan henkistä väkivaltaa käyttäen – kiristämällä, uhkailemalla ja huutamalla."

Olenkin ihmetellyt sitä että miksi Suomessa ja Ruotsissa lapsia kohdellaan perheissä niin kovin eri tavoilla.

Erityisesti sellaisissa lomapaikoissa joissa käy paljon sekä suomalaisia että ruotsalaisia perheitä, nämä erot näkyvät todella selvästi. Suomalaisen perheen lähestymisen huomaa siitä että alkaa kuulua kiukkuista tiuskimista. Lapsillehan meillä monessa perheessä puhutaan "tiukkaan ja napakkaan sävyyn" ja sitä pidetään yleisesti hyvänä tapana kasvattaa lapsia. Sitä samaa tiukkaa ja napakkaa sävyä kuulee paljon harvemmin käytettävän ruotsalaisissa perheissä. Heillä on laajemmin käytössä opastava ja keskusteleva kasvatustyyli.

Olen paljon matkinut ruotsalaisilta ystäviltä oppimiani kasvatustapoja, sillä olen pitänyt niitä inhimillisinä ja lempeinä.

Lapsistani on kasvanut ystävällisiä, empaattisia, hyvin käyttäytyviä nuoria. Päiväkodista, koulusta ja harrastuksista ollaan saatu pelkästään hyvää palautetta. Siksi uskon että nämä lempeät kasvatuskeinot eivät ole lainkaan huonoja.

Suomeen on kopioitu paljon asioita Ruotsista, ja tämä lapsia arvosta kasvatuskulttuuri on yksi asia mikä voitaisiin kopioida Suomeen ihan suoraan.

Suomi on lähes tulkoon kaiken psykologisen osaamisen ja sen ymmärtämisen banaanivaltio, sillä Suomessa uskotaan armeijamaiseen kaavamaiseen johtamiseen, jossa ei pehmeillä.  Siksi lapsia käsitellään aikuisena; tiuskitaan, käskytetään mitään perustelematta jne.. Lasten pitää totella ja aikuinen tekee päätökset, mutta asioita on perusteltava myös lapsille ja lasten kanssa voi jopa keskustella.

Vierailija

Lähes kaikki on nykyään väkivaltaa. Kaikesta syntyy trauma.

Itse uhkailen, lahjon, kiristän, raivoan, kiroilen, jupisen, hermoilen, hellin, rakastan, kehun, opastan, opetan, selitän, tunnen, tiedän, pyydän anteeksi ja - sanoinko jo, että - ennen kaikkea rakastan ja näytän & kerron sen. Annan lapsille todella paljon huomiota ja suurista turhautumisen hetkistäni huolimatta lapset ja heidän asioidensa ajaminen on parasta ja tärkeintä elämässäni.

Olen huono ja kärsimätön äiti, mutta jostain syystä minunkin lapseni ovat saaneet ammattikasvattajilta ja muilta aikuisilta sekä lapsilta vain ja ainoastaan kehuja.

Kasvatustyylissä ei siis todellakaan ole kyse pelkästään kulttuurillisista asioista tai sukupolvien virheketjusta, vaan ennemminkin kasvattajan persoonasta. Harvemmin itse olen nähnyt (itseni lisäksi) tiuskivia vanhempia julkisilla paikoilla. Aika rauhallisia kaikki ovat. Helvetin epäreilua luoda jotain vastakkainasettelua Ruotsin ja Suomen välille. Verratkaa seuraavaksi vaikka Suomea ja Irakia. Kumpi voittaa? :D

Tommi

varo vihapuhepoliisia Irakikommentin suhteen :).
Verrataanko välillä millaisessa henkisessä prässissä lapset on vaikkapa Kunnioitetussa Japanissa jne...

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat