Oikea pelimies vie äidiltä lähihuoltajuuden...
Kun ex-vaimoni käytöksestä heräsi epäilys, että hänellä on jotain meneillään toisen miehen kanssa, niin päätin ryhtyä todelliseksi pelimieheksi. Suorastaan kannustin ja edistin exsän pettämisiä…samaan aikaan itse keinutin kehtoa kotona ja vahvistin suhdettani lapsiini niin, että olisin mahdollisimman lähihuoltaja-kelpoinen. Nainen tarvitsee eronsa, hän kasvaa ja kehittyy siitä, lihoo henkisesti kuin vampyyri. Minä sen sijaan pelastin sen, mitä pelastettavissa oli ja pelasin niin, että saan pitää lapset. Tyhmä exsä oli niin uuden rakkautensa lumoissa, että lensi lankaan ihan täysillä. Teki ja puhui vielä sellaisia asioita, jotka näyttivät huonolta lastenvalvojan luona…sai mut näyttämään marttyyri-isältä ja hänet hirviöäidiltä. Minä niitä äidin puheita äänittelin ja soittelin sitten lastenvalvojalle, mikä teki niin syvän vaikutuksen häneen, että tilaisuuden jälkeen valvoja tuli sanomaan vaihvihkaa, että ”hae yksinhuoltajuutta, minä kirjoitan sellaiset paperit, että onnistuu”.
Hih! Pelimies on eri mies! Kun totuus selvisi äidille, että isä saa yksin- ja lähihuoltajuuden, niin kas kummaa! Ero ei ollutkaan enää ”luonnollinen” ja ”aikuinen” ratkaisu. Äiti yritti takaisin, tuli kotiin ja kiipesi etuterassin kaiteelle, että tappaa itsensä, jos ei pääse takaisin. Olisin muuten nauranut esitykselle, mutta pienet lapseni roikkuivat äidin lahkeessa, että ”äiti älä hyppää”. Lasten lisäksi sain pitää myös hienon omakotitalomme, koska äiti ei saanut mua siitä pois lasten takia. Ja mikäs on ollessa, hyvää palkkaani täydentää lapsilisät ja elarit=korkea elintaso. Erossa sain siis sekä lapset että talon…voiko enempää mies toivoa? Olen kiitollinen!
Keski-ikäisiä naisia riittää kolmetoista tusinaan ja kiitos yh-isyyteni olen hyvin turvallinen vaihtoehto, ts. seksiä riittää, kun lapset kyläilevät äidillään. Ja vaihtelu virkistää! Ei tulisi mieleenkään enää ryhtyä mihinkään pysyvään parisuhteeseen. Parisuhde ei ole lasteni etukaan, mulla ei oo varaa naisten tarjoamiin parisuhdepelleilyihin. Lapseni tarvitsevat tasaista, turvallista ja rakkaudellista elämää, sellaista ei nykypäivän nainen ero-pakkomielteineen pysty tarjoamaan, valitettavasti näin. Parisuhteen riski on liian suuri, ainakin lasten kannalta katsottuna. Kiitos asenteidensa naista ei voi siis ottaa koskaan vakavasti…kelpaa vain panopuuksi. Sitä saa, mitä tilaa.
Miesten virhe on mitä ilmeisemmin, että he yrittävät nojata elämäänsä naisiin ja parisuhteisiin. Vietti vie kuin pässiä narussa… Parempi olisi ampua vaikka haulikolla itseään jalkaan, siitä olisi vähemmän vahinkoa kuin yrityksestä nojata elämäänsä parisuhteeseen. Sen sijaan todellinen onni on lapsissa, he eivät ota koskaan eroa. Lapset ovat siis luotettavia ja heidän varaansa on helppo rakentaa hyvä ja vakaa elämä…juuri sellainen, josta parisuhteessa oleva mies voi vain unelmoida! Kenellä onni on, se onnen kätkeköön…mut pitäähän sitä joskus vähän kehua! Niin, jos tulee mieleen ryhtyä haukkumaan mua, niin kannattaa huomioida, että tän kaiken olen oppinut ja sitten toteuttanut naisten tarjoaman esimerkin turvin…en oo ite keksinyt. Vain matkinut naisia.
Kommentit (9)
Sääli lapsia, joiden molemmat vanhemmat on noin sekaisin päästään.
Vierailija kirjoitti:
0/5
Älä nyt ole noin julma, musta tää oli ihan kohtalainen. Kyllä tästä keskustelun saa aikaan.
Lasten varaan voi rakentaa jotain? Täääh? Lapset ovat lainassa vain, niinhän sitä sanotaan. Minä ja tyttäremme isä (asumme eri osoitteissa, itse olen paperilla yh mutta välit korjaantuneet niin mainiosti, että käytännössä yhteishuoltajuus) ainakin pyrimme kasvattamaan lapsestamme sellaisen, joka ennemmin tai myöhemmin kokeilee omia siipiään elämässä. Pyrimme tarjoamaan hänelle vakaan ja rakastetun lapsuuden ja tukemaan häntä elämänsä kolhuissa kuitenkaan omimatta tai estämällä elämisen. Pyrimme valmistamaan häntä omaan, itsenäiseen elämäänsä muistuttaen kuitenkin, että me olemme täällä häntä varten ja hänen lähellään aina, kun hän sitä tarvitsee.
Me emme (enää) tappele keskenämme, olemme kuin kavereita voidaksemme olla yhtenäinen rintama tyttäremme takana ja voidaksemme toimia mahdollisimman yhtenäisesti tyttäremme elämässä, voidaksemme olla hänelle tasan yhtä tärkeitä vanhempia, äiti ja isä.
Sairasta, että joku elää elämäänsä kuin jotain peliä, sekoittaen siihen vielä viattomia ihmistaimia. Heidän elämänsä tulee joka tapauksessa jatkumaan eri suuntaan, ja olemalla paskamainen vanhempi todennäköisesti nämä aikuistuvat lapset todellakin ottavat eron.
No tämähän nyt oli satuilua, mutta noin se käytännössä menee: se vanhempi, joka oikeasti on ollut lapsille kotona saatavilla ja läheinen, saa sen huoltajuuden. Totta toinen puoli.
Kunnon pelimies junailisi lapset äidille minimaalisilla elareilla ja alkaisi nauttia vapaudestaan.
Sanaakaan en uskonut, mutta jos tuolla tavalla ajattelevalle miehelle annettaisiin lasten huoltajuus ja siis kasvatus, niin aika huolestuttavan aivopesun kohteeksi joutuisivat. Olisi järkyttävää tietää, että isä ajattelee tyttärestään, että aikuistuttuaan tämä on pelkkä panopuu (muille miehille).
Ja tiedoksi: lapset todellakin ottavat eron vanhemmistaan, yleensä noin 18-vuotiaina.