Asutko ns. kulttuurikodissa?

Asun: luen kirjoja, käyn teatterissa, elokuvissa ja keikoilla. Kasvatan lapseni arvostamaan kulttuuria ja sivistystä. Asunnossa tosin nämä ei näy muuten kuin kirjahyllyissä on kirjoja ja lapsen soitin esillä harjoitteluaan varten. Yhtään perittyä antiikkihuonekalua ei näy ja asumme lähiössä.

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Asun. Neliöitä ja säilytystilaa on liian vähän suhteessa lapsilukuun, eikä sisustus muutenkaan ole mitenkään vimpan päälle, mutta kulttuurikoti tämä on.

Vierailija kirjoitti:

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Lisämainintana vielä sellainen, että ollaan eroamassa ja miehen vuoksi merkittävä osa tavaroistani on nyt rikottu, annnettu pois tai heitetty roskikseen. Lisäksi en ole saanut enää matkustella, kuten sinkkuaikoinani tein. En ole matkustanut 4,5 vuoden avioliittoni aikana lomilla minnekään muualle kuin anoppilaan miehen pakottamana. :/ Harrastaminenkin on nounou, sehän on poissa kotitöiden teosta nimittäin. Opiskelunkin hän on kieltänyt taloudellisista syistä, vaikka olemme hyvätuloinen kotitalous ja molemmilla on säästöjä. Että sellainen mies mulla. :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Lisämainintana vielä sellainen, että ollaan eroamassa ja miehen vuoksi merkittävä osa tavaroistani on nyt rikottu, annnettu pois tai heitetty roskikseen. Lisäksi en ole saanut enää matkustella, kuten sinkkuaikoinani tein. En ole matkustanut 4,5 vuoden avioliittoni aikana lomilla minnekään muualle kuin anoppilaan miehen pakottamana. :/ Harrastaminenkin on nounou, sehän on poissa kotitöiden teosta nimittäin. Opiskelunkin hän on kieltänyt taloudellisista syistä, vaikka olemme hyvätuloinen kotitalous ja molemmilla on säästöjä. Että sellainen mies mulla. :/

Sinulla on juuri sellainen mies kun olet valinnutkin, etkä ole jättänyt kun tavarat lentää. Haloo, jotain itsekunnioitusta!

En, mutta pidän kyllä itseäni intellektuellina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Lisämainintana vielä sellainen, että ollaan eroamassa ja miehen vuoksi merkittävä osa tavaroistani on nyt rikottu, annnettu pois tai heitetty roskikseen. Lisäksi en ole saanut enää matkustella, kuten sinkkuaikoinani tein. En ole matkustanut 4,5 vuoden avioliittoni aikana lomilla minnekään muualle kuin anoppilaan miehen pakottamana. :/ Harrastaminenkin on nounou, sehän on poissa kotitöiden teosta nimittäin. Opiskelunkin hän on kieltänyt taloudellisista syistä, vaikka olemme hyvätuloinen kotitalous ja molemmilla on säästöjä. Että sellainen mies mulla. :/

Sinulla on juuri sellainen mies kun olet valinnutkin, etkä ole jättänyt kun tavarat lentää. Haloo, jotain itsekunnioitusta!

Olin aiemmin ns. ikisinkku, jolta sukulaiset aina utelivat poikaystävistä ja jonka sukulaiset olivat onnellisia, kun löysin kyseisen "kultakimpaleen". Menin tuossa asiassa liikaa ympäristön ehdoilla.

Mun suku ei ole ollut kovinkaan varakasta eikä koulutettua tai "fiiniä", mutta ovat aina olleet kiinnostuneet ja harrastaneetkin kirjallisuutta, taidetta, kieliä, teatteria, elokuvia, ja kauniita esineitä, mutta myös erämaassa kulkemista, metsästämistä, kalastamista ja luontoa yleensä.

Mun kotona näkyy piirteitä kaikesta tuosta: kirjahyllyssä on maailmankirjallisuuden klassikoita eri kielillä, taidekirjoja, runoja, kaapissa on kaunista posliini- ja lasitavaraa jonkun verran. Seinillä on tauluja. Kotona on useampi perintöhuonekalu. Koska työskentelen kulttuurialalla, kotona on myös muutama työuralta mukaan jäänyt esine, jolla on kulttuurihistoriallista arvoa, sekä muutama kirja, joita ei luultavasti löydy mistään kirjastosta maassamme.

Vierailija kirjoitti:

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Olkoon menneeksi, kysytään nyt kuitenkin. Oletko ihan älyttömän onnellinen?

Okei, selkis.  Dramatisoitua kirjoittamista.

Loin itse itselleni kulttuurikodin kaikkineen, joku sen aina aloittaa.

En todellakaan, enkä häpeä myöntää sitä. Asun opiskelijasolussa jonka korkeinta sivistystä edustaa noin metrin rivi matematiikankirjoja (jotka tosin ovat siellä täällä missä nyt satuin niitä viimeksi lukemaan), muita kirjoja ei tästä huoneesta löydykään.

Perustelen tätä sillä, että en näe järkevänä pitää nurkissa tavaraa jota ei käytä tai tuhlata rahaa sellaiseen mitä ei tarvi ja mistä ei edes saa nautintoa. En lue muita kirjoja kuin matematikankirjoja, joten miksi pitäisin nurkissani muita kirjoja tilaa viemässä. En myöskään näe järkeväksi investoida taiteeseen, kun koen yleensä kaikki maalaukset lähinnä häiritsevinä tai vähintäänkin mitäänsanomattomina. Huonekaluni ovat ehkä halpaa muovia ja lastulevyä, mutta täyttävät tehtävänsä ja olen saanut ne ilmaiseksi sieltä sun täältä. Kukin tavallaan.

Kyllä, ehdottomasti. Kotini on sukupolvien aikana muodostunut kulttuurikoti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin ennen (kun olin sinkku), mutta mieheni myötä olen joutunut vähitellen luopumaan kirjoistani (useampi kirjahyllyllinen), pianostani ja tauluista. Miehen mielestä kirjat ja piano vain keräävät turhaan pölyä ja ovat turhia ja taulut hän on rikkonut tai ei anna ripustaa niitä seinille.

Antiikkihuonekaluilleni tai designesineilleni hän lähinnä nauraa ja ne ovat hänestä epäkäytännöllisiä ja hän on rikkonut niistä muutamia (osan tahallaan, kun halusi niistä eroon). Hienot astianikin on pääosin rikottu (mies ennen suutuspäissään paiskoi niitä rikki). 99% tavaroistani on kellarikomerossa tai annettu vanhempieni asuntoon. Ollaan mieheni kanssa hieman erityyppisiä, mutta ollaan menty pitkälti miehen ehdoilla (=olohuoneessa on nyt kirjahyllyjen tilalla kaksi (!) televisiota).

Lisämainintana vielä sellainen, että ollaan eroamassa ja miehen vuoksi merkittävä osa tavaroistani on nyt rikottu, annnettu pois tai heitetty roskikseen. Lisäksi en ole saanut enää matkustella, kuten sinkkuaikoinani tein. En ole matkustanut 4,5 vuoden avioliittoni aikana lomilla minnekään muualle kuin anoppilaan miehen pakottamana. :/ Harrastaminenkin on nounou, sehän on poissa kotitöiden teosta nimittäin. Opiskelunkin hän on kieltänyt taloudellisista syistä, vaikka olemme hyvätuloinen kotitalous ja molemmilla on säästöjä. Että sellainen mies mulla. :/

Onko miehes kieltänyt ystävätkin, kuulostaa nimittäin samalle kuin kulttuurinharrastajaystäväni joka alkoi seurustelemaan niin hän katkaisi välit kaikkiin entisiin ystäviin ja tuttuihin ja alkoi miehen mukana kulkea metsästämässä. Mietin välillä että niinköhän tuota on tyytyväinen kun ei enää käy konserteissa, näyttelyissä, matkoilla vaan nylkee eläimiä...

