Onko täällä sellaisia narsistien aikuisia lapsia, joilla ei ole ollut aikuisina vanhempiensa takia hajuakaan omista heikkouksistaan?
Ajan takaa siis sitä, että kun narsistihan ei hyväksy heikkouksia, ei muissa eikä itsessään, niin lapsihan ei saa mitään apua käsitellä omiaan. Miten olette voineet käsitellä heikkouksianne, itsestä tuntuu, ettei pysty? Varmaan moni vastaa, että terapiassa, mutta miten? Olen terapiassa, mutta vasta tänään puhuin siitä, että en kykene myöntämään heikkouksia, sillä ne huutavat huonoksi. Onko täällä ketään, joka olisi kärsinyt samasta? Ei kykene lapsuutensa takia myöntämään kellekään heikkouksiaan, ettei muut rankaisisi ja solvaisi? Jolloin niitä ei pysty käsittelemään, eikä niissä paranemaan.
Kommentit (37)
Tai sitten potäisi olla itse niin paatunut, ettei surisi sitä, että jonkun mieli takiani pahoittuu. Mutta mitä inhimillistä siinä olisi? Milloin joku on edes hitusen pahoillaan siitä, että MINUN MIELENI PAHOITUI? Ei saatana ikinä. Vihaan ihmisiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisempää on etta on narsistien lapsia jotka eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja kykyjään koska heitä on mitätöity ja parjattu koko lapsuus narsistin toimesta. Eli ovat omasta mielestään vaan heikkoja ja huonoja kaikessa koska aivopestyjä.
Ei narsistit omia lapsiaan parjaa, kun ovathan ne hänen jälkeläisiään.
Täällä selvästi puhuu narsismista ihminen joka ei tiedä narsismista mitään!
Ap, toivottavasti sinulla on hyvä ja ammattitaitoinen terapeutti, olet todellakin avun tarpeessa.
Jaahas, kivikissaäiti aktivoitui. Ois pitäny arvata tuosta inttämisestä. Sun terapiasuhteesi ei toimi koska et luota terppaas niin paljon että alkaisit tehdä töitä toipumisesi eteen. En tosin tiedä tuletko koskaan toipumaankaan koska mieluummin ryvet itsesäälissä.
Lasku tulee perässä, 250,00 €/alkava 30 min.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, kivikissaäiti aktivoitui. Ois pitäny arvata tuosta inttämisestä. Sun terapiasuhteesi ei toimi koska et luota terppaas niin paljon että alkaisit tehdä töitä toipumisesi eteen. En tosin tiedä tuletko koskaan toipumaankaan koska mieluummin ryvet itsesäälissä.
Lasku tulee perässä, 250,00 €/alkava 30 min.
En luota, sekö on muka mun vika? Tajuatko, että se on osa ongelmaa, ei todellakaan mun vika. Olen vasta käynyt vajaan vuoden siellä käyntitiheydellä 2 x kk keskimäärin, ei kannata odottaa ihmeitä siinä ajassa.
Sinä jos kärsisit jostain ongelmasta joutuisit hautaamaan sen vain älyn puutteen takia. Mutta eihän noin tyhmiä mikään vaivaakaan.
Ja siis kyllä se terapiasuhde toimii, ihan koko ajan. Se vain ei tuo ratkaisua syvimpiin asioihin hetkessä, kuten näytät kuvittelevan olevan ainoa tapa toimia, idiootti. Se tässä "vaivassa" on kätevää, kun voi haukkua muita tyhmiksi, koska en välitä sellaisista kuin 25 joiden mielestä minä olen heidän tunteistaan vastuussa ja ovat loukkaantuneet mulle.
Ap
Ap. Ei pahalla! Sun ja terapeutin
suhde perustuu luottamukseen. Sun on ihan turha siellä juosta jos ei luottamusta ole, ei hän pysty sua auttamaan. Sun jutut kuulostaa siltä, että kannattaisi etsiä apua psygologilta joka tekee sun mielenterveydestä diaknoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisempää on etta on narsistien lapsia jotka eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja kykyjään koska heitä on mitätöity ja parjattu koko lapsuus narsistin toimesta. Eli ovat omasta mielestään vaan heikkoja ja huonoja kaikessa koska aivopestyjä.
Ei narsistit omia lapsiaan parjaa, kun ovathan ne hänen jälkeläisiään.
Kolme kirjainta....VMP
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ei pahalla! Sun ja terapeutin
suhde perustuu luottamukseen. Sun on ihan turha siellä juosta jos ei luottamusta ole, ei hän pysty sua auttamaan. Sun jutut kuulostaa siltä, että kannattaisi etsiä apua psygologilta joka tekee sun mielenterveydestä diaknoosin.
Voi vittu mitä mä sillä "diaknoosilla" tekisin? Ja ehkä luottamus syntyy ajan kanssa? Ihme tyyppi kun luulee, että ainoa hyöty terapiasta on jos luottaa terapeuttiin täydellisesti. Olet väärässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisempää on etta on narsistien lapsia jotka eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja kykyjään koska heitä on mitätöity ja parjattu koko lapsuus narsistin toimesta. Eli ovat omasta mielestään vaan heikkoja ja huonoja kaikessa koska aivopestyjä.
Ja sitten jos onnistuu/on kykyjä johonkin, tai tulee ajatus että "vitsi, tässä mä olen hyvä!" Niin seyraava ajatus on: "etkä ole. Olet harhainen. Olet narsisti kun kehut itseäsi, olet huijari"
Tunnistaako kukaan muu tuota tunnetta, että jos olen hyvä ja onnistun, olen huijannut? Tai että olen huijannut ihmiset uskomaan itseeni ja kykyihini?
Minä en ole vuosiin aidosti ajatellut, että "tässä olen hyvä". Mutta jos koen niin, niin sitten se on kyllä tunne, johon uskallan luottaa.
Minä ajattelen niin, että jos joku luulisi minun huijaavan, niin se olisi ihminen, joka ei itse aidosti usko, että voisi olla tai on hyvä jossain.
Ap
Aloitus oli valaiseva.
Eksäni on jonkin sortin narsistinen, ei nyt diagnoosia saa, mutta osuu kaikilla mittareilla narsismiin.
Juuri muistelin tällaista asiaa, kun vielä avioaikoina lapsella oli usein pää kipeä. Sain oivalluksen ja ehdotin,mettä jos hän kärsii migreenistä. Mies suuttui ja haukkui, että yritän maalata piruja seinälle. Olen siis miettinyt, miksi hän ei kestänyt ajatusta?
Niin, lapsella diagnosoitiin myöhemmin migreeni. Nyt isä on kestolääkitystä vastaan...
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ihan tuota ongelmaa, mutta suuri arvostelluksi tulemisen pelko kyllä. Vasta aikuisiällä aloin huomaamaan, että minulla ei ole juurikaan omia mielipiteitä, aikaisemmin kun en ole saanut sellaisia muodostaa tai ne olivat aina jotenkin huonoja tai vääriä. Tästä syystä en osaa myöskään pitää hyvin puoliani. Tähän liittynee myös se, että jos täällä palstalla kirjoitan jotakuta vähänkin arvostelevan tai kritisoivan tekstin tai vastauksen toisen kommenttiin, syntyy minussa vahvahko stressireaktio ja päässäni suhisee, kun pelkään, että joku ei olekaan kanssani samaa mieltä ja hyökkää kommenttiani vastaan. Ystäväni tuntevat minut iloisena ja empaattisena ihmisenä, joten harva tietää, miten herkkä olen pienellekään kritiikille, otan sen vastaan minuuteni arvostelemisella kuten tähänkin mennessä. Yritän päästä eteenpäin terapian avulla.
Mulla on tämä sama. Ongelma se että olen oikeesti persoonaltani voimakastahtoinen, joka vain vaiennettiin. Minulla on siis mielipide ja haluan sanoa sen. Mutta usein hirveä stressi sen jälkeen. Täällä palstalla saa siihen muuten hyvää siedätystä, itse ainakin koen niin! Täällä olen myös oppinut huomaamaan että haters gonna hate no matter what. Aina löytyy joku joka vihaa ja loukkaantuu vaikka yrittäisit olla miten enkeli. Sen tajuaminen on ollut vapauttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ihan tuota ongelmaa, mutta suuri arvostelluksi tulemisen pelko kyllä. Vasta aikuisiällä aloin huomaamaan, että minulla ei ole juurikaan omia mielipiteitä, aikaisemmin kun en ole saanut sellaisia muodostaa tai ne olivat aina jotenkin huonoja tai vääriä. Tästä syystä en osaa myöskään pitää hyvin puoliani. Tähän liittynee myös se, että jos täällä palstalla kirjoitan jotakuta vähänkin arvostelevan tai kritisoivan tekstin tai vastauksen toisen kommenttiin, syntyy minussa vahvahko stressireaktio ja päässäni suhisee, kun pelkään, että joku ei olekaan kanssani samaa mieltä ja hyökkää kommenttiani vastaan. Ystäväni tuntevat minut iloisena ja empaattisena ihmisenä, joten harva tietää, miten herkkä olen pienellekään kritiikille, otan sen vastaan minuuteni arvostelemisella kuten tähänkin mennessä. Yritän päästä eteenpäin terapian avulla.
Mulla on tämä sama. Ongelma se että olen oikeesti persoonaltani voimakastahtoinen, joka vain vaiennettiin. Minulla on siis mielipide ja haluan sanoa sen. Mutta usein hirveä stressi sen jälkeen. Täällä palstalla saa siihen muuten hyvää siedätystä, itse ainakin koen niin! Täällä olen myös oppinut huomaamaan että haters gonna hate no matter what. Aina löytyy joku joka vihaa ja loukkaantuu vaikka yrittäisit olla miten enkeli. Sen tajuaminen on ollut vapauttavaa.
Minulla on sama. Av on ollut hyvää siedätystä.
Olen myös aika lailla samaa mieltä ap:n kanssa muutenkin, omaan kokemukseeni pohjautuen. Ehkä narsismia on erilaista.
Mua häiritsee, jos joku oikeasti vihaa mun mielipiteitä :( Tuntuu, että se vihaa mua ja että olen vastuussa sen tyypin tunteista.
En silti aidosti jaksa välitää ainakaan täällä netissä muiden tunteista, tietty anonymiteetin takia, mutta myös ehkä siksi koska multa vaadittiin sellaistenkin muiden tunteiden ymmärtämistä, jotka ei ois kuuluneet mulle, vaan sille ihmiselle itselleen miettiä, että miksi vihaa mua tai ainakin käyttäytyy kiin vihaisi (=äiti).
Mutta kasvotusten hajoan heti jos jollain on valittamista minusta. Se on tosi rasittavaa, koska puolustautuminen ei sitten oikein toimi. Eli pitää elää niin ettei kellään voisi olla valittamista huoh. Tuntuu, että kukaan muu ei yritä samaa...
Jos sietäis omia heikkouksiaan ja ylipäätään ois yhteyksissä niihin, että missä ja mitä ne onkaan, niin ei ehkä tarttis loukkaantua siihen kun muut marmattaa niistä. Kohauttais vain olkiaan, jos tyyppi ei miellytä. Niinhän mullekin tehdään koko ajan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisempää on etta on narsistien lapsia jotka eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja kykyjään koska heitä on mitätöity ja parjattu koko lapsuus narsistin toimesta. Eli ovat omasta mielestään vaan heikkoja ja huonoja kaikessa koska aivopestyjä.
Ja sitten jos onnistuu/on kykyjä johonkin, tai tulee ajatus että "vitsi, tässä mä olen hyvä!" Niin seyraava ajatus on: "etkä ole. Olet harhainen. Olet narsisti kun kehut itseäsi, olet huijari"
Tunnistaako kukaan muu tuota tunnetta, että jos olen hyvä ja onnistun, olen huijannut? Tai että olen huijannut ihmiset uskomaan itseeni ja kykyihini?
Minulla tulee lähinnä sellainen, "ei tämä nyt niin hyvä ollut, muut ovat kuitenkin parempia" "muut kehuvat, mutta he vain valehtelevat" ja sitten etsin niitä pieniä virheitä joista voin mollata itseäni, joita muut tuskin edes huomaavat.
Onko tuo ajatuksesi itsesi äänellä vai jonkun muun, äidin, isän, jonkun muun läheisen?
En tiedä missä olisi sellaista tilaa, hetkeä ja tapahtumaa, että joku toinen vastaisi minulle siitä, mitä on mulle tehnyt. Sitäkö ei ole?
Ap