”En osannutkaan nauttia raskaudesta”

Kuvitus: Satu Kettunen

Kun toivottu esikoinen ilmoittaa tulostaan, voisi kuvitella, että tuleva äiti hyrisee onnesta. Hannalle raskausaika oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ihanaa.Lue koko juttu

Kommentit (12)

Ruikun ruikun

En pahemmin nauttinut itsekään, kuuden viikon pakkomakuu tipassa sairaalassa kävi voimille. Ja paino putos. 65 kg maksimipaino 175-senttisellä naisella.

Vierailija

Miten voi nauttia noin 8 kk ajan kestävästä kalvavasta kuolemanpelosta? Ultrassa näkyi "jotain poikkeavaa" ja siitä alkoi pelkääminen, joka ei ole vieläkään - 6 vuotta terveen pojan syntymän jälkeen - hellittänyt. Koko neuvola-aika oli pelkkää virheiden ja vammojen etsimistä, ikään kuin maailmaan ei syntyisi ikinä terveitä lapsia, aina niissä olisi joku vialla. Jokainen mittaus ja punnitus oli vain testausta sitä varten, mikä on pielessä.

Vierailija

Minulla 3 lasta ja en tykännyt yhdestäkään raskaudesta. Jatkuvaa pelkoa ja huolta. Jos vauvalle käy huonosti? Tuleeko lapsivesi ennen aikojaan? Liikkuuko vauva? Kuuluuko sydänäänet? Syönkö hyvin? Huhhuh. Ensimmäinen raskaus päättyi viikolla18, kun kohdussa ei lapsivettä, ehkä lisäsi pelkoa, vaikka muut raskaudet normaaleja. Suomessa pitäisi voida sanoa rehellisesti, bos ei nauti raskaudesta. Se ei tarkoita, ettei rakasta lapsia, kun ne on syntyneet tai kohdussa. Kun neuvolassa sanoin, ettei raskaus ole minulle vaaleanpunaista ihanaa aikaa vaan pelkotila, katsoi hoitaja pitkään.

Mitä sinäkin tiedät

Raskaus on hormonimyrsky, joka sekoittaa ruumiin ja pään.
Ei se mene niinkuin saduissa, mutta työttömyys on ongelmista pienimmästä päästä.
Vois käydä kuin eräälle, että joutuu 20. viikolla sairaalaan pakkomakuulle ja tippaan kunnes raskaus päätetään jouluyönä leikkaamalla, jotta 30-viikkoisella sikiöllä olis edes jotain mahdollisuuksia. Koe tämä ja pillitä sitten.

Vierailija

Mulla raskaus meni pieleen np-ultrassa. Niskaturvotuksen mittaustulos 6,5 mm, joten lapsi tuomittiin elinkelvottomaksi ja kehotettiin yrittämään uudestaan. Keskeytysaikaa odotellessa hankin toisen mielipiteen, joka anti toivoa. Jouduin seurantaan loppuajaksi, ultria tehtiin vielä 8 kpl, myöhemmissä ei enää näkynyt mitään poikkeavaa. 9 pisteen terve, yli nelikiloinen tyttö syntyi ajallaan ja täyttää keväällä 16.

Mittavirhe, kuulemma. En nauttinut minäkään, enkä halunnut enää koskaan kokea sitä uudelleen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten voi nauttia noin 8 kk ajan kestävästä kalvavasta kuolemanpelosta? Ultrassa näkyi "jotain poikkeavaa" ja siitä alkoi pelkääminen, joka ei ole vieläkään - 6 vuotta terveen pojan syntymän jälkeen - hellittänyt. Koko neuvola-aika oli pelkkää virheiden ja vammojen etsimistä, ikään kuin maailmaan ei syntyisi ikinä terveitä lapsia, aina niissä olisi joku vialla. Jokainen mittaus ja punnitus oli vain testausta sitä varten, mikä on pielessä.

Ei kuulosta hyvältä. Vaikka lapsi olisi ollut vammainen ei se olisi syytäni. Sait terveen lapsen, josta kuuluisi nauttia, ei pelätä yhä vuosien päästä. Tilanteesi on paha. Hanki ammattiapua.

Vierailija

Ei naisia pidä tuputtaa nauttimaan raskaudesta ja hössöttää mahan ympärillä. Ihmiset on yksilöitä ja suhtautuvat eri asioihin kukin omalla tavallaan. Tietysti apua pitää saada jos siihen on tarve. En minäkään liiemmin raskaudesta pidä. Ensimmäisen kohdalla olin ihan teini ja edes ymmärtänyt mitä tapahtuu, koko raskaudesta ei ele mitään muistoja edes. Toinen oli kamala, sain masennuksen mikä jatkui synnytyksen jälkeen. Kolmas oli kun ei mitään olisi tapahtunut. Raskausvei vaivannut mitenkään henkisesti tai fyysisesti. Totta varmasti että vauvaan vaikuttaa äidin raskaus. Tämä viimeisin on kaikista rauhallisin lapsi ja keskimmäinen kaikista hankalin😊

Vierailija

Kuopusta odottaessa ultrattiin jatkuvasti. Kasvu liian hidasta. Liian lyhyet jalat. Liian iso pää. Loppuun saakka annettiin ymmärtää syntyy jollain tapaa sairas tai viallinen vauva. Ei ollut. Pieni tytön tylleröinen vaan. Kaunis nöpönenä. Sopusuhtainen. Terve ja normaalisti on kasvanut.

Vierailija

Olin 4kk raskaana kun sain tietää mieheni pettävän minua vain 1.5kk häidemme jälkeen. 6kk muutin pois yhteisetä kodistamme koska mieheni suhde jatkui edelleen, siitä lähtien olemme olleet lapseni kanssa kahdestaan. Jouduin aloittamaan kaiken alusta. Alussa syytin lastani erosta ja kaikesta mitä oli tapahtunut koska tunsin itseni rumaksi, lihavaksi ja todella huonoksi ihmiseksi. En milloinkaan pystynyt nauttimaan raskaudestani. Nyt lapseni ollessa 5kk tajuan kuinka paljon kaipaan raskausaikoja ja sitä että voisin näytellä ylpeänä vatsaani kaikille ja kertoa onnespa pakahtuneena olevani raskaana. Rakastan tytärtäni enemmän kuin mitään muuta maailmassa, hän on mitä iloisin lapsi vaikka raskausaika menikin itkiessä ja stressatessa. Onneksi pääsin neuvola psykologin kanssa keskustelemaan asioistani enkä jäänyt yksin.

Vierailija

Ihme paineet nykyään naisilla, kun odotetaan, että raskaudesta ja jopa synnytyksestä pitäisi jotenkin nauttia. Minulle raskaus oli aika neutraali kokemus, ja synnytys aivan kamalaa paskaa.

Vierailija

No eikai tästä nyt kukaan erityisesti nauti :,D siis fyysiseltä kannalta! Rv 10 saakka en ole pystynyt nukkumaan edes kunnolla, paha olo, heikottaa, nälkä, kuoleman väsynyt..

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat