Mikä minua vaivaa: odotan aina miestä malttamattomana kotiin, sitten alan keljuilla kuitenkin
Olen tällä hetkellä osapäivätöissä ja tulen kotiin jo klo 14. Mies tuossa 18 maissa. Odotan aina innolla miestä tulevaksi ja sitten kun hän tulee, alan kuitenkin pian nipottaa mitä ihmeellisimmistä asioista, vaikkapa hänen puhetyylistään, kuten eilen tapahtui.
Enkä siis odota häntä päästäkseni kettuilemaan vaan siksi, että meillä on kivaa yhdessä.
Olen huomannut tapani jo kauan sitten mutta nyt olen alkanut vasta miettiä, onko minulla joku jakomielitauti. Rakastan miestäni paljon ja hänkin minua. Ainakin vielä toistaiseksi.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Siis saatinko tässä ketjussa sekin käännettyä miesten syysksi että nainen on hullu nipottaja.
Ei jumalauta.
Tottakai. Miesvihapalstalla on miesvihapalstan jutut. Ei se Heli Vaaranenkaan ihan turhan takia haastatteluissaan vauva.fi-naisia erikseen ottanut esille.
itse olen levoton, tuskissani ja pahalla päällä kun muija lähtee tai on jo jossain viihteellä.
sitten kun ollaan molemmat kotona, tapitan töllöä, imuroin, tiskaan, pyykkään, tai av palstalla notkumassa
et ole siis ainut sekopää
Itse kaipaan lastani kun se on koulussa, mutta kun olemme molemmat kotona, ei me mitään kovin ihmeellistä tehdä yhdessä ennenkuin illalla :/
Vierailija kirjoitti:
itse olen levoton, tuskissani ja pahalla päällä kun muija lähtee tai on jo jossain viihteellä.
sitten kun ollaan molemmat kotona, tapitan töllöä, imuroin, tiskaan, pyykkään, tai av palstalla notkumassa
et ole siis ainut sekopää
Älä valehtele noista kotitöistä. Pahalla tuulella olet kyllä aina.
Seksinpuute kiukututtaa. Sulla on varmaan ainakin yks toimiva käsi, jolla voit helpottaa noita oireita. Kokeilepa vaikka viiden viikon kuurina ja katso, muuttuuko.
Kummallista, miten vaikeaa täällä on saada aikaan asiallista keskustelua.
Itse olin ihan samanlainen kun lapset oli pieniä ja odotin miestä kotiin. Kai ne odotukset oli niin kovat. Enää tuota ei meillä tapahdu, kun en välitä ukosta enää juuri millään tasolla.
Ex-akka oli samanlainen. Päivät rouva makasi kotona, tai kiersi kavereidensa luona kahvilla. Mä tein pitkää päivää yrittäjänä ja yritin tienata rahat talouden ylläpitoon ja talovelan maksuun. Kun pääsin kotiin, akka aloitti heti sen v'ttuilun ja parhainpina päivinä oli oikein listattuna tekemättömät kotityöt, mitkä mun piti tehdä kotiin päästyäni. Kysyinkin monesti, että miksi se on niin ilkeä mulle. "On niin ikävä sua." Joo, jollain mielenvikaisella tavalla sekin piti sitten mulle näyttää. On ex ja ihan syystä.
Mielenkiintoista. Ehkä tosiaan se kohtaaminen lopulta sitten on liian latautunut. Meillä ei kyllä ole tuollaista, kumpikaan ei varmasti sietäisi moista.
Mutta äitini kanssa on hieman samanlaista! :D Traumoja on puolin ja toisin niiltä ajoilta kauan sitten, kun pakko oli yhdessä asua. Jos olemme tekemisissä liian usein tai liian pitkään (esim. hän yöpyisi luonani ollessaan kaupungissa), kohteliaisuus karisee ja alamme villi-ihmisiksi. Sitten taas täytyy ottaa taukoa.
Jospa lähtisit aina vaikka lenkille tai jotain niihin aikoihin kun mies tulee kotiin? Hän olisikin kotona ennen sinua, ehtisi asettua ja itse olisit pinkonut pahimmat höyryt pihalle.
Et rakasta, olet vain läheisriippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Et rakasta, olet vain läheisriippuvainen.
Tuokin on kieltämättä tullut mieleen.
Mutta mies on maailman kultaisin, tekevä, fiksu, komea, varakas... Miten voisin olla rakastamatta?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et rakasta, olet vain läheisriippuvainen.
Tuokin on kieltämättä tullut mieleen.
Mutta mies on maailman kultaisin, tekevä, fiksu, komea, varakas... Miten voisin olla rakastamatta?
Ap
Kuvittelet vaan rakastavasi, kun mies on kunnollinen. Kuitenkin halveksit häntä.
Aika asiattomia ja kypsymättömiä kommentteja ihmisiltä. Meillä monilla on ihmissuhteita vahingoittavia käyttäytymismalleja, joista pitäisi pyrkiä eroon. Esim. Oma isäni menee tunteellisista tilanteista lukkoon, vetäytyy ja alkaa piikittelemään ihmisille.
Tsemppiä ap, minä olen joskus ollut samanlainen. Stressaantuneena pitkän työpäivän jälkeen odotin miestä epätoivoisesti kotiin, koska hänen kanssaan on aina niin hyvä olla. Oikeasti siis lojuin odotuksessa ja omassa pahassa olossa tunnin tai kaksi, ja se kaikki purkautui ulos, kun mies tuli kotiin. Ehkä latasin siihen hetkeen liikaa odotuksia, ja kuvittelin toisen pelastavan minut. Se on tietysti järjetön ajatus. Ehkä olin oppinut ajatusmallin siitä, kun miehen kanssa on aina hyvä olla. Yhdessäolo = ei pahaa mieltä, eikö? No ei tosiaan mene niin...
Onneksi tajusin tämän itse, ja ymmärsin, että kukaan ulkopuolinen ei voi antaa minulle sitä sisäistä rauhaa, jota tarvitsen. Yritän nykyisin rauhoittaa ja rentouttaa itse itseäni, enkä odota miestä kotiin. En katso kelloa, ja yritän antaa hänen kotiintulonsa yllättää minut. En odota hänen korjaavan ongelmiani, ja annamme nykyisin molemmat toisillemme kotiintulohalin jälkeen hetken omaa aikaa ennen päivän läpikäymistä.
Tärkeintä on tiedostaa se oma toimintatyyli. Lataat miehen kotiinpaluuseen liikaa odotuksia, eivätkä ne täyty. Sitten kiukuttaa. Tunnista ja hyväksy tämä, ja näe siinä positiivinen. Ainakin rakastat miestäsi. Yritä päästä eroon toimintatavasta, ja pyydä AINA jälkikäteen anteeksi, kerro, että miehesi ei ole tehnyt mitään väärin. Voitte päästä tästä yli ja saada suhteen, jossa kotiintulo on päivän paras hetki.
On se jakomielitauti jota epäilitkin. Hullu mikä hullu.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä murehdi. Tuollaista se on, kyse on siirtymävaiheista ja siitä, että odotukset/stressi purkautuvat.
Minulla oli ihan sama silloin, kun vielä olin hoitovapaalla. Odotin kiihkeästi, että mies tulisi kotiin ja auttaisi lasten kanssa ja ennen kaikkea saisin jutella aikuisen ihmisen kanssa. Kun mies tuli, niin todella helposti tuli äyskäistyä, kun mies kysyi mielestäni jotakin tyhmää.
Luin joskus jostakin, että monelle parisuhteelle tekisi hyvää, jos kotiin tultua voisi olla puoli tuntia puhumatta kenenkään kanssa. Siis myös sen töistä tulevalle tekisi hyvää, hänkin saattaa purkaa työstressiä ja väsymystä äksyilyyn. Sinä ehkä purat myös, koska miehesi tultua kotiin sinulla vihdoin on joku, jolle puhua (olet itse kotiin tultuasi yksin neljä tuntia).
Kokeilepa joskus. Että ihan sovitusti ette heti ala jutella mistään. Olkaa vaikka 15-30 minuuttia ihan hiljaa, mieskin syö ja vaihtaa vaatteet tai mitä nyt tekeekin kotiin tultuaan - ja vasta sitten juttelette.
Tämä on viisas vinkki. Täytyy kokeilla.
Elämäsi pyörii liikaa miehesi ympärillä. Koita saada ihan itse muutakin sisältöä elämääsi kuin mies ja sen odottelu.