Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko täällä muita sosiaalisesti "osaamattomia" tyyppejä?

Vierailija
06.08.2016 |

Kautta aikain olen saanut kuulla olevani kärttyisä, itsepäinen ja eristäytyvä. Tai ainakin tuntunut siltä. Minulla ei koskaan ole ollut parasta ystävää tai edes kaveriporukkaa, kenen kanssa olisin ollut sellanen että pyydetään tapahtumiin tai ulos yms.

Ala-asteelta muistan lähinnä sen, etten koskaan oppinut muun porukan "tyyliä" miten sovittiin näkemiset. Yläasteella ja lukiossa oli muutama yksittäinen kaveri, kenen kanssa vietin aikaa lähinnä koulussa. Armeijassa olin alikersanttihommissa, mutta ryhmän kanssa toimiminen ja johtaminen eivät olleet vahvuuksiani.

Noh, päädyinpä selailemaan ala-asteen rastitodistuksia ja melkein kaikissa oli huomautettu ihan ekalta luokalta alkaen, että voisin olla ystävällisempi ihmisille ja ryhmätyöskentelyä en osaa alkuunkaan.

Pahinta tässä kaikessa on, ettei se edes häiritse minua. Keskityn ihmisten ja seuran sijaan itse asioihin, mutta olisiko asiat hienompia seurassa? Viihdyn kyllä oikein erinomaisesti yksin, mutta välillä pohdin, mitä kaikkea jää kokematta kun en ole kovin sosiaalinen, en osaa muodostaa kaverisuhteita saati ylläpitää niitä enkä olla ryhmän osana.

Onko täällä kohtalotovereita?

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mäkään en koskaan viihtynyt tai osannut toimia ryhmässä, ainakaan luontevasti. Tosin olen myös ujo ja hiljainen, jos on enemmän porukkaa. Otan kyllä toiset huomioon mut olen sosiaalisesti aika ankea, aina ollut. Ei siitä niin paljoa ole haittaa mutta ystävystyminen on vaikeaa kun sosiaalinen käytös ei tule luonnostaan.

Vierailija
2/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mäkään en koskaan viihtynyt tai osannut toimia ryhmässä, ainakaan luontevasti. Tosin olen myös ujo ja hiljainen, jos on enemmän porukkaa. Otan kyllä toiset huomioon mut olen sosiaalisesti aika ankea, aina ollut. Ei siitä niin paljoa ole haittaa mutta ystävystyminen on vaikeaa kun sosiaalinen käytös ei tule luonnostaan.

Minä osaan kyllä keskustella, jopa smalltalkia, tykkään ottaa osaa keskusteluun ja olla mukana. En missään nimessä ole ujo tai edes hiljainen. Minulle itse ystävystyminen on aika helppoa, mutta ystävyyssuhteiden ylläpito vastii käsittämättömiä ponnistuksia.

AP

Vierailija
4/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama täällä. Minulla oli yksi ainoa kaveri lapsena, nyt aikuisena ei yhtään. Välillä mietin kanssa että jään paitsi jostain. Mutta väsyn seurassa, nautin yksinolosta, kun saa vain tehdä asioita, ei tarvi puhua. Päätin ammattikouluun siirtyessä, että panostan sosiaalisuuteen, ja pääsen ryhmään mukaan, pari kuukautta jaksoin. Olen aina se ulkopuolinen, töissä, sukujuhlissa, koulussa jne. Minulla on etäiset välit vanhempiini ja sisaruksiini myös.

Vierailija
5/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole noin paha tapaus, mutta olen kyllä sosiaalisesti todella kömpelö. Pienessä porukassa ja tuttujen kanssa kaikki menee vielä ihan hyvin ja minulla on hauskaa, mutta heti kun olen tilanteessa jossa on paljon ihmisiä tai seuraan liitttyy vieras, niin menen lähes lukkoon, stressaannun ja haluan vain kotiin. Joskus jos vieraan kanssa tuleekin toimeen ja pystyn rentoutumaan, niin saatan jatkaa normaalisti. Olen kuin joku pelkoaggressiivinen koira, joka tarvitsee aikaa ja tilaa tarkkailla ja jos ei onnistu niin kotiin vaan läähättämään väsyä. Ja kyllä, olen varmasti jäänyt paitsi ja paljosta, minussa on sisäinen sosiaalinen luonne, joka kaipaa seuraa, mutta en vain osaa. En osaa puhua vieraille enkä tiedä mitä puhuisin ja alan pahimmassa tapauksessa änkyttämään. En todellakaan ala änkyttämään julkisesti.

Vierailija
6/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Minulla oli yksi ainoa kaveri lapsena, nyt aikuisena ei yhtään. Välillä mietin kanssa että jään paitsi jostain. Mutta väsyn seurassa, nautin yksinolosta, kun saa vain tehdä asioita, ei tarvi puhua. Päätin ammattikouluun siirtyessä, että panostan sosiaalisuuteen, ja pääsen ryhmään mukaan, pari kuukautta jaksoin. Olen aina se ulkopuolinen, töissä, sukujuhlissa, koulussa jne. Minulla on etäiset välit vanhempiini ja sisaruksiini myös.

