Menetin kummilapseni(?)
Haluaisin kuulla mielipiteitä ja neuvoja siitä, miten edetä pulmallisessa tilanteessa erään läheiseni kanssa. Täältä saa varmaankin vanhempien perspektiiviä.
Jonkin aikaa sitten halusin antaa kummilapselleni lahjan. Tavaroiden sijaan päätin kutsua hänet käymään luonani kotikaupungissani siten, että maksan kaikki kulut (matkat, ruoka, elämykset jne.). Lapsi asuu maaseudulla, eikä ole koskaan vieraillut kotikaupungissani. Tarkoituksenani oli, että hän kulkisi molemmat matkat erään sukulaiseni seurassa, joka on lapselle hyvin tuttu ja häntä paljon hoitanut henkilö. Lähetin lapselle kortin jonka väliin sujautin kirjelapun, jossa kerroin ajatuksestani.
Muutaman päivän kuluttua sain kummilapsen äidiltä vihaisen tekstiviestin, jossa hän päivitteli miten saatoin ehdottaa jotain niin typerää. Hän oli kiukkuinen siitä, että en ollut keskustellut asiasta hänen kanssaan ensin, vaan kirjoittanut lapselle suoraan. Hän ilmaisi asian niin, että lapsikin oli ollut hämmennyksissään ehdotuksestani, ja pitänyt sitä suorastaan outona.
Olin häkeltynyt lapsen äidin reaktiosta. Tähdensin sitä, että lapsi olisi ollut koko päivän kahden tutun aikuisen seurassa kotiovelta kotiovelle, ja että oletin hänellä olevan hauskaa. Olisin vienyt lasta sellaisiin paikkoihin/nähtävyyksiin jotka olisivat tuon ikäistä kiinnostaneet. Ja että oletin lapsen olevan jo sen ikäinen, että hänellä on jo kokemusta esim. luokkaretkistä, ja siten jo valmiimpi tällaiseen päivän reissuun. Kerroin tarkoittaneeni ehdotuksellani ainoastaan hyvää, ja ajatelleeni tarjota lapselle kahdenkeskistä aikaa ja elämyksiä.
Lapsen äiti ilmoitti, ettei päästä häntä vielä moneen vuoteen minnekään ilman vanhempiaan (mitenköhän ovat hoitaneet/ajattelevat hoitaa luokkaretket ja leirikoulut?) Kun kysyin suoraan, onko kyse siitä, ettei hän luota minuun ja sukulaiseeni, hän vastasi epäsuorasti asian olevan juuri näin.
Olen kolmekymppinen, itsestäni huolehtiva työssäkäyvä ihminen. Sukulaiseni, jonka piti olla seurassamme, on kasvatusalan työstä eläköitynyt aikuisten lapsien vanhempi.
Viestittelyn lopuksi lapsen äiti vielä sivalsi etten voi häntä ymmärtää, koska minulla ei ole lapsia.
Minä korostin lopuksi sitä, että tarkoitin hyvää, ja että olen surullinen jos hän suhtautuu siihen negatiivisesti. Totesin myös olettaneeni hänen pitävän minua aikuisena ja vastuullisena henkilönä.
Hän on tämän jälkeen katkaissut välit kokonaan. Minusta tuntuu, että olen menettänyt kummilapseni, enkä tiedä miten korjata asioita ja onnistuuko se lainkaan. Pelkään ja mietin miten äiti on lapselle minusta puhunut. Jos hän on mustamaalannut minua?
Minua myös loukkaa se, että hän ei katso minua kykeneväiseksi olemaan vastuussa toisesta ihmisestä, vaikka olen kaikin puolin tasapainoista elämää viettävä ja vielä sen ikäinen, että voisin olla itse samanikäisen lapsen äiti.
Olenko toiminut jotenkin väärin ja loukkaavasti?
Kommentit (71)
Ratkaisevaa on se, että minkäikäinen lapsi? Ehkä olisi fiksuinta ollut jutella asiasta ensin vanhempien kanssa eikä suoraan lapsen. Mutta ei tuo nyt mikään syy välienkatkaisuun ole. Mä varmaan soittaisin äidille vielä ja yrittäisin kysyä miksi asiasta niin kovasti suuttui.
Äitinä arvostaisin jos tuollaisesta keskusteltaisiin etukäteen, ennen kuin lapselle ilmoitetaan asiasta. Mutta ideasta tykkään, mieluummin elämyksiä kuin turhaa krääsää, jota kaikilla on jo kaikki nurkat täynnä.
Olisi ollut asiallista kysyä ensin äidiltä että homma on ok, ennen kuin alat järjestellä kyytejä. Ilmeisesti olit jo päättänyt päivänkin etukäteen? Hieman ajattelematonta siis, mutta äidin reaktio on älytönja ylimitoitettu. Ideasi on ihana, toteutusjärjestys vain meni vähän pieleen.
Kyllä, olet toiminut väärin. Kävelit lapsen vanhemman yli, tilanteessa, jossa sinun olisi ehdottomasti pitänyt ensin kysyä lapsen vanhemman mielipidettä. Siksi sinä olet nyt se "kelvoton" kummi, joka ei ymmärrä mitään.
Ihan ilman syytä varmastikin, jos olet ihan täysipäinen ihminen. Mokasit pienen asian ja aiheutit hämmennystä, se olisi ollut helposti hoidettavissa, JOS kummilapsen vanhemmat olisivat niin halunneet. Mutta eivätpä halunneet, vaan halusivat vetää papupurkit nenänreikiin kunnolla. Harmi, että lapsi kärsii tästä. Kummilapsen ikä olisi auttanut hahmottamaan, oliko ajatuksesi alunperinkin huonosti ajoitettu vai ovatko vanhemmat vain ylisuojelevia.
Vanhemmilta kysytään tuollaiset. Lapsille ei lupailla mitään tuontapaista ennen kuin asia on sovittu vanhemman kanssa.
Minkäikäinen lapsi? Tulee myös mieleen että onko erityislapsi eikä sinulle vain ole kerrottu kaikkea.
Mun mielestä toi lapsen äiti ylireagoi nyt turhan dramaattisesti tilanteeseen.
Minkä ikäinen lapsi? Ilmeisesti kuitenkin ala-asteella? Et ole toiminut loukkaavasti, mutta olisi ollut fiksua jutella äidin kanssa ensin. Äiti taas kuulostaa loukkaantuneen aiheesta vähän turhan paljon. Onko lapsi siis aiemmin ollut sinun hoidossa?
Sinuna ottaisin asian esiin, ja kertoisin että tilanteesta jäi sellainen tunne ettei hän luota sinuun. Pahoittele myös, että otit suoraan yhteyttä lapseen etkä hänen vanhempaansa. Vaikka lapsi on jo koululainen, niin tuollaiset asiat kuitenkin sovitaan vanhempien kanssa, eikä lapsen kanssa suoraan. Minäkin siis haluaisin, että tuollainen ehdotus esitettäisiin ensin minulle, tai sitten yhtäaikaa lapselle ja minulle. Nythän sinä tavallaan oletit että voit sopia tällaisen asian lapsen kanssa kahdestaan. Et kertonut lapsen ikää, mutta sanoisin että ala-asteikäisen kohdalla tällainen esitetään ensin vanhemmalle, ja yläasteikäisen kohdalla voi esittää jo suoraan lapselle.
Vierailija kirjoitti:
No tota. Jos nyt ihan oikea tilanne, niin lähetit postissa kortin? Jonka väliin "sujautit" lapun? Well done. Normaalisti olisi soitettu kummilapsen äidille/isälle ja kysytty, miltä ajatus kuulostaa ja sovittu asiasta. Eihän lapsi noista päätä.
Varmaan lappu oli ideana näyttää äidille?
Sukupuolesi ei käynyt ilmi tekstistä, kirjoitit olevasi kolmekymppinen ihminen. Oletko nainen vai mies? Kuinka hyvissä väleissä olet vanhempien kanssa? Oletko äidin vai isän puolelta kaveri?
Kuulostaa siltä että lapsi on ihan taapero... Leirikoulukin tulee ysillä, joten siihen on aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla mielipiteitä ja neuvoja siitä, miten edetä pulmallisessa tilanteessa erään läheiseni kanssa. Täältä saa varmaankin vanhempien perspektiiviä.
Jonkin aikaa sitten halusin antaa kummilapselleni lahjan. Tavaroiden sijaan päätin kutsua hänet käymään luonani kotikaupungissani siten, että maksan kaikki kulut (matkat, ruoka, elämykset jne.). Lapsi asuu maaseudulla, eikä ole koskaan vieraillut kotikaupungissani. Tarkoituksenani oli, että hän kulkisi molemmat matkat erään sukulaiseni seurassa, joka on lapselle hyvin tuttu ja häntä paljon hoitanut henkilö. Lähetin lapselle kortin jonka väliin sujautin kirjelapun, jossa kerroin ajatuksestani.
Muutaman päivän kuluttua sain kummilapsen äidiltä vihaisen tekstiviestin, jossa hän päivitteli miten saatoin ehdottaa jotain niin typerää. Hän oli kiukkuinen siitä, että en ollut keskustellut asiasta hänen kanssaan ensin, vaan kirjoittanut lapselle suoraan. Hän ilmaisi asian niin, että lapsikin oli ollut hämmennyksissään ehdotuksestani, ja pitänyt sitä suorastaan outona.
Olin häkeltynyt lapsen äidin reaktiosta. Tähdensin sitä, että lapsi olisi ollut koko päivän kahden tutun aikuisen seurassa kotiovelta kotiovelle, ja että oletin hänellä olevan hauskaa. Olisin vienyt lasta sellaisiin paikkoihin/nähtävyyksiin jotka olisivat tuon ikäistä kiinnostaneet. Ja että oletin lapsen olevan jo sen ikäinen, että hänellä on jo kokemusta esim. luokkaretkistä, ja siten jo valmiimpi tällaiseen päivän reissuun. Kerroin tarkoittaneeni ehdotuksellani ainoastaan hyvää, ja ajatelleeni tarjota lapselle kahdenkeskistä aikaa ja elämyksiä.
Lapsen äiti ilmoitti, ettei päästä häntä vielä moneen vuoteen minnekään ilman vanhempiaan (mitenköhän ovat hoitaneet/ajattelevat hoitaa luokkaretket ja leirikoulut?) Kun kysyin suoraan, onko kyse siitä, ettei hän luota minuun ja sukulaiseeni, hän vastasi epäsuorasti asian olevan juuri näin.
Olen kolmekymppinen, itsestäni huolehtiva työssäkäyvä ihminen. Sukulaiseni, jonka piti olla seurassamme, on kasvatusalan työstä eläköitynyt aikuisten lapsien vanhempi.
Viestittelyn lopuksi lapsen äiti vielä sivalsi etten voi häntä ymmärtää, koska minulla ei ole lapsia.
Minä korostin lopuksi sitä, että tarkoitin hyvää, ja että olen surullinen jos hän suhtautuu siihen negatiivisesti. Totesin myös olettaneeni hänen pitävän minua aikuisena ja vastuullisena henkilönä.Hän on tämän jälkeen katkaissut välit kokonaan. Minusta tuntuu, että olen menettänyt kummilapseni, enkä tiedä miten korjata asioita ja onnistuuko se lainkaan. Pelkään ja mietin miten äiti on lapselle minusta puhunut. Jos hän on mustamaalannut minua?
Minua myös loukkaa se, että hän ei katso minua kykeneväiseksi olemaan vastuussa toisesta ihmisestä, vaikka olen kaikin puolin tasapainoista elämää viettävä ja vielä sen ikäinen, että voisin olla itse samanikäisen lapsen äiti.Olenko toiminut jotenkin väärin ja loukkaavasti?
Porvoossa toimintasi on ihan ok, mutta täällä oikeassa elämässä lasten asiat sovitaan ensin vanhempien kanssa.
Mutta eipä muuta, kuin kehittelemään pitkää ketjua.
Kuulistaa kyllä oudolta tuollainen, että lapselle sujautellaan salaviestejä ja houkutellaan kylään... varsinkin kun lapsikin hämmentyi asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että lapsi on ihan taapero... Leirikoulukin tulee ysillä, joten siihen on aikaa.
Mulla on ollut leirikoulu 4- ja 6 luokalla ja ysillä oli vaan päivän pitunen luokkaretki.
Herää oikeastaan kaksi kysymystä? Minkä ikäinen lapsi on, ja onko hän ollut sinulla aiemmin hoidossa?
Jos kyseessä on vasta lukemaan oppinut eskari, joka on ehkä kerran tai kaksi ollut kanssasi ihan kahden, niin ehdotus ei ollut kovin fiksu ja asiasta olisi ehdottomasti pitänyt jutella ensin vanhempien kanssa. Tässä tapauksessa ymmärrän äidin tuohtumuksen, vaikka ulosantinsa ei ole paras mahdollinen ollut.
Jos kyseessä on esim sinulle läheinen 12-vuotias lapsi, joka on viettänyt aikaa kanssasi runsaasti, niin ehdotuksesi on ymmärrettävä ja äidin tuohtumus kohtuutonta. Joskin iästä riippumatta olisi hyvä aina ennen tällaisia ehdotuksia keskustella vanhempien kanssa, mutta siltikin tällaisessa tapauksessa äidin suuttuminen aiheesta on kohtuutonta.
Lapsi on ala-asteella, eli hirveän pienestä ei ole kyse.
Kirjeessä ei siis ollut mitään mainintaa päivämääristä yms., vaan asia oli muotoiltu siten, että "sopivana ajankohtana". Tarkoitus oli, että voivat sitten itse päättää, onko tämä ajankohta seuraavalla viikolla vai vaikka vuoden päästä.
Keskustelin ennen tämän toteuttamista erään äiti-ihmisen kanssa, ja hän kannatti ideaa.
Minä oletin (ja em. äiti-ihminenkin oletti), että vanhemmat olisivat reagoineet asiaan joka tapauksessa kuitenkin positiiviseen sävyyn. Siis siten, että jos he eivät haluaisi ajatusta lähitulevaisuudessa toteuttaa, he olisivat kuitenkin nähneet hyvän tarkoituksen, ja vaikka ilmoittaneet, että "kiitos, mutta koemme, että vielä ei ole tämän aika, palataan siihen tulevaisuudessa" tai vaikka ehdottaneet jonkin pienimuotoisemman elämyksen tekemistä.
Nyt minusta tuntuu kuin olisin suurin piirtein ehdottanut lapsen kaappaamista tai lähettänyt hänelle kuolleen rotan tai jotain. :(
Ja olen siis viettänyt lapsen kanssa runsaasti aikaa ja hän pitää minusta kovasti. Siksi tämä tuntuu entistä ikävämmältä. :(
Lapsi on vanhempi kuin eskari-ikäinen.
alkup kirjoitti:
Lapsi on ala-asteella, eli hirveän pienestä ei ole kyse.
Kirjeessä ei siis ollut mitään mainintaa päivämääristä yms., vaan asia oli muotoiltu siten, että "sopivana ajankohtana". Tarkoitus oli, että voivat sitten itse päättää, onko tämä ajankohta seuraavalla viikolla vai vaikka vuoden päästä.
Keskustelin ennen tämän toteuttamista erään äiti-ihmisen kanssa, ja hän kannatti ideaa.
Minä oletin (ja em. äiti-ihminenkin oletti), että vanhemmat olisivat reagoineet asiaan joka tapauksessa kuitenkin positiiviseen sävyyn. Siis siten, että jos he eivät haluaisi ajatusta lähitulevaisuudessa toteuttaa, he olisivat kuitenkin nähneet hyvän tarkoituksen, ja vaikka ilmoittaneet, että "kiitos, mutta koemme, että vielä ei ole tämän aika, palataan siihen tulevaisuudessa" tai vaikka ehdottaneet jonkin pienimuotoisemman elämyksen tekemistä.
Nyt minusta tuntuu kuin olisin suurin piirtein ehdottanut lapsen kaappaamista tai lähettänyt hänelle kuolleen rotan tai jotain. :(
Eli niitä leirikouluja odotetaan tosiaan vuosikausia vielä. Yhtäkaikki tuollaista ei ehdotella vanhemman ohi. Miksi neuvottelir ventovieraan äidin kanssa ja sotkit jopa saattajan kuvioihin, muttet kysynyt lapsen äidiltä?!
Sinulla on sosiaaliset taidot aika puutteelliset, jos et ymmärrä ettei lapsille ehdotella privaattitapaamisia yksityiskirjeitse.
No tota. Jos nyt ihan oikea tilanne, niin lähetit postissa kortin? Jonka väliin "sujautit" lapun? Well done. Normaalisti olisi soitettu kummilapsen äidille/isälle ja kysytty, miltä ajatus kuulostaa ja sovittu asiasta. Eihän lapsi noista päätä.