Rippituoli; kerro salaisuutesi, jota kukaan muu ei tiedä kuin sinä itse

Kerran rakastelin yhtä mimmii ja mä vihaan käyttää kortsuu ku ei tunnu missäään. Niin otin sen seksin aikana pois. Sit kysyin jonku kk päästä et ooks muuten raskaana. Ja tää mimmi oli vaan et en kai meniks meil kumi puhki, johon totesin et tais mennä.

Princeofthailand kirjoitti:

Kerran rakastelin yhtä mimmii ja mä vihaan käyttää kortsuu ku ei tunnu missäään. Niin otin sen seksin aikana pois. Sit kysyin jonku kk päästä et ooks muuten raskaana. Ja tää mimmi oli vaan et en kai meniks meil kumi puhki, johon totesin et tais mennä.

Raiskaus.

Olin suhteessa miehen kanssa, joka olikin huijari. Olen pitänyt itseäni fiksuna naisena ja hyvänä ihmistuntijana, mutta en enää. Raivasin tuon kyllä heti pois elämästäni, kun selvisi taustaa.

Princeofthailand kirjoitti:

Kerran rakastelin yhtä mimmii ja mä vihaan käyttää kortsuu ku ei tunnu missäään. Niin otin sen seksin aikana pois. Sit kysyin jonku kk päästä et ooks muuten raskaana. Ja tää mimmi oli vaan et en kai meniks meil kumi puhki, johon totesin et tais mennä.

Tuo on käytännössä raiskaus. Ei kannattaisi rekisteröityneenä ja omalla naamakuvalla kirjoitella tuollaista. Tekisi mieli vinkata poliisille.

Jotenkin kuumottaa ajatus nuoremmista poliisimiehistä. Tämä hävettää vaikka onkin kai aika yleistä. Katselen aina kun näen.

Miehelleni olen kertonut olevani täysin hetero. Oikeasti olen bi, ja ollut viimeiset 7 vuotta rakastunut parhaaseen hetero-ystävättäreeni. Rakastan syvästi myös miestäni miehenä, ja haluan hänen kanssaan lapsia. Ystävätär tietää osittain tunteeni, ja jotain meidän välillä on, mutta se on vain ja ainoastaan henkistä.

Tällainen elämä on kamalaa. Parempi olisi olla joko homo tai hetero.

Vierailija kirjoitti:

Minä vihaan joitakin ihmisiä. Pystyisin tappamaan heidät kylmäverisesti, kuten sodassa "vihollinen". Mutta se on kylmää vihaa. Jääkylmää.

Olet terapian tarpeessa!

Vierailija kirjoitti:

Princeofthailand kirjoitti:

Kerran rakastelin yhtä mimmii ja mä vihaan käyttää kortsuu ku ei tunnu missäään. Niin otin sen seksin aikana pois. Sit kysyin jonku kk päästä et ooks muuten raskaana. Ja tää mimmi oli vaan et en kai meniks meil kumi puhki, johon totesin et tais mennä.

Raiskaus.

Oletko jotenkin yksinkertainen?  Sama varmaan pätee jos nainen "unohtaa" pillerit. Rikoslakia ei kyllä pysty lukemaan siten että yhdyntä muuttuu raiskaukseksi jos ottaa kortsun pois. 

Käyttäjä5973 kirjoitti:

Yläasteella ollessani joitakin vuosia sitten aloin fanittamaan yhtä artistia tosi paljon. Rupesin käymään keikoilla. En kuitenkaan ollu semmonen kiljuva teinityttö joka on aivan rakastunu idoliinsa. Seiskassa luki sillon mistä päin Helsinkiä oli asuntonsa hommannut. Löysin kuin löysinkin kyseisen kerrostalon. Sen jälkeen 2-3 vuoden ajan kävin aina joskus pyörimässä melkein kokonaisen päivän alueella. En missään tapauksessa halunnut törmätä siihen tai olis menny puhumaan jos ois vastaan tullu. Rehellisesti sanottuna en tiiä mikä tähän kaikkeen oli syynä. Pari kertaa näin sen kauempaa. Muistan kuinka kuset housuissa olin ku jossain haastiksessa kerto tykkäävänsä kattella ulos ikkunoista sillä ajatuksella kyylätäänkö sitä. Ajattelin tietty et oon jääny kiinni..

Nykypäivänä täysikäsenä kierrän artistin keikoilla edelleen ja se muistaa mut. On paljo kiitelly ku jaksan olla mukana yleisössä.:)

Ihan hävettää tätä kirjottaessa.. 

Ootko vähän ihastunut Cheekiin?

Simon Elo on mielestäni qma

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Dissosiaatio/depersonalisaatio/derealisaatio, yleisempiä kuin mitä annetaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Tykkään pitää välillä vaippoja ja pissata niihin.

Minulla samanlaisia kokemuksia. Ainoa eromme on, että minä en ole hullu..

Olen suunnitellut monta vuotta itsemurhaa ja kerran olin jo vähällä tehdä sen, mutta en tehnytkään, koska henkilö, jonka luulin olevan ystäväni sattui lähettämään minulle juuri silloin tekstiviestin. Myöhemmin hän osoittautuikin huijariksi, mutta ainakin hän pelasti henkeni.

Vierailija kirjoitti:

Tykkään pitää välillä vaippoja ja pissata niihin.

Miksi ihmeessä? Ja vauvojen vai aikuisten vaippoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Kiitos tästä! Minulla on ihan sama juttu, ja samantapainen kasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkään pitää välillä vaippoja ja pissata niihin.

Miksi ihmeessä? Ja vauvojen vai aikuisten vaippoja?

Aikuisten vaippoja. En osaa sanoa miksi, rentouttaa vaan paremmin kuin mikään muu. Pari kertaa vuodessa saan olla koko illan+yön yksin kotona, silloin puen vaipat, juon pari siideriä, syön herkkuja ja pissaan vaippaan. En tule ikinä kertomaan tästä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Siis olin vaan tulossa kertomaan, että olipa aika creepyä kun hetki radion avaamisen jälkeen sieltä tuli se eilen mulle vinkattu I always feel like somebody's watching me. Warmenin cover tosin, mutta silti.

Ja arvaa kuulostaako! Ootko minä? :D tunnistan ton vapaasti, muttei sit kuitenkaan kasvamisen. Saatiin olla ja mennä miten lystättiin, mutta kieltoja tuli sit välillä ihan yhtäkkiä. Mä katoin pikku prinssiä (en muista siitä ohjelmasta mitään muuta kuin että se on ilmesesti tullut 90-luvulla kun olin pieni ja muistan sen mun mielikuvituskaverina) ja ansaa ja oivaa ja ne olikin usein mun leikeissä. Mun "koti-ovi" oli vanhempien sängyllä ja välillä olin, että nyt ne soittaa ovikelloo ja menin avaamaan ja halaamaan :D

Ja siis toi mitä sanoit tosta vanhojen tuttujen kontaktista ja heidän arvostuksestaan niin kyllä, oon tunnistanut ton. Mua nolottaa kans välillä vaihtaa vaatteita, just aamulla menin nurkan taa, koska ajatuksissani taas yks tuttu istui sohvalla mun seurana. Tajusin, että tosiaan ei rajoitu vain "ikkunan takana kurkkimiseen", vaan välillä ne tyypit on mun ajatuksissa (mielikuvitus"leikeissä"?) täällä mun seurana. Ja silloin huomaa, että se tunne seurasta/katselemisesta jää päälle. Kuten sanottu, oon yksinäinen ja siten saan seuraa. Välillä sit taas pyörin vaikka kokonaan alasti eikä mitään.

Haaveilen siitä, että saisin viedä 19v kesätyökaverini poikuuden. Itse olen nainen 26v ja onnellisesti parisuhteessa ikäiseni miehen kanssa