Vierailija

Jos nainen koittaa korjata asioita ja tehdä miehen tyytyväiseksi, on nainen tossun alla oleva ääliö jota saa haukkua ja vaatia naista olemaan itsenäinen. Mies saa jatkaa paskaa käytöstään ja syyttää siitä naista.
Jos mies sitten uhrautuu ja ottaa muutkin perhessä huomioon ja koittaa parantaa omaa käytöstään, on hän kuin kruunun ansaitseva marttyyri.

  • ylös 41
  • alas 11

Sivut

Kommentit (51)

Vierailija

Mutta jos nainen käyttäytyisi kuin useimmat miehet, olisi hän itsekäs paskapää jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja..

  • ylös 54
  • alas 3
Vierailija

kokeile naisen kanssa seurustelua niin huomaat, että suunnilleen samat ongelmat on kumpienkin kanssa seurustellessa.

mies

  • ylös 19
  • alas 17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Sitten kun ei ole mulkku, vaan hyvä ja huomioiva aviomies, niin nainen menee ja pettää. Miksi?

No, erohan siitä tuli. Ehkä parempi olla vaan se mulkku. Siihen on naiset tottuneet.

  • ylös 10
  • alas 34
Vierailija

Esim eilen tapahtui meillä..
Mies on ollut kireä ja stressaantunut pitkään. Voi olla mun mielikuvitusta! Minä kuvittelen miehen olevan stressaantunut koska huutaa lapsille aivan koko ajan, seksi ei kiinnosta, ei kiinnosta oikein mikään, on äkäinen ihan jatkuvasti.
Sitten koitan kysellä mikä on, niin vastaus on kiukkuisesti että " kuule, ei YHTÄÄN mitään" ja kääntyy ja lampsii pois.
Sitten natisee ja natisee ja on vihainen.
Mulla paloi sitten eilen kiinni ja sanoin että rupeaa riittämään, kun olen kaikki koittanut tehdä niin, että herralla olisi asiat ok.
Katsoo mua sillai silmät lurpallaan ja pyörittelee silmiään ja kääntyy ja lähtee.
Koitan jutella, huutaa, keskustella, kaikkea.. Mikään ei kiinnosta. Vastaus on joku " vittu sä oot harhainen"

Et hyvät miehet, mitä ihmettä?

Jos mä käyttäytyisin noin, olisin toooosi paska ämmä.

  • ylös 52
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sinähän sen päätät, millainen mies saa parisuhteessanne olla.

Ja höpsis. Jos nainen huomauttaa jostain, hän nalkuttaa, jos mies huomauttaa jostain, hän on oikeassa.

  • ylös 36
  • alas 2
Vierailija

Olen kyllä vilpittömästi ihmetellyt samaa. Toki puhun vain omasta kokemuksesta, mutta kaikki kolme pitkää suhdetta ovat olleet sellaisia, että mies tekee tasan mitä haluaa, sillä tasolla että mulle ei tulisi mieleenkään kohdella toista ihmistä sillä tavalla. Pettäminen nyt on ainoa mitä ei mun tietääkseni ole tapahtunut, mut sellaista jäätävää itsekkyyttä ja omanapaisuutta. Mies ja hänen tarpeensa ja ongelmansa, muu maailma sopeutukoon. Ja niitä sitten koitetaan kestää ja ratkoa ja tukea ja ymmärtää ja lohduttaa, sit jossain vaiheessa miettii että hetkinen, koska MINÄ saan olla heikko ja koska minua lohdutetaan, tunteeko tää ihminen edes mua yhtään, kun aina puhutaan vaan hänen olosta, edesottamuksista, tarpeista ja haluista. 

En silti oleta, että kaikki miehet olisivat tällaisia, en todellakaan ja näin sinkkuna jotenkin toivon edelleen, että itsekin saisi osakseen joskus miehen, joka kohtelisi samalla kunnioituksella kuin itse olen kumppaneitani kohdellut. Ettei aina olisi siellä sijajärjestyksessä työn, harrastusten, ystävien jne. jälkeen. Ei tää edes tarkoita mitään 247 yhdessä oloa todellakaan, vaan sellaista henkistä sitoutumista toiseen. Ja ellei sellaista miestä löydy, niin huonomman kanssa en enää mene yhteen. Yksin ollessakin on parempi kuin edellisten kaltaisten kumppanien kanssa.

Ja totta kai ymmärrän, että itse olen nämä miehet suhteeseen kelpuuttaneet, mutta kyllä väitän, että ihan se klassinen on tapahtunut, ettei enää tarvitse esittää välittävää, kun nainen on jo koukussa ja näköjään tekee kaikkensa hyvinvoinnin eteen. Ehkä sellaista (tällaista) naista ei sitten osaa arvostaa, pitäisi olla hankalampi, vaativampi, kovempi että osaisi kunnioittaa? Mutta kun en halua olla, enkä sellaiseksi tulla.

  • ylös 43
  • alas 1
Vierailija

Ei minun parisuhteessani.

Meillä molemmat kunnioittavat toisiaan, meillä ei kiroilla, huudeta ja haukuta toista. Molemmat kohtelevat toisiaan hyvin.

Muussa tapauksessa mitään parisuhdetta meillä ei olisi. Sen verran pitää jokaisen kunnioittaa itseään, ettei alistu ja hyväksy muunlaista käytöstä.

  • ylös 11
  • alas 1
Vierailija

Ihminen täytyy hyväksyä omana itsenään eli miehet saavat jatkossakin olla mu***uja.

Sen täytyy olla rakkauttaa-a.

Vierailija

Mies saa olla parisuhteessa mulku, koska nainen sen mulkun on suhteeseen kelpuuttanut.

Eri kysymys sitten on se että miksi niin monet miehet ovat mulkkuja?

Ei sillä että naisetkaan aina enkeleitä olisi.

Oma mieheni ei ole mulkku. Muunlaista en kelpuuttaisikaan.

  • ylös 15
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä vilpittömästi ihmetellyt samaa. Toki puhun vain omasta kokemuksesta, mutta kaikki kolme pitkää suhdetta ovat olleet sellaisia, että mies tekee tasan mitä haluaa, sillä tasolla että mulle ei tulisi mieleenkään kohdella toista ihmistä sillä tavalla. Pettäminen nyt on ainoa mitä ei mun tietääkseni ole tapahtunut, mut sellaista jäätävää itsekkyyttä ja omanapaisuutta. Mies ja hänen tarpeensa ja ongelmansa, muu maailma sopeutukoon. Ja niitä sitten koitetaan kestää ja ratkoa ja tukea ja ymmärtää ja lohduttaa, sit jossain vaiheessa miettii että hetkinen, koska MINÄ saan olla heikko ja koska minua lohdutetaan, tunteeko tää ihminen edes mua yhtään, kun aina puhutaan vaan hänen olosta, edesottamuksista, tarpeista ja haluista. 

En silti oleta, että kaikki miehet olisivat tällaisia, en todellakaan ja näin sinkkuna jotenkin toivon edelleen, että itsekin saisi osakseen joskus miehen, joka kohtelisi samalla kunnioituksella kuin itse olen kumppaneitani kohdellut. Ettei aina olisi siellä sijajärjestyksessä työn, harrastusten, ystävien jne. jälkeen. Ei tää edes tarkoita mitään 247 yhdessä oloa todellakaan, vaan sellaista henkistä sitoutumista toiseen. Ja ellei sellaista miestä löydy, niin huonomman kanssa en enää mene yhteen. Yksin ollessakin on parempi kuin edellisten kaltaisten kumppanien kanssa.

Ja totta kai ymmärrän, että itse olen nämä miehet suhteeseen kelpuuttaneet, mutta kyllä väitän, että ihan se klassinen on tapahtunut, ettei enää tarvitse esittää välittävää, kun nainen on jo koukussa ja näköjään tekee kaikkensa hyvinvoinnin eteen. Ehkä sellaista (tällaista) naista ei sitten osaa arvostaa, pitäisi olla hankalampi, vaativampi, kovempi että osaisi kunnioittaa? Mutta kun en halua olla, enkä sellaiseksi tulla.

Joo, ja mä oon herännyt tähän todella pitkän suhteen aikana, naimisissa ja lapsia.
Miehen kiukuttelua pitää sietää. Se on sitä hiljaista mielenosoitusta, mistään ei puhuta mutta voi olla vihainen ja äkäinen viikkoja.
Nykyään ei edes riidellä, ei tippaakaan kun en jaksa enää kun ei hyvässä eikä pahassa saa mitään reaktioo. Minulle saa kääntää selän ja tiuskaista typerästä vainoharhaisestä ämmästä joka voisi hankkia elämäänsä sisältöä, eikä rääkätä häntä.. Siis mitä ihmettä! Mitä voi tehdä, ei mitään.
Mistään ongelmistani tai huolistani en puhu, koska ei miestä kiinnosta.
Kaikki meidän ongelmat on tietysti hänen syytään ja minä syytän häntä vaikka koittaisin puhua katon korjaamisesta..

  • ylös 19
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei minun parisuhteessani.

Meillä molemmat kunnioittavat toisiaan, meillä ei kiroilla, huudeta ja haukuta toista. Molemmat kohtelevat toisiaan hyvin.

Muussa tapauksessa mitään parisuhdetta meillä ei olisi. Sen verran pitää jokaisen kunnioittaa itseään, ettei alistu ja hyväksy muunlaista käytöstä.

Käytte töissä ja harrastuksissa tahollanne ja harrastatte seksiä ja nukutte?

Vierailija

Naiset arvottavat miehiä paremmuusjärjestykseen jännyysominaisuuksien perustella, ja jännä mies nyt vaan usein on parisuhteessa m***ku.

  • ylös 2
  • alas 15
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Esim eilen tapahtui meillä..
Mies on ollut kireä ja stressaantunut pitkään. Voi olla mun mielikuvitusta! Minä kuvittelen miehen olevan stressaantunut koska huutaa lapsille aivan koko ajan, seksi ei kiinnosta, ei kiinnosta oikein mikään, on äkäinen ihan jatkuvasti.
Sitten koitan kysellä mikä on, niin vastaus on kiukkuisesti että " kuule, ei YHTÄÄN mitään" ja kääntyy ja lampsii pois.
Sitten natisee ja natisee ja on vihainen.
Mulla paloi sitten eilen kiinni ja sanoin että rupeaa riittämään, kun olen kaikki koittanut tehdä niin, että herralla olisi asiat ok.
Katsoo mua sillai silmät lurpallaan ja pyörittelee silmiään ja kääntyy ja lähtee.
Koitan jutella, huutaa, keskustella, kaikkea.. Mikään ei kiinnosta. Vastaus on joku " vittu sä oot harhainen"

Et hyvät miehet, mitä ihmettä?

Jos mä käyttäytyisin noin, olisin toooosi paska ämmä.

Tyypillistä käytöstä turhan monille miehille. Huutoa, raivoamista, riehumista. 

Mikä sinulla on? -kysymykseen vastauksena on poikkeuksetta: ei mikään! Pösilöt...

  • ylös 11
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sitten kun ei ole mulkku, vaan hyvä ja huomioiva aviomies, niin nainen menee ja pettää. Miksi?

No, erohan siitä tuli. Ehkä parempi olla vaan se mulkku. Siihen on naiset tottuneet.

Kas, ns. kilttimies vastaamassa.

Olet jälleen kerran väärässä ja niitä sanoja on kaksi: kiltti mies. Enpä ole vielä YHTÄÄN tavannut. :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä vilpittömästi ihmetellyt samaa. Toki puhun vain omasta kokemuksesta, mutta kaikki kolme pitkää suhdetta ovat olleet sellaisia, että mies tekee tasan mitä haluaa, sillä tasolla että mulle ei tulisi mieleenkään kohdella toista ihmistä sillä tavalla. Pettäminen nyt on ainoa mitä ei mun tietääkseni ole tapahtunut, mut sellaista jäätävää itsekkyyttä ja omanapaisuutta. Mies ja hänen tarpeensa ja ongelmansa, muu maailma sopeutukoon. Ja niitä sitten koitetaan kestää ja ratkoa ja tukea ja ymmärtää ja lohduttaa, sit jossain vaiheessa miettii että hetkinen, koska MINÄ saan olla heikko ja koska minua lohdutetaan, tunteeko tää ihminen edes mua yhtään, kun aina puhutaan vaan hänen olosta, edesottamuksista, tarpeista ja haluista. 

En silti oleta, että kaikki miehet olisivat tällaisia, en todellakaan ja näin sinkkuna jotenkin toivon edelleen, että itsekin saisi osakseen joskus miehen, joka kohtelisi samalla kunnioituksella kuin itse olen kumppaneitani kohdellut. Ettei aina olisi siellä sijajärjestyksessä työn, harrastusten, ystävien jne. jälkeen. Ei tää edes tarkoita mitään 247 yhdessä oloa todellakaan, vaan sellaista henkistä sitoutumista toiseen. Ja ellei sellaista miestä löydy, niin huonomman kanssa en enää mene yhteen. Yksin ollessakin on parempi kuin edellisten kaltaisten kumppanien kanssa.

Ja totta kai ymmärrän, että itse olen nämä miehet suhteeseen kelpuuttaneet, mutta kyllä väitän, että ihan se klassinen on tapahtunut, ettei enää tarvitse esittää välittävää, kun nainen on jo koukussa ja näköjään tekee kaikkensa hyvinvoinnin eteen. Ehkä sellaista (tällaista) naista ei sitten osaa arvostaa, pitäisi olla hankalampi, vaativampi, kovempi että osaisi kunnioittaa? Mutta kun en halua olla, enkä sellaiseksi tulla.

Joo, ja mä oon herännyt tähän todella pitkän suhteen aikana, naimisissa ja lapsia.
Miehen kiukuttelua pitää sietää. Se on sitä hiljaista mielenosoitusta, mistään ei puhuta mutta voi olla vihainen ja äkäinen viikkoja.
Nykyään ei edes riidellä, ei tippaakaan kun en jaksa enää kun ei hyvässä eikä pahassa saa mitään reaktioo. Minulle saa kääntää selän ja tiuskaista typerästä vainoharhaisestä ämmästä joka voisi hankkia elämäänsä sisältöä, eikä rääkätä häntä.. Siis mitä ihmettä! Mitä voi tehdä, ei mitään.
Mistään ongelmistani tai huolistani en puhu, koska ei miestä kiinnosta.
Kaikki meidän ongelmat on tietysti hänen syytään ja minä syytän häntä vaikka koittaisin puhua katon korjaamisesta..

Huh huh, just näin. Juu ei todellakaan ollut meilläkään mitään yhteistä rintamaa, vaan kyllä se oli aina hän vastaan minä ja muu maailma (puhun nyt erityisesti viimeisimmästä suhteestani). Kaikki oli hyvin, mutta silti mikään ei ollut ikinä hyvin. Eikä puhettakaan, että olisi mitään muutosta mihinkään voinut tehdä, mutta valittaa piti. Kaikesta. Aina. Eikä mikään meidänvälinen hyvämme (joku hauska hetki, mukava reissu, yhteinen vuosipäivä, tärkeä perhetapahtuma, you name it) ollut sen arvoinen, etteikö sitä olisi jollain "vitun akka"-tiuskaisulla voinut hetkessä nollata. Pitkään sitä yritti ymmärtää ja jaksaa ja muuttua, ennen kuin tajusi, että tämän(kään) miehen kanssa en voi enempää olla, menetän muuten järkeni (tai sen olin kuulemma menettänyt jo aiemmin ja monta kertaa)!

Enkä tarkoita, että itse olisin joku hemmetin pyhimys ollut, mutta kuten sanoin, tämä minun osalleni annettu kohtelu oli jotain sellaista, mitä en itse tekisi vieraalle tai viholliselle, saati sitten ihmiselle, jonka pitäisi olla lähimmäisin.

Tsemppiä ja jaksamista sulle, niin pitkään kuin nyt meinaat jaksaa... 

nro 9

  • ylös 10
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minun parisuhteessani.

Meillä molemmat kunnioittavat toisiaan, meillä ei kiroilla, huudeta ja haukuta toista. Molemmat kohtelevat toisiaan hyvin.

Muussa tapauksessa mitään parisuhdetta meillä ei olisi. Sen verran pitää jokaisen kunnioittaa itseään, ettei alistu ja hyväksy muunlaista käytöstä.

Käytte töissä ja harrastuksissa tahollanne ja harrastatte seksiä ja nukutte?

Mikäs kysymys tämä oli?

Mies käy töissä, minä nautin elämästäni :). Harrastamme yhdessä golfia, matkailua ja lukemista = molemmat lukevat omaa kirjaa, mutta istutaan yhdessä vaikkapa takkatulen ääressä. Yksikseni harrastan käsitöitä, kuntosalia ja lenkkeilyä. Tietenkin harrastamme seksiä ja nukkuakin on pakko, vaikka joskus tuntuu, että "life is too short for sleeping".

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä vilpittömästi ihmetellyt samaa. Toki puhun vain omasta kokemuksesta, mutta kaikki kolme pitkää suhdetta ovat olleet sellaisia, että mies tekee tasan mitä haluaa, sillä tasolla että mulle ei tulisi mieleenkään kohdella toista ihmistä sillä tavalla. Pettäminen nyt on ainoa mitä ei mun tietääkseni ole tapahtunut, mut sellaista jäätävää itsekkyyttä ja omanapaisuutta. Mies ja hänen tarpeensa ja ongelmansa, muu maailma sopeutukoon. Ja niitä sitten koitetaan kestää ja ratkoa ja tukea ja ymmärtää ja lohduttaa, sit jossain vaiheessa miettii että hetkinen, koska MINÄ saan olla heikko ja koska minua lohdutetaan, tunteeko tää ihminen edes mua yhtään, kun aina puhutaan vaan hänen olosta, edesottamuksista, tarpeista ja haluista. 

En silti oleta, että kaikki miehet olisivat tällaisia, en todellakaan ja näin sinkkuna jotenkin toivon edelleen, että itsekin saisi osakseen joskus miehen, joka kohtelisi samalla kunnioituksella kuin itse olen kumppaneitani kohdellut. Ettei aina olisi siellä sijajärjestyksessä työn, harrastusten, ystävien jne. jälkeen. Ei tää edes tarkoita mitään 247 yhdessä oloa todellakaan, vaan sellaista henkistä sitoutumista toiseen. Ja ellei sellaista miestä löydy, niin huonomman kanssa en enää mene yhteen. Yksin ollessakin on parempi kuin edellisten kaltaisten kumppanien kanssa.

Ja totta kai ymmärrän, että itse olen nämä miehet suhteeseen kelpuuttaneet, mutta kyllä väitän, että ihan se klassinen on tapahtunut, ettei enää tarvitse esittää välittävää, kun nainen on jo koukussa ja näköjään tekee kaikkensa hyvinvoinnin eteen. Ehkä sellaista (tällaista) naista ei sitten osaa arvostaa, pitäisi olla hankalampi, vaativampi, kovempi että osaisi kunnioittaa? Mutta kun en halua olla, enkä sellaiseksi tulla.

Joo, ja mä oon herännyt tähän todella pitkän suhteen aikana, naimisissa ja lapsia.
Miehen kiukuttelua pitää sietää. Se on sitä hiljaista mielenosoitusta, mistään ei puhuta mutta voi olla vihainen ja äkäinen viikkoja.
Nykyään ei edes riidellä, ei tippaakaan kun en jaksa enää kun ei hyvässä eikä pahassa saa mitään reaktioo. Minulle saa kääntää selän ja tiuskaista typerästä vainoharhaisestä ämmästä joka voisi hankkia elämäänsä sisältöä, eikä rääkätä häntä.. Siis mitä ihmettä! Mitä voi tehdä, ei mitään.
Mistään ongelmistani tai huolistani en puhu, koska ei miestä kiinnosta.
Kaikki meidän ongelmat on tietysti hänen syytään ja minä syytän häntä vaikka koittaisin puhua katon korjaamisesta..

Huh huh, just näin. Juu ei todellakaan ollut meilläkään mitään yhteistä rintamaa, vaan kyllä se oli aina hän vastaan minä ja muu maailma (puhun nyt erityisesti viimeisimmästä suhteestani). Kaikki oli hyvin, mutta silti mikään ei ollut ikinä hyvin. Eikä puhettakaan, että olisi mitään muutosta mihinkään voinut tehdä, mutta valittaa piti. Kaikesta. Aina. Eikä mikään meidänvälinen hyvämme (joku hauska hetki, mukava reissu, yhteinen vuosipäivä, tärkeä perhetapahtuma, you name it) ollut sen arvoinen, etteikö sitä olisi jollain "vitun akka"-tiuskaisulla voinut hetkessä nollata. Pitkään sitä yritti ymmärtää ja jaksaa ja muuttua, ennen kuin tajusi, että tämän(kään) miehen kanssa en voi enempää olla, menetän muuten järkeni (tai sen olin kuulemma menettänyt jo aiemmin ja monta kertaa)!

Enkä tarkoita, että itse olisin joku hemmetin pyhimys ollut, mutta kuten sanoin, tämä minun osalleni annettu kohtelu oli jotain sellaista, mitä en itse tekisi vieraalle tai viholliselle, saati sitten ihmiselle, jonka pitäisi olla lähimmäisin.

Tsemppiä ja jaksamista sulle, niin pitkään kuin nyt meinaat jaksaa... 

nro 9

Kiitos. Kun ei vaan tahdo jaksaa toisen jatkuvaa äkäisyyttä ja kiukkua ja huomata että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Kun koittaa kysellä on vastaus että minä olen hullu ja miten niin.. Kun koittaa perustella on entistä vainoharhaisempi.
Jotenkin koittaa naisena ja äitinä kantaa perhettä ja koittaa saada mieskin jaksamaan ja vastine on se ettei saa mitään takaisin ja täytyisi koittaa keksiä muutakin tekemistä, siis minun, niin on jotenkin selkä seinää vasten.
Ja kun meillä osansa miehen turhautumisesta saa vielä pienet lapset niin avot.
Ei vaan jaksaisi koittaa arvailla mikä se olisi mikä tekisi onnelliseksi.
Yhtenä päivänä on jääkaappi jäänyt siivoamatta, toisena päivänä en ole antanut tarpeeksi omaa aikaa hänelle.. Et näin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla