Tutkija: Lapsen ei tarvitse harrastaa mitään

Lapselle voi hyvin riittää vaikka se, että hän käy vanhempien kanssa uimahallissa pulikoimassa. Kuva:iStock

Suomalaiset lapset harrastavat paljon, selviää Meidän Perhe -lehden kyselystä. Lapsuudentutkijan mukaan harrastamiselle ei kannata antaa liian isoa painoarvoa. ”Harrastamispakosta on tyhmää ahdistua”, Kirsi-Pauliina Kallio sanoo.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (62)

Vierailija

Tässä jutussa suorastaan syyllisestään niitä vanhempia ja lapsia, jotka haluavat harrastaa.

Aivan lopussa on "vinkki", että harrastamisen sijasta lapsi voi nauttia myös uimahallikäynneistä vanhemman kanssa - eikö se sitten ole harrastamista, eri seurassa vain?

Minun nelivuotiaallani on neljä erilaista harrastusta, musiikkia, taidetta ja liikuntaa. Ihan itse hän on ne valinnut ja haluaa noissa harrastuksissa käydä. Olen yrittänyt sanoa, että vähempikin riittäisi, mutta lapsi itse nauttii kovasti puuhailusta, ja leikinomaista harrastamistahan se alle kouluikäisillä vielä on.

En minä ala lasta kieltää harrastamasta asioita, joista hänelle tulee hyvä mieli. Kotonako pitäisi sitten kykkiä kaikki illat ja auttaa äitiä kotitöissä ja leikkiä yksikseen nukeilla? Kirjastossa kyllä käymme ja lueskelemme kirjoja yhdessä, se on sitä meidän yhteistä harrastamistamme.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen typerä juttu.

Päin vastoin, harvinaisen viisas juttu. Tietysti lapsilla on hyvä mielekästä tekemistä ja tarpeeksi liikuntaa vapaa-ajalla tabletin tuijottamisen sijaan, mutta jokailtainen kuljetusrumba on vapaaehtoinen elämäntapa, eikä mikään pakko. Enkä tiedä siitäkään, onko vapaa-ajan toiminnan tavoitteellisuus kovin tärkeää. Koulu on kuitenkin lapsen työtä. Äärimmäisen harvasta lapsesta tulee harrastuksensa ammattilaista. Tulevan tradenomi-Tuijatapanin ei ole kovin järkevää antaa vaikkapa jalkapallon hallita elämäänsä, vaan paukut kannattaisi laittaa kouluun, vapaa-aikana rentoutua ja palautua hyvältä tuntuvan puuhailun ja liikunnan parissa. Jos lapsi käyttää paljon energiaa harrastukseensa, on aivan varmaa, että se on pois koulutyöltä.

Toisaalta ehkä nykylasten mielikuvitus on vaan köyhtynyt. Kotona ei vaan keksitä muuta hommaa kuin tabletin tuijotus, ja ohjattu toiminta on ainoa keino saada lapsi liikkeelle. Nykylapsi kaipaa ehkä enemmän virikkeitä, eikä ideoita synny itsestään. Ja sekin varmaan vaikuttaa, jos kaikki muut kaverit harrastavat, ja sosiaalinen elämä painottuu harrastuksiin. Jos ei ole ketään ikätoveria, jolla olisi arki-iltoina aikaa yhdessäoloon (kun kaikki illat menee harrastuksissa).

Vierailija

Sitä potkupalloilua voi harrastaa vaikka parina iltana viikossa kaveriporukassa ilman mitään veren makua suussa. Mutta se ei ehkä ole oikeaa harrastamista artikkelin kirjoittajan mielestä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen typerä juttu.

Päin vastoin, harvinaisen viisas juttu. Tietysti lapsilla on hyvä mielekästä tekemistä ja tarpeeksi liikuntaa vapaa-ajalla tabletin tuijottamisen sijaan, mutta jokailtainen kuljetusrumba on vapaaehtoinen elämäntapa, eikä mikään pakko. Enkä tiedä siitäkään, onko vapaa-ajan toiminnan tavoitteellisuus kovin tärkeää. Koulu on kuitenkin lapsen työtä. Äärimmäisen harvasta lapsesta tulee harrastuksensa ammattilaista. Tulevan tradenomi-Tuijatapanin ei ole kovin järkevää antaa vaikkapa jalkapallon hallita elämäänsä, vaan paukut kannattaisi laittaa kouluun, vapaa-aikana rentoutua ja palautua hyvältä tuntuvan puuhailun ja liikunnan parissa. Jos lapsi käyttää paljon energiaa harrastukseensa, on aivan varmaa, että se on pois koulutyöltä.

Toisaalta ehkä nykylasten mielikuvitus on vaan köyhtynyt. Kotona ei vaan keksitä muuta hommaa kuin tabletin tuijotus, ja ohjattu toiminta on ainoa keino saada lapsi liikkeelle. Nykylapsi kaipaa ehkä enemmän virikkeitä, eikä ideoita synny itsestään. Ja sekin varmaan vaikuttaa, jos kaikki muut kaverit harrastavat, ja sosiaalinen elämä painottuu harrastuksiin. Jos ei ole ketään ikätoveria, jolla olisi arki-iltoina aikaa yhdessäoloon (kun kaikki illat menee harrastuksissa).

Ääliömäinen juttu.

Vanhempia dissaava ja lapsia syyllistävä.

Ja ihan semmoinen käytännön juttu, että kai hän tajuaa, että ne perheen lapset usein käy samoissa harraatuksissa eli vaikka kolmella olisi kullakin kaksi harraatusta, ne on osin tai kokonaan samoja.

Ja se että lapsi harrastaa ei kyl mitenkään estä menemästä yhdessä uimaan.

Vierailija

No ei niin - en ole koskaan pakottanut lapsiani harrastamaan mitään, ihan itse ovat saaneet löytää omat kiinnostuksensa kohteet. Ja ovat löytäneetkin, yksi harrastaa musiikkia, toinen liikuntaa ja kolmas valokuvausta. 

Ei lasta tule mielestäni estää harrastamasta, jos hän oikeasti haluaa harrastaa jotain, mutta aika surullista katsottavaa ovat nekin lapset, jotka harrastavat jotain vasten tahtoaan vain sen takia, että vanhemmat haluavat. Mieleen tulee naapurin pikkutyttö, joka pelkäsi hevosia ja inhosi ratsastamista (kyllä, sellaisiakin tyttöjä on), mutta niin vaan harrasti ratsastusta monta vuotta, koska äiti halusi. Täysi-ikäisenä myi kaikki vermeet eikä ole kuulemma edes pissinyt talleille päin... 

Vierailija

Minua hieman harmittaa etten voinut harrastaa mitään mielenkiintoista lapsena. Rakastin tuolloin musiikkia ja vaikka vanhemmillani oli varaa ostaa sähköpiano niin he eivät järjestäneet musiikkitunteja. Kyllä se varmasti on aikuisena ihan kiva että osaa jotain erikoisempaa. Voi vaikka opiskelujen lomassa antaa pianotunteja pientä rahaa vastaa itsekin. Vieläkin suunnittelen että sitten kun ehdin niin opettelen soittamaan pianoa kunnolla.

Vierailija

Meillä on 6- ja 4-vuotiaat lapset. Olen yrittänyt jo useamman vuoden oikein tyrkyttää harrastuksia, varsinkin nyt kun jään taas äitiyslomalle. Kumpainenkin lapsi sanoo varsin painokkaasti, että he haluavat olla isän ja äidin kanssa kotona ja leikkiä keskenään.

Kun päiväkodissa kysellään harrastuksista, kuusivuotias sanoo ylpeänä harrastavansa pyöräilyä ja retkeilyä. Pienempi sanoo harrastavansa musiikkia. Onneksi meillä on paljon soittimia (mies musiikkialalla töissä) ja ne ovat lasten ulottuvilla.

Omaa arkea totta kai helpottaisi, kun voisi välillä "vain" kuskata. Mutta totta kai jollain tavalla imartelevaa, kun lapsi käy tutustumassa yleisurheilukouluun ja toteaa, että paljon kivempaa olisi tehdä samoja juttuja omalla pihalla.

Vierailija

Minä en harrastanut lapsena mitään. Ellei luonnossa pöljäilyä ja seikkailuja lasketa harrastukseksi. Olin kyllä todella kiinnostunut kasvien ja eläinten nimistä ja luin paljon tietokirjoja. Nykyään harrastan vaellusta ja olen biologi.

Vierailija

Nykyään monella on ihan liikaa ohjattuja harrastuksia - ne saattavat olla rankkoja sekä lapselle että vanhemmille, jotka joutuvat joka ilta kuskaamaan jopa useampaa lasta harrastuksiin ja suunnittelemaan viikonloput pelien ja harkkojen ja kisamatkojen mukaan. Toisaalta, on myös lapsia, jotka ovat ihan aidosti innostuneet jostain lajista ja mielellään treenaavat joka päivä, joten tätäkään ei voi ihan yleistää.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että varsinaisia ohjattuja harrastuksia ei tarvitse olla, mutta minusta se edellyttää sitä, että lapsi kuitenkin liikkuu ja ulkoilee esim. leikkimällä pihalla kavereiden kanssa, käymällä perheen kanssa pyöräilemässä/pulkkamäessä/luistelemassa/uimahallissa/metsäretkillä jne. Eli on jollain tapaa aktiivinen. Jos harrastamattomuus tarkoittaa sitä, että maataan sohvalla iPadin kanssa tai katsotaan vain tv:tä, en kannata sitä. Taitaa monessa tapauksessa olla niin, että vanhemmat eivät jaksa järkätä ulkoilua ja puuhaa, vaan on helpompi viedä lapsi ohjattuun harrastukseen.

Tuttavapiirissäni olen kuullut myös sellaisia kommentteja, että harrastamisen tulee olla tavoitteellista. Itse näen, että riittää ulkoilun ja liikunnan ilo ja siitä saatu terveydellinen hyöty. Jotkut katsovat, että keskenään pihalla pallon pelailu ei kehitä lasta siinä lajissa ja ei siksi ole riittävä harrastus.

Vierailija

Aikuisethan brassailee lasten harrastuksilla. Juuri viime viikolla tapaamani ylpeä mummo luettelutti lapsenlapsella kaikki harrastukset kahvivieraitten kuullen. Naama loisti mummolla, kun tuli monta harrastusta julki : /

Vierailija

Vaikuttaakohan tähän lapsen asumismuoto? Me asuimme 90-luvulla isossa omakotitalossa, jossa oli suuri ja monimuotoinen, rehevä piha. "Harrastimme" pihalla luonnon tutkimista, sulista, tennistä, jalkapalloa, koripalloa, ympäriinsä sekopäisesti juoksentelemista, kierimistä, puutarhanhoitoa, ruohonleikkuuta, pihakeinussa lukemista. Minä ja pikkusiskoni. Kun äiti kysyi meiltä usein, haluaisimmeko harrastaa jotain, emme ikinä halunneet. Miksi olisimme? Meillähän oli käsittämättömän hauska, viaton ja vallaton lapsuus. Miksi pilata se velvollisuuksilla, jotka kiinnostavat vähemmän? Kouluun ja älyllisiin harrastuksiin jäi myös enemmän aikaa ja olimme molemmat ahkeria koulussa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tulevan tradenomi-Tuijatapanin ei ole kovin järkevää antaa vaikkapa jalkapallon hallita elämäänsä

Miten sinä näet 10-vuotiaasta lapsesta, että hänestä tulee tradenomi, eikä esim. jalkapalloilijaa? Ei ole sen oikeutetumpaa päättää lapsen ammatista kuin harrastuksestakaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä on 6- ja 4-vuotiaat lapset. Olen yrittänyt jo useamman vuoden oikein tyrkyttää harrastuksia, varsinkin nyt kun jään taas äitiyslomalle. Kumpainenkin lapsi sanoo varsin painokkaasti, että he haluavat olla isän ja äidin kanssa kotona ja leikkiä keskenään.

Kun päiväkodissa kysellään harrastuksista, kuusivuotias sanoo ylpeänä harrastavansa pyöräilyä ja retkeilyä. Pienempi sanoo harrastavansa musiikkia. Onneksi meillä on paljon soittimia (mies musiikkialalla töissä) ja ne ovat lasten ulottuvilla.

Omaa arkea totta kai helpottaisi, kun voisi välillä "vain" kuskata. Mutta totta kai jollain tavalla imartelevaa, kun lapsi käy tutustumassa yleisurheilukouluun ja toteaa, että paljon kivempaa olisi tehdä samoja juttuja omalla pihalla.

No nehän on jo päikyssä koko päivän... jos lapsi on kotihoidossa, on luonnollista, että myös harrastaa.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat