Häistä vielä, miten ilmoittaa nätisti että aivan pienet lapset voisi jättää kotiin?
Kun en keksi millään sopivaa sana muotoa!
Ja en nyt tarvitse päivittelyä siitä että en halua pikkulapsia häihin vaan jonkun fiksun tekstin, millä sen ilmaista! Kiitooooooooooosssssssssss!
Kommentit (141)
Meidät kutsuttiin koko perhe häihin viime kesänä ja päätettiin jättää lapset kotiin. Ovat vielä niin pieniä, etteivät olisi jaksaneet juhlia ilman päiväunia ja kiukuttelua.
En myöskään lähde opettamaan käytöstapoja lapsillemme toisten häihin, tämä taito pitää olla opittu jo kotona. Koko päivän kestävät juhlat ovat liikaa vaadittu pieneltä ihmiseltä.
Vierailija:
Oma esikoisemme oli 1,5-vuotias, kun oli ensimmäisissä häissä, nyt on 3,5v ja häitä kolunnut kolmet tähän mennessä. Kuopukset olivat mukana häissä jo 3-viikkoisina, kantoliinoissa.Häät ovat minusta kaikista eniten perhejuhlat, jotenkin sellaiset johon tavallaan odottaa koko perheen olevan tervetullut. Kaikilla on toki oikeus kutsua kenet haluaa, enkä loukkaantuisi, mutta saattaisin kyllä silti kieltäytyä " ihan vaan" sen takia, että lapset eivät saa tulla.
Kurjaa on myös se, jos lapset on kutsuttu, mutta heihin ei kuitenkaan ole varauduttu. Esim. meidän 2,5-vuotiaalle ei ollut istumapaikkaa ollenkaan, jolloin hän sitten istui ruokailun ajankin sylissä, tosi mielyttävää, kun itse olin viimeisilläni raskaana kaksosia odottaessa!
Eli mieluummin kyllä jätetään kutsumatta, kun varaudutaan huonosti. Ruokaillessa ei lapset tosiaan sitä budjettia juuri nosta, tai siis kohdalle sattuneiden tapausten yhteydessä ainakin alle 3v ovat olleet ilmaisia asiakkaita.
Tunnelmasta tulee vähän arvaamattomampi ja humoristisempi ja ne paskantärkeät hattumummot saavat olla vähän varuillaan, jos pikku juhlavieraita juoksee joukossa kanssa.
Rentoihin juhliin lapsetkin sopivat, mutta jos etiketti ja viimeisen päälle suunnitellut juhlavalmistelut ovat avainasemassa niin sitten on parasta juhlia aikuisten kesken.
Ja voihan lasten kanssa lähteä aiemmin pois, saavat sitten aikuiset ryypätä rauhassa.
Eivätkä 3-viikkoiset tosiaan muistakaan, esikoisella on kyllä ihan selkeitä muistikuvia ekoistakin häistä. Ja on kiinnostuneena katsellut kuvia myöhemmin ja kysellyt morsiuspariltakin kaikenlaista.. =)
Mutta siis, en minä ajatellut, että pointti olisi siinä, muistaako lapsi siitä jotain vai ei, ihan vaan kertoilin meidän porukan " häähistoriaa" .
64
Vierailija:
Eivätkä 3-viikkoiset tosiaan muistakaan, esikoisella on kyllä ihan selkeitä muistikuvia ekoistakin häistä. Ja on kiinnostuneena katsellut kuvia myöhemmin ja kysellyt morsiuspariltakin kaikenlaista.. =)Mutta siis, en minä ajatellut, että pointti olisi siinä, muistaako lapsi siitä jotain vai ei, ihan vaan kertoilin meidän porukan " häähistoriaa" .
64
Ja ihmettelin, kun ystäväni oli koko ajan puhunut siitä, miten monta lasta on tulossa ja heille omat ruoat ja viidykettä jne. Kysyin sitten ihan suoraan, että koskeeko kutsu lastamme nyt vai ei, kun oli osoitettu vain meille aikuisille. Totesi, että totta kai koskee lasta myös ja että ei ollut ajatellutkaan mitään muuta... Mutta että oli kaikki kutsut laittanut vain vanhempien nimellä, lapsien ajatteli tulevan siinä samalla... Ja siis häihin oli tulossa ja tuli paljon lapsia.
Että näin...
Vierailija:
" Tervetuloa viettämään ihanaa iltaa aikuisten kesken. Pidetään hauskaa aamun asti. Ei juhlissa paina mieltä lasti...hehheh!!
jättää kutsumatta siskon tai veljen lapset???
aikuiset häävieraatkaan muista illan tapahtumia jälkikäteen. Miksi vaatia moista lapsilta?
Vierailija:
aikuiset häävieraatkaan muista illan tapahtumia jälkikäteen. Miksi vaatia moista lapsilta?
Lisäksi vihkiminen oli niin myöhään kuin klo 17.
Minä olen nirppanokkainen, itsekäs hienopieru ja en halua inhottavia lapsia mukaan juhliini. Haluan juhlistani täydelliset. Olen myös heikkohermoinen, jos kaikki ei mene suunnitelmieni mukaan, on ilta pilalla.
Vierailija:
Minä olen nirppanokkainen, itsekäs hienopieru ja en halua inhottavia lapsia mukaan juhliini. Haluan juhlistani täydelliset. Olen myös heikkohermoinen, jos kaikki ei mene suunnitelmieni mukaan, on ilta pilalla.
juhlaohjesääntö jossa oli ohjeita myöhäisillan juomisia varten. Sen olivat jotkut lukeneet rivin välistä niin ettei lapsia kaivata juhliin. Onneksi ehdin jutella kaikkien " lapsellisten" kanssa ennen häitämme ja sanoin että lasten pitää ehdottomasti olla paikalla!
Joka lapselle olimme varanneet oman puuväripakkauksen ja pinon värityskuvia, lisäksi lapsille oli oma karkki/sipsi/limsa/mehubooli pöytänsä, joten aikuiset saivat hakea omansa siististä pöydästä.
Monet vanhemmat kuitenkin halusivat viettää iltaa ilman lapsia, joten he kävivät välillä viemässä ne hoitajalle tai hoitaja haki pois. Viimeisimmät vireiden lapset lähtivät 21.30 ja omamme (pienin, silloin 1,5v) 23.30. Vaikka bändi soitti musiikkia täysillä niin lapsemme nukkui tyytyväisenä rattaissa.
Ja kokemusta on häistä myös lapsen ollessa 7kk ikäinen, nukkui myös orkesterin soittaessa, ei itkenyt eikä häirinnyt muutenkaan. Siskoni tosin yski kirkossa niin että sai pahoja katseita :)
Joten jos vaan viitsii nähdä vaivaa lasten eteen niin ne kyllä viihtyy ja vanhemmat takuulla lähtevät niiden kanssa ajoissa kotiin tai hankkivat hoitajan
Vierailija:
Kun en keksi millään sopivaa sana muotoa!Ja en nyt tarvitse päivittelyä siitä että en halua pikkulapsia häihin vaan jonkun fiksun tekstin, millä sen ilmaista! Kiitooooooooooosssssssssss!
Kirjoitat kirjekuoreen että esim: Matti ja Maija Kattila. JOS kuoressa lukee Matti ja Maija Kattila +perhe, silloin on koko katras kutsuttu.
Itse kirjoitin näin ja kellään ei jäänyt epäselväksi.
MINÄ MENIN NAIMISIIN.... SIIS menettekö te yksinänne naimisiin??
POLTTARIT ON sitä varten, että siellä riekutaan ja ryypätään kavereiden kanssa, että sitten häissä voidaan käyttäytyä vähän sivistyneemmin ja nauttia sukulaisten, kummilasten ym. seurasta.
Järjestäkää syntymäpäivät tai tuparit ja vetäkää viinaa siellä kaikessa rauhassa ilman lapsia.
Mutta mikä ihmeen buumi on tämä, että häihin ei lapsia kutsuta?? Koska ne häiritsee, sotkee kauAn sunniteltua, ainutta ihanaa hääpäivää. Eiks nyt kannattaisi tippua sieltä pilvilinnoista ja nauttiA juhlista, vaikka kaikki ei mene just niin kuin viimeiset 10 v on morsian suunnitellut?
Vierailija:
Mutta mikä ihmeen buumi on tämä, että häihin ei lapsia kutsuta?? Koska ne häiritsee, sotkee kauAn sunniteltua, ainutta ihanaa hääpäivää. Eiks nyt kannattaisi tippua sieltä pilvilinnoista ja nauttiA juhlista, vaikka kaikki ei mene just niin kuin viimeiset 10 v on morsian suunnitellut?
Vierailija:
POLTTARIT ON sitä varten, että siellä riekutaan ja ryypätään kavereiden kanssa, että sitten häissä voidaan käyttäytyä vähän sivistyneemmin ja nauttia sukulaisten, kummilasten ym. seurasta.
Järjestäkää syntymäpäivät tai tuparit ja vetäkää viinaa siellä kaikessa rauhassa ilman lapsia.
Mutta mikä ihmeen buumi on tämä, että häihin ei lapsia kutsuta?? Koska ne häiritsee, sotkee kauAn sunniteltua, ainutta ihanaa hääpäivää. Eiks nyt kannattaisi tippua sieltä pilvilinnoista ja nauttiA juhlista, vaikka kaikki ei mene just niin kuin viimeiset 10 v on morsian suunnitellut?
Ja eihän niistä juhlista voi nauttia, jos ne eivät ole juuri sellaiset kuin itse haluaa! Jokainen SAA järjestää sellaiset juhlat kuin haluaa, vaikka sitten ryyppyjuhlat jos sikseen tulee. Se on hääparin juhla, EI niiden sukulaisten tai varsinkaan niiden lasten!
jokainen saa kutsua häihinsä kenet tahtoo. Jokainen saa myös ajatella kutsujasta, joka ei lapsia häihinsä halua mitä tahtoo...
Itse en loukkaantuisi, mutta en myös häihin menisi. Jos lapseni eivät ole tervetulleita, en ole minäkään.
Miten pieni on pieni? Voisiko siis ekaluokkalaisen esikoisen häihin ottaa, mutta jäisikö 4-vuotias kotiin? Onko 7-vuotias hyvin käyttäytyvä pieni? Vauva siis varmasti jäisi, koska sen voi lukea pieneksi. Täytyisi siis jättää vauvalle myös tissi kotiin.
Onko tullut mieleen, että jotkut vanhemmat eivät pysty kuvitellakaan olevansa erossa alle vuoden vanhasta esim. Ei edes iltaa.
miksi ette pidä häitä kahden todistajan voimin? Ai niin, ei voisi tehdä lahjatoivomuslistaa ja jäisivät lahjat saamatta.
- Aiemmin ei ollut juhlan järjestäjillä niin suurta stressiä (nykyään jenkkihäät-tyyli valoittaa maailmaa)
- juhlakalut ja juhlavieraat eivät stressaantuneet niin paljon mekastavista lapsista
- lapset olivat ennen omatoimisempia, löysivät tekemistä juhlissa eivätkä riehuneet pääosassa
- ennen häiden järjestäminen ei maksanut NIIN paljon - oli helpompaa kutsua ne lapset mukaan kun rahaa ei mennyt kaikenlaisiin juttuihin polttareista, erikoisista kutsuista, teetetyistä sormuksista lähtien
- ennen tehtiin ruoka usein yhteistyöllä, nykyään yhä useammin pitopalvelu auttaa (kun niitä resursseja kuluu muuhunkin ja sitä stressiä on niin paljon)
- ennen lapset eivät olleet lapsiperheiden pomoja - ei lapsi vieläkään osaa loukkaantua, jos ei pääse häihin alle 3 vuotiaana, mutta tuore äiti ottaa sen henk. koht. loukkauksena.