HS Mielipide: Yhä harvempi nainen jaksaa olla miehelle vain arjen mahdollistaja
http://www.hs.fi/mielipide/a1470625865331
"HELSINGIN SANOMISSA on käsitelty puhumisen vaikeutta parisuhteessa. Kaksi kolmasosaa eroista kuulemma tapahtuu naisten aloitteesta. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula sanoi (HS Kotimaa 8.8.), että joka kolmas mies ei ymmärrä, miksi puoliso haluaa erota.
Olen eronnut kahdesti. Ensimmäisellä kerralla puolisoni oli yllättynyt, koska hän oli sitä mieltä, että kaikki on hyvin ja minä vain kuvittelen, että meillä menee huonosti. Olin puhunut minua vaivanneista asioista, mutta sitä ei noteerattu. Ainoa vaihtoehto oli erota.
Toisessa liitossa pidin huolta, että puhuimme asioista juuri niin rakentavasti kuin Kontulakin suosittelee. En voi sietää naputusta tai huutamista. Silti sain jossain vaiheessa kuulla, että meillä ei olisi mitään ongelmia, jos minä en niitä tekisi.
Jos olisin tyhjäpäinen kiukuttelija, ymmärtäisin moisen kritiikin, mutta tiedän olevani täyspäinen nainen.
Omien ja ystävieni kokemusten pohjalta olen alkanut miettiä, onko sittenkin kyse vain asenteesta. Siis siitä vanhasta, että naisen esittämiä asioita pidetään vähempiarvoisina miesten mielipiteiden rinnalla.
Toivon, että olen väärässä. Mutta jos ainakin osa miehistä ajattelee näin, heidän kannattaa tarkistaa näkökulmaansa, jos haluavat ylläpitää hyvää parisuhdetta. Yhä harvempi nykyaikainen nainen jaksaa olla miehelle vain arjen mahdollistaja, kun sen sijaan voi elää rikkaampaa elämää ilman tuonkaltaista väheksyntää.
Tyytyväinen uussinkku
Kommentit (1022)
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsi sydämelle naiset/miehet joilla oma puoliso ei ota vastuuta eikä tiedä missä tavarat on ja tekee mielestänne vähemmän töistä: Onko teilä samanlainen olo töissä, joudutteko sielläkin tekemään enemmän kuin muut tumpeloiden työkaverien takia? Entä esim. sukujuhlissa jossa esim. yhdessä kokataan, eikö ne muut ymmärrä kuinka asiat tulisi hoitaa? Jos nita ongelmallisia ihmisiä on kertynyt paljon omaan elämään kannattaa katsoa peiliin: kontrollifriikki ihminen on rasittava ympäristölleen.
Käsi sydämellä voin sanoa, että pääsääntöisesti työkaverit hoitavat hommansa ihan hyvin. Tietysti sielläkin on tumpeloita, joiden mokia saa aina olla korjailemassa ja esim kesätyöntekijät aiheuttavat usein päänvaivaa, mutta enimmäkseen kyllä kaikilla on hommat hanskassa. Sukujuhlissa ei tällaisia asioita kyllä huomaa muuten kuin siten, että toiset istuvat vain viihtymässä sillä aikaa kun toiset puuhailevat. Ne, jotka puuhailevat, osaavat kyllä hommansa tai jos eivät osaa, niin tekevät mitä pyydetään tai kysyvät, miten voi auttaa.
"Tumpeloita, joiden mokia saa aina olla korjailemassa." Kuulostaa tosiaan siltä, että jos asioita ei tehdä sinun haluamalla tavalla niin sitten on kyseessä virhe. Ihmettelen myöskin aina tuota kesätyöntekijöiden syyttämistä. Jos kesätyöntekijä ei osaa hommia, niin lähes poikkeuksetta vika on perrehdytyksessä. Eli ihan itseäsi voit kyllä katsoa peiliin.
En tiedä, tuleeko sinulle yllätyksenä, mutta on olemassa paljonkin töitä, joissa virhe on yksiselitteisesti virhe. Se ei ole mitään sellaista, että et tehnyt tyylilläni ja laittanut lusikoita suoraan, vaan kirjaimellisesti virhe. Esim. kirjanpidossa virhe on virhe ja that's it. Ja veikkaan vahvasti, että lainaamasi kirjoittaja tarkoitti kirjaimellisia virheitä, ei mitään tyylimokia. Ja kyllä, osa kesätyöntekijöistä ovat huonoja, jotka tupeksivat ja hosuvat miten sattuu, vaikka miten neuvoisi, tekisi yksityiskohtaiset ja idiootin varmat kirjalliset ohjeet jne. Jos ihmiseltä puuttuu sisäinen halu tehdä työ kuin työ kunnialla, jos duuniin tullaan asenteella, että pakko kait tänne on v*ttu herätä kauniina kesäpäivänä ja v*tun pomo, kun ei antanu ekstenpore rantalomaa, niin silloin niitä mokia sattuu ;).
Miksi niitä virheiden tekijöitä ei sitten pyydetä korjaamaan tekemiään virheitä? Tuolle linjalle lähdettäessä saa korjata näiden "tumpeloiden" virheitä hamaan tulevaisuuteen, koska nyt tumpelolle jää käsitys että hän teki homman aivan oikein.
Mikä sai sinut käsittämään, etteikö näin tehtäisi niissä tapauksissa, joissa se on mahdollista? Mutta faktaa on se, että jos kaikki annetut työt töpeksii tavalla tai toisella, päätyy loppukesäksi helpompiin hommiin, eli varaston siivoamiseen ja kahvin keittämiseen. Ja meillä saa kysyä, ei ole kyse siitä. Kysyn minäkin epäselvissä tilanteissa omasta mielestäni jopa tyhmiä kysymyksiä ja työkaverit vastaa iloisesti, sekä tsemppaavat, että aina pitää kysyä, jos on sellainen olo.
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Aluvastuullisuus on kuin tauti. Se on miehille sosiaalisesti hyväksytympää, joten miehillä on sitä enemmän. Mutta ei se mitenkään sukupuolesta johdu.
Mielelläänhän minä jäisin kotia, jos mies haluaisi olla perheen elettäjä. Valitettavasti näin ei ole ja ihan valtaosa naisista opiskelee ja käy töissä. Enää ei olla 1800-luvulla. Naiset toimivat yhtä lailla perheen elättäjinä kuin miehetkin. Silti lasten hoitaminen, siivous, kaupassakäynti ym. ym. ovat usein jääneet naisten kontolle. Nämä ovat niitä perinteisiä naisten tehtäviä, kun ukko raataa töissä.
Silloin, kun nainenkin raataa töissä, ei miehen tulisi olettaa, että nainen tekee kotiin tultuaan vielä "iltavuoron".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa parisuhteessa olen huomannut samoja asioita. Monet arkeen liittyvät käytännön asiat ovat jotenkin luiskahtaneet vain minun hoidettavakseni. Olen väsynyt ja stressaantunut siitä. Mies kyllä tekee pyydettäessä, mutta ei oma-aloitteisesti.
Puhuttu on, mutta ei auta. Mies ei kuulemma osaa eikä huomaa. Jokin aikaa sitten minulle sattui töissä ikävä asia, josta tunsin tarvetta puhua, mutta siitäkään ei saanut keskustelua aikaiseksi, tuntui, ettei miestä kiinnosta. Olen miettinyt eroa yhä useammin.Meillä on ihan sama. Niin tuttua. Ja kun joku kysyi että tekeekö mies jotain sellaisia asioita mitä et itse tee, niin tekee, harrastaa omia juttujaan. Ja jos se kysyjä tarkoitti kotiin tai lapsiin liittyvää niin ei. Ei tee yhtään mitään. Ai niin, olen joskus aiemminkin täällä sen kertonut, mutta tosiaan tekee yhden jutun kodinhoitoon liittyen. Vie roskapussin aamuisin ulos, jos olen laittanut sen eteiseen ovenpieleen valmiiksi. (Mies lähtee töihin ennen minua) Eikä "elätä" minua, puoliksi maksetaan kaikki. Eikä ole kyse siitä, että natsina vahtisin että kaikki tehdään just mun toivomallani tavalla, sillä totuuden nimessä on tunnustettava että sellaisiakin naisia on. Mutta ei täällä. Ja ihan normaali mies oli ennen lapsia. Tuo "arjenmahdollistaja" termi on todella osuva. Tällä arjenmahdollistajalla on kohta mitta täynnä.
Suusi ilmeisesti saat auki kuintenkin vasta sitten kun se mittasi täyttyy? En yhtään ihmettele, jos miehelläsi on käsitys että teillä on oikein hyvä parisuhde ja kotityöt sujuvat hyvin.
:DDD
Siis todellako luulet että asiasta ei ole puhuttu??? Vai trollaatko tahallasi? No kerrotaan nyt että asiasta on todellakin puhuttu. Olen sanonut sievästi, olen sanonut asiallisesti ja jämäkästi, olen huutanut ja olen parkunut. Olen jättänyt miehen jäljet korjaamatta (yhdessä vaiheessa meillä oli tiskipöydällä 23 tyhjää maitopurkkia miehen jäljiltä, ilmeisesti odottamassa että minä ne huuhtelen ja litistän ne ja laitan roskakaappiin. Lopulta ne olivat yhtenä aamuna häipyneet.) Olen sanonut että jos haluaa jonkinlaisen suhteen lapsiinsa, niin kannattaisi tehdä niiden kanssa jotain lasten lähtökohdista käsin, eikä vain ottaa johonkin miestä itseä kiinnostavaan tapahtumaan mukaan kerran vuodessa ja sitten siellä tapahtumassa antaa lasten olla oman onnensa nojassa. Ei mitään muutosta. Surullista miehen itsensäkin kannalta. On ulkoistanut ihan itse itsensä perheen arjesta. Ja en kyllä kohta enää jaksa. Eikä se kotityön määräkään ole se pointti. Vaan se, että kokee jääneensä täysin yksin tässä "parisuhteessa".
Miksi tuollaisen kanssa olet ylipäänsä ruvennut lapsia tekemään? Kuulostaa ettei niitä ainakaan mies ole edes halunnut...
Klassinen tapaus. Ei se mies alkuun ollut tuollainen. Lasten tultua (ja ihan yhteisestä toiveesta alulle laitettuja) alkoi opiskella työn ohessa, ja luonnollisesti hänellä ei ollut aikaa panostaa kotitöihin samoissa määrin kuin aiemmin. Totta kai otin isomman vastuun tuossa tilanteessa, halusin tukea häntä ja ajattelin että tilanne on väliaikainen. Valmistumisesta on nyt kolme vuotta, eikä tilanne ole palautunut, vaikka kuinka asiasta on puhuttu ja olen yrittänyt siis kaikkeni että tajuaisi. Mutta ei. Miehen aikaa vie nyt omat harrastukset. Sen virheen tein, etten ennakoinut ja keskustellut asioista juurta jaksain ennen yhteen menoa. Oletin että miehen asenne kotitöitä kohtaan säilyy samanlaisena kuin nuorena. Siis varoituksena kaikille parisuhteeseen aikoville: Keskustelkaa auki toiveet ja asenteet. Sen näennäisesti modernin ja tasa-arvoisen miehen kuoren alla voi piilotella arjenmahdollistajan haluava sovinisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi sietää tai ymmärtää tätä naistenkin viljelemää hyväksyvää mantraa siitä, että miehen puutteellinen lapsenhoito ja kodinhoito pitäisi hyväksyä siksi, että miehelle ei tulisi vaan paha mieli. En oikeasti käsitä, miten typeriä ihmiset ovat joiden mielestä lapsen resupekaksi pukeminen jollain tapaa olisi hyväksyttävää, koska hei, mieshän tekee edes jotain??
Jos katsotaan ihan vaikka virallisia kasvatussuosituksia ja ravintoympyrää jota lapsille suositellaan, selviää että lihapiirakka aamupalaksi ja lakerikengät sadepäivänä päiväkotiin eivät täytä lapsen perustarpeita ja ovat vastoin kasvatusohjeita. Se, että ISÄN mielestä hän voi hyvin laiminlyödä huoltajan vastuunsa ja syyllistää äitiä nalkuttamisesta ja nipottamisesta ei poista sitä tosiasiaa, että isä tekee väärin lasta kohtaan. Vastuullinen vanhempi selvittää, mikä omalle lapselleen on parasta. Voiko lapsi hyvin, jos hän joka aamu syö lihapiirakkaa? Jos isän on tarkoitus OIKEASTI ottaa vetovastuu arjesta yhdessä äidin kanssa, hän ei syötä lapselle epäterveellisiä eineksiä.
Miehet tekevät tahallaan sen, että kun sabotoivat lapsen edunmukaisen hoidon pistämällä kaiken läskiksi juurikin unohtamalla lapsen päiväkotikamppeet tai myöhästymällä jatkuvasti lapsen harjoitusten viemisestä, tai tarjoamalla aamupalaksi jotain ei-ravinteikasta roskaruokaa, he voivat siten hokea mantraansa: Kaikki mitä mä teen, on väärin. Näin nainen joutuu aina kantamaan vastuun lapsen hyvinvoinnista eikä voi luottaa siihen, että mies kykenee tekemään asiat lapsen parhaaksi.
Kaikki mitä tekee vastoin lapsen parasta etua, on väärin. Kaikki tuntemani naiset jotka riitelevät suhteissaan arjen vetovastuusta kamppailevat miesten kassa, jotka mielestään voivat silloin tälloin antaa lapselle roskaruokaa. Silloinhan mies olettaa, että hän voi olla se joka pari kertaa kuussa tekee einessapuskaa kun pääasiallisesti nainen huolehtii ruuan terveellisyydestä. Millainen vanhempi oikeasti haluaa syöttää päivästä toiseen lapselle eineksiä tai pukea hänet päiväkotiin puolipukeissa? Jos isät oikeasti haluaisivat ajatella muuta kuin omaa napaansa, he ottaisivat päivittäistä roolia ja muokkaisivat toimintatapojaan arjessa. Äiti ei ole pahis, jos hän vaatii lapselleen parasta mahdollista hoivaa.
Meillä on toistuvia riitoja siitä, että miehen mielestä joka päivä voi syödä eineksiä ja aamupalaa ei tarvita. Hän ei mielestään ole velvollinen muuttamaan omia ruokailutapojaan lapsen edun vuoksi.
Lapsen biologinen isä sen sijaan opettaa lapsellemme aamupuuron tekemistä, neuvoo ruokailussa ja opastaa astianpesukoneen täytössä ja eläintenhoidossa. Isä kasvattaa, isäpuoli ei piittaa yhtään.
Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa "resupekaksi" pukeminen? Esim ettei legginsit matchaa mekon kanssa? Vai ettei ole MOLON vaatteita? Sekin on niin suhteellista.. mikä toiselle on resupekka, ei toiselle sitä ole.
Ja ei ole oikein että aina äiti sen määrittää mikä se oikea taso on
Ja sulla ei kyllä ole mitään oikeutta vaatia toista muuttamaan elintapojaan sun lasten vuoksi. Taidat olla sellanen kontrollifriikki pahimmasta päästä.
Mulle ja mun lapsen isälle meidän yhteisen lapsen etu on ensisijaista. Me hankitaan sille yhdessä kaikki tarpeellinen ja molemmat ymmärretään terveellisen ravinnon merkitys. Lapsi harrastaa rakkaudesta lajiin, ei ole pakotettu mihinkään. Treenaa viidesti viikossa ja pitää himmailla, kun haluaisi treenata kuudesti viikossa. Lapsella on paljon kavereita ja koulussa menee hyvin, nukkuu pitkiä yöunia ja sokerin ja herkkujen määrää seurataan. Lapsi on aivan mahtava ihminen ja meidän silmäterä. Me ei exän kanssa onnistuttu keskinäisessä parisuhteessa, mutta lapsi on aina ollut meille nro.1. Sen vuoksi ei riidellä lapsen aikana eikä muutenkaan, lapsen etua on myös kunnioittaa toista vanhempaa. Arvostan exääni isänä maailman eniten.
Joten jos mun mies ei suostu muuttamaan elintapojaan ja kasvatusmetodejaan mun lapsen edun vuoksi, niin mies saa mennä. Mä en ole opettanut lasta seuraamaan brändejä tai pukenut sitä trendikkäästi. Kulutusta kestävät vaatteet, käytettynä jos vaan löytyy mutta aina siistit ja puhtaat vaatteet. Puen lapseni kuten puen itseni, en itsekään aamuisin jätä katsomatta peiliin. Kunnioitan lastani kuten ihmistä kuuluu, hän on arvokas ja tärkeä.
Ero tässä itseasiassa onkin tulossa, eikä haittaa tippaakaan. Mun ihmisen hyvyyden mittari on se, miten se kohtelee pienempiään ja lapsiaan. Se on voi voi, jos iso ihminen ei kestä myöntää että on väärässä. Olen varmasti hälläväliä ihmisen mielestä kontrollifriikki ja niin on exäkin, mitä tulee lapsiin. On riidellut samoista asioista omassa suhteessaan, kun äitipuoli ei voi käsittää miten lapsi menee aina hänen edelle.
Hyvinvoiva ja terve lapsi heijastaa niitä prioriteetteja, jotka vanhemmat ovat itselleen asettaneet.
Jos mies haluaa sabotoida lapsen hyvinvointia pukemalla lapsen vaikka vaatteisiin jotka eivät ole sään mukaiset, niin mä hoidan sen sitten itse, ja niin olen hoitanutkin. Ja siitä mä olen ylpeä, miehiä tulee ja menee, mutta se oma lapsi on ikuinen ja siksi merkityksellinen.
Onpas surullista, miten paljon halveksuntaa osoitetaan ihmisiä kohtaan jotka asettavat lapsen aikuisten edelle, sua ei vissiin ole sitten rakastettu tarpeeksi tai et ole saanut kaipaamaasi huomiota muksuna? :(
On mua rakastettu ja siksi mulla on nytkin toimiva ydinperhe, jossa lasten etu on ensimmäisellä sijalla. Kertaakaan en ole eronnut. Sä taas vaikutat todella ikävältä ihmiseltä, jolle on tulossa toinen ero, kun ihminen ei suostu muuttumaan sun vaatimaan muottiin. Mieti vähän. Näytän itse lapselle esimerkkiä, että ei ole yhden ihmisen asia päällepäsmäröidä koko perhettä, vaan demokraattisesti toimitaan. Kokeilepa! Voi auttaa ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa parisuhteessa olen huomannut samoja asioita. Monet arkeen liittyvät käytännön asiat ovat jotenkin luiskahtaneet vain minun hoidettavakseni. Olen väsynyt ja stressaantunut siitä. Mies kyllä tekee pyydettäessä, mutta ei oma-aloitteisesti.
Puhuttu on, mutta ei auta. Mies ei kuulemma osaa eikä huomaa. Jokin aikaa sitten minulle sattui töissä ikävä asia, josta tunsin tarvetta puhua, mutta siitäkään ei saanut keskustelua aikaiseksi, tuntui, ettei miestä kiinnosta. Olen miettinyt eroa yhä useammin.Meillä on ihan sama. Niin tuttua. Ja kun joku kysyi että tekeekö mies jotain sellaisia asioita mitä et itse tee, niin tekee, harrastaa omia juttujaan. Ja jos se kysyjä tarkoitti kotiin tai lapsiin liittyvää niin ei. Ei tee yhtään mitään. Ai niin, olen joskus aiemminkin täällä sen kertonut, mutta tosiaan tekee yhden jutun kodinhoitoon liittyen. Vie roskapussin aamuisin ulos, jos olen laittanut sen eteiseen ovenpieleen valmiiksi. (Mies lähtee töihin ennen minua) Eikä "elätä" minua, puoliksi maksetaan kaikki. Eikä ole kyse siitä, että natsina vahtisin että kaikki tehdään just mun toivomallani tavalla, sillä totuuden nimessä on tunnustettava että sellaisiakin naisia on. Mutta ei täällä. Ja ihan normaali mies oli ennen lapsia. Tuo "arjenmahdollistaja" termi on todella osuva. Tällä arjenmahdollistajalla on kohta mitta täynnä.
Suusi ilmeisesti saat auki kuintenkin vasta sitten kun se mittasi täyttyy? En yhtään ihmettele, jos miehelläsi on käsitys että teillä on oikein hyvä parisuhde ja kotityöt sujuvat hyvin.
:DDD
Siis todellako luulet että asiasta ei ole puhuttu??? Vai trollaatko tahallasi? No kerrotaan nyt että asiasta on todellakin puhuttu. Olen sanonut sievästi, olen sanonut asiallisesti ja jämäkästi, olen huutanut ja olen parkunut. Olen jättänyt miehen jäljet korjaamatta (yhdessä vaiheessa meillä oli tiskipöydällä 23 tyhjää maitopurkkia miehen jäljiltä, ilmeisesti odottamassa että minä ne huuhtelen ja litistän ne ja laitan roskakaappiin. Lopulta ne olivat yhtenä aamuna häipyneet.) Olen sanonut että jos haluaa jonkinlaisen suhteen lapsiinsa, niin kannattaisi tehdä niiden kanssa jotain lasten lähtökohdista käsin, eikä vain ottaa johonkin miestä itseä kiinnostavaan tapahtumaan mukaan kerran vuodessa ja sitten siellä tapahtumassa antaa lasten olla oman onnensa nojassa. Ei mitään muutosta. Surullista miehen itsensäkin kannalta. On ulkoistanut ihan itse itsensä perheen arjesta. Ja en kyllä kohta enää jaksa. Eikä se kotityön määräkään ole se pointti. Vaan se, että kokee jääneensä täysin yksin tässä "parisuhteessa".
Miksi tuollaisen kanssa olet ylipäänsä ruvennut lapsia tekemään? Kuulostaa ettei niitä ainakaan mies ole edes halunnut...
Klassinen tapaus. Ei se mies alkuun ollut tuollainen. Lasten tultua (ja ihan yhteisestä toiveesta alulle laitettuja) alkoi opiskella työn ohessa, ja luonnollisesti hänellä ei ollut aikaa panostaa kotitöihin samoissa määrin kuin aiemmin. Totta kai otin isomman vastuun tuossa tilanteessa, halusin tukea häntä ja ajattelin että tilanne on väliaikainen. Valmistumisesta on nyt kolme vuotta, eikä tilanne ole palautunut, vaikka kuinka asiasta on puhuttu ja olen yrittänyt siis kaikkeni että tajuaisi. Mutta ei. Miehen aikaa vie nyt omat harrastukset. Sen virheen tein, etten ennakoinut ja keskustellut asioista juurta jaksain ennen yhteen menoa. Oletin että miehen asenne kotitöitä kohtaan säilyy samanlaisena kuin nuorena. Siis varoituksena kaikille parisuhteeseen aikoville: Keskustelkaa auki toiveet ja asenteet. Sen näennäisesti modernin ja tasa-arvoisen miehen kuoren alla voi piilotella arjenmahdollistajan haluava sovinisti.
Mieskin halusi lapsia mutta sitten niiden synnyttyä rupesi työnsä ohella opiskelemaan, eli oli siten kaikki päivät ja illatkin poissa kotoa. Lapsiaan ei varmaan nähnyt ollenkaan. Jokin ei nyt ihan täsmää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Minulle lisäarvoksi riittää se, että ei mene pakkasen puolelle. Mutta jos elämä on parempaa sinkkuna kuin vallitsevassa suhteessa niin kyllähän se ero jossain vaiheessa tulee vastaan, vaikka toinen kuinka rakastaisi.
Keski-ikään mennessä olen tajunnut senkin, että teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Vaikka joku kuinka rakastaa, mutta samalla kohtelee sinua huonosti niin mitä ihmettä sellaisella "rakkaudella" tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan täälläkin jokin aika sitten ketju siitå kun jotkin asuat "pitää tehdä niinkuin nainen haluaa ".Siinä ketjussa oli hyviä esimerkkejä siitä millaiset miesten tekemät jutut ei kelpaa, tyyliin lapset viety päiväkotiin talvella ilman toppavaatteita, ruoaksi koko päivänä 3-vuotias saanut banaanin kun nainen ollut muualla ja mies pelannut koko päivän jne. Enkä nyt tarkoita että naiset aina olisivat oikeassa ja miehet itsekkäitä toheloita mutta noita miehiä oikeasti on paljon joiden tapa tehdä asioita ei ihan syystä käy.
Noista esimerkeistä tuli mieleen että miehet ovat poikkeuksellisesti tehneet jonkun homman, jonka normaalisti nainen hoitaa täysin yksin. Miehelle ei ole siis muodostunut mitään käsitystä siitä, miten homma normaalisti hoidetaan eikä nainen ole myöskään neuvonut hanta. Ilman toppavaatteita päiväkotiin viety lapsi on varmaan viety autolla ja kuviteltu, että päiväkodissa lapsella on ulkoiluvaatteet valmiina. Ei kukaan, ei mies eikä nainen, joka on tottunut hoitamaan jonkun asian, hoida sitä noin päin persettä.
Jos vuosia on joka aamu nähnyt kaksi toppapukuista lasta eteisessä tarhaan lähdössä, ei ole huomannut että heillä on toppavaatteet päällä? Tässä on se ongelma, miehiä ei kiinnosta.
Tähän se kiteytyy: vuosia nähnyt mutta ei kertaakaan tehnyt tai ollut itse vastuussa niin silti pitäisi osata kaikki sama mitä se vuosia asiat itse tehnyt ja hoitanut äiti. Varmaan sinäkin olet vuosia nähnyt miten autossa on kesällä kesärenkaat ja talvella talvirenkaat, mikset osaa itse vaihtaa niitä (tähän keksi joku teidän tilanteeseen sopiva esimerkki kotityöstä, jonka mies hoitaa niin että sinä et edes huomaa)?
No jos vastaan tähän esimerkkiin vaikka ei nyt ihan osu; vaikka en vaihtaisi autooni renkaita niin tiedän missä renkaita, pultteja ja rengasrautaa säilytetään ja tiedän koska renkaat kuuluu vaihtaa koska olen "läsnä" kodissamme. Mies ei tiedä missä lasten talvikamppeet ovat vaikka tässä kämpässä ei montaa säilytyspaikkaa ole. Olen yrittänyt kauniisti ja nalkuttamatta näyttää missä talvihaalarit ovat mutta vastauksena tulee että joo, joo kyl mää tiedän. Mikäli satun olemaan työmatkalla sinä aamuna kun talvihaalareita tarvitaan niin 99,9 % varmuudella saan puhelinsoiton että missä h***ssa ne haalarit ovat. Mikäli aavistelen ko. tarvetta ja haen haalarit valmiiksi eteiseen mahdollisen kylmän ilman varalle työmatkani aikana niin mies kokee sen hänen väheksymisenä.
Täytyy sanoa että tässä parisuhteessa on hetkiä jolloin mietin että mitähän vattua... Ja voin sanoa että en nalkuta, en pihtaa, en tiuski, en kyttää ja annan miehen harrastaa ja mennä. Miehen mielestä hän on hyvä aviomies ja isä koska hän ei ryyppää, petä eikä räyhää. Jos yritän puhua nätisti kuinka kaipaisin enemmän osallistuvaa asennetta kodin ja lasten asioihin jotta ei tuntuisi kuinka kaikki on harteillani niin saan takaisin kuinka "naisille ei mikään riitä"- puheen. Niin, ehkä me naiset sitten haluamme liikaa?!?Koitapas kerran huviksesi tosiaan vaihtaa ne renkaat. Kun olet kiskonut rengasraudalla renkaat vanteiltaan niin voin vaikka vannoa että mieheltäsi tulee sinulle vähintään samanlaiset huudot kuin sinulta miehelle noista toppavaatteiden unohtamisesta.
Esimerkki oli huono ja ilmaisin itseni epäselvästi, anteeksi siitä. Pointtini oli se että mikäli mies ei olisi vaihtamassa renkaita niin niin saisin renkaat vaihdettua autooni tavalla tai toisella koska tiedän missä renkaat ym muut on - veisin vaihtoon rengasliikkeeseen tmv. ( siellä muuten nytkin vaihdetaan, en rasita miestä tällaisella työllä huom ironiaa). Mutta mies ei "halua" tietää missä lasten kamppeet ovat koska se on minun "tehtäväni" ja jos en ole paikalla, niin se on silti edelleen minun "tehtäväni".
Tavalla tai toisella myös se miehesi sai lapsen päiväkotiin. Jos ei ollut ulkoiluvaatteita, niin voi voi. Päiväkodeista löytyy tuollaisia varten jotain lainavaatteita ja jos ei, niin ne pyydetään tuomaan ne tai joku jää sisälle hänen kanssaan. Eikä maailma kaadu. Ja tuollaisen "ironian" voit kyllä lopettaa. Naisena minua oikein hävettää miten alentavasti jotkut suhtautuvat miehiinsä.
Eli mies voi aina olettaa, että päiväkodista kyllä tädit tai sedät kertovat, että ulkovaatteet tarvitaan? Mites olisi, jos mies ihan itse huolehtisi ilman, että aina jonkun tarvitsee sanoa asiasta..? Maailma ei kaadu jos lapsi puetaan talvella crocseihin ja shortseihin, mutta se ei ole lapsen perustarpeista huolehtimista ja se poikii lastensuojeluilmoituksen päiväkodin toimesta. Oma isäni jätti minut taaperona yksin laiturille tunniksi kun meni itse kokemaan verkot, äiti oli huutanut kuin hinaaja kun oli kuullut. Saman oli tehnyt uudestaan ja sen jälkeen en enää päässyt isän kanssa mihinkään.
Murrosiässä erehdyin sen kanssa kerran kahdestaan eräretkelle jonne se oli pakannut yhden makkaran, sinappia ja mustaa kahvia. Ei, en kuollut siihenkään sillä sainhan järvestä vettä juotavaksi. Mutta eipä ole mitään suhdetta isäänkään syntynyt, ei sitä kiinnostanut mun hyvinvointi tai perustarpeet koska oli niin pohjattoman itsekäs. Iskä on kuollut aikaa sitten, ei ole ikävä ollut muuta kuin sitä isää, jota en koskaan saanut. Kateellinen olen ollut kavereille joiden isät välitti ja huolehtivat. En pyytänyt isääni saattamaan minua alttarille, koska en kokenut häntä läheiseksi. Lapselle rakkaus ja välittäminen osoitetaan perustarpeista huolehtimalla ja olemalla kiinnostuneita hänestä.
Lapsi ei ole riippakivi tai aikuisen elämän häirikkö, ja sellaiset vanhemmat jotka eivät lapsistaan välitä eivät ymmärrä millaisen vanhuuden turvan menettävät, kun niitä lapsia ei voikaan saada kiinnostumaan isästä enää myöhemmin. Ihmissuhde rakennetaan, ei pystytetä kuten telttaa.
Jospa keskittyisin lukemaan ennen kuin alat vaahtoamaan surkeasta isäsuhteestasi. Kyseessä oli esimerkki, jossa selkeästi äiti on hoitanut kaiken lapsen vaatehuoltoon, pukemiseen ja päiväkotiin viemiseen liittyvät asiat yksin. Isän ei ole annettu (?) osallistua. Nyt kun äidin ollessa työmatkalla isä vie lapset poikkeuksellisesti päiväkotiin, hän saa huudot siitä ettei tee hommaa samalla rutiinilla kuin äiti. Ei kukaan isä eikä äiti, joka ostaa huolehtii lapsen vaatteista ja päiväkotiin viemisistä, vie lasta pakkasella sisävaatteissa tarhaan.
Ei antanut minunkaan äitini isän osallistua mihinkään ja hyvä niin, sen ansiosta olen hengissä. Äitiä pidettiin kontrollifriikkinä ja kiittämättömänä, mummo aina sitä haukkui nalkuttajaksi. Pakkohan sen oli nalkuttaa, kun isä ei piitannut. Sitä naista on niin helppo moittia koska siihen syyttelyyn voi kätevästi piilottaa sen oman piittaamattomuutensa. Vähän niin kuin sytytetään tulipalo peitelläkseen joku muu rikos.
Isä oli täysin kädetön, itsekeskeinen ja omaan napaansa tuijottaja joka kuvitteli hänen osuudekseen laskujen maksamisen. Äiti ei voinut koskaan meitä lapsia hoidattaa isällä, sillä se ei ruokkinut meitä tai valvonut yhtään. Äiti olisi ollu yhtä huono kuin isä, jos olisi jotenkin kostaakseen isälle vaan jättänyt meidät sen vastuulle. Ne päiväkodin rutiinit eivät ole isän kiusaksi tehtyjä vaan lasten etu, miten ihmeessä susta on tullut tuollainen epäoikeudenmukaisuuden puolustaja..?
Liian moni mies (ja näemä nainen) kuvittelee, ettei niiden tarvitse ottaa vastuuta koska on olemassa naisia, jotka ei nalkuta. Miksi kukaan nalkuttaisi, jos ei ole tarvetta?
Kun tekee asiat lapsen edun mukaisesti, huolehtii arjen rutiineista (just niistä tylsistä ja ikävistä joihin ei aina sisälly Aku Ankan lukeminen) niin kukaan äiti tai isä ei ole tyytymätön. Mutta ei, kun jostain syystä tämäKIN lasten edun ajamisen asia on onnistuttu kääntämään niin, että hullut muijat ei kelpuuta mitään.
Niitä ihmisiä on vaikka millä mitalla, jotka oikeesti valittaa vain valittamisen ilosta ja tottumuksesta. Typerää väittää, että kaikki nalkutus olis syystä! Usein nalkutus on myös tapa purkaa omaa pahaa oloaan toiseen ihmiseen samalla tavalla kuin tiuskiminen tai mököttäminen. Lisäksi jokainen varmasti tuntee oikeesti vähintään yhden naisen, joka on hirveen tiukka että esim juhlarituaalit menevät JUURI tietyn kaavan mukaan. (näitä ketjuja esiintyy esim joulun alla)
Nalkuttaminen ei ole todellakaan aina aiheellista tai toisen osapuolen syytäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Minulle lisäarvoksi riittää se, että ei mene pakkasen puolelle. Mutta jos elämä on parempaa sinkkuna kuin vallitsevassa suhteessa niin kyllähän se ero jossain vaiheessa tulee vastaan, vaikka toinen kuinka rakastaisi.
Keski-ikään mennessä olen tajunnut senkin, että teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Vaikka joku kuinka rakastaa, mutta samalla kohtelee sinua huonosti niin mitä ihmettä sellaisella "rakkaudella" tekee.
Eipä juuri mitään.
Milloin sitten ei mene pakkasen puolelle? Osaatko sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en voi sietää tai ymmärtää tätä naistenkin viljelemää hyväksyvää mantraa siitä, että miehen puutteellinen lapsenhoito ja kodinhoito pitäisi hyväksyä siksi, että miehelle ei tulisi vaan paha mieli. En oikeasti käsitä, miten typeriä ihmiset ovat joiden mielestä lapsen resupekaksi pukeminen jollain tapaa olisi hyväksyttävää, koska hei, mieshän tekee edes jotain??
Jos katsotaan ihan vaikka virallisia kasvatussuosituksia ja ravintoympyrää jota lapsille suositellaan, selviää että lihapiirakka aamupalaksi ja lakerikengät sadepäivänä päiväkotiin eivät täytä lapsen perustarpeita ja ovat vastoin kasvatusohjeita. Se, että ISÄN mielestä hän voi hyvin laiminlyödä huoltajan vastuunsa ja syyllistää äitiä nalkuttamisesta ja nipottamisesta ei poista sitä tosiasiaa, että isä tekee väärin lasta kohtaan. Vastuullinen vanhempi selvittää, mikä omalle lapselleen on parasta. Voiko lapsi hyvin, jos hän joka aamu syö lihapiirakkaa? Jos isän on tarkoitus OIKEASTI ottaa vetovastuu arjesta yhdessä äidin kanssa, hän ei syötä lapselle epäterveellisiä eineksiä.
Miehet tekevät tahallaan sen, että kun sabotoivat lapsen edunmukaisen hoidon pistämällä kaiken läskiksi juurikin unohtamalla lapsen päiväkotikamppeet tai myöhästymällä jatkuvasti lapsen harjoitusten viemisestä, tai tarjoamalla aamupalaksi jotain ei-ravinteikasta roskaruokaa, he voivat siten hokea mantraansa: Kaikki mitä mä teen, on väärin. Näin nainen joutuu aina kantamaan vastuun lapsen hyvinvoinnista eikä voi luottaa siihen, että mies kykenee tekemään asiat lapsen parhaaksi.
Kaikki mitä tekee vastoin lapsen parasta etua, on väärin. Kaikki tuntemani naiset jotka riitelevät suhteissaan arjen vetovastuusta kamppailevat miesten kassa, jotka mielestään voivat silloin tälloin antaa lapselle roskaruokaa. Silloinhan mies olettaa, että hän voi olla se joka pari kertaa kuussa tekee einessapuskaa kun pääasiallisesti nainen huolehtii ruuan terveellisyydestä. Millainen vanhempi oikeasti haluaa syöttää päivästä toiseen lapselle eineksiä tai pukea hänet päiväkotiin puolipukeissa? Jos isät oikeasti haluaisivat ajatella muuta kuin omaa napaansa, he ottaisivat päivittäistä roolia ja muokkaisivat toimintatapojaan arjessa. Äiti ei ole pahis, jos hän vaatii lapselleen parasta mahdollista hoivaa.
Meillä on toistuvia riitoja siitä, että miehen mielestä joka päivä voi syödä eineksiä ja aamupalaa ei tarvita. Hän ei mielestään ole velvollinen muuttamaan omia ruokailutapojaan lapsen edun vuoksi.
Lapsen biologinen isä sen sijaan opettaa lapsellemme aamupuuron tekemistä, neuvoo ruokailussa ja opastaa astianpesukoneen täytössä ja eläintenhoidossa. Isä kasvattaa, isäpuoli ei piittaa yhtään.
Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa "resupekaksi" pukeminen? Esim ettei legginsit matchaa mekon kanssa? Vai ettei ole MOLON vaatteita? Sekin on niin suhteellista.. mikä toiselle on resupekka, ei toiselle sitä ole.
Ja ei ole oikein että aina äiti sen määrittää mikä se oikea taso on
Ja sulla ei kyllä ole mitään oikeutta vaatia toista muuttamaan elintapojaan sun lasten vuoksi. Taidat olla sellanen kontrollifriikki pahimmasta päästä.
Mulle ja mun lapsen isälle meidän yhteisen lapsen etu on ensisijaista. Me hankitaan sille yhdessä kaikki tarpeellinen ja molemmat ymmärretään terveellisen ravinnon merkitys. Lapsi harrastaa rakkaudesta lajiin, ei ole pakotettu mihinkään. Treenaa viidesti viikossa ja pitää himmailla, kun haluaisi treenata kuudesti viikossa. Lapsella on paljon kavereita ja koulussa menee hyvin, nukkuu pitkiä yöunia ja sokerin ja herkkujen määrää seurataan. Lapsi on aivan mahtava ihminen ja meidän silmäterä. Me ei exän kanssa onnistuttu keskinäisessä parisuhteessa, mutta lapsi on aina ollut meille nro.1. Sen vuoksi ei riidellä lapsen aikana eikä muutenkaan, lapsen etua on myös kunnioittaa toista vanhempaa. Arvostan exääni isänä maailman eniten.
Joten jos mun mies ei suostu muuttamaan elintapojaan ja kasvatusmetodejaan mun lapsen edun vuoksi, niin mies saa mennä. Mä en ole opettanut lasta seuraamaan brändejä tai pukenut sitä trendikkäästi. Kulutusta kestävät vaatteet, käytettynä jos vaan löytyy mutta aina siistit ja puhtaat vaatteet. Puen lapseni kuten puen itseni, en itsekään aamuisin jätä katsomatta peiliin. Kunnioitan lastani kuten ihmistä kuuluu, hän on arvokas ja tärkeä.
Mun ihmisen hyvyyden mittari on se, miten se kohtelee pienempiään ja lapsiaan. Se on voi voi, jos iso ihminen ei kestä myöntää että on väärässä. Olen varmasti hälläväliä ihmisen mielestä kontrollifriikki ja niin on exäkin, mitä tulee lapsiin. On riidellut samoista asioista omassa suhteessaan, kun äitipuoli ei voi käsittää miten lapsi menee aina hänen edelle.
Hyvinvoiva ja terve lapsi heijastaa niitä prioriteetteja, jotka vanhemmat ovat itselleen asettaneet.
Jos mies haluaa sabotoida lapsen hyvinvointia pukemalla lapsen vaikka vaatteisiin jotka eivät ole sään mukaiset, niin mä hoidan sen sitten itse, ja niin olen hoitanutkin. Ja siitä mä olen ylpeä, miehiä tulee ja menee, mutta se oma lapsi on ikuinen ja siksi merkityksellinen.
Onpas surullista, miten paljon halveksuntaa osoitetaan ihmisiä kohtaan jotka asettavat lapsen aikuisten edelle, sua ei vissiin ole sitten rakastettu tarpeeksi tai et ole saanut kaipaamaasi huomiota muksuna? :(
On mua rakastettu ja siksi mulla on nytkin toimiva ydinperhe, jossa lasten etu on ensimmäisellä sijalla. Kertaakaan en ole eronnut. Sä taas vaikutat todella ikävältä ihmiseltä, jolle on tulossa toinen ero, kun ihminen ei suostu muuttumaan sun vaatimaan muottiin. Mieti vähän. Näytän itse lapselle esimerkkiä, että ei ole yhden ihmisen asia päällepäsmäröidä koko perhettä, vaan demokraattisesti toimitaan. Kokeilepa! Voi auttaa ihmissuhteissa.
Itseasiassa, esimerkki mitä mä näytän mun tyttärelle on se, että hän on mulle maailman tärkein asia ja että keneltäkään ei tule sietää epäkunnioittavaa kohtelua. Joillakin ihmisillä on väärä käsitys siitä, että aikuisia pitää lähtökohtaisesti kunnioittaa, vaikka ne toimisivat väärin. Tiedän naisia jotka ovat ottaneet miehen isäpuoleksi lapselleen ja lapset pomppivat kuin sätkyukot isäpuolen pillin mukaan,mutta ei meillä.
Minä ja lapsi olimme jo perhe johon mies liittyi, emmekä suostuneet siihen että skipataan säännölliset ruokarytmit tai en suostunut jäämään aamuisin sänkyyn niin, että lapsi katsoo yksin piirrettyjä ja tekee itselleen aamupalaa. Mies ei itse tullut osaksi meidän vakiintuneita rutiineja ja toi mukanaan vaan poikamiehen, lapsettoman miehen rutiinit.
Jos mun mies ei kunnioita lasta ihmisenä ja ei ole kiinostunut täyttämään edes alkeellisia perustarpeita, niin en mä sellaista siedä. Eri asia, jos ei olisi lapsia. Ja tunnut sivuuttavan sen faktan, että lapsellani on myös isä joka on 100% lapsen tukena. Meillä on tosi hyvät välit lapsen isän kanssa ja on juteltu jo mun ja miehen tulevasta erosta. Se mistä keksit tuon, että mä päällepäsmäröin koko perhettä, sitä mä en tiedä muuten kuin että minun ja tytön yksikössä minä aikuisena luonnollisesti olen vetovastuussa. :)
Ero ei ole lapselle trauma, mutta huonosti hoidettu ero on. Nykyinen suhteeni olisi päättynyt joka tapauksessa erilaisuuteen, joten olen tyytyväinen etten ainakaan tinkinyt lapsen hyvinvoinnista kertaakaan. Lisäksi lapsi voi luottaa siihen, että vaikka ydinperhe meni rikki, ei tule isä-tai äitipuolia jotka eivät siedäkään. Liian paljon on lapsia jotka ei mahdu uusperheeseen, meille ei tule sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
No eihän sitä tiedäkään ennen kuin vuosien kuluttua. Ja sitten erotaan, jos toinen ei tuo mitään, vaan vain vie kaiken. Lapsia ei kannata tehdä ainakaan ensimmäisen kahden vuoden aikana. Ja senkään jälkeen ei toisesta voi mennä takuuseen, miten käyttäytyy lupauksista huolimatta, jos lapsia tulee. Elämä on arpapelia, mutta huonosta suhteesta pääsee aina pois.
Vierailija kirjoitti:
Omassa parisuhteessa olen huomannut samoja asioita. Monet arkeen liittyvät käytännön asiat ovat jotenkin luiskahtaneet vain minun hoidettavakseni. Olen väsynyt ja stressaantunut siitä. Mies kyllä tekee pyydettäessä, mutta ei oma-aloitteisesti.
Puhuttu on, mutta ei auta. Mies ei kuulemma osaa eikä huomaa. ...
Noin käy, jos toinen on tehnyt jonkin tehtävän, eikä toinen hyväksy työn tulosta, vaan alkaa moittia tai jopa tekee itse uudestaan tuhahdellen tai muuten tyytymättömyyttä osoittaen. Kun käyttäytyy noin muutaman kerran, on aika turha odottaa, että toinen enää viitsii yrittää.
Otetaan kuvitteellisia esimerkkejä:
1) Mies pukee lapset omasta mielestään ihan hyvin. Kotiin tullessaan vaimo alkaa heti kauhistella lasten vaatteita: "Etkö sä nyt yhtään ymmärrä, mitä voi pistää päälle ja mitä ei!". Vaatteet ovat ihan hyvät ja käytännölliset ja lasten mieleen, mutta värit eivät miellytä äitiä.
2) Vaimo pistää astiat koneeseen odottamaan pesua. Myöhemmin mies aikoo lisätä pari astiaa ja purkaa likaiset astiat koneesta, koska ne ovat hänen mielestään väärässä järjestyksessä, jossa ne eivät puhdistu kunnolla.
3) Mies tekee arkiruokaa, joka on ravitsevaa ja monipuolista, mutta ei kovin kaunista tai maukasta. Ruoka on kuitenkin nopeasti pöydässä, joten nälkäiset lapset pääsevät syömään. Kun vaimo tulee myöhemmin kotiin ja mies kertoo, että jääkaapissa on valmis annos, jonka voi lämmittää, vaimo sanoo, että ei maistu ja lämmittää mieluummin pikanuudeleita. Omalla vuorollaan vaimo kokkaa parempaa ruokaa, mutta ruoka on valmista vasta tuntia myöhemmin ja odotellessa lapset ovat etsineet itse muuta syötävää.
4) Mies jättää epähuomiossa likaiset sukat lattialle, eikä vie niitä likapyykkiin käydessään suihkussa. Kun vaimo löytää sukat, hän ei tyydy viemään niitä likapyykkiin, vaan muistuttaa varmuuden vuoksi muutaman kerran: "Sä jätät aina likaiset vaatteet lattialle. Ei olisi iso vaiva viedä likaisia vaatteita likapyykkikoriin, mutta sen vertaa et voi tehdä."
5) Lapset ovat oppineet, että isä antaa helposti periksi, kunhan tarpeeksi huutaa ja rähisee. Kun äiti yrittää saada lapset ymmärtämään, että aina ei voi saada kaikkea haluamaansa, isä tulee paikalle ja alkaa syyttää äitiä siitä, että tämä on vihainen ja huutaa lapsille.
Jos tuntuu siltä, että esimerkkeissä sukupuolet ovat väärinpäin, ne saa vapaasti vaihtaa. Ei tämä ole sukupuolisidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Minulle lisäarvoksi riittää se, että ei mene pakkasen puolelle. Mutta jos elämä on parempaa sinkkuna kuin vallitsevassa suhteessa niin kyllähän se ero jossain vaiheessa tulee vastaan, vaikka toinen kuinka rakastaisi.
Keski-ikään mennessä olen tajunnut senkin, että teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Vaikka joku kuinka rakastaa, mutta samalla kohtelee sinua huonosti niin mitä ihmettä sellaisella "rakkaudella" tekee.
Eipä juuri mitään.
Milloin sitten ei mene pakkasen puolelle? Osaatko sanoa.
En ole tuo alkuperäinen kirjoittaja, mutta kyllä sen nyt tietää jos suhde ei toimi. Jos on jatkuvasti kusetettu olo, parisuhde on epätasa-arvoinen ja siitä on enemmän stressiä kuin iloa niin mitä järkeä siihen on jäädä? Jos mulle tulee sellainen olo, että oon enemmän äiti tai palvelija kuin naisystävä niin en jää katselemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Minulle lisäarvoksi riittää se, että ei mene pakkasen puolelle. Mutta jos elämä on parempaa sinkkuna kuin vallitsevassa suhteessa niin kyllähän se ero jossain vaiheessa tulee vastaan, vaikka toinen kuinka rakastaisi.
Keski-ikään mennessä olen tajunnut senkin, että teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Vaikka joku kuinka rakastaa, mutta samalla kohtelee sinua huonosti niin mitä ihmettä sellaisella "rakkaudella" tekee.
Eipä juuri mitään.
Milloin sitten ei mene pakkasen puolelle? Osaatko sanoa.
En ole tuo, keneltä kysyit, mutta kyllä sen tietää, milloin menee pakkasen puolelle. Silloin se menee, kun suhteessa on enimmäkseen huono ja ahdistava olo esim. siitä syystä, että toinen elelee jatkuvasti ns. siivellä, eli teetättää kaiken - jopa parisuhteen hoidon - toisella. Jos toinen teettää lisää työtä (kotitöitä, palkkatöitä) eikä tunnepuolellakaan anna juuri mitään, niin aika miinuksella mennään. Minä haluan jakaa elämäni ja kotini ihmisen kanssa, joka haluaa minulle hyvää ihan samassa määrin, mitä minä haluan hyvää toiselle. Jonka kanssa on hyvä ja seesteinen olo. Onneksi olen löytänyt tällaisen miehen :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nainen vain itsenäisempi ja kokeilunhaluisempi kuin miehet ehkä jopa vaativampi?
Suomessa kun nainen ei enää tarvitse miestä suojelemaan itseään eikä elätykseen. Täälläkin moni sanoo, ettei ota miestä ellei se tuo jotain lisäarvoa elämään. Mietin joskus mitä se lisäarvo on. Eikö ne tunteet riitäkään.
Ei tunteet riitä siinä tapauksessa, jos oma työmäärä tuplaantuu ja sama käy stressille. Siinä vaiheessa ne tunteet kuolevat. Tavallaan tunteetkin on ansaittava (rakkaus, hellyys) etenkin aikuisten välisissä suhteissa. Lapsi-vanhempi suhteet pitää olla ilman ehdollisuutta, mutta aikuisten kanssa sama ei tosielämässä vain toimi. Ei voi sikailla ja sluibailla miten sattuu ja odottaa, että toinen vain rakastaa ja hellii, vaikka itse ei tekisi mitään suhteen eteen. Rakkaus(kin) on kahden kauppa. Muuten alistuu kynnysmatoksi.
Miten sen sitten tietää siinä alkuvaiheessa? Eli, jos henkilöllä on se asenne "vain lisäarvoa". Yleensä ihminen antaa alussa paremman kuvan, joten eikö siihen parisuhteeseen mennä kuitenkin rakkaus edellä eikä niin, että annathan elämääni lisäarvoa.
Rakkauden eteen pitää tehdä työtä, sehän on itsestäänselvää. Naisen kuin miehen.
Minulle lisäarvoksi riittää se, että ei mene pakkasen puolelle. Mutta jos elämä on parempaa sinkkuna kuin vallitsevassa suhteessa niin kyllähän se ero jossain vaiheessa tulee vastaan, vaikka toinen kuinka rakastaisi.
Keski-ikään mennessä olen tajunnut senkin, että teot merkitsevät enemmän kuin sanat. Vaikka joku kuinka rakastaa, mutta samalla kohtelee sinua huonosti niin mitä ihmettä sellaisella "rakkaudella" tekee.
Eipä juuri mitään.
Milloin sitten ei mene pakkasen puolelle? Osaatko sanoa.
No se menee pakkasenpuolelle, kun yhteys katkeaa ja ollaan vaan sisaruksia (ellei sitä sitten kompensoi jotkut muut tekijät suuresti), toinen rakkaudestaan huolimatta kohtelee huonosti tai suhde ei ole tasapainossa ja toinen on jatkuvasti enemmän sietäjä/antaja/sovittelija/vastuunkantaja tmv.
Eivätkös useimmat miehet rakasta käyttöohjeita tai sääntöjä?Kaipaa rutiineja itsekin?
Miten olisi, jos tulostaisitte MLL:n sivuilta ja Väestöliiton sivuilta virallisia suosituksia ja ohjeita niille miehillenne kotiin?
Tämänkin keskustelun perusteella hämmentävän moni tuntuu aidosti olevan sitä mieltä, että naisten vaatimukset siitä mitä päiväkotireppuun pitää pakata, miten lasta voi ruokkia jne.ovat naisten kontrollihalua. Ei näitä meilläkään kotona opeteltu, ihan itse selvitin kun tulin nuorena äidiksi aikanaan.
Kyselin neuvoja viisaammilta, mutta eivätkö miehet sitten kehtaa myöntää, etteivät osaa? Hirmu lapsellista on ajatella, että joku ravintoympyrä on veemäisen naisen keksintö miestä kiusatakseen, siitä lapsestahan siinä on kyse, ei miehestä.
Tottahan toki joskus saattaa unohtaa pakata ne toppavaatteet lapsille, mutta valitettavan paljon näkee näitä vanhempia (miehiä yleensä) tuomassa lapsiaan päiväkotiin, joilla ei itselläänkään ole talvivaatteita vaan kuljetaan läpi vuoden farkuissa nenä punaisena, ei käytetä hanskoja tai suojata ihoa pakkaselta. Eivätkä ne sitten ehkä älyä, että pienellä lapsella ei ole samanlaista kylmänsietokykyä.
Pitäisikö neuvoloissa keskittyä enemmän siihen tiedon jakamiseen isälle ja järjestää erikseen käyntejä missä lapsi tulee isän kanssa? En usko, että kukaan mies tahallaan laiminlyö lasta, mutta eivät kaikki vaan yksinkertaisesti tajua ihan perusasioita jos niitä ei ole opetettu. Itse olen saanut aikaan vaan järjettömän riidan jos koitan selittää miksi lihapiirakan rasva ei ole verrannollinen kalanrasvan kanssa.
En jaksa tapella, voisko joku ylempi auktoriteettitaho siis kertoa miehille faktoja?