”Ne vaan sanoo, että odota mä katson tän” – lapset kertovat, miltä vanhemman kännykänkäyttö tuntuu

Kuva: 123rf

Onhan se ärsyttävää, kun joutuu kamppailemaan huomiosta puhelimen kanssa. Mutta on laitteista myös iloa.Lue koko juttu

Kommentit (10)

Yx kyllästynyt ja totaalisesti

Itse olen ollut avioliitossa yli 30 vuotta, ja nyt kun ukolla on älypuhelin, se kotiin tultuaan aina möllöttää sitä tuijottaen, illat pitkät. Jos sille sanoo jotain, niin se kysyy kaksi kertaa ainakin että "mitä". Aion ottaa tuollaisesta möllikästä eron. Siinäpähän sitten tuijottaa luukkuunsa hautaan saakka.

Vierailija

No katsoppa pikaruokapaikassa perheitä. Välillä kaikki tuijottavat omia luurejaan ja syövät. Varsinaista yhdessä vietettävää aikaa...

Vierailija

Eipä tässä ole mitään uutta. 30 vuotta sitten lapsia ärsytti se, että vanhemmat halusivat katsoa telkusta uutiset monta kertaa illassa ja silloin piti olla hiljaa, muutama vuosi myöhemmin uutisten lisäksi vanhemmat jumittuivat myös kauniiden ja rohkeiden eteen. Puhumattakaan hesarin tai muiden lehtien lukemisesta, silloin oli aivan turha yrittää saada minkäänlaista huomiota.

Ehkä se vain on niin, että vanhemmat tekevät sukupolvesta toiseen jotain muutakin kuin olisivat porkkanana joka sekunti antamassa jakamatonta huomiotaan lapsilleen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

No onhan tää nykyinen tilanne ihan eri asia! Suurin osa ihmisistä tuijottaa puhelintaan lähes kirjaimellisesti koko päivän ja on siitä täysin riippuvainen. Ei ole kauaa kun luin artikkelin missä puhuttiin että monen lapsen kielellinen kehitys viivästyy ja sanavarasto ei ole ikätasoista nykyään kun vanhemmat ei puhu lapsilleen. Ei oo aikaa lapsille kun puhelin on niin paljo mielenkiintoisempi.

Vierailija

Ei se telkkari tai sanomalehti ole ollut TASKUSSA. Ei se telkkari, sanomalehti tai kirja pidä pling-ääntä, jonka kuuluessa aikuinen heti kääntää huomionsa laitteeseen. Sanomalehteä harvemmin tuijotetaan koko päivän ajan, vaan se luetaan ja sillä selvä. Telkkari saattaa olla päällä enemmän, mutta aika monessa kodissa se on päällä tavan vuoksi, vaikkei kukaan sitä katsokaan. Ja kun telkkarin laittaa pois päältä, se ei vaadi jatkuvasti avaamaan itseään ja näpeltämään kaukosäädintä.

Telkkaria, sanomalehtiä tai kirjoja EI nyt kerta kaikkiaan voi verrata älypuhelimeen.

Vierailija

Lapseni ovat jättäneet etäisän kokonaan elämästään, koska aina piti olla hiljaa, kun isä teki töitä puhelimella, kun lapset siellä olivat. Nyt isä ihmettelee, mikseivät tule käymään tai pidä yhteyttä. Niin, miksiköhän?

Vierailija

Lapseltani läsnäoloni ei ole ollut minuuttiakaan poissa somen käyttämisen takia hänen tähänastisten vuosiensa aikana. Ihan samalla tavalla ajattelin jatkaa.
Käymme ulkona syömässä ainakin kerran viikossa, kaksin tai pienellä porukalla. Niihinkään hetkiin ei puhelin tai pädi kuulu.
Somessa roikkuminen on tapa, kuten joillekin television möllöttäminen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eipä tässä ole mitään uutta. 30 vuotta sitten lapsia ärsytti se, että vanhemmat halusivat katsoa telkusta uutiset monta kertaa illassa ja silloin piti olla hiljaa, muutama vuosi myöhemmin uutisten lisäksi vanhemmat jumittuivat myös kauniiden ja rohkeiden eteen. Puhumattakaan hesarin tai muiden lehtien lukemisesta, silloin oli aivan turha yrittää saada minkäänlaista huomiota.

Ehkä se vain on niin, että vanhemmat tekevät sukupolvesta toiseen jotain muutakin kuin olisivat porkkanana joka sekunti antamassa jakamatonta huomiotaan lapsilleen.

Tässä on se ero, että Hesari ja uutiset loppuvat joskus. Nykyinen some on suunniteltu niin, että siihen voi jumiutua tuntikausiksi, ja aina löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa.

Vierailija

Mun mielestä on junttia ja noloa tuijottaa luuriin, kun istuu ruokapöydässä, oli sitten kotona tai ulkona syömässä. Miehellä on myös sitä vikaa, ettei rekisteröi yhtään mitä ympärillä tapahtuu, kun keskittyy puhelimeen. Viettää siis mieluummin aikaansa joidenkin nettirandomien kuin perheen kanssa. Itsekin huomaan usein, että someen käytetyn ajan olisi voinut käyttää paremminkin, mutta tuntitolkulla en jaksa olla puhelin kourassa, siihen turtuu ja tulee pöhnäinen olo.

Vierailija

Pitäis joku ilta jaksaa valvoa tunnin kaksi pidempään kuin lapset, että sais näprätä kännykkää. Olisi nimittäin kasa laskuja hoidettavana. Puhelimen käyttöön kuuluu paljon erilaisia asioita, mitkä eivät ole turhia. Ja totta kai pieni viihdekäyttökin on suotavaa, kun sille on sopiva aika. Meillä ei ole telkkaria eikä tule sanomalehtiä. Vähemmän oli ennen vanhemmilla aikaa lapsilleen, ainakin isoissa perheissä. Kyllä lapset meilläkin haluis, et maataan vieressä niin kauan et he nukahtavat, mutta joku raja sentään. Pitää löytää itsekunnioitusta, et ei totuta tähän joka ilta. Ruokapöytään kännykkä ei kuulu. Joskus toki tarkistetaan jotain asioita, jos keskustelu sen vaatii, säätä, aikatauluja yms.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat