Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HS Mielipide: Yhä harvempi nainen jaksaa olla miehelle vain arjen mahdollistaja

Vierailija
09.08.2016 |

http://www.hs.fi/mielipide/a1470625865331
"HELSINGIN SANOMISSA on käsitelty puhumisen vaikeutta parisuhteessa. Kaksi kolmasosaa eroista kuulemma tapahtuu naisten aloitteesta. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula sanoi (HS Kotimaa 8.8.), että joka kolmas mies ei ymmärrä, miksi puoliso haluaa erota.

Olen eronnut kahdesti. Ensimmäisellä kerralla puolisoni oli yllättynyt, koska hän oli sitä mieltä, että kaikki on hyvin ja minä vain kuvittelen, että meillä menee huonosti. Olin puhunut minua vaivanneista asioista, mutta sitä ei noteerattu. Ainoa vaihtoehto oli erota.

Toisessa liitossa pidin huolta, että puhuimme asioista juuri niin rakentavasti kuin Kontulakin suosittelee. En voi sietää naputusta tai huutamista. Silti sain jossain vaiheessa kuulla, että meillä ei olisi mitään ongelmia, jos minä en niitä tekisi.

Jos olisin tyhjäpäinen kiukuttelija, ymmärtäisin moisen kritiikin, mutta tiedän olevani täyspäinen nainen.

Omien ja ystävieni kokemusten pohjalta olen alkanut miettiä, onko sittenkin kyse vain asenteesta. Siis siitä vanhasta, että naisen esittämiä asioita pidetään vähempiarvoisina miesten mielipiteiden rinnalla.

Toivon, että olen väärässä. Mutta jos ainakin osa miehistä ajattelee näin, heidän kannattaa tarkistaa näkökulmaansa, jos haluavat ylläpitää hyvää parisuhdetta. Yhä harvempi nykyaikainen nainen jaksaa olla miehelle vain arjen mahdollistaja, kun sen sijaan voi elää rikkaampaa elämää ilman tuonkaltaista väheksyntää.

Tyytyväinen uussinkku

Kommentit (1022)

Vierailija
741/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti täällä eroa uhkuvat naiset oikeasti ottavat sen eron ja sitten ymmärtävät silitellä pöytäliinan taitteita yksinään lopunikänsä, niin pelottavan katkeraa ja vuorovaikutuskyvytöntä porukkaa on ketjussa.

Niinhän ne ottavatkin. Ennemmin tai myöhemmin. Ja siinä riittääkin ihmettelemistä, että mites se tälleen meni, hyvä liitto ja kaikkea...julma ja kauhea akka kun otti eron! Minä kun tein kaikkeni, ainakin kerran vuodessa :'(.

Miksi myöhemmin? Odottelevatko jotain ihmettä, vai? Turhaan katkeroittaavat itseään siinä huonossa suhteessa ja pilaavat ne tulevatkin suhteensa.

Lasten takia. Kuitenkin lasten oikeus isäänsä painaa enemmän kuin se että mies odottaa palvelua. Mä ainakin olen niin kyynistynyt  jo etten enää ikimaailmassa ottaisi miestä vaivoikseni jos sinkuksi jäisin. Eli pari vuotta vielä kestän tätä kunnes lapset on 18 ja sitten mietin uudestaan tätä elämää. Että mitä siltä oikein haluan. Yleisesti ottaen meidän suhde on kohtuullinen, perus pitkä parisuhde. Vitutus kotitöistä on juuri nyt pinnalla kun miehen loma loppui ja meille tuli taas siivo taloon. Eli paitsi että mies teettää kotityöt muilla, se on ihan hirveä porsas jonka takia koko talo on epäjärjestyksessä. Lapset ei ole mitään tuon rinnalla.

No, jokaisella on vain tämä yksi ainoa elämä käytössään. Jos joku haluaa käyttää sen noin, niin mikäs siinä. Mutta mielestäni on kyllä turha valittaa että muut (mies) pilaavat sinun elämäsi. On ihan oma päätöksesi pysyä tuollaisessa parisuhteessa. Tiedoksi, että kyllä se lasten oikeus isään säilyy siinäkin tapauksessa että asuisitte eri osoitteissa. Monesti kaksi eri kotia on lapsille paljon parempi ratkaisu, kuin yksi koti jossa riidellään ja kyräillään jatkuvasti.

Juuri näin. On koti, jossa voidaan keskittyä aikuistuviin teineihin ilman, että aika menee roskapussin vaihdosta taisteluun.

Kenenkään parisuhde ei tietenkään kaadu yhteen asiaa, vaikka nyt siihen roskapussista taisteluun. Meidän roskapussikina on vain yksi konkreettinen esimerkki tilanteesta jossa suurin piirtein kaikki kotityöt on naisen kontolla ja nekin jotka mies tekee, mies tekee niin paskasti että on sama vaikka jättäisi tekemättä.

Mikähän siinä roskapussissa onkin niin vaikeaa miehille? Meilläkin roskikseen kasataan kunnes se pursuu yli, ja sitten aletaan kasata tiskipöydälle kun ei enää kerta kaikkiaan mahdu. Ja jos se pussi joskus saadaan ihan otettua ja vietyä ulos asti, niin uutta oussia ei kyllä voi tietenkään tilalle laittaa milläön. Tosi kiva sitten, kun kädet täynnä roskikseen menevää tavaraa huomaa, että ei hemmetti, sijoita nämä nyt jonnekin ja ala sepittää pussia paikoilleen. Nää on niitä elömön pieniä v*tutuksia, joilla tie parisuhdehelvettiin on kivetty.

No tuolla aikaisemminhan se jo kerrottiin. Että jos mies ei tajua vaihtaa roskapussia tarkalleen komentooran protokollan mukaisesti niin voi yhtä hyvin olla vaihtamatta. Olisikohan sama juttu teilläkin ja roskapussi tuvii siksi yli että sinä et ole sitä tajunnut vaihtaa?

Meillä roskapussi tulvii yli yleensä silloin kun en itse ole kotona... joo en ole tajunnut sitä vaihtaa poissaolessani.

Onhan se hiukan ärsyttävää aloittaa kotiin palattua siitä että keräilee yli pursunneet roskat ja vie roskapussin pois. Vähemmän se kuitenkin ärsyttää kun sen hoitaa pois ja unohtaa koko asian. Asia vain paisuisi lisää jos alkaisin siitä miehelle marista ja ärsytykseni sen mukana.

Tosin mulla ei ole mies joka makaisi vain sohvalla, vaan voin luottaa siihen että poissaolessani hän löytää lapsille vaatteet (ehkä joskus kysyen missä joku on ja usein saa vastaukseksi että en tiedä yhtään sen paremmin kuin sinä), lapset saa ruokaa ja että ne roskatkin varmasti tulee vietyä ennen kuin alkavat kävellä vastaan...

Tärkeämpää itselleni on se että arki sujuu. Jos sen sujuminen parantuu sillä että en nalkuta ja vien sen roskiksen hyvä. Ratkaisujen etsiminen on tärkeämpää kuin etsiä syyllisiä jne...

Minäkin ajattelin, että parempi, että arki sujuu. Aivan hyvin voin siivota miehen sukat, paskaraidat pöntöstä, korjata astiat koneen äärestä, heittää hammaslangan (metrin päähän) roskiin, käydä kaupassa, tehdä ruuan, hoitaa lumityöt, huolehtia lasten vaatteet yms. Pääasia etten nalkuta, korkeintaan pyydän, kyllä se mies arvostaa panostani ja rupeaa hoitamaan oman osuutensa. Kävikin niin, että mies lakkasi tekemästä senkin vähän mitä aiemmin teki. Miksi turhaan vaivautua, kun vaimo tekee kuitenkin? Mies tuntuu kuvittelevan minun jotenkin pitävän kotitöistä. En kai minä niitä muuten tekisi?

Olen ehdottanut miehelle avioeroa. Mies ei ymmärrä miksi pitäisi erota, kun kaikki on kuten muillakin (en tiedä mihin tämä väite perustuu). Meillä kotityöt on vain yksi osa ongelmaa. Voisin tietysti vain erota, mutta sen myötä tulisi vain uusia ongelmia.

No onpas sinulla kerta kaikkiaan käynyt huono tuuri elämässä kun parisuhteesi on täynnä ongelmia mutta myös elämä ilman tuota parisuhdetta olisi täynnä ongelmia. Olisikohan kyse kuitenkin asenteestasi?

En ole tuo jolle kommentoit, mutta itsekeskeinen isä ja puoliso tuskin muuttuu joustavaksi ja huomiovaksi isäksi ja ex-puolisoksi eron myötä. Erotessa pitäisi jakaa yhteinen omaisuus ja sopia lasten huoltajuudesta.

Jääkö toinen yhteiseen kotiin, kumpi muuttaa? Jos molemmat muuttavat ja mahdollinen omistusasunto myydään, niin miten se hoidetaan ja mihin hintaan? Kuka sopii näytöistä ja siivoaa ennen niitä? Kuka raivaa asunnosta turhat rojut ja ehkä tekee pientä remonttia? Mitä se saa maksaa? Välittäjä vai ei? Minkälainen ostotarjous hyväksytään?

Ja kun uusia koteja etsitään, minkälaisia matkoja lapset pystyvät kulkemaan uusien kotien välillä? Mikä päiväkoti, entä koulu ja harrastukset? Kuka lapsia kuljettaa? Miten arki jaetaan? Miten tieto kulkee vanhempien välillä?

Voiko luottaa siihen, että isä, joka ei ole huolehtinut edes itsestään, yht'äkkiä ymmärtää oman vastuunsa ja huolehtiikin myös lapsista? Ei vain "omalla tyylillään", vaan niin että lapset ovat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, oikeissa varusteissa, virkeinä ja sopivasti ravittuina.

Minä pystyn ainakin näkemään monta kohtaa, jossa kommunikointirajoitteinen, omaan napaansa tuijottava ihminen aiheuttaa uusia, haastavia ongelmia entiselle puolisolleen ja lapsilleen.

Vierailija
742/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että näiden yksi makkara kaupasta -miesten puolisot ovat mitta täynnä. Todella täysin ymmärrettävää, että erohan tuosta seuraa. Se on minusta taas todella raukkamaista, että suunnittelee nyt jo eroa vuosien päähän. Eikö tasapainoinen aikunen kertoisi elämänkumppanilleen nyt jo, että aion jättää sinut, jos et muuta asennettasi kotia ja minua kohtaan, mutta en tee sitä nyt heti, koska lapset.

Jos mies on kusipäinen ja itsekäs, niin onko jaloa käytöstä sitten kostaa miehelle ja kusipäisesti ja itsekkäästi pedata salaa eroa toisen luullessa, että elämä nyt vain on tällaista. 

En ole tästä asiasta aiemmin ketjuun kirjoittanut (tai mistään). Mutta olen seurannut kyllä aktiivisesti keskustelua.

Jos miehelle sanoo asiasta, mies ei kuule. Jos miehelle sanoo monta kertaa, se on nalkuttamista, vallankäyttöä ja ties mitä. Ja jos erokortin vetää niin herravarjele, senhän tuomitsee jopa parisuhdepsykoterapeutit kamalana vallankäyttönä.

Minua todella kiinnostaisi tietää, miten miehelle puhutaan siten että miehen on mahdollista oikeasti kuulla.

Me olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Melkein 15 vuotta jaksoin yrittää, keskustella, joustaa, sopia, toivoa ja rakastaa. Sitten alkoi jaksaminen hiipua.

En ole keksinyt, miten miehelle voisi puhua, niin että sillä olisi todellista vaikutusta. Rehellisenä hetkenä mies myöntää, että on itsekäs ja hyväksikäyttää sitä että minä teen, jos hän ei tee. Keskustelu ja pyynnöt eivät auta, kiristäminen ja uhkailu toimii hetken, korkeintaan pari kuukautta. Tämä koskee niin kotitöitä ja lastenkasvatusta, kuin ajankäyttöä, parisuhdetta ja seksielämää. Enpä uskonut alentuvani seksillä lahjomiseen ja kiristämiseen, mutta siihen vain on ajauduttu, kun muita toimivia keinoja ei ole.

Nykyisin minä olen se joka jaksa eikä halua puhua, halata tai pussata. Kaikkein eniten haluaisin rakastaa taas todella miestäni ja pitää perheeni yhdssä. En uskalla antaa itseni tuntea, kun tunteilla on liian monta kertaa pyyhitty pöytää. (Rätillä pöytää pyyhitään kerran kuussa, ja siitä tehdään numero, ja odotetaan kiitosta ja ihailua.)

Miksi en sitten eroa? Erossa yhdestä tulisi mahdollisesti onnellisempi ja kolmesta todennäköisesti surullisempi. Kokonaisvaikutus olisi negatiivinen, ei siis kannata. Minulla ei myöskään ole varaa erota. Toki eroisin, jos mies olisi väkivaltainen, fyysisesti, tai joisi vielä enemmän tai muuta sellaista. Mutta nyt lapset, yhteinen elämä ja koti tuntuvat tärkeämmiltä kuin minun mahdollinen onnellisuuteni.

Tajuat varmaan että siirrät tuollaista parisuhde mallia myös lapsillesi. Sitäkö haluat? Että poikasi on yhtä laiska kuin isänsä ja tyttäresi itkee laillasi omissa suhteissaan että kun arki on näin paskaa mutta pakkko jäädä kun ei muutakaan voi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
743/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

1. Ero johtui siitä, ettei mies osallistunut kotitöihin

2. Ero johtui siitä, ettei mies välittänyt, miltä minusta tuntui, eikä sen vuoksi osallistunut kotitöihin tai keskustellut edes kunnolla työjaon oikeudenmukaisuudesta.

Nämä ovat kaksi aivan samaa asiaa (jos mies ei oikeasti ole fyysisesti estynyt tekemästä kotitöitä). Onko eron syy se, ettei toinen osallistu vai se osallistumattomuuden aiheuttama pettymys, joka osallistumattomuudesta väistämättä seuraa. Makukysymys, haluaako painottaa asia- vai tunnepuolta.

Vierailija
744/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti täällä eroa uhkuvat naiset oikeasti ottavat sen eron ja sitten ymmärtävät silitellä pöytäliinan taitteita yksinään lopunikänsä, niin pelottavan katkeraa ja vuorovaikutuskyvytöntä porukkaa on ketjussa.

Niinhän ne ottavatkin. Ennemmin tai myöhemmin. Ja siinä riittääkin ihmettelemistä, että mites se tälleen meni, hyvä liitto ja kaikkea...julma ja kauhea akka kun otti eron! Minä kun tein kaikkeni, ainakin kerran vuodessa :'(.

Miksi myöhemmin? Odottelevatko jotain ihmettä, vai? Turhaan katkeroittaavat itseään siinä huonossa suhteessa ja pilaavat ne tulevatkin suhteensa.

Lasten takia. Kuitenkin lasten oikeus isäänsä painaa enemmän kuin se että mies odottaa palvelua. Mä ainakin olen niin kyynistynyt  jo etten enää ikimaailmassa ottaisi miestä vaivoikseni jos sinkuksi jäisin. Eli pari vuotta vielä kestän tätä kunnes lapset on 18 ja sitten mietin uudestaan tätä elämää. Että mitä siltä oikein haluan. Yleisesti ottaen meidän suhde on kohtuullinen, perus pitkä parisuhde. Vitutus kotitöistä on juuri nyt pinnalla kun miehen loma loppui ja meille tuli taas siivo taloon. Eli paitsi että mies teettää kotityöt muilla, se on ihan hirveä porsas jonka takia koko talo on epäjärjestyksessä. Lapset ei ole mitään tuon rinnalla.

No, jokaisella on vain tämä yksi ainoa elämä käytössään. Jos joku haluaa käyttää sen noin, niin mikäs siinä. Mutta mielestäni on kyllä turha valittaa että muut (mies) pilaavat sinun elämäsi. On ihan oma päätöksesi pysyä tuollaisessa parisuhteessa. Tiedoksi, että kyllä se lasten oikeus isään säilyy siinäkin tapauksessa että asuisitte eri osoitteissa. Monesti kaksi eri kotia on lapsille paljon parempi ratkaisu, kuin yksi koti jossa riidellään ja kyräillään jatkuvasti.

Juuri näin. On koti, jossa voidaan keskittyä aikuistuviin teineihin ilman, että aika menee roskapussin vaihdosta taisteluun.

Kenenkään parisuhde ei tietenkään kaadu yhteen asiaa, vaikka nyt siihen roskapussista taisteluun. Meidän roskapussikina on vain yksi konkreettinen esimerkki tilanteesta jossa suurin piirtein kaikki kotityöt on naisen kontolla ja nekin jotka mies tekee, mies tekee niin paskasti että on sama vaikka jättäisi tekemättä.

Mikähän siinä roskapussissa onkin niin vaikeaa miehille? Meilläkin roskikseen kasataan kunnes se pursuu yli, ja sitten aletaan kasata tiskipöydälle kun ei enää kerta kaikkiaan mahdu. Ja jos se pussi joskus saadaan ihan otettua ja vietyä ulos asti, niin uutta oussia ei kyllä voi tietenkään tilalle laittaa milläön. Tosi kiva sitten, kun kädet täynnä roskikseen menevää tavaraa huomaa, että ei hemmetti, sijoita nämä nyt jonnekin ja ala sepittää pussia paikoilleen. Nää on niitä elömön pieniä v*tutuksia, joilla tie parisuhdehelvettiin on kivetty.

No tuolla aikaisemminhan se jo kerrottiin. Että jos mies ei tajua vaihtaa roskapussia tarkalleen komentooran protokollan mukaisesti niin voi yhtä hyvin olla vaihtamatta. Olisikohan sama juttu teilläkin ja roskapussi tuvii siksi yli että sinä et ole sitä tajunnut vaihtaa?

Meillä roskapussi tulvii yli yleensä silloin kun en itse ole kotona... joo en ole tajunnut sitä vaihtaa poissaolessani.

Onhan se hiukan ärsyttävää aloittaa kotiin palattua siitä että keräilee yli pursunneet roskat ja vie roskapussin pois. Vähemmän se kuitenkin ärsyttää kun sen hoitaa pois ja unohtaa koko asian. Asia vain paisuisi lisää jos alkaisin siitä miehelle marista ja ärsytykseni sen mukana.

Tosin mulla ei ole mies joka makaisi vain sohvalla, vaan voin luottaa siihen että poissaolessani hän löytää lapsille vaatteet (ehkä joskus kysyen missä joku on ja usein saa vastaukseksi että en tiedä yhtään sen paremmin kuin sinä), lapset saa ruokaa ja että ne roskatkin varmasti tulee vietyä ennen kuin alkavat kävellä vastaan...

Tärkeämpää itselleni on se että arki sujuu. Jos sen sujuminen parantuu sillä että en nalkuta ja vien sen roskiksen hyvä. Ratkaisujen etsiminen on tärkeämpää kuin etsiä syyllisiä jne...

Minäkin ajattelin, että parempi, että arki sujuu. Aivan hyvin voin siivota miehen sukat, paskaraidat pöntöstä, korjata astiat koneen äärestä, heittää hammaslangan (metrin päähän) roskiin, käydä kaupassa, tehdä ruuan, hoitaa lumityöt, huolehtia lasten vaatteet yms. Pääasia etten nalkuta, korkeintaan pyydän, kyllä se mies arvostaa panostani ja rupeaa hoitamaan oman osuutensa. Kävikin niin, että mies lakkasi tekemästä senkin vähän mitä aiemmin teki. Miksi turhaan vaivautua, kun vaimo tekee kuitenkin? Mies tuntuu kuvittelevan minun jotenkin pitävän kotitöistä. En kai minä niitä muuten tekisi?

Olen ehdottanut miehelle avioeroa. Mies ei ymmärrä miksi pitäisi erota, kun kaikki on kuten muillakin (en tiedä mihin tämä väite perustuu). Meillä kotityöt on vain yksi osa ongelmaa. Voisin tietysti vain erota, mutta sen myötä tulisi vain uusia ongelmia.

No onpas sinulla kerta kaikkiaan käynyt huono tuuri elämässä kun parisuhteesi on täynnä ongelmia mutta myös elämä ilman tuota parisuhdetta olisi täynnä ongelmia. Olisikohan kyse kuitenkin asenteestasi?

En ole tuo jolle kommentoit, mutta itsekeskeinen isä ja puoliso tuskin muuttuu joustavaksi ja huomiovaksi isäksi ja ex-puolisoksi eron myötä. Erotessa pitäisi jakaa yhteinen omaisuus ja sopia lasten huoltajuudesta.

Jääkö toinen yhteiseen kotiin, kumpi muuttaa? Jos molemmat muuttavat ja mahdollinen omistusasunto myydään, niin miten se hoidetaan ja mihin hintaan? Kuka sopii näytöistä ja siivoaa ennen niitä? Kuka raivaa asunnosta turhat rojut ja ehkä tekee pientä remonttia? Mitä se saa maksaa? Välittäjä vai ei? Minkälainen ostotarjous hyväksytään?

Ja kun uusia koteja etsitään, minkälaisia matkoja lapset pystyvät kulkemaan uusien kotien välillä? Mikä päiväkoti, entä koulu ja harrastukset? Kuka lapsia kuljettaa? Miten arki jaetaan? Miten tieto kulkee vanhempien välillä?

Voiko luottaa siihen, että isä, joka ei ole huolehtinut edes itsestään, yht'äkkiä ymmärtää oman vastuunsa ja huolehtiikin myös lapsista? Ei vain "omalla tyylillään", vaan niin että lapset ovat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, oikeissa varusteissa, virkeinä ja sopivasti ravittuina.

Minä pystyn ainakin näkemään monta kohtaa, jossa kommunikointirajoitteinen, omaan napaansa tuijottava ihminen aiheuttaa uusia, haastavia ongelmia entiselle puolisolleen ja lapsilleen.

Joo, olet ihan oikeassa. Ei tuollaisesta paskasta suhteesta kannata mihinkään lähteä kun olisihan se ihan hirveä duuni miettiä että miten noi vanhan asunnon näytöt ja muut hoidetaa. Eiku...

Vierailija
745/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen voi aivan hyvin sanoa ennen liitto:" En mahdollista arkea sinun kanssasi!"

Ja minä voin sanoa myös:" Arkeni mahdollistuu minulle paremmin kuin hyvin, kunhan pysyt poissa!"

Vierailija
746/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1. Ero johtui siitä, ettei mies osallistunut kotitöihin

2. Ero johtui siitä, ettei mies välittänyt, miltä minusta tuntui, eikä sen vuoksi osallistunut kotitöihin tai keskustellut edes kunnolla työjaon oikeudenmukaisuudesta.

Nämä ovat kaksi aivan samaa asiaa (jos mies ei oikeasti ole fyysisesti estynyt tekemästä kotitöitä). Onko eron syy se, ettei toinen osallistu vai se osallistumattomuuden aiheuttama pettymys, joka osallistumattomuudesta väistämättä seuraa. Makukysymys, haluaako painottaa asia- vai tunnepuolta.

Yksittäistapaus. Ei laajempaa merkitystä. Kuten ei matujen kepposillakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
747/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nainen voi aivan hyvin sanoa ennen liitto:" En mahdollista arkea sinun kanssasi!"

Ja minä voin sanoa myös:" Arkeni mahdollistuu minulle paremmin kuin hyvin, kunhan pysyt poissa!"

Etsit palvelijapuolisoa?

Vierailija
748/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten hankkiminen synnyttää nämä ongelmat. Ei kahden hengen taloudessa tule niin paljon kotitöitä, että siitä saisi riitaa aikaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
749/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että näiden yksi makkara kaupasta -miesten puolisot ovat mitta täynnä. Todella täysin ymmärrettävää, että erohan tuosta seuraa. Se on minusta taas todella raukkamaista, että suunnittelee nyt jo eroa vuosien päähän. Eikö tasapainoinen aikunen kertoisi elämänkumppanilleen nyt jo, että aion jättää sinut, jos et muuta asennettasi kotia ja minua kohtaan, mutta en tee sitä nyt heti, koska lapset.

Jos mies on kusipäinen ja itsekäs, niin onko jaloa käytöstä sitten kostaa miehelle ja kusipäisesti ja itsekkäästi pedata salaa eroa toisen luullessa, että elämä nyt vain on tällaista. 

En ole tästä asiasta aiemmin ketjuun kirjoittanut (tai mistään). Mutta olen seurannut kyllä aktiivisesti keskustelua.

Jos miehelle sanoo asiasta, mies ei kuule. Jos miehelle sanoo monta kertaa, se on nalkuttamista, vallankäyttöä ja ties mitä. Ja jos erokortin vetää niin herravarjele, senhän tuomitsee jopa parisuhdepsykoterapeutit kamalana vallankäyttönä.

Minua todella kiinnostaisi tietää, miten miehelle puhutaan siten että miehen on mahdollista oikeasti kuulla.

Me olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Melkein 15 vuotta jaksoin yrittää, keskustella, joustaa, sopia, toivoa ja rakastaa. Sitten alkoi jaksaminen hiipua.

En ole keksinyt, miten miehelle voisi puhua, niin että sillä olisi todellista vaikutusta. Rehellisenä hetkenä mies myöntää, että on itsekäs ja hyväksikäyttää sitä että minä teen, jos hän ei tee. Keskustelu ja pyynnöt eivät auta, kiristäminen ja uhkailu toimii hetken, korkeintaan pari kuukautta. Tämä koskee niin kotitöitä ja lastenkasvatusta, kuin ajankäyttöä, parisuhdetta ja seksielämää. Enpä uskonut alentuvani seksillä lahjomiseen ja kiristämiseen, mutta siihen vain on ajauduttu, kun muita toimivia keinoja ei ole.

Nykyisin minä olen se joka jaksa eikä halua puhua, halata tai pussata. Kaikkein eniten haluaisin rakastaa taas todella miestäni ja pitää perheeni yhdssä. En uskalla antaa itseni tuntea, kun tunteilla on liian monta kertaa pyyhitty pöytää. (Rätillä pöytää pyyhitään kerran kuussa, ja siitä tehdään numero, ja odotetaan kiitosta ja ihailua.)

Miksi en sitten eroa? Erossa yhdestä tulisi mahdollisesti onnellisempi ja kolmesta todennäköisesti surullisempi. Kokonaisvaikutus olisi negatiivinen, ei siis kannata. Minulla ei myöskään ole varaa erota. Toki eroisin, jos mies olisi väkivaltainen, fyysisesti, tai joisi vielä enemmän tai muuta sellaista. Mutta nyt lapset, yhteinen elämä ja koti tuntuvat tärkeämmiltä kuin minun mahdollinen onnellisuuteni.

Tajuat varmaan että siirrät tuollaista parisuhde mallia myös lapsillesi. Sitäkö haluat? Että poikasi on yhtä laiska kuin isänsä ja tyttäresi itkee laillasi omissa suhteissaan että kun arki on näin paskaa mutta pakkko jäädä kun ei muutakaan voi?

Eivät asiat aina ole niin mustavalkoisia. Omien vanhempieni suhde oli ja on huomattavasti tasa-arvoisempi kuin omani. Sain kotoa mallin, jossa vanhemmat arvostivat ja tukivat toisiaan ja jakoivat arkea. Sodan käynyt isänisäni osallistui kodinhoitoon enemmän kuin mieheni. Silti ajauduin 50-lukulaiseen perhemalliin, jossa mies katsoo, että parempi palkka oikeuttaa hänet toimimaan niin kuin lystää.

En tietenkään sano, että nykyinen tilanne on paras mahdollinen lapsille, sehän tästä surullista tekee. En halunnut tällaista perhettä lapsilleni. Mutta tällä hetkellä en usko, että ero olisi paras ratkaisu lapsille. Ensinnäkin taloudellinen tilanteeni olisi todella tiukka, ja se olisi iso muutos lapsille. Toisekseen en olisi enää puskurina lasten ja isän välissä. En olisi huolehtimassa arjen sujuvuudesta.

Vierailija
750/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1. Ero johtui siitä, ettei mies osallistunut kotitöihin

2. Ero johtui siitä, ettei mies välittänyt, miltä minusta tuntui, eikä sen vuoksi osallistunut kotitöihin tai keskustellut edes kunnolla työjaon oikeudenmukaisuudesta.

Nämä ovat kaksi aivan samaa asiaa (jos mies ei oikeasti ole fyysisesti estynyt tekemästä kotitöitä). Onko eron syy se, ettei toinen osallistu vai se osallistumattomuuden aiheuttama pettymys, joka osallistumattomuudesta väistämättä seuraa. Makukysymys, haluaako painottaa asia- vai tunnepuolta.

Yksittäistapaus. Ei laajempaa merkitystä. Kuten ei matujen kepposillakaan.

Ei vittu näitä matuhulluja. Vaikka puhuttaisiin koirankoppien sadesuojista niin eiköhän joku tule sinne heittämään "matut pilaa sade suojat ja vihaa ja kivittää koiria mut mädättäjä yle ei kerro tästä koska muka yksittäis tapaus!!!1111"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
751/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te, joiden mielestä vaimon pitäisi vaan jaksaa kiitellä miestä osallistumisesta ja hyväksyä miehen tapa tehdä asiat, päteekö sama toisinkin päin? Kiitättekö iloisesti vaimoa osallistumisesta, kun hän on vaihtanut autoon renkaat, vaikka sitten helmapelti onkin hieman rutussa, kun tunkki on ollut väärässä kohdassa, pari pulttia on jäänyt laittamatta kiinni ja loput on kiristetty vähän sinne päin ja lisäksi tunkki on piilossa auton alla niin, että sen yli ajaa väkisin liikkeelle lähtiessä. Edelleenkö on ihan ok, että puoliso hoitaa homman "omalla tavallaan"?

Vierailija
752/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Roskapussin taakse näkeminen on kertakaikkisen hieno ilmaus! Ja auttaa myös ymmärtämään, miksi se roskapussin hoitamattomuus niin loukkaa. Kas kun useimmiten miehet eivät niin kamalasti puhu, vaan näyttävät tunteet teoillaan. Tai tätä meidän kulttuurissa ainakin jankutetaan, että mies ei puhu, se tekee. Jos niitä tekoja ei arjessa ole, eikä liioin ole puhetta, niin eipä kodissa silloin paljon rakkautta ole. Jotenkin se mies pitäisi saada tämä ymmärtämään, mutta miten?

Miten pitäisi puhua, kun tavallista puhetta ei kuunnella, mutta ei saa nalkuttaa, ei karjua, ei uhkailla. Olen itse yrittänyt lähestyä asiaa siltä kannalta, että jos lähelläni olisi  joku ihminen, joka näkisi lävitseni sieluni syvimpiin puutteisiin asti, niin miten haluaisin hänen puuttuvan heikkoihin puoliini. Tämän takia muuten en ikimaailmassa olisi parisuhteessa naisen kanssa, en kestäisi sitä, että joku toinen osaisi psykologisoida omasssa kodissani syvimmät tunteeni ja puutteeni ja paheeni. 

Mutta miten itse haluaisin tulla oikotuksi? Vastaukseni: lempeällä, lämpimällä huumorilla. Käyttörepertuaariini kuuluu myös silmitön karjuminen ja huutaminen tilanteissa, joissa mikään ei auta, ja en ole siitä ylpeä, mutta ainoa keino kunnialla ulos, on hivuttaa koko juttu vitsiksi ja jotenkin huumorin avulla osoittaa, mikä miehen tominnassa tai toimimattomuudessa on sellaista, että nyt pitäisi oikeasti herran saada jotain muutosta toimintaan. 

Tämän jälkeen pallo on miehellä ja onneksi omani aina näissä totaali reality check -hetkissä lopulta kuuntelee ja riittää, kun näen että hän todella yrittää. 

Lisäksi meillä siis käy siivoja, jonka minä maksan. En ole siitäkään ylpeä, mutta se pelastaa parisuhteeni, ja on siksi jokaisen euron arvoinen. Koska minulla ja kumppanikseni valitsemalla ihmisellä on niin eri siivouskäsitys, emme koskaan eläisi sellaisessa kodissa, jossa haluan siten, että tekisimme yhtä paljon kotitöitä. Mies kyllä tekee oman standardinsa mukaisesti, mutta se ei riitä minulle. En halua ja voi tehdä koko ajan enempää. Nyt teemme yhtä paljon ja kerran kuussa miehen puuttuvan osan hoitaa ulkopuolinen siivoja. Jos se on kiinni vain tällaisesta, kehotan harkitsemaan. Avioerot maksavat taatusti enemmän! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
753/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

1. Ero johtui siitä, ettei mies osallistunut kotitöihin

2. Ero johtui siitä, ettei mies välittänyt, miltä minusta tuntui, eikä sen vuoksi osallistunut kotitöihin tai keskustellut edes kunnolla työjaon oikeudenmukaisuudesta.

Nämä ovat kaksi aivan samaa asiaa (jos mies ei oikeasti ole fyysisesti estynyt tekemästä kotitöitä). Onko eron syy se, ettei toinen osallistu vai se osallistumattomuuden aiheuttama pettymys, joka osallistumattomuudesta väistämättä seuraa. Makukysymys, haluaako painottaa asia- vai tunnepuolta.

Tuo painotus sisältää myös muuta. Terapiassa tajusin kuinka paljon minä olin ohjaillut perheen asumismuotoa ja rutiineja. Ne olivat minun näköiset, ja mies ei monestakaan paljon piitannut. Minä opin huomaamaan kuinka paljon olin ohjaillut asioita vaikka olin tuntenut olevani passiivinen marttyyri. Mies piti ihan toisia asioita tärkeinä, ja noihin taas minä en ollut panostanut enkä niitä arvostanut yhtään. Molemmat olivat tuskastuneita ja kokivat ettei toinen arvosta. Eli minulla oli se oma totuuteni jossa minä olin uhri, miehellä päinvastainen. On ollut kiinnostavaa seurata kuinka miehen arki on sujunut ihan toisilla systeemeillä kuin minun. Aluksi pelkäsin, mutta nyt täytyy myöntää hänen pärjäävän ihan hyvin noinkin. Hyvä näpsäytys minullekin, ajattelin miehen kuolevan nälkään ja muutenkin kuihtuvan kun en huolehdi mutta onkin parempikuntoinen kuin koskaan!

Ja se peiliinkatsominen ainakin itselläni auttoi. Kun ei voinut laittaa kaikkea toisen syyksi oli mahdollisuus oppia virheistään. Opettelin tuntemaan itseni ja tarpeeni. Nuo kun tajusin löytyi vastikään vierelle sopiva mies jonka kanssa ei koskaan olla vielä yhdestäkään käytännön asiasta väännetty, mutta tärkeämpää, jonka kanssa yritetään puhua kaikki ongelmat läpi kun ne on kärpäsen kokoisia eikä lakaista maton alle niinkuin edellisissä suhteissa. Tuon nykyisen kumppanin vaimokin oli ihan tuskastunut mieheen, ei osannut mitään tehdä oikein, minusta taas osaa ja haluaa hirveän paljon. Ehkä miehetkin oppii erossa :D  Se 30 v liitosta eronnut.

Vierailija
754/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Te, joiden mielestä vaimon pitäisi vaan jaksaa kiitellä miestä osallistumisesta ja hyväksyä miehen tapa tehdä asiat, päteekö sama toisinkin päin? Kiitättekö iloisesti vaimoa osallistumisesta, kun hän on vaihtanut autoon renkaat, vaikka sitten helmapelti onkin hieman rutussa, kun tunkki on ollut väärässä kohdassa, pari pulttia on jäänyt laittamatta kiinni ja loput on kiristetty vähän sinne päin ja lisäksi tunkki on piilossa auton alla niin, että sen yli ajaa väkisin liikkeelle lähtiessä. Edelleenkö on ihan ok, että puoliso hoitaa homman "omalla tavallaan"?

Huono esimerkki. Täällä itkettiin aikaisemmin siitä että kauhat pestään lasien kanssa ja mamman rintsikat on pistetty valkopyykin sekaan. Rinnastus tuohon sinun esimerkkiin toimisi ehkä siinä vaiheessa kun mies on tyhjentänyt astianpesukoneen viskaamalla astiat maahan ja kopauttamalla vasaralla tiskikoneen ohjauspaneelia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
755/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaista se puhe on teillä ollut, jotka kerrotte yrittäneenne puhua mutta tuloksetta? Tiedän tapauksia, joissa on laadittu listat kodin töistä ja joka ilta jossain vaiheessa katsottiin yhdessä että mitä listalla oli. Isompi siivous pidettiin kerran viikossa ja silloinkin oli tarkasti määritellyt hommat kummallekin.

Vierailija
756/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että näiden yksi makkara kaupasta -miesten puolisot ovat mitta täynnä. Todella täysin ymmärrettävää, että erohan tuosta seuraa. Se on minusta taas todella raukkamaista, että suunnittelee nyt jo eroa vuosien päähän. Eikö tasapainoinen aikunen kertoisi elämänkumppanilleen nyt jo, että aion jättää sinut, jos et muuta asennettasi kotia ja minua kohtaan, mutta en tee sitä nyt heti, koska lapset.

Jos mies on kusipäinen ja itsekäs, niin onko jaloa käytöstä sitten kostaa miehelle ja kusipäisesti ja itsekkäästi pedata salaa eroa toisen luullessa, että elämä nyt vain on tällaista. 

En ole tästä asiasta aiemmin ketjuun kirjoittanut (tai mistään). Mutta olen seurannut kyllä aktiivisesti keskustelua.

Jos miehelle sanoo asiasta, mies ei kuule. Jos miehelle sanoo monta kertaa, se on nalkuttamista, vallankäyttöä ja ties mitä. Ja jos erokortin vetää niin herravarjele, senhän tuomitsee jopa parisuhdepsykoterapeutit kamalana vallankäyttönä.

Minua todella kiinnostaisi tietää, miten miehelle puhutaan siten että miehen on mahdollista oikeasti kuulla.

Me olemme olleet yhdessä 20 vuotta. Melkein 15 vuotta jaksoin yrittää, keskustella, joustaa, sopia, toivoa ja rakastaa. Sitten alkoi jaksaminen hiipua.

En ole keksinyt, miten miehelle voisi puhua, niin että sillä olisi todellista vaikutusta. Rehellisenä hetkenä mies myöntää, että on itsekäs ja hyväksikäyttää sitä että minä teen, jos hän ei tee. Keskustelu ja pyynnöt eivät auta, kiristäminen ja uhkailu toimii hetken, korkeintaan pari kuukautta. Tämä koskee niin kotitöitä ja lastenkasvatusta, kuin ajankäyttöä, parisuhdetta ja seksielämää. Enpä uskonut alentuvani seksillä lahjomiseen ja kiristämiseen, mutta siihen vain on ajauduttu, kun muita toimivia keinoja ei ole.

Nykyisin minä olen se joka jaksa eikä halua puhua, halata tai pussata. Kaikkein eniten haluaisin rakastaa taas todella miestäni ja pitää perheeni yhdssä. En uskalla antaa itseni tuntea, kun tunteilla on liian monta kertaa pyyhitty pöytää. (Rätillä pöytää pyyhitään kerran kuussa, ja siitä tehdään numero, ja odotetaan kiitosta ja ihailua.)

Miksi en sitten eroa? Erossa yhdestä tulisi mahdollisesti onnellisempi ja kolmesta todennäköisesti surullisempi. Kokonaisvaikutus olisi negatiivinen, ei siis kannata. Minulla ei myöskään ole varaa erota. Toki eroisin, jos mies olisi väkivaltainen, fyysisesti, tai joisi vielä enemmän tai muuta sellaista. Mutta nyt lapset, yhteinen elämä ja koti tuntuvat tärkeämmiltä kuin minun mahdollinen onnellisuuteni.

Tajuat varmaan että siirrät tuollaista parisuhde mallia myös lapsillesi. Sitäkö haluat? Että poikasi on yhtä laiska kuin isänsä ja tyttäresi itkee laillasi omissa suhteissaan että kun arki on näin paskaa mutta pakkko jäädä kun ei muutakaan voi?

Eivät asiat aina ole niin mustavalkoisia. Omien vanhempieni suhde oli ja on huomattavasti tasa-arvoisempi kuin omani. Sain kotoa mallin, jossa vanhemmat arvostivat ja tukivat toisiaan ja jakoivat arkea. Sodan käynyt isänisäni osallistui kodinhoitoon enemmän kuin mieheni. Silti ajauduin 50-lukulaiseen perhemalliin, jossa mies katsoo, että parempi palkka oikeuttaa hänet toimimaan niin kuin lystää.

En tietenkään sano, että nykyinen tilanne on paras mahdollinen lapsille, sehän tästä surullista tekee. En halunnut tällaista perhettä lapsilleni. Mutta tällä hetkellä en usko, että ero olisi paras ratkaisu lapsille. Ensinnäkin taloudellinen tilanteeni olisi todella tiukka, ja se olisi iso muutos lapsille. Toisekseen en olisi enää puskurina lasten ja isän välissä. En olisi huolehtimassa arjen sujuvuudesta.

Hmm. Minusta aika pelottavaa miten korvaamaton kuvittelet olevasi. Kuvailet itseäsi joksikin puskuriksi, jonka pitää suojella lapsia omalta isältään. Ja kukaan muu kuin sinä ei osisi huolehtia arjen sujuvuudesta millään tasolla? Kuvittelet ilmeisesti että mies siellä omassakin kodissaan vain makaisi sohvalla ja odottaisi että "joku" pesee pyykit ja laittaa ruokaa?

Vierailija
757/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankkiminen synnyttää nämä ongelmat. Ei kahden hengen taloudessa tule niin paljon kotitöitä, että siitä saisi riitaa aikaiseksi.

Lapset sitovat toisen, useinmiten naisen kotiin. Mies voi tehdä pitkää päivää, harrastaa ja jatkaa "omaa elämää " helpommin niin halutessaan. Lapsista on jonkun huolehdittava (jos ne haluaa pitää). Näkymättömien normien mukaan tämä "joku" on meidän yhteiskunnassamme nainen. Ja kun toinen menee menojaan ja jatkaa elämää ennen lapsia olleeseen malliin, on tämän toisen (vastuuntuntoisemman) huolehdittava kodista ja lapsista. Myös sohvalla mätivä mies voi naisen alettua tekemättömistä töistä nalkuttamaan suutuksissaan häipyä vaikka baariin...kyllähän äiti siellä pitää kodin pystyssä, mihin/miten se sieltä minnekään menisi.

