Ajatteletteko te kaikki niin, että vauvan kätkytkuolema on pikkujuttu verrattuna tsunamin uhrien menetyksiin?
Mun vauvani kuoli kätkytkuoleman 2 kk iässä. Ei tarvitse varmaan selittää kenellekään, miltä meistä vanhemmista tuntuu. Eräs kaverini tokaisi mulle, että eihän se voi olla yhtä paha asia kuin perheen tai perheenjäsenen menettäminen tsunamissa. Hassua, ajattelevatko kaikki näin? Ajattelevatko ihmiset niinkin, että tuska on jotenkin pienempi, kun sahataan käsi (pienempi) irti verrattuna siihen kun sahataan jalka poikki?
Kommentit (13)
Tuntui jotenkin vain ihan järkyttävän pahalta, kun eräs aika läheinen kaverini totesi mulle tämän. Aloin vain miettimään, että ajattelevatko kaikki näin omassa mielessään, nekin jotka ovat myötätuntoisia ja osanottavia.
Vierailija:
Ihmisten tragediat eivät ole vertailtavissa!
on se sama sitten että miten kuolee tai kuoleeko koko perhe, niin jokaisesta se tuntuu varmaan tosi pahalta.
mä en voi edes kuvitella kuinka kamlaaa olisi menettää oma lapsi, vanhemmat tai joku tosi läheinen ihminen. olen sanonutkin miehelleni että jos meidän pikkutyttö (ainoa) kuolee, niin en olisi varma jaksaisinko itsekään elää. kovasti oelkään että jotain kamalaa tapahtuu.
voimia paljon ap:lle ja kaikille muillekin, jotka ovat jonkun läheisen menettänyt
Joillekkin koiran kuoleminen on ihan kamalaa, vaikka joku muu ajattelee, että hupsua surra eläintä. Kätkytkuolemaa ja tsunamissa kuolemista voisi ehkä verrata siinä mielessä että molemmat on äkillisiä, ilman varoitusta tapahtuvia eikä asiasta voi oikein ketään syyttää. Ei ole takana sairautta, ei ketään toista ihmistä, joka toiminnallaan olisi kuoleman aiheuttanut.
Kukaan ei todellakaan voi tulla sanomaan, onko teidän menetyksenne jotenkin vähäisempi kuin toisen. Teille menetys on varmasti suurempi kuin tahtoo jaksaa kantaa. On " luonnon vastaista" , että lapsi kuolee ennen vanhempaa. Toivon teille parempaa tulevaisuutta ja jaksamista surussanne!
..kun eivät oikein osaa lohduttaa surevaa. Saattaa siis päästellä sammakoita suustaan kun yrittävät ja näin saada vain vahinkoa aikaan.. Luulisin että jospa hän on tarkoittanut tuolla tokaisullaan, että onneksi nukkui rauhallisesti pois eikä joutunut kärsimään. Tuskin kukaan oikeasti noin ajattelee.
Muistan kuinka eräs (oikeasti läheinen) ystäväni tokaisi muutama viikko läheiseni itsemurhan jälkeen, että voisit jo muutakin kuin surra vaan.. Silloin tuntui tosi pahalta, nyt tiedän että tarkoitti että voisin pikkuhiljaa yrittää päästä takaisin elämään.
an outo kun se konginkankaan turmakin aiheutti enemmän surua kuin tsunami.
itselleni olisi musertavaa menettää pienokainen,,,,
sinun lapsesi menetys, hän EI siis omakohtaisesti ole menettänyt omaistaan koskaan, mutta odotappa, kun hän menettä lähiomaisensa, niin luulenpa, että ei voi verrata menettämistää mihinkään...
eräs totesi oman keskenmenonsa olevan pahempi asia kuin 7-vuotiaan kuolema, että kuulema samanlainen suru...
Olen osallistunut eräälle " kurssille" , jossa on n. 15 henkeä, ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä erilaisissa tilanteissa, joku on menettänyt puolisonsa, joku lapsensa, joku jonkun muun läheisen. Tälle kurssille osallistuu myös mies, joka on menettänyt lapsensa tsunamissa ja ilmeisesti vaimo on pahoin vammautunut, en tiedä yksityiskohtia. Tämä mies on hirvittävän kriittinen ja jollain tavalla hyvin vihamielinen kaikkia muita kurssin jäseniä kohtaan. Puhuin aiheesta kaverini kansssa, ja hän tokaisi että ei kai se mikään ihme ole, eihän esim. minun vauvan menetykseni ole läheskään yhtä rankka juttu kuin tuon miehen menetys.
Meni jauhot suuhun ja tuli tosi paha mieli. ap
oman lähiomaisen menetys on lopullista,sinultahan jäi kokematta paljon lapsesi kanssa, hän sai kokea monta onnen hetkeä, ja jäi häneltä muistot....
Tsunami-miehellä taisi olla surutyö kesken tai ei vielä alkanutkaan. Kun antaa itselleen oikeuden surra, niin loppujen lopuksi oppii hyväksymään tapahtuneen. Kun on sinut itsensä ja menetyksensä kanssa, ei tarvitse vähätellä kenenkään toisen menetystä.
Ihmisten tragediat eivät ole vertailtavissa!
Vierailija: