Hei kaikki fuksit, voitteko kertoa REHELLISESTI mitkä fiilikset nyt on koulun alkamisesta?
Kaipaan vertaistukea. Siis homman nimi on se, että olen parikymppinen jätkä ja aloittanut tällä viikolla opiskelut vieraassa kaupungissa ja olen aika hämilläni. Olin kuullut juttua, että fuksivuosi on oikeesti elämän parasta aikaa jne ja en todellakaan voi sanoa, että olisin tähän asti viihtynyt. Koko ajan on ollut jotain järjestettyä ohjelmaa ja pakollista kissanristiäistä, eikä loppua näy.
Olen yrittänyt olla aktiivisesti mukana kaikissa tapahtumissa ja bileissä ja luoda uusia kontakteja. Kaikki vain tuntuu kovin pinnalliselta ja vaikka se ei ulospäin ole ehkä näkynyt, niin oikeasti olen tuntenut oloni tosi epämukavaksi ja haluaisin vain ajoittain vetäytyä kokonaan omiin oloihini. Kaipaan vanhoja kavereitani ja haluaisin vain päästä takaisin kotiin.
Ja tiedän kyllä, että aikaa on kulunut vasta vähän ja kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu. Mutta kiinnostaisi tietää, että onko jengillä ihan oikeasti ollut niin hauskaa kuin mitä kaikki väittävät? Itse täytyy myöntää, että kyseinen viikko oli hypetykseen nähden aika pettymys ja olen tällä hetkellä aivan poikki.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan vertaistukea. Siis homman nimi on se, että olen parikymppinen jätkä ja aloittanut tällä viikolla opiskelut vieraassa kaupungissa ja olen aika hämilläni. Olin kuullut juttua, että fuksivuosi on oikeesti elämän parasta aikaa jne ja en todellakaan voi sanoa, että olisin tähän asti viihtynyt. Koko ajan on ollut jotain järjestettyä ohjelmaa ja pakollista kissanristiäistä, eikä loppua näy.
Olen yrittänyt olla aktiivisesti mukana kaikissa tapahtumissa ja bileissä ja luoda uusia kontakteja. Kaikki vain tuntuu kovin pinnalliselta ja vaikka se ei ulospäin ole ehkä näkynyt, niin oikeasti olen tuntenut oloni tosi epämukavaksi ja haluaisin vain ajoittain vetäytyä kokonaan omiin oloihini. Kaipaan vanhoja kavereitani ja haluaisin vain päästä takaisin kotiin.
Ja tiedän kyllä, että aikaa on kulunut vasta vähän ja kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu. Mutta kiinnostaisi tietää, että onko jengillä ihan oikeasti ollut niin hauskaa kuin mitä kaikki väittävät? Itse täytyy myöntää, että kyseinen viikko oli hypetykseen nähden aika pettymys ja olen tällä hetkellä aivan poikki.
Ensinnäkin, miksi esiinnyt miespuolisena henkilönä? Mitä tulee noihin ongelmiisi, niin olet ilmeisesti muuttanut ensimmäistä kertaa pois lapsuudenkodistasi, niin se ottaa aikansa, että tottuu asioihin. Menee kyllä ajan kanssa ohi.
Minuakin ahdisti ensimmäisenä opiskeluvuotenani omat väkinäisen pakolliset fuksiohjelmat. Sitten vain päätin jättää ne väliin. Helpotti huomattavasti.
Tutustumaan ehtii aivan hyvin (ja paremmin) myöhemminkin, kuten kursseilla ja opiskelijoiden harrastustoiminnassa, josta itse jo lähtökohtaisesti pitää ja nauttii.
Älä huoli, ihan normaalia. :) Harvalla alku on superupeaa, on vaan otettava se asenne, että saa uusia kavereita, joiden kanssa voi sitten jatkossa olla aidosti hauskaa ja rentoa. Eiköhän siellä aika moni muukin tunne aivan tismalleen samoja asioita, mutta pitää hymyä ja kulissia päällä kun ei uskalla myöntää asiaa. Jouluna voit jo huokaista helpotuksesta.
Mun mielestä vain lapselliset ihmiset ei rohkene edes yrittää tutustua uusiin ihmisiin ja itkee heti vanhojen tuttujen piirien perään. Kyllä aikuisen ihmisen pitää sen verran uskaltaa, että ei heti pode koti-ikävää kun joutuu vähän mukavuusalueen ulkopuolelle... Ei oo pakko ryypätä ja rellestää tai olla superaktiivi. Mutta jos haluaa vaan nyhvätä aina ja ikuisesti siellä samassa kotikaupungissa samojen ihmisten kanssa, niin sellanen on mun mielestä aika rajoittunutta.
Ite oon opiskellu sekä AMK:ssa että yliopistossa eri kaupungissa kuin kotikaupunki. Molemmista kouluista saanu pari hyvää ystävää ja sit paljon sellasia naamatuttuja, joita on kiva moikata ja ehkä kysyä peruskuulumiset jos näkyy jossain. Kaikki ihmiset on erilaisia ja mitä enemmän tutustuu erilaisiin tyyppeihin, sitä enemmän oma maailmankatsomuskin siinä laajenee.
Ois jotenkin ankeeta, kun ois vaan ne samat kamut omalta kotikylältä ympärillä. Jotenkin suppeaa. Kyllä mullakin ne vanhat kamut on edelleen tärkeimpiä koska ollaan jaettu niin paljon vuosien varrella, mutta päästän elämääni myös uusia ihmisiä ja se on ollu tosi antoisaa. Nää uudet ihmiset on ollu samanhenkisiä myöskin ja nyt mulla on niiden parin vanhan ystävän lisäks pari uutta tosi hyvää ystävää, mikä on ainoastaan hyvä asia.
Mielestäni siellä fuksitapahtumissa kannattaa käydä jos haluaa uusia ihmissuhteita, koska sieltä VOI löytää tosi kivoja kavereita ja myöhemmin nää uudet tuttavuudet voi muuttua läheisiks ystäviks. Sitä kautta ainakin ite oon löytäny pari tosi läheistä ystävääni, joidan kanssa oon näin valmistumisen jälkeenkin tekemisissä päivittäin.
Sit jos ei ketään sellasia samanhenkisiä tyyppejä heti löydy, niin se on sitten harmi eikä sille välttämättä voi itse mitään. Tuuristahan se on kiinni myös. Mutta kannattaa ainakin yrittää, jos haluaa uusia ystäviä. Tai jos haluaa edes uusia opiskelukavereita, keiden kanssa voi käydä syömässä ja vaikka jutella koulutehtävistä. Kyllä minusta oli ainakin kiva, että sai joistakin ihmisistä seuraa yliopiston ruokalassa, vaikken sitten vapaa-ajalla näiden ihmisten kanssa ollutkaan missään tekemisissä.
Sitten taas jos ei kiinnosta yhtään uudet ihmiset eikä minkäänlainen sosiaalistuminen, niin ei kai sinne tapahtumiinkaan oo pakko mennä.
Ei joka paikkaan kannata mennä, jos ei itseä yhtään huvita! Turha sinne on mennä ahdistumaan. Menee vain itseään kiinnostaviin tapahtumiin ja hakeutuu vaikka johonkin kerhoihin tai liikuntaharrastuksiin, missä sitten voi tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Tähän ainakin Tampereen teknillinen yliopisto antoi minusta hyvät edellytykset, oli paljon liikuntakursseja, teatteria, kuorolaulua ja kaikki eri harrastekerhot (siis vaikka jotkut autonrakennus- tai ratsastuskerhot), joista valita.
Itse tutustuin ihmisiin myös ihan vain menemällä hengailemaan omalle kiltahuoneelle, missä tapasi muita saman alan opiskelijoita eri vuosikursseilta. Oma kilta järjesti meillä muutenkin keilaamista, paintballia yms. yhteistä tekemistä.
Kyllä homma helpottaa, älä huoli :) Kunhan "pöly laskeutuu" niin hämmennys, uuden paikan/ihmisten tuottama stressi ja koti-ikävä alkavat hävitä.
t. viidennen vuoden opiskelija joka vakavasti harkitsi ekana vuonna kesken jättämistä, nyt todella onnellinen ettei tehnyt sitä
No en ole fuksi enää mutta vastaan silti kun kokemusta on. Muutin Itä-Suomesta Tampereelle opiskelemaan, kauas kotoa. Ketään en tuntenut uudelta paikkakunnalta, solukämppään muutin tuntemattoman tytön kanssa. Kämppis oli tosi ujo eikä halunnut tutustua, eli mulla ei oikein ollut mitään sosiaalista kontaktia silloin siellä.
Ekalla viikolla koulussa stressasin kaikista kouluun liittyvistä käytännön asioista (kurssi-ilmot, miten löydän oikeat luentosalit yms.) ja samalla jännitin, että saanko yhtään kavereita. Olen hieman introvertti, joten jatkuva tapahtumissa käyminen vei kamalasti energiaa, mutta en halua olla aina yksin. Menin kaikkiin kissaristiäisiin kuitenkin, koska halusin tosiaan niitä uusia tuttavuuksia, enkä nähnyt siihen muutakaan tapaa kuin kulkea porukan mukana.
En ryypännyt paljoa, vähän tissuttelin ja kuljin oman fuksiryhmän mukana. Juhlissa en kauheasti yleensä edes sosialisoinut, muta sai niistä bileistä sittemmin jotain jutunjuurta uusien ihmisten kanssa. Suurin etu oli se, että tuli vietettyä paljon aikaa samojen ihmisten kanssa, joten muodostui edes jonkintasoinen sosiaalinen piiri. Vaikkei heti mitään ylimpiä ystäviä oltukaan kenenkään kanssa, niin kuitenkin oli nopeasti ympärillä ihmisiä, joiden nimet ja kasvot tiesi. Oli edes muutamia ihmisiä, joiden kanssa käydä syömässä ja jutella kouluasioista.
En siis varsinaisesti nauttinut olostani niissä bileissä, kun en kauheasti osaa puhua tuntemattomille eikä kova ryyppääminenkään kiinnostanut. Mutta tapahtumissa ravaaminen kantoi hedelmää, ja todella sain muutaman hyvän ystävän sekä liudan hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa sitten pystyi juttelemaan niitä näitä joskus yliopiston käytävällä tai ruokalassa. Ei tarvinnut jäädä yksin uudessa koulussa ja kaupungissa, mikä olisi ollut ihan hirveää. Olen introvertti luonteeltani, mutta kaipaan silti sosiaalista kanssakäymistä ja ystäviä.
Itselläni ei koskaan ollut koti-ikävää. Olin kyllästynyt kotikaupunkiini ja olin odottanut kotoa pois muuttamista jo monta vuotta. Uusi kaupunki kuitenki jännitti, koska mitään ei ollut siellä valmiina. Omat kaverit kotikaupungista muuttivat lähinnä Helsinkiin tai Kuopioon, eli senkään takia ei olisi ollut mitään syytä haluta takaisin kotiin. Onneksi ne omat sosiaaliset piirit Tampereella muodostuivat sitten ajan myötä, kun jaksoi vähän nähdä vaivaa. Ja vanhoja kavereita kävin joskus moikkaamassa junalla sitten siellä Helsingissä ja muualla.
Vaikeampaa tämä sosiaalisen piirin rakentaminen nyt on, kun olen töiden perässä muuttanut taas muualle, eikä ole niitä opiskelujuttuja, joiden kautta löytää uusia kavereita... Välillä toivoisi melkein, että olisi jotain kiusallisia tutustumisbileitä, että tutustuisi edes jotain kautta ihmisiin.