Vierailija
758/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan yhtä tumpeloita ollaan oltu miehen kanssa. Hänen ei tarvinnut omassa lapsuuden kodissaan tehdä mitään. Minun äitini toivoi, että olisin tehnyt, mutta kun tein olin tiellä tai en osannut. Eikä hänen lyhyellä pinnallaan ollut kärsivällisyyttä opettaa. Enkä minä halunnut hänen sättimistään kuunnella, joten pysyin "poissa tieltä". Äidilläni negatiivinen asenne kaikkeen mitä teen ja mitä isäni tekee. Laittaa isäni tekemään, mutta aina löytää sanottavaa. Opin tuon mallin kotoa. Kun huomasin, että olin kuin äitini, opettelin siitä pois.

Olen itse opetellut kaiken. Oppia sain myös köksän tunneilta. Kävin myös talouskoulun, jossa opin. Olen opettanut miehelleni paljon ja myös hän on opetellut paljon itse. Myös hän on opettanut minulle paljon. Kodin pienistä sähkötöistä, viemäritöistä ym. vastaavista en ymmärtänyt ilman häntä. Aluksi hän ja minäkin olimme tyytymättömiä siihen, että joutuu itse tekemään. Lapsuuden kodissa kun vanhemmat olivat tehneet kaiken. Ja minä tasa-arvoisena naisena juputin niin kuin äitini, koska mies ei hoitanut osuuttaan.

Nyt olemme jo sopeutuneet. Mieheni on ihan paras tekijä ja maailman paras isä. Olin pari vuotta opiskelemassa toisella paikkakunnalla, niin joutui pyörittämään koko talouden yksin. Se oli hänelle kova koulu. Sitä ennen vielä juputti, että kun orjuutan ja vaadin, eikä hänelle jää vauva-aikana vapaa-aikaa riittävästi harrastuksille. Eipä sitä jäänyt minullekkaan.

Nyt mies osallistuu. Ei juputa. Joutuessaan hoitamaan talouden yksin, oppi kuinka vaativaa puuhaa se on. Teki hänelle ihan hyvää. Minä en enää moiti niin kuin äitini. En halua olla sellainen. Halveksun koko naista. Koko lapsuuteni kuuntelin hänen haukkumistaan, enkä halua itselleni sellaista kotia. Meillä on nyt hyvin. Osallistumme molemmat ja huolehdimme siitä, että molemmat saavat riittävästi lepoa ja vapaa-aikaa. Eikä kenenkään tarvitse kärsiä liiasta työstä tai henkisestä väkivallasta. Kaikkien töiden jättäminen yhdelle on myös henkistä väkivaltaa. Rakastan miestäni.

Vierailija
759/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankkiminen synnyttää nämä ongelmat. Ei kahden hengen taloudessa tule niin paljon kotitöitä, että siitä saisi riitaa aikaiseksi.

Lapset sitovat toisen, useinmiten naisen kotiin. Mies voi tehdä pitkää päivää, harrastaa ja jatkaa "omaa elämää " helpommin niin halutessaan. Lapsista on jonkun huolehdittava (jos ne haluaa pitää). Näkymättömien normien mukaan tämä "joku" on meidän yhteiskunnassamme nainen. Ja kun toinen menee menojaan ja jatkaa elämää ennen lapsia olleeseen malliin, on tämän toisen (vastuuntuntoisemman) huolehdittava kodista ja lapsista. Myös sohvalla mätivä mies voi naisen alettua tekemättömistä töistä nalkuttamaan suutuksissaan häipyä vaikka baariin...kyllähän äiti siellä pitää kodin pystyssä, mihin/miten se sieltä minnekään menisi.

Siis eikö niitä lapsia olla sitten alunperinkään haluttu yhdessä jos kerran mies tekee pitkiä päiviä töissä ja lähtee vielä harrastamaankin niiden jälkeen? Eikö mies halua viettää aikaa vauvan kanssa? Tuntuu vaan niin ihmelliseltä ajattelulta tuollainen... Miellä minä olin ensimmäiset kuukaudet kotona ja mies kieltäytyi töissä kaikenlaisesta ylimääräisestä ja tuli aina suoraan kotiin koska halusi viettää aikaa vauvan kanssa. Olisin käytännössä päässyt melkein joka ilta lähtemään jonnekin jos olisin halunnut.

Vierailija
760/1022 |
11.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, joiden mielestä vaimon pitäisi vaan jaksaa kiitellä miestä osallistumisesta ja hyväksyä miehen tapa tehdä asiat, päteekö sama toisinkin päin? Kiitättekö iloisesti vaimoa osallistumisesta, kun hän on vaihtanut autoon renkaat, vaikka sitten helmapelti onkin hieman rutussa, kun tunkki on ollut väärässä kohdassa, pari pulttia on jäänyt laittamatta kiinni ja loput on kiristetty vähän sinne päin ja lisäksi tunkki on piilossa auton alla niin, että sen yli ajaa väkisin liikkeelle lähtiessä. Edelleenkö on ihan ok, että puoliso hoitaa homman "omalla tavallaan"?

Huono esimerkki. Täällä itkettiin aikaisemmin siitä että kauhat pestään lasien kanssa ja mamman rintsikat on pistetty valkopyykin sekaan. Rinnastus tuohon sinun esimerkkiin toimisi ehkä siinä vaiheessa kun mies on tyhjentänyt astianpesukoneen viskaamalla astiat maahan ja kopauttamalla vasaralla tiskikoneen ohjauspaneelia.

Minusta tämä on hyvin verrattavissa vaikka siihen, että lapselle ei anneta kunnolla tai hänet lähetetään päiväkotiin/ulos aivan riittämättömissä tai sopimattomissa vaatteissa, esimerkiksi sandaaleissa kylmänä syyspäivänä. Tai siihen, että tosiaan tuhotaan satasen rintaliivit pesemällä ne 90 asteessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi yksi