Vierailija

https://yle.fi/uutiset/3-9698645

Alkuviikosta Merkel antoi hyväksyntänsä äänestää omantunnon mukaan ja tänään perjantaina äänestettiin. Suomessa sen sijaan yritettiin ja väännettiin vuosikausia, että näinkin pieni muutos saatiin aikaan. Eipä ole ihme, että Suomessa ei juuri koskaan saada mitään järkeviä päätöksiä aikaan siedettävässä ajassa. Aina valitetaan, väännetään ja käännetään aivan pienistäkin yksityiskohdista. Aikaa ja rahaa kuluu ja monesti tuloksena on vain surkea kompromissi (esim. uusi alkoholilaki).

On muuten hieno läpsäisy aitoavioliittolaisten kasvoille tämä Saksan parlamentin päätös :)

  • ylös 28
  • alas 6

Kommentit (16)

Vierailija

Suomalaiset kansanedustajat varmistelevat paikkaansa seuraavissa vaaleissa. Jos on keksitty vaaliteemaksi homojen syrjintä, niin sitähän pitää sitten myös toteuttaa edustajana tai ainakin näytellä edelleen ottamaansa rooliaan. Näin suurin osa edustajista toimii ja tämä on ihan tosiasia, monet ovat oikeasti ihan päinvastaista mieltä, mitä eduskunnassa näyttelevät olevansa. Lähinnä teatteriahan tuo homma on. On siellä tietysti muutama joka ihan aidosti haluaa sortaa homoja. Näitä seinähulluja uskovaisia, joiden paikka ei olisi missään ihmisten ilmoilla, saatika eduskunnassa. 

Vierailija

Asiat usein tapahtuvat jälkijunassa nopealla aikataululla. Yleensä, kun jotain moraalinmuutosta aletaan ajamaan jossain, sen läpivieminen kestää ikuisuuden. Kun sama on jo tapahtunut ympärillä, on helpompi tehdä suunnanmuutos.

Olen kuitenkin iloinen, että osin katolinen Saksakin tuli tässä asiassa järkiinsä.

  • ylös 10
  • alas 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Teatteria koko touhu jolla taataan kansalle huvia ja parit lehdet myytyä.. samalla ajetaan lakeja jotka vippaa suomalaisten rahat kreikkaan yms, jotka peittyy tuon homojuttujen alle

Vierailija

Saksan persut kukistettiin 72 vuotta sitten. Suomessa niitä ei ole kukistettu, vaikka ne eivät onneksi ole vallassa.

  • ylös 16
  • alas 9
Vierailija

No, ainakaan iänikuista suomalaistyylistä keskustelua kirkkohäiden saamisesta ei tarvitse tuolla käydä ellei luterilainen tai joku pieni protestanttinen yhteisö suostu vihkimään. Katolinen kirkko ei missään tapauksessa vihi (ei vihi eronneita, impotentteja tai velojakaan) ja luterilainenkin kirkko taitaa olla siellä paljon konservatiivisempi kuin täällä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saksan persut kukistettiin 72 vuotta sitten. Suomessa niitä ei ole kukistettu, vaikka ne eivät onneksi ole vallassa.

Natsit ja persut eivät liity toisiinsa mitenkään eivätkä myöskään tähän aiheeseen.

  • ylös 10
  • alas 13

Saksassa kaikki avioparit vihitään virallisesti maistraatissa. Sen jälkeen vasta mennään kirkkoon, jos halutaan, mutta kirkossa ei virallisesti vihitä ketään.

  • ylös 10
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Huomasitko, että Suomessa se meni kuitenkin läpi ennen kuin Saksassa?

Kauan siihen kuitenkin meni. Nimiä kerättiin useampaan otteeseen, takaiskuja tuli ja räsäsläiset yrittivät kaikin keinoin estää lainmuutoksen. Kuitenkin vastaavat lait olivat jo voimassa kaikissa Pohjoismaissa ja useissa muissa maissa. Saksassa päätös saatiin kuitenkin aikaan tehokkaasti ja nopeasti, kun siihen vihdoinkin tarjoutui mahdollisuus.

Iänikuisessa Suomen mollaamisessa ei ole järkeä - kannattaa nyt vain tunnustaa, että Suomessa laki meni läpi ennen kuin Saksassa.

  • ylös 11
  • alas 0

Ei sitä kukaan kielläkään. Kyse on ennemminkin prosessista, ei lopputuloksesta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-9698645

Alkuviikosta Merkel antoi hyväksyntänsä äänestää omantunnon mukaan ja tänään perjantaina äänestettiin. Suomessa sen sijaan yritettiin ja väännettiin vuosikausia, että näinkin pieni muutos saatiin aikaan. Eipä ole ihme, että Suomessa ei juuri koskaan saada mitään järkeviä päätöksiä aikaan siedettävässä ajassa. Aina valitetaan, väännetään ja käännetään aivan pienistäkin yksityiskohdista. Aikaa ja rahaa kuluu ja monesti tuloksena on vain surkea kompromissi (esim. uusi alkoholilaki).

On muuten hieno läpsäisy aitoavioliittolaisten kasvoille tämä Saksan parlamentin päätös :)

Nojaa. Sama kansa hyväksyi n*tsitkin mukisematta.

Vierailija

Peppupoikalakia kyllä menee viuhuten läpi vaan tässä maasa ei vieläkään ole laitonta lähteä Isiksen riveihin ja sitten palata muina miehinä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-9698645

Alkuviikosta Merkel antoi hyväksyntänsä äänestää omantunnon mukaan ja tänään perjantaina äänestettiin. Suomessa sen sijaan yritettiin ja väännettiin vuosikausia, että näinkin pieni muutos saatiin aikaan. Eipä ole ihme, että Suomessa ei juuri koskaan saada mitään järkeviä päätöksiä aikaan siedettävässä ajassa. Aina valitetaan, väännetään ja käännetään aivan pienistäkin yksityiskohdista. Aikaa ja rahaa kuluu ja monesti tuloksena on vain surkea kompromissi (esim. uusi alkoholilaki).

On muuten hieno läpsäisy aitoavioliittolaisten kasvoille tämä Saksan parlamentin päätös :)

Nojaa. Sama kansa hyväksyi n*tsitkin mukisematta.

Ja mitähän tekemistä tällä on asian kanssa? 

Vierailija

Ajattelin, että Merkelhän oli fiksu kun muutti mieltään adoptioasiasta nähtyään todisteita... mutta ei, kun avioliitto on vaan miehen ja naisen välinen!1 Ei mitään järkiperusteluja.

Luulis kyllä, että on kai sitä Saksassakin ennenkin yritetty saada käsittelyyn?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksan persut kukistettiin 72 vuotta sitten. Suomessa niitä ei ole kukistettu, vaikka ne eivät onneksi ole vallassa.

Natsit ja persut eivät liity toisiinsa mitenkään eivätkä myöskään tähän aiheeseen.

Siinä mielessä liittyy että natsit vastustivat tasa-arvoista avioliittolakia, aivan kuten persutkin. Natsi ei esimerkiksi saannut mennä suomalaisen naisen kanssa naimisiin, vaan lupahakemukseen piti liittää todisteet germaanirotuun kuulumisesta (suurin osa hakemuksista hylättiin).

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla