Huono äiti -fiilis, anoppi latasi täydeltä laidalta :(
Anoppilassa viikonloppukylässä sain kuulla olevani ihan surkea äiti :( Viikonloppukylässä multa paloi pinna kahdesti, toisen "riidan" jälkeen anoppi sekaantui tilanteeseen ja antoi minun kuulla kunniani. Ja vielä lasten kuullen.
Meillä on kaksi lasta, 3 ½ v ja 1 v. Ensimmäisessä tilanteessa autoin esikoista pukemisestilanteessa ja lapsi vain tappeli vastaan. Ärähdin lopuksi, että ole sitten siinä ja tee mitä itse haluat. Äiti ei enää jaksa olla moukaroitavana (potki, heittäytyi veteläksi, huusi jne.). Olimme lähdössä puistoon, johon lapsi itse halusi ja päälle piti laittaa anorakki, kun on niin viileää. Aina ei anorakin pukeminen luonnistu ongelmitta, joten tästä tuli sitten riitaa. Lähdin pois tilanteesta ja lapsi jäi eteiseen makaamaan. Palasin kohta kun lapsi oli rauhoittunut ja autoin loppuun.
Toisessa tilanteessa esikoinen kiusasi sisartaan. Monien varoitusten jälkeen esikoinen joutui jäähylle. Jäähyn jälkeen jatkoi vain huutamista ja suoranaista ulvomista, jonka jälkeen ärähdin, että nyt taidamme olla valmiita lähtemään kotiin. (Olimme viikonloppukylässä, eikä oma kotimme ole kovinkaan kaukana.) Tähän tulee sitten anoppi väliin ja aloittaa oman saarnansa. Ottaa esikoisen syliinsä ja alkaa hyssyttelemään, että kuinka äiti nyt voi olla tuommonen ja tuommonen. Anoppi korotti myös minulle ääntään ja moitti minua eri tavoin.
Itse yritin puolustautua ja sanoa, että eipä ole aiemmin noin kasvatustyyliäni moitittu, pikemminkin päinvastoin (esimerkiksi esikoisen päiväkotiaikana). Sanoin, että lapset kyllä luottavat minuun kasvattajana ja odottavat, että asetan rajoja. Anoppi vain totesi tylysti, että tottakai lapset ovat lojaaleja omalle äidilleen. :(
Olen nyt sitten täällä kotona itkenyt asiaa eilisen illan ja tämän aamun. Tuntuu, että itsetuntoni kasvattajana on ihan pohjalukemissa. Mies (lasten isä) ei ollut tilanteessa läsnä, enkä suostunut kertomaan hänelle miksi itken. Mies sanoo usein, että liiottelen, mutten omasta mielestäni ole mikään draamakunigatar. No, kukapa olisi... Harmittaa vain niin kovasti, sillä koskaan en ole lapsia lyönyt, teen heidän hyväkseen hyvin paljon asioita, vietän heidän kanssaan aikaa eri tavoin, laitan ruokaa, pidän heidät puhtaina ja puhtaissa vaatteissa, sanon rakastavani, annan hellyyttä, mutta myönnän kyllä, että joskus korotan ääntäni ja hermostun kun esikoinen "uhmailee".
Taisi mennä välit anoppiin... Pöh :( Ainakaan luottamusta ei kovin paljon ole enää jäljellä.
Kommentit (36)
Minusta käytöksesi oli ihan ok. Mitä anoppi kritisoi?
On hänen velvollisuutensa hoitaa asia äitinsä kanssa, puolustaa sinua ja osoittaa, että pitää sinun tekoasi oikeana, teidän yhteisenä tapana. Hänen pitää kertoa äidilleen, mitä hänen käytöksensä on aiheuttanut sinulle. Ja ennenkaikkea hänen pitää kertoa lapsille, että mummo teki väärin ja äiti on oikeassa.
Anoppisi on kasvattanut lapsensa erilailla kuin sinä omasi kasvatat. Ongelma taitaa olla se, ettei anoppisi osannut pitää turpaansa kiinni asioista mitkä eivät hänen tyyliinsä syystä tai toisesta stemmanneet. Muista, että sinä olet lapsillesi se paras kasvattaja ja äiti - sanoivat muut mitä hyvänsä. Sinulla on lupa väsyä, hermostua ja välillä jopa korottaa ääntäsi, niin kauan kuin lapsesi tuntevat olonsa turvalliseksi kanssasi.
Älä anna välien mennä poikki anoppisi kanssa, koska hyvät mummosuhteet ovat lapsillesi kullan arvoiset!
uhmaikäisen kanssa?? Helppo anopin on sanoa ja moralisoida. Sitäpaitsi, se mitä kirjoitit on mielestäni todella hienosti toimittu, minäkin haluaisin tietää miten anopin mielestä pitäisi toimia. Ap, älä huoli, mulla ei pinna kestä yhtään, olet takuulla 100x parempi äiti kuin minä!
on pariin otteeseen moittinut kasvatustyyliäni ja äitiyttäni. Olen ollut todella loukkaantunut jonkin aikaa, mutta aina ne ovat unohtuneet sitten kumminkin. Itse olen kyllä todella itseluottavainen - meillä on aika haastavaluonteiset lapset ja tiedän, ettei anoppi pärjäisi heidän kanssaan yhtään niin hyvin kuin minä (ja itse asiassa muutama pidempi hoitokerta on sen osoittanutkin). Minusta kuulostaa, että et välttämättä kunnioita itseäsi niin paljon kuin pitäisi. Sinun ei tarvitse selitellä kasvatusnäkemyksiäsi anopillesi!
niitähän anopeista löytyy. Ei tartte kuin sellainen heittää pöytään niin jo alkaa itku ja nalkutus loppuu. Joo olen narsisti.
Mielestäni en edes huutanut, ärähdin vain. Lapsi rimpuili sylissä ja minä pidin kuulemma liian kovakouraisesti kiinni. Ja se lojaaliushomma. Tarkoitti siis, ettei lapseni oikeasti luota minuun, ovat vaan lojaaleja sen takia, että olen äiti.
Anoppi vetää aina esiin, että ei hänellä ole KOSKAAN mitään vaikeuksia esikoisen kanssa, minulla vain. Tilanne on usein anoppilassa se, että esikoinen pyörittää mummia miten sattuu. Esim. jos lapsi tahtoo välipalaksi leipää ja hän ei syökään sitä, tarjotaan vaikka mitä muuta, eikä kehoteta syömään leipää. Samoin menee ruokalautaset vaihtoon, jos eivät satu lasta miellyttämään jne. Myös appi saattaa sanoa kovaan ääneen ruokapöydässä, että eihän se ole ihme jos tällaista ruokaa ei tee mieli syödä. Mieheni on näistä sanonut vanhemmilleen useinkin, tuloksetta. (Ruokailutilanteisiin liittyy meillä kotona paljon asioita, jotka eivät aina ole olleet helppoja. Lapset ovat moniallergisia ja isovanhemmat ovat sitä mieltä, etteivät lapsemme saa tarpeeksi ravintoaineita jne.)
Esikoinen on mielellään yökylässä molemmissa mummoloissaan sekä viihtyy kerhossa pari kertaa viikossa ja nämäkin on anopin mielestä merkkejä siitä, ettei kotona ole hyvä olla.
Tuli ihan hirveän paha mieli :(
Ilmeisesti sinun olisi pitänyt hymyillen kuunnella pikkumussukkaa ja vähän naurahdella, että mites tämä nyt on näin hankalaa, voi, voi...
On rohkeaa olla se aito äiti, jollainen sinä oikeasti olet ja kun siitä sitten tullaan ohjeistamaan ymmärrän hyvin, että tuntuu kuin sielua olisi poljettu.
Älä kuitenkaan kyynisty tästä, anoppisi tuli väärään aikaan tilanteeseen mukaan ja väärällä tavalla. Koeta pitää välisi kuitenkin hyvinä, anoppia tulet kuitenkin vielä tarvitsemaan.
Ja ihan varmasti aika on kullannut muistot, tasan taatusti on hänelläkin ollut huonot hetkensä kasvattajana.
Mitä tilanteisiin tulee, niin nehän on aivan ok. Jokaisen inhimmillisen olennon hermoilla on rajansa ja lapselle on HYVÄ nähdä ettei äitikään veny loputtomiin. Suuttumisessa lapselle ei ole mitään pahaa, varsinkin kun se tapahtuu noin hallitusti. Tuo edellinen kasvattajasukupolvi kärsii ajatuksesta että lapsen pitää olla onnellinen joka hetki, mikä on tietenkin täysi mahdottomuus ja lisäksi epätervettä.
Mutta ihan selkeästi sinussa on suurta draamakuningattaren vikaa jos et sen vertaa löydä itsetuntoa että annat anopin kommenttejen olla omassa arvossaan ja päätät toimia kuten itse parhaaksi näet.
Ongelmallista tuossa on anopin suorasukaisuus ja lapsen hyssyttely aivan väärässä tilanteessa -siihen ei auta muu kuin jättää anopin tilaisuudet olla lasten kanssa mahdollisimman vähiin. Sen verran näkevät etteivät voi alkaa urputtamaan, mutta turha heille on liian montaa tilaisuutta antaa murentaa äidin auktoriteettia. Ja lapsille opetetaan pienestä pitäen, että mummu ja pappa voivat sanoa asioista eri tavalla kuin äiti ja isä. Kotona on silti kodin säännöt!
Tuo edellinen kasvattajasukupolvi kärsii ajatuksesta että lapsen pitää olla onnellinen joka hetki, mikä on tietenkin täysi mahdottomuus ja lisäksi epätervettä.
Onko tämä yleisempikin ilmiö? Olen luullut, että vain oma anoppini on tuollainen.
12
Onpa sinulla anoppi. Sitäpaitsi muistuttaa monessa suhteessa omaani, tosin on ilmeisesti vieläkin "suorapuheisempi". Minunkin anoppini väittää, ettei esikoisen kanssa ole ongelmia (esikoinen on haastavaksi todettu myös kasvatusalan ammattilaisten toimesta), mutta tosiasiassa suoranaisia selkkauksia tulee vähemmän, koska anoppi hyppää pojan pillin mukaan, hemmottelee ja viihdyttää. Kotona menee vierailujen jälkeen usein monta päivää, että saan paikata vauriot, kun poika menee suorastaan pitkin seiniä, vaatii, märisee ja uhmaa. Anoppi onkin sitä mieltä, että syy pojan käytökseen on se, että olen niin tylsä äiti, pojan elämä ei ole kuulemma tarpeeksi kivaa, ei ole riittävästi virikkeitä, rientoja ja hauskanpitoa. Huoh.
Meilläkin on allergisia lapsia ja tästäkin saan kuulla vihjailuja vähän väliä. Epäilen, että anoppi ei jostain käsittämättömästä syystä usko allergioihin, vaikka ne on lääkärin toimesta todettu. Pitää ylihuolehtivaisena tms.
Ei anopillasi ole oikeutta tuollaiseen käytökseen, mutta asia menee paremmin perille kun se tulee mieheltäsi eikä sinulta.
Eivätkö kaikki haluaisi, että tilanteet menee kuin elokuvissa? Lapsi vaatteissa ja minuutti meni :) Aina ei jaksa alkaa käydä läpi koko arsenaalia erilaisia viihdytys- tai "kiukuttelustahuomionpoisviemis"tekniikoita, jotta lapsi saadaan tottelemaan. On niin paljon helpompaa vain ärähtää että nyt äiti määrää, vaatteet päälle! Minusta ihmisten luonnolliseen kanssakäymiseen kuuluu, ettei aina tarvitse olla hyväntuulinen eikä niin kovin lempeäkään. Sehän olisi ihan kuin kulissia ylläpitäisi.
ap, edelleen
Laita välit poikki sen kotkan kanssa ja mene korkeintaan hautajaisiin varmistamaan, että anoppi saa 2 metriä multaa päällensä
Meillä on _ihan_ samanlaista. Mummolassa lapset ovat kuin pellossa ja päällä on jatkuva kisa siitä, kuka lapsia osaakaan kasvattaa.
Komentaa ei saa lainkaan, hoputtaa ei saa, pukemistilanteissa rajojen laittaminen ahdistaa lasta jne.
Ainoa keino oli katkaista välit. Ei mennyt hyvä puhe, eikä paha puhe perille.
Puuttuuko teiltä ihmissuhdetaidot kokonaan kun ei muuhun kyetä kuin katkaisemaan välit jos ei saa toisia ihmisiä toimimaan täsmälleen oman mielen mukaan?
Lapsena tytöt kasvatetaan kilteiksi ja sieviksi ja puhuvat silloin kun puhutellaan ja mielellään niiavat päälle. Nyt ei anoppi kestä katsoa aikuista naista joka komentaa ja on v i h a i n e n ! Sus'siunatkoon, missä on mennyt äidin oma kasvatus pieleen?
Ole rohkeasti oma itsesi edelleen, säästyt monilta mielenterveysongelmilta vain sillä keinoin. Purat tämänkin asian myös siellä kotona miehellesi ja tarpeen vaatiessa myös ystävillesi. Säilytät järkesi ja kestät anoppilassa sattuvat episodit myös jatkossa. Mutta älä ala pitää heitä vihollisinasi, joiden kaikki tekemiset olisivat väärin. Heilläkin on vain oma tapansa toimia.
Siksihän ne juuri katkeaa, kun ei muu toimi.
Meillä minun äitini puuttui ihan kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Ihan koko ajan ja aina. Jos ei saanut tahtoaan läpi, soitteli koko suvun läpi ja haukkui. Lopuksi teki meistä lastensuojeluilmoituksen, kun pidimme kiinni kasvatuslinjoistamme (ruokailu pöydän ääressä eli ei jatkuvaa namin ja napostelun puputtamista, nukkumaanmenoaika kahdeksalta eli silloin pitää vieraiden viimeistään poistua ja että jos joku vieras, esimerkiksi hän, vie lapsia jonnekin, hän tulee sovittuun aikaan retkeltä, eikä vaikkapa kolme tuntia myöhemmin). Ja tämä on ihan tosi juttu!
Anoppi ei missään nimessä saa mitätöidä sinun kasvatustasi tai puuttua mihinkään tilanteeseen lasten kuullen! Se vasta epäreilua on lapsia kohtaan!
Tottakai isovanhemmilla ja omilla vanhemmilla on ihan erilaiset suhteet lapsiin, isovanhempien kuuluukin olla hemmottelijoita ja vanhempien kasvattajia, niin se vaan maailma menee. Mutta isovanhemmat eivät saa todellakaan sitten sotkeentua siihen vanhempien kasvatukseen mitenkään!
Vaikutat hieman epävarmalta kasvattajalta, mikä on ihan luonnollistakin. Aina eivät äiditkään toimi oikein ja viisaasti, kun pinna palaa.
Toisaalta anopillakaan ei ole mitään oikeutta tulla mitätöimään sinun kasvatuspäätöksiäsi, joten vikaa on myös siellä suunnassa.
Kerää nyt itsesi ja opettele olemaan välittämättä anopin sanomisista. Mummous voi tuoda mukanaan tuollaisen ylisuojelevan asenteen.