Mutta kyllä itse asun kulttuurikodissa, muutin lapsuudenkotiini. En ole itse ajatellut että olen kulttuurikodin kasvatti ennen kuin minulle näin sanottiin. Itselleni se on rasite, paitsi että toki kiva kun on opetettu lapsesta kulttuuriharrastukseen. Mutta inhoan tätä asuntoani, sukulaisiani esittäviä tauluja seinillä, eikä antiikki tai artek tai designlasi miellytä silmääni. Meillä on myös paljon vanhempieni tuttujen taiteilijoiden töitä seinillä, nekin on rumia mutta kun niillä on tunnearvo. Jokunen arvokaskin taulu saattaa olla, esim. Pekka Halosta. Antiikkisohva on niin  epäkäytännöllinen. Tuhansien kirjojen kirjastohuoneesta leviää pöly ja vanhan kirjan haju. Hopeaesineitäkin inhoan samoin arabian astiastoja ja soppakulhoilla en tee mitään. Meillä on siis suvussa kulttuurihenkilöitä joiden jäämistö ja arkistot ovat minun taakkanani. 

Itsekin olen luova ja siihen liittyvä ateljee kotoani löytyy. Haluaisin keskittyä omaan luovaan työhöni enkä siivota loppumatonta pölykerrosta.

Itse haluaisin asua hyvin minimalistisesti enkä missään museossa. Saakeli marita tässä nyt sitten. Ahdistaa lukea konmari-ryhmää kun itsellä tällainen taakka. Kodissani on paljon esineitä jotka monien mielestä on aarteita mutta itselleni ne on suorastaan terveysongelma. Näitä ei voi vain marittaa johonkin kierrätyskeskukseen.

Miksi aloittaja kysyt? Itse asuin ennen tänne muuttoani hyvin köyhästi, vaatimattomasti ja koruttomasti ja luin jotain Eeva-lehteä jossa esiteltiin erikoisia hienoja koteja joissa erikoisia esineitä, taidetta, vintagea, matkamuistoja ym. tavaroita ja avattiin tavaroiden taustoja. Ajattelin että v*ttu mitä hienostelua että on kyllä kaukana oikeasta elämästä tuollainen. Nyt täällä asuessani on tullut mieleen että melkein tästä asunnostakin voisi tuollaisen lehtijutun tehdä ja itse asiassa paikallislehdet ovatkin käyneet täällä kuvaamassa. Mutta mitenkään maanlaajuisesti kuuluisa sukuni ei ole. Täällä pikkukylässä vaan.

Kaikki kaverini ovat duunariperheistä ja minua on pidetty aina erikoisena. Olen hyvin paljon kärsinyt siitä ja vielä nykyisinkin olen pikkukylän silmätikku. Eikä se lapsenakaan ollut helppoa kun kaiken maailman näyttelijänrevohkat kieriskelivät alasti takapihalla kännissä ja mustamaijalla oli asiaa.

Vielä kun joku kertoisi, missä sen kulttuurikodin rajat menevät. Joo soitan fiiniä instrumenttia, pari taulua tuli mummon perintönä, telkkari on tuskin koskaan päällä, yritän sisustaa kauniisti ja meillä on kirjoja. Onko tämä kulttuurikoti?

Kai voi sanoa, että asun kulttuurikodissa. Kotona on kirjoja, täällä käydään keskusteluja taiteesta, kulttuurista, historiasta ja yhteiskunnasta. Henkistä pääomaa kartutetaan tietoisesti. Ja meillä on peikonlehti – sellainenhan on kulttuurikodissa hyvä olla.

Kulttuuria sitä on meiräänkin koris, notta

14, lahjoita tai myy esineet pois, jos voit.

Kulttuuri tarkoittaa ihmisille erilaisia asioita. Toisen antiikkiesine on toisen pölypesä.

Juu meillä on kahden kulttuurin kulttuurikoti. Kulttuurit oikein vilisee.

Lapsuudenkotini oli kulttuurikoti. Vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja. Lapsilla oli monipuolisesti taiteellisia harrastuksia. Toivottavasti olen saanut samaa henkeä omaan kotiinikin ja sen asukkaisiin.