Minkälainen ihminen jää työpaikalla ulkopuoliseksi?

Kaikki hyväksytään, mutta sellainen jää ulkopuoliseksi, joka ei osallistu yhteisille kahvi- tai lounashetkille. Tai ei tule mukaan keskusteluihin lainkaan, vaikka on samassa tilassa. Ei haittaa jos joku on hiljainen ja vain kuuntelee, mutta jos ei osallistu koskaan, niin väkisinkin jää ulkopuoliseksi.

Olen itse vähän tällainen. Tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa, mutta koen etten ole halutuinta seuraa esimerkiksi tauolle lähtiessä jne. Mielestäni syy on eniten siinä, että olen luonnostaan syrjäänvetäytyvä ja viihdyn itsekseni, ja kai kehonkieli kertoo etten palavasti kaipaa muiden seuraa. Harmittaa silti välillä miten kaikilla muilla tuntuu olevan kuppikuntansa ja hauskaa niissä. Aina seuraan mennessäni kelpaan kyllä mukaan, ja minulla on mukavaa ja työkaveritkin selvästi viihtyvät mun seurassa, muttei minun seuraani hakeuduta kuten muut hakeutuvat toistensa seuraan ja muodostavat ryhmiä.

Meillä ei ole. Kaikilla on kavereita ja tullaan myös porukalla sivistyneesti toimeen, meillä on kivaa töissä. Ja ollaan vielä erittäin naisvaltainen organisaatio, miehiä taitaa olla alle 20%.

Millaiset ihmiset jättävät jonkun ulkopuoliseksi? Aikuiset ihmiset? :( Tosi surullista.

Minä jään aina mutta se ei mua haittaa. Olen introvertti enkä tykkää jutella omista yksityisasioistani työkavereille. En osaa ns. smalltalk:ia ja toisaalta tuntuu typerältä jutella niitä näitä vieraille ihmisille. Käyn töissä, puhun vain työasioista ja teen työni. Sen pitää riittää.

Esimerkiksi minä. Syytä en osaa kertoa. Työni hoidan ja autan muita. Osallistuin kahvitauoille ja osallistun keskusteluun. En ymmärrä miten noihin jo olemassa oleviin sisäpiireihin pääsee sisälle enkä kyllä ole varma haluanko edes.

Vituttaa suoraan sanottuna kun eräskin lopettanut minulle puhumisen kokonaan, poistuu paikalta kun saavun ja tiuskii jos pitää minulle jotakin sanoa. Pääni puhki olen miettinyt mitä on mahtanut sattua tai tapahtua - enkä keksi mitään. Voin katsoa onneksi hyvillä mielin peiliin joten olkoot tämä miten on, ei jaksa vaivaa.

Hyvä kysymys tuo, miten pitäisi muuttua?

Hänen pitäisi muuttua vähän tyhmemmäksi ja rumemmaksi. Nyt hän on liian tehokas ja kaunis. Sen takia kiusataan ja jätetään ulkopuolelle.

Finderella kirjoitti:

Kaikki hyväksytään, mutta sellainen jää ulkopuoliseksi, joka ei osallistu yhteisille kahvi- tai lounashetkille. Tai ei tule mukaan keskusteluihin lainkaan, vaikka on samassa tilassa. Ei haittaa jos joku on hiljainen ja vain kuuntelee, mutta jos ei osallistu koskaan, niin väkisinkin jää ulkopuoliseksi.

Minun on tosi vaikea osallistua yhteisiin keskusteluihin, koska en halua imitoida asiakkaita, parjata poissaolevaa työkaveria tai ihastella postimyyntikuvastojen valikoimaa.

Minä osittain. En jaksa yhtään sellaisia ihmisiä jotka juoruaa työaikana tai on aina järjestämässä jotain draamaa työyhteisöön. Kun pysyn etäisenä ja viileänä, ne ei kehtaa hyppiä silmille. Jos lähtee mukaan akkojen kotkotuksiin, niistä on hankalaa päästä irti. 

Mutta on minulla aina ollut työpaikallakin pari luottokaveria. Sellaisia, jotka katson tolkun ihmisiksi. 

Mä. Mutta mä en suoraan sanottuna edes halua siihen lähikuppikuntaan. Mulla on ne omat kaverini myös töissä joiden kanssa pidän yhteyttä, lounastan jne. Olen myös sen verran vanha (45) etten jaksa istua tuntikausia parikymppisten kanssa. Ja kotona mulla on kolme lasta eli teen työt nopeasti ja menen kotiin. Kyllä mä tiedän että jotkut tytöistä vöhön kyräilee tämän takia, mutta työasioissa olen ystävällinen ja avoin. En vaan jaksa sosialiseerata työpaikalla.

Haiseva,ruma tai muuten outo.

Minä. Olen vieraammassa seurassa ujo, enkä sen vuoksi tykkää syödä työpaikan ravintolassa. Lähimpien työkavereitten seura on ok, mutta kun työpaikalla on sata tyyppiä, se on mulle liikaa. Olen se tyyppi Zen cafen laulusta: Mies, jonka ympäriltä tuolit viedään.

Työelämässä minut on aina hyväksytty porukkaan, ulossuljetut taas ovat mielestäni vapaaehtoisesti erakoita.

Minä, jostain syystä. Olen puhelias, ulospäinsuuntautunut ja iloinen, mutta syystä tai toisesta en ole haluttua seuraa kahvi- tai lounastauoille, enkä koe luontevaksi väkipakolla seuraani tyrkyttääkään. En ole kovin kauaa ollut nykyisessä työpaikassani ja kuppikunnat olivat jo syntyneet ennen kuin aloitin pestissäni. Harmittaa, koska mielelläni jutustelisin muiden kanssa välillä.

Ei-laumasielut, rohkeat oman tienkulkijat

Minä. En jaksa ihmisiä.

Mä olen sellainen ulkopuolinen- omasta tahdostani. Minä teen töissä vain töitä eikä kiinnosta sosialisointi muiden kanssa pätkääkään. Haluan muutenkin aina välttää ihmisseuraa niin paljon kun voin.

Minä olen ilmeisesti jotenkin epäilyttävä. Juttelen mielelläni mutta pitkiä keskusteluita en pysty hallita. Hieman jännittynyt mutta hyväntuulinen. En vain osaa olla oikein kunnolla hyvää pataa. Etäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei-laumasielut, rohkeat oman tienkulkijat

Silloin ei pidä valittaa, jos jää ulkopuolelle, jos se on oma valinta.