Meneekö liian usein hermot? Hiuslenksutesti paljastaa, millaista vuorovaikutuksesi lapsen kanssa on

Väärässä ranteessa oleva lenksu on muistutus siitä, että kehuja on tullut moitteisiin suhteutettuna liian vähän. Kuva: 123rf

Nauhakokoelma ranteessa voi opettaa olemaan parempi vanhempi. Tämä menee kokeiluun!Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (25)

Pauliina-mummo

En aina ymmärrä tätä, miten lapsia pidetään jotenkin niin hauraina kuin haavanlehdet, että ei saisi komentaa, sanoa ei jne., vaan pitää kehitellä kaikenmoisia kuminauhakikkoja. Onko vanhempien oikeasti niin vaikea kestää sitä, että lapsi itkee? Tai kiukuttelee? Näissä kumilenksuhommissa piilee se riski, että vanhemmat alkavat niin sanotusti tanssia lapsen pillin mukaan, ja sitähän lapsi ei oikeasti tarvitse. Jämäkkyys ja EI:n sanominen eivät ole henkistä väkivaltaa tai vinoutunutta viestintää. Miksi lapset nähdään jotenkin täydellisinä olentoina, jotka epätäydelliset vanhemmat sitten ikään kuin pilaavat? Se, että manipulointiyrityksistä palkitaan ei mielestäni ole pidemmän päälle kovinkaan  kannattavaa. Kiintymysvanhemmuuskasvatuksen tulokset nähdään sitten parinkymmenen vuoden päästä. Ei ole mukavaa komentaa tai sanoa ei, se ei ole itseisarvo, mutta tietyt säännöt (sen hetkisen yhteiskunnan ja sosiaaliset normit) tulee aina opettaa, ei niitä itse opi.  

Terribletwos

Tämä artikkeli ei ainakaan antanut minulle yhtään mitään. Itse yritän aina positiivisen kautta ensin, mutta silloin kun taapero ottaa itkupotkuraivarit kaupan parkkipaikalla, niin minä ainakin ehdotan vähän ripeämpää toimintaa ettei siinä maanitellessa jäädä molemmat auton alle.

Vierailija

Pauliina-mummo kirjoitti:
En aina ymmärrä tätä, miten lapsia pidetään jotenkin niin hauraina kuin haavanlehdet, että ei saisi komentaa, sanoa ei jne., vaan pitää kehitellä kaikenmoisia kuminauhakikkoja. Onko vanhempien oikeasti niin vaikea kestää sitä, että lapsi itkee? Tai kiukuttelee? Näissä kumilenksuhommissa piilee se riski, että vanhemmat alkavat niin sanotusti tanssia lapsen pillin mukaan, ja sitähän lapsi ei oikeasti tarvitse. Jämäkkyys ja EI:n sanominen eivät ole henkistä väkivaltaa tai vinoutunutta viestintää. Miksi lapset nähdään jotenkin täydellisinä olentoina, jotka epätäydelliset vanhemmat sitten ikään kuin pilaavat? Se, että manipulointiyrityksistä palkitaan ei mielestäni ole pidemmän päälle kovinkaan  kannattavaa. Kiintymysvanhemmuuskasvatuksen tulokset nähdään sitten parinkymmenen vuoden päästä. Ei ole mukavaa komentaa tai sanoa ei, se ei ole itseisarvo, mutta tietyt säännöt (sen hetkisen yhteiskunnan ja sosiaaliset normit) tulee aina opettaa, ei niitä itse opi.  

Miksi sinä tulkitsit sen näin? Ei kai kyse ole siitä, etteikö lasta komenneta, kielletä tai ohjata tarvittaessa tiukastikin, ja otetaan myös paha mieli ja kiukku vastaan.

Kyse on siitä, että kun lapsella on niitä ekstraärsyttäviä ja kuormittavia kausia, kommunikaatio ei kutistuisi siltikään vain ainaiseksi huudoksi ja tiuskimiseksi, vaan mukaan mahtuisi aina myös niitä positiivisia vuorovaikutustilanteita, kehuja siitä kun meni hyvin ja muuten vaan rakkaudenosoituksia sille raivostuttavallekin taaperolle. Koska juuri ne helposti haastavissa tilanteissa unohtuvat, mutta joilla on paljon suurempi merkitys lapsen kehittymiselle kuin pelkillä kielloilla ja äyskimisellä.

Vierailija

Terribletwos kirjoitti:
Tämä artikkeli ei ainakaan antanut minulle yhtään mitään. Itse yritän aina positiivisen kautta ensin, mutta silloin kun taapero ottaa itkupotkuraivarit kaupan parkkipaikalla, niin minä ainakin ehdotan vähän ripeämpää toimintaa ettei siinä maanitellessa jäädä molemmat auton alle.

Minä välillä ihmettelen että millaisia ihmisiä te olette, jotka näette kaikessa positiivisuuteen kannustamisessa jotain negatiivista ja kuvittelette sen olevan lapsen pillin mukaan tanssimista.

Tuossa tilanteessa lapsi nostetaan rauhallisesti autoon ja painutaan himaan. Tyhmähän pitää olla jos sinne jää maanittelemaan ja lähtee lapsen perseilyyn mukaan, Joskus tilanteessa saattaa mennä myös hermot, ok. Silloin kun parkkipaikkaraivarit ovat ajankohtaisia, niitä saattaa osua päivään vähän usemmin kun vain kerran. Minusta artikkelinkin pohjimmainen viesti on, että nämä räjähdykset eivät jäisi ainoaksi ja päällimmäiseksi kommunikaatioksi lapsen kanssa, vaan että iltaan muistaa mahduttaa vaikka väkisin pari mukavaakin sanaa.

Vierailija

Pauliina-mummo kirjoitti:
En aina ymmärrä tätä, miten lapsia pidetään jotenkin niin hauraina kuin haavanlehdet, että ei saisi komentaa, sanoa ei jne., vaan pitää kehitellä kaikenmoisia kuminauhakikkoja. Onko vanhempien oikeasti niin vaikea kestää sitä, että lapsi itkee? Tai kiukuttelee? Näissä kumilenksuhommissa piilee se riski, että vanhemmat alkavat niin sanotusti tanssia lapsen pillin mukaan, ja sitähän lapsi ei oikeasti tarvitse. Jämäkkyys ja EI:n sanominen eivät ole henkistä väkivaltaa tai vinoutunutta viestintää. Miksi lapset nähdään jotenkin täydellisinä olentoina, jotka epätäydelliset vanhemmat sitten ikään kuin pilaavat? Se, että manipulointiyrityksistä palkitaan ei mielestäni ole pidemmän päälle kovinkaan  kannattavaa. Kiintymysvanhemmuuskasvatuksen tulokset nähdään sitten parinkymmenen vuoden päästä. Ei ole mukavaa komentaa tai sanoa ei, se ei ole itseisarvo, mutta tietyt säännöt (sen hetkisen yhteiskunnan ja sosiaaliset normit) tulee aina opettaa, ei niitä itse opi.  

Voi apua, millainen ihminen pitää komentamisen ja räyhäämisen lisäksi lapselle annettavaa positiivista huomiota "manipulointiyrityksistä palkitsemisena". 

Vierailija

Kyllä se on niin, että lapselle huutaminen ja komentaminen on henkistä väkivaltaa. Ettehän itsekään suvaitse sellaista esim. esimieheltä, kollegalta, puolisolta? Lapseen kohdistuvana väkivalta on vielä pahempi juttu.

Vierailija

Onneksi olen kotihoidontuella ja aikaa riittää lapsille, ilman että täytyy jatkuvasti pinna kireällä miettiä onko lapsen kanssa kommunikointi ainoastaan motkotusta ja negatiivista.
Ihmisillä on nykyään ihan liian kiire ja hermo aina kireällä, ei voi olla terveellistä!
Saakoon huonon naisen mallin, meillä ei tarvitse kumilenksut kädessä joka aamu niellä kiukkua ja koittaa saada äitiä ja lapsia toimimaan koneiden lailla.
Aika aikansa kutakin, ei kaikkea samaan aikaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen kotihoidontuella ja aikaa riittää lapsille, ilman että täytyy jatkuvasti pinna kireällä miettiä onko lapsen kanssa kommunikointi ainoastaan motkotusta ja negatiivista.
Ihmisillä on nykyään ihan liian kiire ja hermo aina kireällä, ei voi olla terveellistä!
Saakoon huonon naisen mallin, meillä ei tarvitse kumilenksut kädessä joka aamu niellä kiukkua ja koittaa saada äitiä ja lapsia toimimaan koneiden lailla.
Aika aikansa kutakin, ei kaikkea samaan aikaan.

Enpä usko että kyse on työssäkäynnistä tai työssäkäymättömyydestä, vaan siitä että positiivisuutta lapsille pidetään kiintymysvanhempien hösäämisenä ja "palkitsemisena manipuloinnista".

Roosa27

Milläs lenksuilla lasken ne positiiviset palautteet kun menen laskuissa kuitenkin sekasin? Että olikos nämä kehut nyt tuohon ensimmäiseen siirrettyyn lenksuun? ..eiku.. Ääh!

Vierailija

Lapsia tulee ohjeistaa, opastaa ja tarvittaessa komentaa . Ei kai ole paha että lapsi näkee että vanhemmallakin menee hermo välillä. Sehän on sitä tunteiden näyttämistä. Kumilenkkejä en kyllä suosittele laittamaan ranteeseen pidemmäksi aikaa. Verenkierto ei toimi kunnolla..

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Todella tyhmä kikka, mihin sen raivon sitten tunkee?

Jos omaa lastaan kohtaan tuntee raivoa, jokin on jo pahasti omassa päässä pielessä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat