Köyhyydessä kasvaneet: Pahimmalta tuntui nälkä ja vanhempien ahdistus

Saako jossain perheissä tosiaan syödä vielä iltapalaakin? pohti eräs Vauva.fin lukija lapsena. Kuva:iStock

Lukijat kertovat, millaista oli kasvaa köyhässä perheessä. He myös pohtivat, miten vähävaraisten lasten kesälomasta tulisi mukavampi.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Kenellä on oikeasti varaa ottaa toisten lapsia omille lomille, huvipuistoon, antaa suoraa taloudellista apua, ostaa koululaukkuja ym.? Oikeasti? Mulla on ns. ystävä, joka odottaa koko ajan jotain minulta ja mieheltäni, meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja tiukka talous. Ei varaa todellakaan kustantaa toisten menoja. Aina niitä toiveita tuntuu riittävän lapsen lahjoista eläinlääkärikuluihin tai äidin hiustenpidennyksiin, pitäisi myös viettää juhlapyhät heidän kanssa ja kustantaa kaikki kulut itse. Ystävyys ei velvoita taloudelliseen tai muuhun aineelliseen avustamiseen. Sen kerran kun meillä on ylimääräistä rahaa, käytämme sen parhaalla katsomallamme tavalla.

Vierailija

Minun vanhemmat olivat hyvätuloisia, mutta meillä oli iso asuntolaina ja käytännön elämä oli aika köyhää. Ei osteltu ikinä mitään turhaa, ei saatu merkkivaatteita tai -tavaroita ja lomamatkat oli kotimaassa sukulaisten luona. Minusta siinä oli loppujen lopuksi paljon hyvää.

On oppinut siihen, että ei osta mitään hetken mielijohteesta ja osaan säästää isompiin juttuihin. Lapsena tehtiin ja koettiin paljon vaikka elettiin vähällä rahalla. Käytiin kirjastossa ja retkeiltiin paljon luonnossa. Jos ostettiin jotain uutta tai käytiin vaikkapa kahvilassa, ne oli isoja juhlahetkiä ja asioita osasi arvostaa. Opin myös siihen että minulla ei ole kaikkea hienoa niinkuin kavereilla, ja se kasvatti tervettä itsetuntoa. Nykyisinkin arvoni ovat enemmän henkisiä ja ekologisia, eivätkä riipu niin paljon pelkästä materiasta.

Tuntuu että nykyisin ajatellaan turhaan, että lasten pitäisi saada valtavasti uusia vaatteita ja tavaroita, tai kaikilla pitäisi olla hienot harrastukset. Paljon vähemmälläkin pärjää, ja enemmän kysymys on perheen henkisestä pääomasta. Vähemmälläkin rahalla selviävillä voi olla todella hyvä koti ja kasvatus, jos jaksetaan panostaa perheeseen ja yhteiseen aikaan.

Vierailija

Pahinta, että nämä vähävaraiset tekevät lapsia, vieläpä useita. Lasten varjollahan saadaan kaiken maailman tukiaisia ja sitten sepitetään tarinoita köyhästä lapsuudesta, kun on ryypätty ja rällätty se, mikä olisi pitänyt käyttää elämiseen.

Vierailija

Sama mulla kuin nro2 sanoi. Ihmettelen tämän päivän kulutusta. Olen kiitollinen että kasvoin vähävaraisessa perheessä, työttömyys ja sairastelu ajoista on helppo selvitä. Lämmin koti, vettä hanasta ja ruokaa, siinä perustarpeet.

Vierailija

Minua ärsyttää, kun ison asuntolainaan ottaneet, mutta hyvätuloiset pitävät itseään köyhänä.

He vain säästävät rahaa ja sijoittavat siihen taloon. Heidän köyhyytensä åäättyy just silloin kuin haluavat. Ovat vapaaehtoisesti köyhäileviä. Ei se silloin tunnu oikeesti kurjalta, kun on langat käsissä. Hehän voivat milloin tahansa myydä talon ja saada rutkasti rahaa omaan käyttöön, kun palkkakin on hyvä.

Nimimerkillä: vanhempani olivat hyvätuloisia isoon asuntoon säästäneitä ja itse olen pienituloinen. Jo lapsena ärsyttk, kun vanhemmat sanoivat olevansa vähävaraisia.

Vierailija

Tuo ehdotus on kohtuutonta, minkä tuo 4 lapsen yhden esittää. Että joku lainaisi mökkien heille, kun ei itse ole siellä. Kuka haluaa lainata ilman korvausta mökkien nelilapsisen yh:n perheelle. Onko sillä varaa maksaa sotkut ja vahingot? Kun tuossa ei mitään takuuvuokraakaan tule.

Mulle tulis kyllä stressi, jos lainaisin. Että mitä menee rikki ja sotketaan.

Vierailija

He vain säästävät rahaa ja sijoittavat siihen taloon. Heidän köyhyytensä åäättyy just silloin kuin haluavat. Ovat vapaaehtoisesti köyhäileviä. Ei se silloin tunnu oikeesti kurjalta, kun on langat käsissä. Hehän voivat milloin tahansa myydä talon ja saada rutkasti rahaa omaan käyttöön, kun palkkakin on hyvä.

Totta, mutta lasten kannalta se on ihan sama kuin oikea köyhyys, paitsi että on vähän hienommat seinät ympärillä. Meillä oli juuri tämä tapaus. Molemmat vanhemmat kohtuu hyvätuloisia insinöörejä, mutta silti lapsena ei saatu mitään "ylimääräistä". Vanhempien rahat meni upeaan kivitaloon jossa oli mm. uima-allas kellarikerroksessa ja aina piti olla 2 hyvää autoa.

Ja sitten valitettiin rahasta, jos halusi esim. jonkun merkkivaatteen tai muodissa olevan suht halvan lasten must-jutun, tai esim. kokeilla ratsastusta harrastuksena. Jotenkin se tuntui vielä nolommalta, kun kaikki tiesivät että me asumme siellä ns. hienolla uudella alueella hienossa talossa, ja sitten piti pukeutua sisarusten vanhoihin tai kirpputorirääsyihin ja harrastaa vain sitä mihin ei tarvi kuskata ja mikä ei maksa.

Vierailija

Mulla joku "trauma" huonoista vaatteista, koska nykyään ostan ns.varastoon vaatteita huonojen aikojen varalle! Tiedän että tää on naurettavaa ja monet vaatteet jää käyttämättä, mutta jotenkin kai pelkään alituisesti joutuvani siihen lapsuuden ryysyläisyyteen takaisin. Aina sai kuulla, että" rumat ne vaatteilla koreilee" ja muistan aina inhonneeni vaatteitani ja ulkonäköäni. Sukulaisilta sain joskus jotain lahjaksi, kai nekin sääli mua ja muistan vieläkin ne saadut lahjat ja sen valtavan onnen tunteen! Oltiin köyhä ja nuuka duunariperhe ja mä olin vaan kuluerä & vahinko joka tavalla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kenellä on oikeasti varaa ottaa toisten lapsia omille lomille, huvipuistoon, antaa suoraa taloudellista apua, ostaa koululaukkuja ym.? Oikeasti? Mulla on ns. ystävä, joka odottaa koko ajan jotain minulta ja mieheltäni, meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja tiukka talous. Ei varaa todellakaan kustantaa toisten menoja. Aina niitä toiveita tuntuu riittävän lapsen lahjoista eläinlääkärikuluihin tai äidin hiustenpidennyksiin, pitäisi myös viettää juhlapyhät heidän kanssa ja kustantaa kaikki kulut itse. Ystävyys ei velvoita taloudelliseen tai muuhun aineelliseen avustamiseen. Sen kerran kun meillä on ylimääräistä rahaa, käytämme sen parhaalla katsomallamme tavalla.

Monella nykyajan köyhällä tuntuu olevan kummallinen käsitys, että tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä olisi taskut täynnä ylimääräistä rahaa. Ehkä he kuvittelevat, että palkka tulee kaikkien yhteiskunnan tukien päälle ja palkan voi käyttää hetken mielijohteesta kaikkeen ylimääräiseen? Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa työssäkäyvistäkin joutuu miettimään rahankäyttöään ja säästämään etukäteen sellaisiin hankintoihin kuten ulkomaanmatkat, juhlien järjestämiset, tulevaisuudessa uusittavat kodinkoneet (puskurirahasto) jne. Kun ylimääräistä sitten on saatu säästettyä, se käytetään aina ensisijaisesti oman perheen hyvinvointiin.
Yli 100 000 € vuodessa tienaavia on Suomessa alle 70 000 eli hieman yli  1% kaikista suomalaisista. Ja tässäkin määrässä on mukana ne, joilla on muitakin tuloja kuin palkkatulot. Todella pieni määrä kansalaisia. Vaikka tuloerot ovatkin kasvaneet, suurituloisten osuus väestöstä on edelleen hyvin pieni. Köyhän ei ole syytä verrata omaa elintasoaan suurituloisten elintasoon vaan keskituloisiin, jotka eivät saa yhteiskunnan tukia vaan joutuvat maksamaan kaiken omasta pussistaan. Ei siitä pussista jää juurikaan jaettavaksi sukulasille ja ystäville, tuntemattomista puhumattakaan. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tuo ehdotus on kohtuutonta, minkä tuo 4 lapsen yhden esittää. Että joku lainaisi mökkien heille, kun ei itse ole siellä. Kuka haluaa lainata ilman korvausta mökkien nelilapsisen yh:n perheelle. Onko sillä varaa maksaa sotkut ja vahingot? Kun tuossa ei mitään takuuvuokraakaan tule.

Mulle tulis kyllä stressi, jos lainaisin. Että mitä menee rikki ja sotketaan.

Riippuu niin monesta asiasta. Jos vanhempieni omistama mökki olisi omani, voisin lainata sitä ilmaiseksi hyvälle ystäväperheelle, jonka lapsetkin tiedän kunnollisiksi. Mutta vieraita en todellakaan päästäisi sinne mellastamaan.

Suomessa on kuitenkin monia mahdollisuuksia ilmaiseen ja lähes ilmaiseen lomailuun: Jos sopivaa laavua tms. ei ole käytettävissä, teltan voi pystyttää vaikka järven rannalle ja nauttia kesästä.

Vierailija

Meillä ei ole taloudellisesti oikeasti mitään hätää. Perheen tulot on hyvät ja mistään ei tarvitse pihistää. Kaikki voidaan hankkia mitä tarvitsemme.
Kuitenkin ilmapiirin pilaa miehen jatkuva, kotoa opittu huoli rahasta. Ei heilläkään mitään äärettömän tiukkaa ole ollut, mutta ilmeisesti ilmapiiri kotona on ollut kireä rahan suhteen. Tätä hän viljelee nyt omassa kodissaankin, stressaa vaikka mitään hätää ei ole. Huolehtii ja natisee rahasta lasten kuullen, räyhää ruoasta ja kuinka paljon siihen menee ja kaikesta hankittavasta. Lapset pelkäävät oikeasti henkensä edestä että jokin tavara rikkoutuu koska siitä nousee hirveä meteli.
Lapset ovat oppineet nyt todella pienellä aikaa että perheen rahapula johtuu siitä että minä, äiti olen ollut kotihoidontuella.
On ollut kamalaa kuunnella kun lapset hieman äkäisenä sättivät minua, että mene äiti töihin niin meillä olisi joskus rahaa. Olen kotona kuitenkin lasten hyvinvoinnin takia ja perheen jaksamisen takia hetken.
Itse olen oikeasti lamaperheestä johon työttömyys 90- luvulla iski ja kovaa. Elämä oli oikeasti niukkaa ja rahat ihan oikeasti lopussa. Kaikki oli vanhaa ja mihinkään ei ollut varaa. Se oli todellista pihistystä ja köyhyyttä, sellaista mitä keskiluokkaisesta perheestä tuleva mieheni ei voi kuvitellakaan.
Osaan elää niukasti, valittamatta.
Ikävää että mies on saanut lapset käännettyä minua vastaan..
Noh, todellisuus iskee kun hoitorumba alkaa, kukaan ei ole laittamassa aamulla reppuja valmiiksi ja aamupalaa ja äiti palaa kun on nukkumaan meno aika. Ei ole ruoka laitettu eikä siivottu, eikä puhtaita vaatteita odottamassa. Silloin on sitten rahaa.. Voin lyödä sitä kaikille kouraan ja toivottaa pärjäämistä!;)

Vierailija

Meillä ei oltu köyhiä mutta myös asuntolaina söi rahat ja vahemmat sanoivat meille että olemme köyhiä. Itselleni jäi ainakin sellainen oppi etten rahasta niin välitä oli tilanne mikä hyvänsä yritän keksiä aina jotain muuta tekemistä kuin rahan perässä juoksua. Tavallaan he eivät ehkä ymmärtäneet miten vaikuttivat lapsiinsa tällä vasta vanhempana ymmärsin että tähän tämän hetkiseen ihmisten maailmaan osuvampi oppi olisi nimenomaan rahan tekeminen ja raaka itsekeskeisyys. Jos kerran mitään ei koskaan saa ei myöskään minulta kannata mitään odottaa. Omat hommani kyllä hoidan tasan tarkkaan. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole taloudellisesti oikeasti mitään hätää. Perheen tulot on hyvät ja mistään ei tarvitse pihistää. Kaikki voidaan hankkia mitä tarvitsemme.
Kuitenkin ilmapiirin pilaa miehen jatkuva, kotoa opittu huoli rahasta. Ei heilläkään mitään äärettömän tiukkaa ole ollut, mutta ilmeisesti ilmapiiri kotona on ollut kireä rahan suhteen. Tätä hän viljelee nyt omassa kodissaankin, stressaa vaikka mitään hätää ei ole. Huolehtii ja natisee rahasta lasten kuullen, räyhää ruoasta ja kuinka paljon siihen menee ja kaikesta hankittavasta. Lapset pelkäävät oikeasti henkensä edestä että jokin tavara rikkoutuu koska siitä nousee hirveä meteli.
Lapset ovat oppineet nyt todella pienellä aikaa että perheen rahapula johtuu siitä että minä, äiti olen ollut kotihoidontuella.
On ollut kamalaa kuunnella kun lapset hieman äkäisenä sättivät minua, että mene äiti töihin niin meillä olisi joskus rahaa. Olen kotona kuitenkin lasten hyvinvoinnin takia ja perheen jaksamisen takia hetken.
Itse olen oikeasti lamaperheestä johon työttömyys 90- luvulla iski ja kovaa. Elämä oli oikeasti niukkaa ja rahat ihan oikeasti lopussa. Kaikki oli vanhaa ja mihinkään ei ollut varaa. Se oli todellista pihistystä ja köyhyyttä, sellaista mitä keskiluokkaisesta perheestä tuleva mieheni ei voi kuvitellakaan.
Osaan elää niukasti, valittamatta.
Ikävää että mies on saanut lapset käännettyä minua vastaan..
Noh, todellisuus iskee kun hoitorumba alkaa, kukaan ei ole laittamassa aamulla reppuja valmiiksi ja aamupalaa ja äiti palaa kun on nukkumaan meno aika. Ei ole ruoka laitettu eikä siivottu, eikä puhtaita vaatteita odottamassa. Silloin on sitten rahaa.. Voin lyödä sitä kaikille kouraan ja toivottaa pärjäämistä!;)

Mutta tosiaan.. Ahdistavan ilmapiirin ja huolen ruoasta saa aikaan vaikka rahaa olisikin, asenteella ja opitulla lasten ahdistelulla asiasta. Kun on todellisessa pulassa elänyt, ei ehkä hätkähdä niin pienestä. Asiat osaa suhteuttaa ja pyrkii järkevästi parempaan elämään.

Vierailija

Kasvoin köyhässä perheessä, mutta elin onnellisen lapsuuden. Vanhempani on myöhemmin kertonut, että ne stressasi välillä kovastikin rahasta, mutta ne ei koskaan tehnyt sitä lasten kuullen. Silloinkin kun jouduttiin muuttamaan viihtyisästä omakotitalosta ankeaan kerrostalokämppään, vanhempani opetti meitä kiinnittämään huomion siihen mitkä asiat on elämässä tärkeitä: perhe, sukulaiset, ystävät, puhdas vesi, terveellinen ruoka, terveydenhoito, turvallinen asuinympäristö, koulutus, ilmainen kirjasto jne.

Kyllä mua välillä kiusattiin siitä, kun käytin moneen kertaan paikattuja vaatteita, en päässyt luokkaretkille rahapulan takia, meillä oli vanha mustavalkoinen tv-rotisko jne. Joku synttärikutsu saattoi jäädä saamatta, kun kaikki tiesi ettei multa saa kunnollista lahjaa. Mutta nyt kolmekymppisenä olen kiitollinen siitä, että olen saanut nähdä elämästä sitäkin puolta. Osaan olla kiitollinen vähästä enkä pidä mitään itsestäänselvänä. Tuloni on toistaiseksi lähempänä köyhyysrajaa kuin mediaanipalkkaa osa-aikatöiden takia, mutta en koskaan murehdi mistä kaikesta jään paitsi kun rahat ei riitä. Olen oppinut keskittymään siihen, mitä kaikkea mulla on... Ja tällä tarkoitan myös materiaa ja elämyksiä, mutta ennen kaikkea rakkaita ihmisiä ja puhtaan veden kaltaisia asioita, joita useimmat muut suomalaiset tuntuu pitävän itsestäänselvyyksinä.

Joskus mietin, mitä musta olisi tullut jos vanhempani olisi ruinannut lapsilleen Lintsin rannekkeita, uusia vaatteita ja koulureppuja ja ilmaisia mökkilomia koko perheelle. Voin olla väärässäkin, mutta luulen ettei ne olisi tehnyt musta ainakaan yhtään onnellisempaa ja tasapainoisempaa ihmistä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat