Miksi nykyajan opettajien kanta koulukiusaamiseen on nykyään se, että " ei kaikesta kannata välittää, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"?
Itse kiusaamiseen ei puututa mitenkään. Sanotaan vaan, että kiusatun pitäisi kasvattaa kovempi kuori, eikä välittää kaikesta pilkasta ja ivailusta, mitä saa osakseen toisten oppilaiden taholta.
Sehän opettaa vaan sille kiusatulle lapselle, että hänen tunteillaan ei ole väliä eikä niitä oteta tosissaan. Ja kiusaaminen saa jatkua vaikka koko loppukouluajan opettajien siihen puuttumatta.
Ihme touhua, sanon minä. 😮
Kommentit (97)
Kiusaaminen on aina väärin. Totta.
Kääntöpuoli on, että lapset ei osaa vielä kunnolla näytellä sietämistä. Kun näin aikuisena tapaa ihmisiä, jotka kertoo tulleensa kiusatuiksi, heistä 8/10 on sellaisia, että ei varsinaisesti ihmetytä.
Itse kertovat syyksi aina just jonkun lihavuuden, vaatteet tms, mutta useimmiten ko. henkilöt on vaan todella rasittavia.
Yleensä ne, jotka ovat joutuneet sen ihan oikean luonnehäiriöisen uhriksi, ovat niitä, jotka on vaan joutuneet hampaisiin ihan randomisti.
Niin pitkään kun ei myönnetä, että kiusattu voi olla tosi ärsyttävä esim. hemmoteltu prinsessa, ei myöskään kiusaamista saada kitkettyä.
Tässäkin keskustelussa yks kiusattu otti jo raivarit, kun ei ymmärtänyt tekstiä. Toinen toteaa, että joutui kiusatuksi, kun on niin älykäs.
Yks taas kertoi, että joutui vaan uhriksi eikä kuitenkaan ollut vetänyt sitä uhrin marttyyriviittaa päälleen. Noista kolmesta vain tuo viimeinen kuuluu siihen 2/10, jotka on olleet kiusattuja ilman omaa syytään ja joiden kiusaajat on olleet yksinkertaisesti pahoja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein kiusaajan kotona juuri välinpitämättömät vanhemmat, joille lapsi on hädin tuskin olemassa. Siksi näille lapsille pitää antaa ymmärrystä ja herättää kiusattuakin miettimään asioita kiusaajan kannalta. Syli auttaisi varmasti tähänkin, miksei opettaja voisi pitää näitä kodissa hyljeksittyjä sylissä vaikkapa oppitunnin alussa ja siten antaa heille sitä huomiota ja rakkautta mitä ilman he ovat joutuneet elämään.
heti kyllä leimataan pedofiiliksi,jos uskaltaa halai ekaluokkalaista.
Vähän ohi aiheen seuraava; kun tuli mieleen: yksi pappa tykkäsi kovasti katsella lasten leikkejä puistossa, kun omat lapsenlapset oli kaukana, mutta mammat alkoivat vihjailemaan, että hän on joku pervo.
Rohkea vaari! Hullunrohkea!
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen on aina väärin. Totta.
Kääntöpuoli on, että lapset ei osaa vielä kunnolla näytellä sietämistä. Kun näin aikuisena tapaa ihmisiä, jotka kertoo tulleensa kiusatuiksi, heistä 8/10 on sellaisia, että ei varsinaisesti ihmetytä.
Itse kertovat syyksi aina just jonkun lihavuuden, vaatteet tms, mutta useimmiten ko. henkilöt on vaan todella rasittavia.
Yleensä ne, jotka ovat joutuneet sen ihan oikean luonnehäiriöisen uhriksi, ovat niitä, jotka on vaan joutuneet hampaisiin ihan randomisti.
Niin pitkään kun ei myönnetä, että kiusattu voi olla tosi ärsyttävä esim. hemmoteltu prinsessa, ei myöskään kiusaamista saada kitkettyä.Tässäkin keskustelussa yks kiusattu otti jo raivarit, kun ei ymmärtänyt tekstiä. Toinen toteaa, että joutui kiusatuksi, kun on niin älykäs.
Yks taas kertoi, että joutui vaan uhriksi eikä kuitenkaan ollut vetänyt sitä uhrin marttyyriviittaa päälleen. Noista kolmesta vain tuo viimeinen kuuluu siihen 2/10, jotka on olleet kiusattuja ilman omaa syytään ja joiden kiusaajat on olleet yksinkertaisesti pahoja ihmisiä.
Kiusaaminen ilmiönä vaatii ensinnäkin karismaattisen kiusaajan, joka onnistuu sekä a) valikoimaan kiusattavan, josta on helppo nostaa esiin kiusattava piirre ja b) saamaan muun ryhmän hyväksymään, tai jopa osallistumaan kiusaamiseen. Joidenkin lasten kohdalla tämä on helppoa, koska valtaosa ryhmästä taatusti hyväksyy sellaisen lapsen kiusaamisen, joka on koko ryhmän mielestä jollakin tavalla "rasittava". Minä olen todennut, että se todellinen syy kiusatuksi joutumiseen on se, että poikkeaa keskivertoryhmästä - tai, ihan yhtä hyvin, tulee nostetuksi esiin muusta ryhmästä, vaikka mitään erityistä poikkeavuutta ei olisikaan.
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että kiusatun roolista on todella vaikea murtautua ulos. Jos lapsi on jo alkutaipaleestaan lähtien nostettu esiin jonkinlaisen friikin roolissa, siihen ennen pitkää alkaa itsekin uskoa, ja myös toteuttaa omaa rooliaan. Minusta tämä on ihan yksinkertaista: jos ei ole koskaan lapsena päässyt tasavertaisesti hiomaan sosiaalisia taitoja, vaan tulee käytännössä ryhmästä eristetyksi ja sosiaalinen kanssakäyminen käytännössä alituista selviytymistä kasvojenmenetykseltä, ei siinä ole kunnollista pohjaa kehittää sosiaalisia taitojaan ja itsetuntoaan tasavertaisena muiden lasten kanssa. Joku sanoisi, että kiusattu joutuu kiusatuksi siksi, että on outo. Minä taas väitän, että kiusaaminen ilmiönä tekee ihmisestä oudon.
Meillä ala-asteella 3-6 -luokalla puhuttiin paljon siitä, että jos joku on yksin sen kanssa pitää mennä juttelemaan. Ja kiusaamiseen pitää aina puuttua, koska jos ei puutu on itsekin kiusaaja. Meidän ope näin jälkikäteen oli aika älykäs puhuessaan tällasia juttuja ja käydessään läpi. Näitä painotettiin tosi paljon siis. Ja meillä oli koulun paras ryhmähenki ilmeisesti meidän luokalla sillon. Me puututtiin muitten luokkien kiusaamisiin välitunneilla ihan porukalla. Meidän ope jotenkin onnistu luomaan tosta kiusaamisjutusta sellasen Me-hengen, että meidän luokka puuttuu kiusaamiseen, meidän luokkalaiset menee juttelee niiden yksinäisten kanssa. Ja niin me tehtiin.
Meidän luokalle tuli heti ekalle tyttö, joka ei kyennyt minkäänlaiseen yhteiseen toimintaan, koska kaiken piti pyöriä hänen säännöillään, hänen ympärillään. Hän joutui kiusatuksi tuosta syystä.
Ei kiusaaminen hänestä outoa tehnyt vaan vanhemmat, jotka kasvattivat lapsestaan sellaisen.
Ja esimerkkejä riittää.
Olen toki myös samaa mieltä, että tietenkin se kiusaaminen jättää jälkensä ja joissain tapauksissa tekee "oudoksi ja rasittavaksi".
Siinähän se on, ei ole samanlaisia tapauksia ja juuri sen takia nuo KiVa- koulut ynnä muut ei toimi, koska asioita ei voi ratkaista samalla kaavalla, vaan pitäisi oikeasti keskustella kaikkien osapuolien kanssa.
...sitten yksi iloinen ja puhelias, liian avoin ja vielä pikkutyttö...
Kiusasit nyt kyllä itsekin tuolla kommentilla. Millä perusteella hän oli sinun mielestäsi vielä pikkutyttö. Onko sinulla oikeus tehdä tuollaisia päätelmiä. Olet sentään kasvatuksen ammattilainen, toivottavasti.
Siksikö hän oli pikkutyttömäinen, ettei halunnut näyttää teinipissikseltä tai meikata... Minä en vieläkään halua ja olen kyllä aikuisempi kuin kiusaajani. Teinien jutut eivät kiinnostaneet 15-vuotiaana eivätkä kiinnosta vieläkään. Todella moni kiusaajani sen sijaan kunnostautuu yhä esimerkiksi ryyppäämisessä, kun muut ovat kasvaneet sen vaiheen ohi.
Vierailija kirjoitti:
Noin koulussa on kyllä aina sanottu. Jo silloin 70-luvulla. Mutta koulukiusaamisen kitkeminen ei ole mitenkään helppoa. Esimerkki muutaman vuoden takaa: seiskaluokka. Täynnä normaaleja teinipissiksiä ja sitten yksi iloinen ja puhelias, liian avoin ja vielä pikkutyttö. Ei meikattu eikä laitettu, ei niin nätti kuin muut luonnostaankaan.
Lähes välittömästi alko haukkuminen. Kukaan ei halunnut ottaa samaan ryhmään. No pojat otti aluksi, mutta sitten alkoivat kokea sen selvästi "noloksi" ja kieltäytyivät myös. Luokalle pidettiin puhuttelu ja vaadittiin, että on otettava ryhmiin mukaan. No, jatkossa kun ryhmiä määrättiin niin kukaan ei sanonut mitään, mutta tuon tytön kanssa samaan ryhmään määrätyt kohottelivat kulmiaan, eivätkä puhuneet sanaakaan tytölle ryhmätyön aikana. Pian tyttö kieltäytyi ehdottomasti menemästä mihinkään ryhmään, jolloin toiset pääsivät sanomaan että eihän se edes halua olla meidän kanssa, se on outo. Kiusattu päätyi psykiatriseen hoitoon jo muutaman kuukauden päästä.
t. koulukiusaamisen kanssa aika kädetön yläasteen aineenope (sijainen vain tuolla)
Olet todella asenteellinen. Teinipissikset ovat mielestäsi normaaleja. Minusta ovat sairaita, oman aikansa tuotteita. Nuorelle on normaalia olla sosiaalinen, avoin ja vielä vähän lapsenomainen. Miksi pitäisi olla laitettu ja huoliteltu ollakseen normaali. Koulua saa käydä, vaikka ei olisi sellainen ja silti voi olla normaali.
Vierailija kirjoitti:
...sitten yksi iloinen ja puhelias, liian avoin ja vielä pikkutyttö...
Kiusasit nyt kyllä itsekin tuolla kommentilla. Millä perusteella hän oli sinun mielestäsi vielä pikkutyttö. Onko sinulla oikeus tehdä tuollaisia päätelmiä. Olet sentään kasvatuksen ammattilainen, toivottavasti.
Siksikö hän oli pikkutyttömäinen, ettei halunnut näyttää teinipissikseltä tai meikata... Minä en vieläkään halua ja olen kyllä aikuisempi kuin kiusaajani. Teinien jutut eivät kiinnostaneet 15-vuotiaana eivätkä kiinnosta vieläkään. Todella moni kiusaajani sen sijaan kunnostautuu yhä esimerkiksi ryyppäämisessä, kun muut ovat kasvaneet sen vaiheen ohi.
Saatko nostettua itseäsi enää yhtään korkeammalle jalustalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Heti kun tuo sama levitetään kaikkiin muihinkin rikoksiin. Poliisi puuttuu vasta 100 kerran jälkeen asiaan.
Varmaan 90% normaalista kiusaamisesta johtuvasta mielipahasta on ns. itse aiheutettua.
Loukkauksia kun ei voi antaa, ne otetaan.
Eri ihmiset loukkaantuivat eri asioista ja
jos otat jokaisen turhan nimittelyn/huomion verisenä loukkauksena, niin ansaitsetkin tuntea olosi surkeaksi.Ja juuri siksi "normaalia" kiusaamista on kenenkään muun mahdotonta kontrolloida, kuin sen kiusatun.
Sitten kun hommat menee oikeasti elokuva tyyliseksi kiusaamiseksi ja pitkittyy, on ulkopuolisten syytä puuttua asiaan.
Kertoisitko vielä minulle, miksi minun pitäisi sietää nimittelyä muilta ja miksi jonkun lapsen tai lapsen tasolle jääneen teinin typerät sanat ovat minun syyni eikä heidän. Miksi pitää ylipäänsä nimitellä ja miksi nimittelyn kohteeksi joutuminen ansaitsisi kokea olonsa huonoksi. Toivottavasti kohtaat ihmisen, joka ottaa kanssasi esiin kaikki virheesi. Jos uskot, ettei niitä ole, olet typerämpi kuin luulinkaan. Mielipaha ei ole itse aiheutettua vaan seurausta jonkun täysin turhanpäiväisistä ilkeistä sanoista, jotka olisi pitänyt jättää sanomatta.
Kouluun on pakko mennä. Miksi sinulla olisi oikeus olla minulle ilkeä, vaikka olen kiltti, enkä ole pahaa tehnyt vai haluaisitko kenties dominanssiin perustuvan koululuokan, jossa joku vielä sinuakin vahvempi saisi kiusata sinua.
Olet joko kiusaaja tai sellaisen vanhempi. Kuka tahansa normaali aikuinen tajuaa, että tuo on täyttä soopaa.
Koulu on paikka, mihin on pakko mennä.
Ei ole pakko olla kaikkien kaveri, mutta pitää antaa niidenkin olla rauhassa, joista ei pidä.
Pitää antaa niidenkin olla rauhassa, jotka ovat luokan mielestä muka heikkoja tai herkkiä. He eivät muutu siitä, että heitä kiusataan, eivätkä haluakaan muuttua. He eivät kärsi herkkyydestään mitenkään ja se, ettei kiusaaja kestä nähdä heikkoutta muissa tai itsessään ei ole heidän ongelmansa. Yleensä kiusatuissa on se yhteinen piirre, että heitä ei kiinnosta ihmissuhteet tai ryhmän mukana meneminen ja he haluavat tehdä omaa juttuaan. Joillekin on todella kova pala, että joku haluaa koulussa opiskella ja on oikeasti utelias kuuntelemaan tunnilla ja oppimaan uutta. Koska suomalaisessa peruskoulussa oikeasti kiinnostuneet oppilaat ovat vähemmistö, he jäävät yksin ja ovat usein myös introverttejä tästä syystä. Jotkut saattavat olla ujojakin.
Jokaisella on oikeus käydä koulunsa ilman nimittelyä ja haukkumista. Ihan oikeasti se ei ole minun ongelmani, jos joku ei kestä jotain heikkoutta, mitä hän harhaisena minussa näkee.
Kiusaajat voitaisiin laittaa ihan eri kouluun. Saisivat siellä kiusata toisiaan. Antaa niiden lasten käydä koulua, joita se koulu kiinnostaa. Aivan älytöntä, että kiltti ja koulussa lahjakas oppilas ei saa tehdä rauhassa sitä, mitä haluaa eniten tehdä eli oppia uutta, vaikka sitähän kouluun virallisesti tullaan tekemään. Jos joku menee kouluun pelaamaan valtapelejä niin niistä saa pysyä ulkona, jos haluaa keskittyä koulunkäyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritetään iskostaa lasten päähän, että kiusaamista on ja tulee aina olemaan, mutta kaikki ei ole kiusaamista ja jotkut ilkeät sanat voi sivuuttaa kokonaan. Yritetään kasvattaa kakruille paksumpaa nahkaa, kun isukki ja äityli ei uskalla ja pumpulissa keinuttelee Leevi-Ilonaa.
Itse ei pidä aloittaa mitään, vaan jos joku aloittaa sinua kohtaan, niin se on itse lopetettava. Kiusaaminen on väärin, mutta se ei lopu alistumalla.
Näinhän se on.
Kiusaamiselle ei pidä ikinä alistua ja se vaan pitää oppia sivuuttamaan.
Muuten tulee elämästä aika mielenkiintoinen ja ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä.Se turhanpäiväisen paskan sivuuttaminen turhana on jalo taito, josta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Terveisin koko peruskoulun ajan kiusattu
Miten oppia "sivuuttamaan" kiusaaminen? Olen itse entinen, myös koko peruskoulun ajan kiusattu. Ala-asteella esimerkiksi minua kutsuttiin ihan varta vasten kylään kiusattavaksi (kyllä, ihan kirjaimellisesti ilman omaa lisää). Tavaroitani varastettiin ja tuhottiin, postilaatikkoomme tuli pilkkakirjeitä, ja missä tahansa leikeissä minusta tehtiin täydellinen altavastaaja, joka usein ohjattiin leikkimään samaa leikkiä omaan yksinäisyyteensä. Yläasteella olin luonnollisesti se, jota ihan yleisesti pidettiin outona, jota oli ihan ymmärrettävää kiusata.
Tietenkin niihin tyypillisiin pilkkakirveisiin turtui. Mutta miten olla välittämättä siitä, että tiedät joka ikinen koulupäivä, että olet ihan täysin yksin? Koen kaiken lisäksi päässeeni helpolla, koska tunnen ihmisiä, joita kiusattiin kouluaikana erittäin väkivaltaisesti. Miten sellaisen voi vain sivuuttaa, että sinua riepotellaan pitkin seiniä, vaatteesi tuhotaan ja sinut hakataan porukalla?
Älkää käsittäkö väärin, olen tätä nykyä ihan onnellinen ja itseni vahvaksi kokeva aikuinen (jos kohta tähän erittäin pitkän tien kulkenut). Jos jotakin kuitenkin opin tästä kokemuksesta, ei kiusaaminen ole mikään ilmiö, jonka joku kymmenkesäinen lapsi osaa vain sivuuttaa ja nousta sen kaiken yläpuolelle. Systemaattinen kiusaaminen voi olla todella traumaattinen kokemus, olipa kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai vaikkapa parisuhdeväkivallasta. Se voi musertaa ihmisen, etenkin lapsen, joka tuskin on ehtinyt edes harjaannuttaa itsetuntoaan ja sosiaalisia taitojaan ryhmässä.
Minä, lainaamasi lainaama nro. 73, en tarkoittanut että systemaattisen rääkkäämisen voi sivuuttaa. Tarkoitin, että kiusoittelun ja nokittelun ja turhat riidat on hyvä oppia tunnistamaan ja sivuuttamaan ja jotkut pahat sanat on vain kestettävä, koska niitä tilanteita ei voi pakoilla. On kasvatettava paksu nahka turhia ilkeyksiä vastaan, mutta myös tiedettävä milloin tarvitsee apua.
Olen itse ollut sivustakatsojana, eli osaksi kiusaajana, tilanteessa, jossa luokkalaiseni poika makaa maassa ja muut sitovat hänet hyppynarulla, vetävät häneltä housut kinttuun ja heittävät mutaa päälle. Menin ihan lukkoon, enkä osannut tehdä mitään :( Surettaa vieläkin käytökseni. Onneksi poitsusta tuli komea, älykäs ja suosittu nuori mies, kun pääsi pois ala-asteelta.
Tämä keskustelu todistaa hienosti sen, että yllättävän usein kiusatut on niitä marttyyreja ja uhriutujia, jotka kaivamalla kaivavat maailmasta jotain, mistä mielensä pahoittaa ja sen jälkeen itkevät isoon ääneen, kun on niin kurjaa.
Jos nämä yrittäisivät sopeutua yhteiskuntaan eivätkä vaatisi erityiskohtelua, eivätkä ennen kaikkea opettaisi tuota samaa vielä lapsilleen, olisi kiusaamista selkeästi vähemmän.
On se ny kumma jos ei enää vittuillakkaan saa rauhassa. Tajuatteko te että se polkee mun ihmisoikeuksiani. Ei sekään kivalle tunnu että huohotetaan mun sanomisista. Rumia lorttokorvia olette kaikki.
Mistä muuten johtuu, että yleensä ne joiden mielestä ei "pikku sanomisista" kannata välittää - ainakaan heidän itsensä viljeleminä - eivät sitten kuitenkaan ihan kauheita kestä itse kuunnella. Olen huomannut tämän ilmiön usein ja olen sentään aika pitkälti jo elämää nähnyt. Johtuuko se siitä, että toiseen kohdistuvana asia on etäisempi ja näyttää siten mitättömämmältä ja itseen kohdistuvana se sitten saa jotenkin erilaiset mittasuhteet? Välillä vähän huvittaa kun tuollaista kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu todistaa hienosti sen, että yllättävän usein kiusatut on niitä marttyyreja ja uhriutujia, jotka kaivamalla kaivavat maailmasta jotain, mistä mielensä pahoittaa ja sen jälkeen itkevät isoon ääneen, kun on niin kurjaa.
Jos nämä yrittäisivät sopeutua yhteiskuntaan eivätkä vaatisi erityiskohtelua, eivätkä ennen kaikkea opettaisi tuota samaa vielä lapsilleen, olisi kiusaamista selkeästi vähemmän.
Miksi sinulle pitäisi olla erityiskohtelu saada suoltaa suustasi ihan mitä vaan ajattelematta mitä kannattaa sanoa ja mitä ei? Etkö kykene suodattamaan ennen puhumista vai oletko jollain muulla tapaa vajaavaltainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu todistaa hienosti sen, että yllättävän usein kiusatut on niitä marttyyreja ja uhriutujia, jotka kaivamalla kaivavat maailmasta jotain, mistä mielensä pahoittaa ja sen jälkeen itkevät isoon ääneen, kun on niin kurjaa.
Jos nämä yrittäisivät sopeutua yhteiskuntaan eivätkä vaatisi erityiskohtelua, eivätkä ennen kaikkea opettaisi tuota samaa vielä lapsilleen, olisi kiusaamista selkeästi vähemmän.Miksi sinulle pitäisi olla erityiskohtelu saada suoltaa suustasi ihan mitä vaan ajattelematta mitä kannattaa sanoa ja mitä ei? Etkö kykene suodattamaan ennen puhumista vai oletko jollain muulla tapaa vajaavaltainen?
Miksi ihmeessä pitäisikään olla?
Mutta jospa sinä kokeilisit ymmärtää mitä sanotaan etkä ylitulkitsisi omiasi.
Lapsilla on kehittymätön empatiakyky ja tunne-elämä, eivät he ajattele asioita loogisesti ja muita huomioiden. Siihen että koko luokka haukkuu ja asettuu vastaan voi johtua jo ihan siitä että on hassu nimi, silmälasit, ujo tai jotain muuta pientä, joka vuosien syrjinnän aikana aiheuttaa kohteelle sosiaalisten kykyjen surkastumista koska ikätoverit torjuvat. Soppa vain sakenee entisestään ja lopulta onkin teini-iän hylkiö josta kukaan ei pidä koska "se on niin outo".