En tajua, mihin syömishäiriöinen ajatteluni yhtäkkiä vaan lakkasi? Tämä on mahtavaa!! :)

Aina ja oikeasti ihan niin pitkään kun muistan, olen joutunut miettimään ihan sairaalloisesti painoani. Ja ulkonäköäni muutenkin, hävennyt siis lähinnä. Aikalailla perustarina, että äitiä koittanut miellyttää lapsena ja jos en nyt ihan kympintyttö ollut niin 9,9, telinevoimistelijaksikin lähdin kun se oli äitini mielestä hienoa. Aina kuitenkin tajusin ettei tämä ole minun elämääni vaan äitini. Että jaksan, koska sitten joskus kun olen vanhempi, päätän itse ja teen mitä ja miten haluan. Hammasta purren meni siis lapsuus. Mutta ajattelin kuitenkin aina ja oikeastaan sen hyväksyinkin jo, että ruoka ja syöminen ja oma ulkoinenhabitusidentiteetti tulee olemaan vähintäänkin kinkkinen.

Tajusin tässä vasta nyt kun mennään elokuuta, että herttinen - painoa on tullut lisää melkoisesti kesän aikana enkä ole edes kiinnittänyt asiaan huomiota. Ja parasta on se - että ei edes haittaa! Ei pätkääkään. Olen aina rimputellut jossain 16-18 painoindekseissä, nyt olen yhtäkkiä kahdessakympissä ja olo on silti hyvä! Jess! On ihanaa, että saa ja voi nauttia elämästä ilman jotain noinkin turhaa :) Nyt tajuan, että painosta kannattaa oikeasti huolestua vasta kun oma olo on huono, on oikeasti ylipainoinen tai siitä on jotenkin muuten terveydelle haittaa.