Annatteko myös kummilasten sisaruksille lahjoja?
Olen lapsuudenystäväni 3,5-vuotiaan tytön kummi. Ystäväni on neljän lapsen kotiäiti-yh, jolle ei tunnu mikään riittävän nykyisin. Ymmärrän, että tuossa tilanteessa on rahasta tiukkaa. En silti ymmärrä miksi minun pitäisi olla koko porukan lahja-automaatti. Ostin tytölle joululahjaksi lipun Disney on ICE Frozeniin. Menemme sinne yhdessä minun samanikäisen tytön kanssa. Ostin siis kolme kohtuullisen kallista lippua, jotta pääsemme porukalla katsomaan. Näiden päälle tulee kuitenkin vielä sitten joku pieni ylihinnoiteltu lelu sieltä itse showsta. Vein lahjan eilen, ja kaveri loukkaantui, kun muille lapsille ei ollut mitään. Heillä ei kuulemma ole kummit elämässä mukana ja on epäreilua, että yksi lapsista saa kummiltaan kivoja juttuja. En siinä tilanteessa oikein osannut sanoa muuta kuin, että olen vain tämän yhden kummi, niin ostin vain tälle yhdelle lahjan. Tänään kaveri on vielä lähetellyt viestejä perään, kuinka tylsää on saada tuollainen tekemislahja eikä yhtään pakettia. Suoraan sanottuna vituttaa. Tiedän, että kummityttö arvostaa lahjaa, vaikka äiti ei. En aio antaa enää materiaa. Viime jouluna annoin Elsa-nuken, jonka tytön isoveli hajotti parissa viikossa. Kesällä annoin synttärilahjaksi Molo Kidsin vaatteita, jotka kaverini sitten myi seuraavalla viikolla fb-kirppiksellä.
Kommentit (34)
Moni ehdottaa, että jätän jatkossa lahjat antamatta. En kuitenkaan halua tehdä sitä vain lapsen äidin typeryyden takia. Kummityttöni on ihana lapsi ja oman lapseni hyvä kaveri. Hän on meillä noin kerran kuussa yökylässäkin ja meillä on aina todella kivaa. Lapsen äidin kanssa olimme parhaita ystäviä yläasteen loppuun saakka. Hän on ollut minulle todella tärkeä, vaikka nykyisin lähinnä kiristää hermojani.
Ja joku kysyi antamieni vaatteiden koosta. Tyttömme ovat saman kokoisia, joten en usko että olivat väärän kokoisia.
Ap
Onko ollut aina tuollainen? Oman kummilapseni äiti, serkkuni, muuttui tuollaiseksi erottuaan. On ihan koulutettu ja fiksu ihminen, mutta kaatoi kaiken muiden niskaan ensimmäiset vuodet eron jälkeen ja yritti kerätä säälipisteitä ja -lahjoja kaikilta ja lähetteli maanisia tekstiviestejä perään, jos asiat ei mennyt niin kuin hän ajatteli. Vähän ohis, mutta tuli tästä mieleen.
Joillakin vanhemmilla häviää täysin todellisuudentaju. Okei, teille lapsenne ovat varmasti maailman keskipiste, mutta ei meille muille.
Olen ostanut jotain pientä. Värityskirjoja, geelikyniä, frozen hiusponnareita...
Toinen kummilapsi on veljentytär, hänen sisaruksilleen ostan sukulaissuhteen vuoksi. Toisen kummilapsen sisaruksille en osta. Omien lasten kummeista ne suvun ulkopuoliset ostaa vain kummilapselle (ja me vanhemmat vähän tasataan pakettimäärää hyötyostoksilla).
Mutta jos ostaisin arvokasta tai tarjoaisin suuria elämyksiä niin keskustelisin kyllä kummilapsen vanhemman/vanhempien kanssa siitä, onko se ok, vai aiheuttaako kateutta, eriarvoisuutta tai pulmia perhedynamiikassa. Tämän toisen kummilapsen perheessä yksi lapsista on mummon lemmikki, muut ilmaa, joten tälle kummilapselle on tärkeää olla kuultu, nähty ja kiinnostava jonkun perheen ulkopuolisen silmin, olla jollekin erityinen. Siksi esim. laitan aina lahjan mukaan kirjeen, kirjoitellaan muutenkin, ja muille sisaruksille on hankittu omat aikuiset jotka kirjoittaa ja soittaa jne. Tässä tapauksessa olen tasapainottaja, en haluaisi räikeästi olla sen eriarvoisuuden aiheuttaja. Vaikka toki kummin kanssa saa ja pitää olla erityinen suhde!
Vaatimus kaikkien sisarusten lahjomisesta on tolkuton.
omat kummilapseni ovat kaikki kolme ainoita, mutta en usko, että ostaisin sisaruksille mitään, jos sellaisia olisi. Kummilasten vanhemmat ja muut sukulaiset ovat kaikki hyväpalkkaisia ja koulutettuja, joten lasten lahjat tuskin olisi minusta kiinni. Muutenkin meillä on suosittu enemmän aineettomia lahjoja, kuten konsertteja, teattereita yms. Luulen, että tuollainen materian ruinaaminen on yleisempää vähän vähemmän toimeentulevissa piireissä.
Toisen kummilapsen sisaruksille ostan, koska olen myös heidän täti. Toisella kummilapsellani on kaksi puolisisarusta, jotka ovat kummilastani yli 15 vuotta vanhempia. Heille en osta, koska en ole heitä edes tavannut kuin muutaman kerran.
Omien lapsieni kummeista yhden lapsen kummitäti, hyvä ystäväni, antaa jouluna myös muille lapsilleni lahjan. Kummilapsi saa siis isomman/kalliimman lahjan ja sisarukset jotain pientä, karkkia tai koulutarvikkeita tms. Itse ostan hänelle ihan kunnon joululahjan plus joulukukan, muut kummit saavat joulukukan. Muista kummeista yksi ei ole enää edes tekemisissä kummilapsensa kanssa, ei siis lahjojakaan ja muut ovat sitten sukulaisia, jotka kyllä muutenkin antaisivat lahjoja muillekin lapsille. Sukulaistenkin kohdalla kummilapsi saa sen arvoikkaimman lahjan ja sisarukset hiukan pienempää.
Emme osta lahjoja edes sisarusten lapsille. Ei yksinkertaisesti ole varaa -> 9 lasta! Plus oma. Olen siskon tytön kummi ja ostan lahjan vain hänelle. Samoin mieheni on ystävänsä tytön kummi ja ostaa lahjan vain hänelle. Muistamme myös vain lapsen kummeja. Emme muita aikuisia suvussa.
Todella törkeä kaverisi. Se ettei muut lapset saa kummeilta mitään, ei todellakaan ole sinun ongelmasi. Olet tämän yhden lapsen kummi, et muiden ja sen pitäisi riittää. Ehkä ystäväsi voisi sitten ahdistella näitä muita kummeja ja penätä heiltä lahjoja. Vielä ton lahjan arvostelu, niin todella ällöttävää. Tossa oli mukana ajatusta, todella kiva ja vielä kallis lahja. Toivottavasti lapsi osaa arvostaa, vaikka äiti ei. Ehkä miettisin jatkossa muutenkin suhdettanne tuohon "ystävään."
Itse en välttämättä antaisi. Toisaalta voisiko niille muille lapsille antaa jotain tosi pientä, tyyliin tarroja tai kyniä? Missään nimessä ei voi vaatia antamaan kaikille lapsille useiden kymppien arvoisia lahjoja, varsinkin kun kummin alkuperäinen tehtävä ei ole olla mikään lahja-automaatti. Pyytäkööt vaikka jostain keräyksestä, jos rahatilanne on ylitsepääsemättömän tiukka.
En osta. Minulla on 4 kummilasta ja heillä sisaruksia 10. Olisi kohtuutonta miettiä kaikille lahjoja.
En anna, mulla on neljä kummilasta, jos lahjoisin kaikki sisaruksetkin pitäisi hommata 13 lahjaa. Ei näin yksinhuoltajana onnistu moinen.
Lahjasi on just hyvä! Samalla saatte viettää yhteistä aikaa ilman muita sisaruksia 😊. Itse olisin aivan onnessaan tuollaisesta lahjasta.