Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Psykologi Leea Mattila: ”Älä karaise lasta liikaa”

Kuva: Heli Blåfield

Toisenlaiset äidit -ohjelmassa mukana oleva psykologi Leea Mattila tietää, mitkä ovat suomalaiset kasvatuksen sudenkuopat. Äitinä omien oppien noudattaminen on välillä vaikeaa.Lue koko juttu

Kommentit (13)

lasten puolella, ei vanhemman.

hmmm.. täällä peräpohjolassa elää moni ihminen, joka oikeasti luulee isänsä tehneen itsemurhan silloin kun on itse ollut vauva. Vieraannuttamisen uhrina voin kertoa, että tilanne ei aina välttämättä ole se mitä toinen vanhempi kertoo, vaikka sitä luulee ainoaksi totuudeksi eikä sitä osaa edes epäillä. Lisäksi tuo itsemurha silloin kun lapsi on vauva ei oikein mene ymmärrykseen, että miksi ihmeessä ihminen silloin tappaisi itsensä kun on vihdoin elämässään onnellinen ja saanut pienen rakkaan lapsen josta pitää huolta. Olen törmännyt ihmisiin jotka ovat luulleet sen olevan totta, mitä toinen vanhempi on koko elämänsä ajan heille kertonut. Mutta silloin kun totuus on tullut esille aikuisiässä olevalle ihmiselle, että koko ajatus omasta isästään on sairas valhe, on todellakin tarvittu pitkää terapiaa.. En väitä mitään, voihan näin tietenkin olla, mutta painostan että monelle muullekin on tullut yllätyksenä totuus kun siihen on hiukan perehtynyt. Sairain ongelmamme ja suurin ihmiskunnan syöpä on vieraannuttajavanhempi, joka tuhoaa lapsen koko elämän ja ikävä kyllä sairaus on perinnöllinen. Ja täällä pohjoisessa sitä esiintyy aivan liikaa, kun taas joissakin maissa sairautta ei edes voida ymmärtää eikä sitä esiinny lainkaan.

Vierailija

Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiin "vihdoin elämässään onnellinen" millä mittapuulla katsotaan ihmisen tulevan vihdoin onnelliseksi kun saa rakkaan lapsen huolehtimisen? Ehkä se isä ei osaa/halua kantaa vastuuta siitä lapsestaan ja näkee asian että elämä on pilalla! Lapseni isä uhkasi tappaa itsensä jos lapsen pitäisin. Lapsi tuli ja uhkaus jäi toteuttamatta,luotin siihen että äänekkäät ei mitään tee. Luottamus mieheen meni isänä kyllä sen mukana. Vahinkolapsia ei ole olemassa,vain varomattomia vanhempia!

Riippuu miten roikkuu

Isäni aikoinaan dippasi minua 6 vuotta nuorempaa pikkusiskoani laiturilta järveen. Pikkusisko tykkäsi ja siitä tuli tosi rohkea! Minua pelotti, no minua pelotti varmaan muutenkin aina. Käärmeet, kastemadot, laiturin alla asustelevat ravut, liukkaat jäät, rikki menevät ja sulavat järven jäät (jos joku siellä jäällä on). Minua ei kyllä dipattu, kun en suostunut siihen, enkä moneen muuhunkaan. Mutta saunoa tykkäsin ja uida. Kesäisin tosin kyllä. No mutta Suomessa on vielä kesiä ja varmasti tulee kesiä, että taas päästään uimaan!

Vierailija

Tiedä, sinä kreidibeibi, että sinä et pidä silloin itsestäsikän, sillä s d nim ed nom a inen lapsi asuu itsessäsi, käytöksesi, nimitt r lysikin jo sitä heijastaa. Taitaa olla oidipuskompleksi yhä päällä. Kovin kakaram s isen k s pea ajatusmaailma. Sillä pienokaisella on silti vanh e mm a t, se kusipää_pökkärikin, joka luule e naista leluksi. Mitäpä, jos vaikka hoitelisi t itsesi delariin, ettei tarvitse kadeh t ia pienten oikeuksi a elää. Sinisilmän äiti.

Vierailija

Psykologi on oikeassa, lapset tarvitsevat hellyyttä ja luottamusta vanhempiinsa. Kyllä se maailma hoitaa karaisemisen ihan ilman vanhempien tietoista kylmäkiskoisuuttakin!

Joskus se voi kumminkin olla aivan jaksamisesta kiinni, miten toimitaan. Esimerkiksi minä imetin kuopusta yli vuoden ikäiseksi ja pidin perhepedissä, mutta sitten alkoi oma jaksaminen olla kortilla ja oli pakko siirtää vesseli omaan sänkyyn. Jätkä kun heräili tunnin välein imuttelemaan ja pyöri ja potki. En saanut nukuttua ja päivät kuluivat kuopuksen ja kaksivuotiana taaperon kanssa sumussa.

Mutta se on aika selvää, ettei lapsia saa uhata hylkäämisellä eikä jatkuva vauvan tai pienen taaperon kyörääminen yökylään palvele lapsen, vaan vanhemman etua.

Vierailija

Joo, tuo lähtemisellä uhkailu on helppo mutta aika ikävä keino. Ennemmin kaappaa sen lapsen vaikka syliiin ja kantaa pois.

vastarannan kiiski.

Miten se että äiti sanoo nyt lähtevänsä on hylkäämistä, jos lapsella kuitenkin on koko ajan mahdollisuus tulla mukaan?

Itse totean tyynesti että nyt äiti lähtee, kun olen jo aiemmin sanonut asiasta useamman kerran että lähdemme ja lapsi ei ota kuuleviin korviinsa vaan nahistelee vastaan. Kyllähän sitä voi vaikka maailman tappiin saakka jäädä odottamaan ja neuvottelemaan jos tahtoo, kun ei aina kantaakkaan voi (kädet voi olla jo täynnä muutenkin ilman kiukkuilevaa 5-vuotiasta). Vaikka minusta tuon ikäistä ei enää pidäkkään joutua kantamaan joka puolelle, kyllä hänen on jo aikakin oppia pysymään äidin/ päiväkotiryhmän/ kaverin jne mukana ilman kanniskelua tai maanittelua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On se niin täydellinen tuo psykologi.

Niinpä. Minulle ainakin tulee ihan ahdistus näistä Leean jutuista kun tuntuu että jokainen poikkipuolinen sana lapselle on aina väärin ja traumatisoivaa. Leea voisi kirjoittaa kirjan siitä mitä kaikkea EI saa sanoa lapselle, mieluiten taskukoko niin voisi aina tarkistaa ennenkuin avaa suunsa. 

Käyttäjä12620
Seuraa 
Liittynyt4.6.2018

Syyllistyn itse tuohon "äiti lähtee nyt" -kommenttiin, koska se on usein ainut tapa saada lapsi liikkeelle ilman kantamista. Kun huutaakaan ei saa. Olen koittanut korvata lausahduksen "me lähdemme nyt" -fraasilla tarkoittaen itseäni ja häntä, mutta se ksikuu täysin kuuroille korville. Mikä siis toimii?

Vierailija

En allekirjoita tuota hylkäämisjuttua. Kun lapsen perusturvallisuus on kunnossa tuskin hän kokee hylkäämisenä "äiti lähtee nyt"-lausetta. Yllensähän tuo sanotaan lapselle pitkän väännön jälkeen, kun on kerrottu että nyt on aika lopettaa kiukuttelu, totella vanhempaa ja lähteä kotiin. Vanhemman tehtävä on opettaa lapselle käytöstapoja ja osoitettava lapselle rajat. Todellisessa arkipäivän tilanteessa ei useimmilla ole aikaa jäädä neuvottelemaan 4-vuotiaan kanssa tuntikausiksi milloin tälle sopisi lähteä kotiin.

Lapselle paljon konkreettisempi hylkäystilanne on vaikkapa päiväkotiin "jättäminen" vieraiden ihmisten kanssa tai lastenhoitajan hoitoon jättäminen vanhempien elokuvaillan ajaksi. Pitäisikö nuokin sitten kieltää ettei lapsi kärsi?

Nykyvanhemman kasvatusarsenaali on paljon rajatumpi kuin edellisillä sukupolvilla mutta vaatimuksia tulee kokoajan lisää. Miksiköhän vanhemmat on niin uupuneita?

Vierailija

Käyttäjä12620 kirjoitti:
Syyllistyn itse tuohon "äiti lähtee nyt" -kommenttiin, koska se on usein ainut tapa saada lapsi liikkeelle ilman kantamista. Kun huutaakaan ei saa. Olen koittanut korvata lausahduksen "me lähdemme nyt" -fraasilla tarkoittaen itseäni ja häntä, mutta se ksikuu täysin kuuroille korville. Mikä siis toimii?

Riippuu lapsen iästä. Olen itsekin käyttänyt tuota, ja yrittänyt siitä kyllä luopua tosissaan.

Omalle 3-vuotiaalleni selitän, että jos hän ei lähde puistosta kanssani, niin sitten ei voida huomenna tulla, kun äiti ei voi luottaa siihen että täältä päästään kotiin. Aika usein tuo toimiikin. Itse en siis välttämättä pysty aina kantamaankaan, kun meillä on pieni vauvakin.

Ideani ei ole siis uhkailla, vaan kertoa looginen seuraus käytöksestä. Jos puistosta ei päästä pois sopivaan aikaan, niin siellä ei voida kiireisenä päivänä käydä.

Ajan ennakointi tärkeää myös. Tälle 3-vuotiaalle sanon, että kohta lähdetään, vielä voit pari juttua tehdä. Ja toki päälle se yksi ihan viimeinen liukumäenlasku. 5-vuotiaalle sanoisin, että vielä viisi-kymmenen minuuttia ja ihan ennen lähtöä, että ihan kohta lähdetään, vielä yhden jutun kerkeät tehdä. Äänenpaino on myös tärkeää ainakin pienille, ei saisi sanoa lepsusti, mutta ärtymyskään ei saa tulla läpi, sillä lapsi kyllä alkaa provosoimaan kun aikuisen tunne painaa läpi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta mä itse olen oikeasti harjoitellut jämäkkää mutta rauhallista ääntä.

Artikkeli oli hyvä, mutta mielestäni tässä vähän näkyy se kuinka tyhjän päälle nykyvanhempi jää. Sanotaan mitä ei saa tehdä, mutta ei anneta välineitä toimia toisin. Tulee syyllinen olo, mutta ei tietoa miten ihan oikeasti saada se lapsi sieltä puistosta kotiin, kun väkisinkään ei voi kantaa. Oikeasti sitä kaipaa ihan konkreettisia esimerkkejä, miten hoitaa jokin tilanne. Joskus luin vinkkejä lapsen nukuttamiseen ja törmäsin fraasiin "lasta ei saa nukuttaa väkisin", no mitä ihmettä teet, kun väsymystä raivoava 2-vuotias vetää raivarit sängyssä ja todellakin tiedät, että hänet pitää saada nukkumaan?

Vierailija

Teille, jotka välttää, ettei tosta "äiti/isä lähtee nyt" tulee traumoja. Tulee. Ja niitä huomaa itse esim teini-ikäisenä.

Reaktio, kun vanhempi (lasten korvissa) väittää, että jos et tuu niin lähden ilman sua, on selkeä. Jos sinä lähdet ilman mua, niin mun pitää pärjätä itse/etsiä turvaa jostain muualta. Ei se ehkä kerralla pilaa lasta, mutta jos toistuu, niin siitä tulee tunne johon on helppo palata esim riidan aikana myöhemmin elämässä. Se fiilis tulee mieleen kun vanhempi jossittelee myöhemmin elämässä: jos et tee/jos et tuu/jos et siivoo. Ai mitä, niin lähdet ilman mua? No ihansama, oonhan tässä oppinut pärjää yksinkin.

T: masentunut, ahdistunut 19-vuotias

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat