Miksi nykyajan opettajien kanta koulukiusaamiseen on nykyään se, että " ei kaikesta kannata välittää, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"?
Itse kiusaamiseen ei puututa mitenkään. Sanotaan vaan, että kiusatun pitäisi kasvattaa kovempi kuori, eikä välittää kaikesta pilkasta ja ivailusta, mitä saa osakseen toisten oppilaiden taholta.
Sehän opettaa vaan sille kiusatulle lapselle, että hänen tunteillaan ei ole väliä eikä niitä oteta tosissaan. Ja kiusaaminen saa jatkua vaikka koko loppukouluajan opettajien siihen puuttumatta.
Ihme touhua, sanon minä. 😮
Kommentit (97)
Tätini oli isosta sisarusparvesta eikä koskaan unohtanut kokemaansa kiusaamista koulussa. Siihen aikaan se oli mm. sitä että varastettiin eväät. Moni kantoi kiusaamisen kokemuksia raskaana taakkana. Ei se siitä kiusaamisesta sen hyväksytympää tee tänä päivänä.
Hyvä tietty olisi erottaa pieni satunnainen nokittelu ja sitten taas jatkuva tietoinen loukkaaminen. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä sellaista tietoista loukkaamista ei edes katsota ollenkaan pahalla vaan se "kuuluu asiaan". Aika surullista mielestäni. Ja pistää miettimään mistä sellaiseen käyttäytymiseen on tullut malli. Vai itsestäänkö lapset sellaista keksivät?
Noinhan se on aina ollut.
Nykyäänkin jos puhun siitä että olin kiusattu, moni sanoo jotain tyyliin "niin mäkin, mutta ne lopetti kun en huomioinut asiaa". Yritin itsekin montaa lähestymistapaa, suurimman osan ajasta juuri sitä että jätin kiusaajat huomiotta, mutta ei se mitään auttanut, hakivat vaan sitä huomiota niin ettei sitä voinut enää sivuuttaa. Mitä useampia vuosia meni, sitä paskemmalta tuntui olla sylkykuppina joka päivä ja sitä vaikeampi oli vain koitta ignoorata kaikki uudestaan ja uudestaan, kun se ei edes auttanut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Vai pitäisikö lapsesta asti opettaa vuorovaikutusta, lähimmäisen kunnioitusta, etiikkaa, vastuullisuutta? Ei kai.
Totta kai. Mutta myös realisimia. Emme elä Utopiassa.
Onko utopiaa kuvitella, että huonon kohtelun juuriin on tehokkaampaa vaikuttaa kuin hedelmiin?
Se, että tehdään pohjatyötä ja yritetään tehdä maailmasta parempi paikka elää ei nyt vaan tarkoita sitä, että ongelmia ei enää olisi.
On typerää kasvattaa lapsi uskomaan maailmaan, joka on oikeudenmukainen ja kiva. Ei tää ole. Ois hirveen kiva, kun ois, mutta kun ei ole. Sitä voi omalta osaltaan tehdä parhaansa, mutta pitää myös osata pitää puolensa silloin, kun törmää siihen ikävään puoleen.Siis miinuspeukkuja sille, että kasvatetaan lapsi pärjäämään? Sinisilmäisesti oikeasti luullaan, että maailmassa ei enää ole ilkeitä, manipuloivia, kyynärpäitään käyttäviä ihmisiä?
Ei ihme, että kiusaamista esiintyy niin paljon, jos kaikki normaali kanssakäyminen, oman paikkansa löytäminen, koetaan kiusaamiseksi ja kaikkien vaan pitäisi pitää toisiaan kädestä ja laulaa Kumbayahia.
Mun lapsella on hyvä itsetunto vaikka on myös oikeudenmukainen ja kiltti. Hän tulee pärjäämään kyllä näiden keskellä hienosti.
Mitä jos sitten kuitenkin käy uskomuksestasi huolimatta niin, että jonain päivänä hän tulee särkyneenä kotiin? Olet ehkä elänyt kuplassasi tietämättä, että lapsi on näytellyt pärjäämistä. Äläkä nyt sano, että niin ei voi käydä, vaan suostu kuvittelemaan mitä sitten jos niin kävisikin. Voihan olla, että jonain päivänä se itsetunto ei vaan riitä. Tai se on saatu hiljalleen murennettua.
Katsoitteko eilen elokuvan Vuosaari?
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin... NYKYAJAN? Koulukiusaamista oli ennen paljon enemmän kuin nykyään, kun siitä puhutaan ja siihen puututaan. Voitko kuvitella, että joskus 50 vuotta sitten olisi käyty jotain keskusteluja? No, ei käyty. Piti oppia vaan pärjäämään.
Toiseksi nykylapset on herkempiä kuin koskaan ennen. Isot sisarusparvet opetti kestämään kiusaamista, epäoikeudenmukaisuutta jne. Itseasiassa sisarukset on mainioita opettajia elämään, ettei kaikki ole aina kivaa ja reilua vaan sisarukset osaa sanoa toiselle, että olet ruma tai whatever ja se samalla koulii turhaa herkkänahkaisuutta pois. Usein juuri ainoat lapset on hirveän herkkiä, kun eivät ole saaneet kotona sitä koulumista siihen, kuinka otetaan lelu pois kädestä tai haukutaan tyhmäksi, ja silti pitää vaan tulla toimeen.
Joo mulla ainakin oma sisarus käski mun kuolla ja sanoi ettei kukaan voi koskaan mua rakastaa. Väärässä oli, mutta tuloksena pirusti itsetunto-ongelmia ja ei mitään mieleenkiintoa pitää yhteyttä omaan sisarukseen. Sen sijaan kiusaajille kettuilin takaisin, ei niillä ollut mitään näkyvää valtaa muhun (vaikka yksinäni olisinkin asiaa harmitellut). Ei ne päässy sellaselle henkilökohtaselle tasolle ikinä.
Mun vanhemmat taas pyrki opettamaan siihen, että omista taidoista ja hyvistä puolista saa olla ylpeä. Kun kiusaajat sitten yritti kiusata hyvistä koulunumeroista tai taiteellisista taidoista, oli mun vastaus siihen jo lapsena: "ei mua haittaa osata asioita, harmi jos sä olet kateellinen".
Vanhempien pitäisikin kasvattaa lasten itsetuntoa (ei kuspäisyyden tasolle), mutta itse en todellakaan kannata mitään "kosta takaisin" keinoja. Hyvä kaveripiiri auttaa kiusaajiakin vastaan ja etenkin nokkeluus sekä sivaltava kieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Vai pitäisikö lapsesta asti opettaa vuorovaikutusta, lähimmäisen kunnioitusta, etiikkaa, vastuullisuutta? Ei kai.
Totta kai. Mutta myös realisimia. Emme elä Utopiassa.
Onko utopiaa kuvitella, että huonon kohtelun juuriin on tehokkaampaa vaikuttaa kuin hedelmiin?
Se, että tehdään pohjatyötä ja yritetään tehdä maailmasta parempi paikka elää ei nyt vaan tarkoita sitä, että ongelmia ei enää olisi.
On typerää kasvattaa lapsi uskomaan maailmaan, joka on oikeudenmukainen ja kiva. Ei tää ole. Ois hirveen kiva, kun ois, mutta kun ei ole. Sitä voi omalta osaltaan tehdä parhaansa, mutta pitää myös osata pitää puolensa silloin, kun törmää siihen ikävään puoleen.Siis miinuspeukkuja sille, että kasvatetaan lapsi pärjäämään? Sinisilmäisesti oikeasti luullaan, että maailmassa ei enää ole ilkeitä, manipuloivia, kyynärpäitään käyttäviä ihmisiä?
Ei ihme, että kiusaamista esiintyy niin paljon, jos kaikki normaali kanssakäyminen, oman paikkansa löytäminen, koetaan kiusaamiseksi ja kaikkien vaan pitäisi pitää toisiaan kädestä ja laulaa Kumbayahia.
Mun lapsella on hyvä itsetunto vaikka on myös oikeudenmukainen ja kiltti. Hän tulee pärjäämään kyllä näiden keskellä hienosti.
On hyvä opettaa lapsi pärjäämään, mutta ei se välttämättä riitä.
Olin itse joskus aika terävä ja teräväsanainen lapsi. Jouduin kiusatuksi ja yritin puuttua siihen heti alkuun, kun se ei vielä vaikuttanut muuten kuin hiukan ärsyttämällä. Se kuitenkin paheni ja pikkuhiljaa vain muutuin ujoksi ja sisäänpäinkääntyneeksi. Tunsin varmaan oloni petetyksi kun ketään aikuista ei kiinnostanut tarpeeksi auttaa vaan antoivat asian pahentua. Toisin sanoen, aikuiset voivat tehdä paljon kiusatun lapsen hyväksi tai auttaa murskaamaan heidän itsetuntonsa ja luottamuksensa. Jos vahva lapsi siis kaikesta huolimatta sanoo että häntä kiusataan, tee jotain äläkä vain luota että lapset itse hoitavat asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Vai pitäisikö lapsesta asti opettaa vuorovaikutusta, lähimmäisen kunnioitusta, etiikkaa, vastuullisuutta? Ei kai.
Totta kai. Mutta myös realisimia. Emme elä Utopiassa.
Onko utopiaa kuvitella, että huonon kohtelun juuriin on tehokkaampaa vaikuttaa kuin hedelmiin?
Se, että tehdään pohjatyötä ja yritetään tehdä maailmasta parempi paikka elää ei nyt vaan tarkoita sitä, että ongelmia ei enää olisi.
On typerää kasvattaa lapsi uskomaan maailmaan, joka on oikeudenmukainen ja kiva. Ei tää ole. Ois hirveen kiva, kun ois, mutta kun ei ole. Sitä voi omalta osaltaan tehdä parhaansa, mutta pitää myös osata pitää puolensa silloin, kun törmää siihen ikävään puoleen.Siis miinuspeukkuja sille, että kasvatetaan lapsi pärjäämään? Sinisilmäisesti oikeasti luullaan, että maailmassa ei enää ole ilkeitä, manipuloivia, kyynärpäitään käyttäviä ihmisiä?
Ei ihme, että kiusaamista esiintyy niin paljon, jos kaikki normaali kanssakäyminen, oman paikkansa löytäminen, koetaan kiusaamiseksi ja kaikkien vaan pitäisi pitää toisiaan kädestä ja laulaa Kumbayahia.
Mun lapsella on hyvä itsetunto vaikka on myös oikeudenmukainen ja kiltti. Hän tulee pärjäämään kyllä näiden keskellä hienosti.Mitä jos sitten kuitenkin käy uskomuksestasi huolimatta niin, että jonain päivänä hän tulee särkyneenä kotiin? Olet ehkä elänyt kuplassasi tietämättä, että lapsi on näytellyt pärjäämistä. Äläkä nyt sano, että niin ei voi käydä, vaan suostu kuvittelemaan mitä sitten jos niin kävisikin. Voihan olla, että jonain päivänä se itsetunto ei vaan riitä. Tai se on saatu hiljalleen murennettua.
Totta kai se on mahdollista, että menee silti rikki. Mutta paremmat eväär on pärjätä, kun edes yrittää antaa niitä mukaan eikä heitä nykytyylillä lasta vaan suoraan susille, koska susia ei muka enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Vai pitäisikö lapsesta asti opettaa vuorovaikutusta, lähimmäisen kunnioitusta, etiikkaa, vastuullisuutta? Ei kai.
Totta kai. Mutta myös realisimia. Emme elä Utopiassa.
Onko utopiaa kuvitella, että huonon kohtelun juuriin on tehokkaampaa vaikuttaa kuin hedelmiin?
Se, että tehdään pohjatyötä ja yritetään tehdä maailmasta parempi paikka elää ei nyt vaan tarkoita sitä, että ongelmia ei enää olisi.
On typerää kasvattaa lapsi uskomaan maailmaan, joka on oikeudenmukainen ja kiva. Ei tää ole. Ois hirveen kiva, kun ois, mutta kun ei ole. Sitä voi omalta osaltaan tehdä parhaansa, mutta pitää myös osata pitää puolensa silloin, kun törmää siihen ikävään puoleen.Siis miinuspeukkuja sille, että kasvatetaan lapsi pärjäämään? Sinisilmäisesti oikeasti luullaan, että maailmassa ei enää ole ilkeitä, manipuloivia, kyynärpäitään käyttäviä ihmisiä?
Ei ihme, että kiusaamista esiintyy niin paljon, jos kaikki normaali kanssakäyminen, oman paikkansa löytäminen, koetaan kiusaamiseksi ja kaikkien vaan pitäisi pitää toisiaan kädestä ja laulaa Kumbayahia.
Mun lapsella on hyvä itsetunto vaikka on myös oikeudenmukainen ja kiltti. Hän tulee pärjäämään kyllä näiden keskellä hienosti.On hyvä opettaa lapsi pärjäämään, mutta ei se välttämättä riitä.
Olin itse joskus aika terävä ja teräväsanainen lapsi. Jouduin kiusatuksi ja yritin puuttua siihen heti alkuun, kun se ei vielä vaikuttanut muuten kuin hiukan ärsyttämällä. Se kuitenkin paheni ja pikkuhiljaa vain muutuin ujoksi ja sisäänpäinkääntyneeksi. Tunsin varmaan oloni petetyksi kun ketään aikuista ei kiinnostanut tarpeeksi auttaa vaan antoivat asian pahentua. Toisin sanoen, aikuiset voivat tehdä paljon kiusatun lapsen hyväksi tai auttaa murskaamaan heidän itsetuntonsa ja luottamuksensa. Jos vahva lapsi siis kaikesta huolimatta sanoo että häntä kiusataan, tee jotain äläkä vain luota että lapset itse hoitavat asiansa.
Tämän allekirjoitan täysin. Enkä tarkoittanutkaan (tietenkään), että lapsen pitäisi pärjätä yksin, mutta se kuitenkin helpottaa usein sitä pärjäämistä, kun tukee sitä. Ja se kantaa myös aikuisena, ei tule potkituksi työelämässä, ei tarvitse itkeä "naisen euroa", kun on uskallusta taistella oikeuksistaan, koska TIETÄÄ olevansa samanarvoinen muiden kanssa.
Yritetään iskostaa lasten päähän, että kiusaamista on ja tulee aina olemaan, mutta kaikki ei ole kiusaamista ja jotkut ilkeät sanat voi sivuuttaa kokonaan. Yritetään kasvattaa kakruille paksumpaa nahkaa, kun isukki ja äityli ei uskalla ja pumpulissa keinuttelee Leevi-Ilonaa.
Itse ei pidä aloittaa mitään, vaan jos joku aloittaa sinua kohtaan, niin se on itse lopetettava. Kiusaaminen on väärin, mutta se ei lopu alistumalla.
Koulut joutunevat jatkossa ilmoittamaan ainakin väkivaltatilanteet poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Yritetään iskostaa lasten päähän, että kiusaamista on ja tulee aina olemaan, mutta kaikki ei ole kiusaamista ja jotkut ilkeät sanat voi sivuuttaa kokonaan. Yritetään kasvattaa kakruille paksumpaa nahkaa, kun isukki ja äityli ei uskalla ja pumpulissa keinuttelee Leevi-Ilonaa.
Itse ei pidä aloittaa mitään, vaan jos joku aloittaa sinua kohtaan, niin se on itse lopetettava. Kiusaaminen on väärin, mutta se ei lopu alistumalla.
Näinhän se on.
Kiusaamiselle ei pidä ikinä alistua ja se vaan pitää oppia sivuuttamaan.
Muuten tulee elämästä aika mielenkiintoinen ja ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä.
Se turhanpäiväisen paskan sivuuttaminen turhana on jalo taito, josta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Terveisin koko peruskoulun ajan kiusattu
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni tämä on perinteinen vanha ohje.
Nykyään sen sijaan monissa kouluissa pyritään puuttumaan kiusaamiseen.
Äitini ohje aikanaan oli juuri tuo, että eivät kiusaa, jos et välitä siitä ja nouse tilanteen yläpuolelle.
Samaahan voisi sanoa perheväkivallan uhreille. Älä valita vaan ole kuin ei mitään. Kyllä se sitten kyllästyy sinua hakkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.
Heti kun tuo sama levitetään kaikkiin muihinkin rikoksiin. Poliisi puuttuu vasta 100 kerran jälkeen asiaan.
Minä vain mietin, miten voi kasvattaa lapsensa "pärjäämään". Kasvatuksella voi vahvistaa lapsen kehittyvää itsetuntoa, mutta hyväkään itsetunto ei välttämättä riitä, jos joutuu isomman ryhmän alistamaksi. Itse asiassa hyväkin itsetunto tulee ennen pitkää murenemaan alituisen kiusaamisen tuloksena. Tämän voi varmasti myöntää esimerkiksi moni työpaikkakiusattu tai vaikkapa parisuhdeväkivallan alla elävä, joka kokee ennen olleensa iloinen, puhelias ja sosiaalinen "oma itsensä".
Lisäksi tämä näkökulma "pärjäämisestä pahassa maailmassa" antaa mielestäni kiusaamisesta sellaisen kuvan, niin kuin se olisi tarpeeksi vahvoille lapsille jokin "karaiseva kokemus" kohti vahvaa aikuisuutta. Sitä se ei ole, vaan kiusaaminen on valitettavan usein tie monimaisiin mielenterveysongelmiin.
Mitä ikinä tämä pärjäämään kasvattaminen onkin, minusta on tärkeämpää työskennellä yhteistyössä niin vanhempien kuin koulun välillä, että kiusaava käytös saadaan katkaistua jo heti ensimetreiltä ennen, kuin kiusaaminen on yltynyt suoranaiseksi henkiseksi ja fyysiseksi väkivallaksi. Kukaan vanhempi ei pysty kasvattamaan lapselleen kaikenkestävää panssarisydäntä, eikä kukaan opettaja yksin pysty ratkaisemaan liian pitkälle edennyttä kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Heti kun tuo sama levitetään kaikkiin muihinkin rikoksiin. Poliisi puuttuu vasta 100 kerran jälkeen asiaan.
Varmaan 90% normaalista kiusaamisesta johtuvasta mielipahasta on ns. itse aiheutettua.
Loukkauksia kun ei voi antaa, ne otetaan.
Eri ihmiset loukkaantuivat eri asioista ja
jos otat jokaisen turhan nimittelyn/huomion verisenä loukkauksena, niin ansaitsetkin tuntea olosi surkeaksi.
Ja juuri siksi "normaalia" kiusaamista on kenenkään muun mahdotonta kontrolloida, kuin sen kiusatun.
Sitten kun hommat menee oikeasti elokuva tyyliseksi kiusaamiseksi ja pitkittyy, on ulkopuolisten syytä puuttua asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritetään iskostaa lasten päähän, että kiusaamista on ja tulee aina olemaan, mutta kaikki ei ole kiusaamista ja jotkut ilkeät sanat voi sivuuttaa kokonaan. Yritetään kasvattaa kakruille paksumpaa nahkaa, kun isukki ja äityli ei uskalla ja pumpulissa keinuttelee Leevi-Ilonaa.
Itse ei pidä aloittaa mitään, vaan jos joku aloittaa sinua kohtaan, niin se on itse lopetettava. Kiusaaminen on väärin, mutta se ei lopu alistumalla.
Näinhän se on.
Kiusaamiselle ei pidä ikinä alistua ja se vaan pitää oppia sivuuttamaan.
Muuten tulee elämästä aika mielenkiintoinen ja ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä.Se turhanpäiväisen paskan sivuuttaminen turhana on jalo taito, josta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Terveisin koko peruskoulun ajan kiusattu
Miten oppia "sivuuttamaan" kiusaaminen? Olen itse entinen, myös koko peruskoulun ajan kiusattu. Ala-asteella esimerkiksi minua kutsuttiin ihan varta vasten kylään kiusattavaksi (kyllä, ihan kirjaimellisesti ilman omaa lisää). Tavaroitani varastettiin ja tuhottiin, postilaatikkoomme tuli pilkkakirjeitä, ja missä tahansa leikeissä minusta tehtiin täydellinen altavastaaja, joka usein ohjattiin leikkimään samaa leikkiä omaan yksinäisyyteensä. Yläasteella olin luonnollisesti se, jota ihan yleisesti pidettiin outona, jota oli ihan ymmärrettävää kiusata.
Tietenkin niihin tyypillisiin pilkkakirveisiin turtui. Mutta miten olla välittämättä siitä, että tiedät joka ikinen koulupäivä, että olet ihan täysin yksin? Koen kaiken lisäksi päässeeni helpolla, koska tunnen ihmisiä, joita kiusattiin kouluaikana erittäin väkivaltaisesti. Miten sellaisen voi vain sivuuttaa, että sinua riepotellaan pitkin seiniä, vaatteesi tuhotaan ja sinut hakataan porukalla?
Älkää käsittäkö väärin, olen tätä nykyä ihan onnellinen ja itseni vahvaksi kokeva aikuinen (jos kohta tähän erittäin pitkän tien kulkenut). Jos jotakin kuitenkin opin tästä kokemuksesta, ei kiusaaminen ole mikään ilmiö, jonka joku kymmenkesäinen lapsi osaa vain sivuuttaa ja nousta sen kaiken yläpuolelle. Systemaattinen kiusaaminen voi olla todella traumaattinen kokemus, olipa kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai vaikkapa parisuhdeväkivallasta. Se voi musertaa ihmisen, etenkin lapsen, joka tuskin on ehtinyt edes harjaannuttaa itsetuntoaan ja sosiaalisia taitojaan ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa pitää opettaa lapsia tulevaa elämää varten. Nykymaailmassa yksilö kohtaa kiusaamista työpaikalla, netissä, pari- ja kaverisuhteissa. Aina ei voi olla kiltti täti selvittämässä vaikeita tilanteita. Siksi yksi neuvo on opettaa kiusattua selviytymään itsekseen.
Tietenkin pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen pitää ulkopuolisten puuttua. Usein kouluissa puututaan heti asiaan kun huomataan mutta yksi osa reagointia voi olla kiusatun omien selviytymiskeinojen tukeminen, kun samalla kiusaajiin kohdistetaan omia toimenpiteitä.Heti kun tuo sama levitetään kaikkiin muihinkin rikoksiin. Poliisi puuttuu vasta 100 kerran jälkeen asiaan.
Varmaan 90% normaalista kiusaamisesta johtuvasta mielipahasta on ns. itse aiheutettua.
Loukkauksia kun ei voi antaa, ne otetaan.
Eri ihmiset loukkaantuivat eri asioista ja
jos otat jokaisen turhan nimittelyn/huomion verisenä loukkauksena, niin ansaitsetkin tuntea olosi surkeaksi.Ja juuri siksi "normaalia" kiusaamista on kenenkään muun mahdotonta kontrolloida, kuin sen kiusatun.
Sitten kun hommat menee oikeasti elokuva tyyliseksi kiusaamiseksi ja pitkittyy, on ulkopuolisten syytä puuttua asiaan.
Valitettavasti puuttuminen tuossa vaiheessa on jo myöhäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritetään iskostaa lasten päähän, että kiusaamista on ja tulee aina olemaan, mutta kaikki ei ole kiusaamista ja jotkut ilkeät sanat voi sivuuttaa kokonaan. Yritetään kasvattaa kakruille paksumpaa nahkaa, kun isukki ja äityli ei uskalla ja pumpulissa keinuttelee Leevi-Ilonaa.
Itse ei pidä aloittaa mitään, vaan jos joku aloittaa sinua kohtaan, niin se on itse lopetettava. Kiusaaminen on väärin, mutta se ei lopu alistumalla.
Näinhän se on.
Kiusaamiselle ei pidä ikinä alistua ja se vaan pitää oppia sivuuttamaan.
Muuten tulee elämästä aika mielenkiintoinen ja ei kestetä yhtään vastoinkäymisiä.Se turhanpäiväisen paskan sivuuttaminen turhana on jalo taito, josta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Terveisin koko peruskoulun ajan kiusattu
Miten oppia "sivuuttamaan" kiusaaminen? Olen itse entinen, myös koko peruskoulun ajan kiusattu. Ala-asteella esimerkiksi minua kutsuttiin ihan varta vasten kylään kiusattavaksi (kyllä, ihan kirjaimellisesti ilman omaa lisää). Tavaroitani varastettiin ja tuhottiin, postilaatikkoomme tuli pilkkakirjeitä, ja missä tahansa leikeissä minusta tehtiin täydellinen altavastaaja, joka usein ohjattiin leikkimään samaa leikkiä omaan yksinäisyyteensä. Yläasteella olin luonnollisesti se, jota ihan yleisesti pidettiin outona, jota oli ihan ymmärrettävää kiusata.
Tietenkin niihin tyypillisiin pilkkakirveisiin turtui. Mutta miten olla välittämättä siitä, että tiedät joka ikinen koulupäivä, että olet ihan täysin yksin? Koen kaiken lisäksi päässeeni helpolla, koska tunnen ihmisiä, joita kiusattiin kouluaikana erittäin väkivaltaisesti. Miten sellaisen voi vain sivuuttaa, että sinua riepotellaan pitkin seiniä, vaatteesi tuhotaan ja sinut hakataan porukalla?
Älkää käsittäkö väärin, olen tätä nykyä ihan onnellinen ja itseni vahvaksi kokeva aikuinen (jos kohta tähän erittäin pitkän tien kulkenut). Jos jotakin kuitenkin opin tästä kokemuksesta, ei kiusaaminen ole mikään ilmiö, jonka joku kymmenkesäinen lapsi osaa vain sivuuttaa ja nousta sen kaiken yläpuolelle. Systemaattinen kiusaaminen voi olla todella traumaattinen kokemus, olipa kyse koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta tai vaikkapa parisuhdeväkivallasta. Se voi musertaa ihmisen, etenkin lapsen, joka tuskin on ehtinyt edes harjaannuttaa itsetuntoaan ja sosiaalisia taitojaan ryhmässä.
Jaa-a nyt kysyt kysymyksen, johon vain sinä itse osaat vastata. Tiedän.. ei kovin avuliasta.
Itselläni toimi kuitenkin ihan ajattelu ja nimenomaan niiden kiusaamisen syiden pohtiminen.
"Mikä teki minusta sen kohteen"
Ja kun silloin 12-15 kesäsenä pojan kloppina lähdin pohtimaan asiaa, niin nuo kiusaamisen syyt olivat niinkin typeriä kuten: pieni koko, älykkyys, hiljaisuus ja ystävällisyys.
Ja nyt vähän yli 10v takaperin voin jo oikeastaan nauraa koko asialle.
Ja mikäli nykypäivänä joku tulisi haukkumaan minua käyttäen kyseisten ominaisuuksieni negatiivisia synonyymeja, niin olisin vain otettu.
Siis miinuspeukkuja sille, että kasvatetaan lapsi pärjäämään? Sinisilmäisesti oikeasti luullaan, että maailmassa ei enää ole ilkeitä, manipuloivia, kyynärpäitään käyttäviä ihmisiä?
Ei ihme, että kiusaamista esiintyy niin paljon, jos kaikki normaali kanssakäyminen, oman paikkansa löytäminen, koetaan kiusaamiseksi ja kaikkien vaan pitäisi pitää toisiaan kädestä ja laulaa Kumbayahia.
Mun lapsella on hyvä itsetunto vaikka on myös oikeudenmukainen ja kiltti. Hän tulee pärjäämään kyllä näiden keskellä hienosti.