Teen myös noita lupauksia itselle että tänä kesänä hankin yhden kaverin, tältä kurssilta tutustun ihmisiin, sinne illanistujaisiin menen, mutta mikään näistä lupauksista ei tunnu pitävän :D Olen kylläkin perheeni kanssa todella läheinen, he ovat ehkä ainoita ihmisiä jotka eivät "kuluta sosiaalivarastoa".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta on ikävää että nykyään korostetaan sosiaalisia taitoja niin paljon joka puolella. Kyllä se on hyvä jonkunlaiset taidot olla mutta ei oteta huomioon, että joillekin sosiaalisuuden ylläpitäminen on työn takana. Sama kuin jotkut todella sosiaaliset ihmiset pakotettaisiin olemaan hiljaa ja itsekseen pitkiä aikoja. Tuntuu että vähemmän sosiaalisia ihmisiä kohdellaan vähän syrjääntyöntävästi :/

Vierailija
8/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua ei motivoi se matkiminen ja apinoiminen mitä "sosiaalisesti lahjakaat" tarvitsevat sosiaaliseksi liimakseen.

En koskaan tekonaura tai teeskentele, koska se tuntuisi niin luonnottomalta. Sekin "taito" on sosiaalisesti lahjakkailla ja paremmilla ihmisillä.

Minua ei motivoi ollenkaan tyrehdyttää osaa itsestäni ja vaieta mielipiteistäni, vain sen takia että saisin kuulua johonkin ryhmään. Mitä arvoa sellaisella ryhmään kuulumisella on, jos joudut olemaan muu kuin itsesi?

Ethän silloin oikeasti kuulu siihen ryhmään, siihen ryhmään kuuluu sinun roolihahmosi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Musta on ikävää että nykyään korostetaan sosiaalisia taitoja niin paljon joka puolella. Kyllä se on hyvä jonkunlaiset taidot olla mutta ei oteta huomioon, että joillekin sosiaalisuuden ylläpitäminen on työn takana. Sama kuin jotkut todella sosiaaliset ihmiset pakotettaisiin olemaan hiljaa ja itsekseen pitkiä aikoja. Tuntuu että vähemmän sosiaalisia ihmisiä kohdellaan vähän syrjääntyöntävästi :/

Tää on ihan totta, ja kun niitä itsekseen viihtyviä ihmisiä tarvitaan! Minä uskon että niillä ihmisillä poukkoilee ajatukset ihan eri tapaan pään sisällä jotka vaativat kaveriporukan ympärilleen kaikkeen tekemiseen, kun taas yksin viihtyvillä ajatus pysyy paremmin itse asiassa. En siis ole asiaa tutkinut mutta näinhän voisi kuvitella :D

Vierailija
10/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua pidetään hyväntuulisena, hauskana ja kilttinä ihmisenä, ja töissä olen ystävällisen tehokkuuden malliesimerkki. Siviiliminäni kuitenkin on sosiaalisesti niin kömpelö, että seurassani ei viihdytä eikä siihen varsinkaan hakeuduta. Minulle kerrotaan kaikenlaisista tapahtumista, mutta minua ei koskaan pyydetä mukaan. En ole ujo, mutta ilmeisesti möläyttelen omituisia juttuja, ja jollen möläyttele, repliikkien aloittaminen on vaikeaa ja menee jopa änkytykseksi (töissä taas saan palautetta miellyttävästä puhetavastani).

Koulussa ja opiskeluaikoina minulla oli aina yksi tai kaksi parasta (ja ainoaa) kaveria, joilla kuitenkin oli monta minua paljon parempaa kaveria. Kävin hyvin harvoin kenenkään kotona enkä ole koskaan ollut tervetullut luokkabileisiin ynnä muihin nuorison kokoontumispaikkoihin. En vain osaa olla "porukoissa". Opiskeluaikoina seuraani haluttiin usein, mutta vain sen vuoksi, että olin ainoa autonomistaja. Ja vain tietysti kyydin kestäväksi ajaksi. Noina aikoina huomasin myös sen, että sinkku ei kelpaa pariskuntien seuraan, ja minä olen viisikymppisenä edelleen sinkku.

Tänä vuonna olen käynyt yhden kerran "ulkona muiden ihmisten kanssa". Puolituttu ihminen pyysi minua kahville kauppakeskuksen kanttiiniin. Hän tuli paikalle jo hyvissä ajoin, nauttinut kahvin ja pullan, ja kun minä saavuin sovittuna aikana, hän oli jo tekemässä lähtöä. En sitten jäänyt yksin kahvia ostamaan, kun en muutenkaan pidä hälinästä ja kanttiinitunnelmasta.

Olen ollut yli kaksikymmentä vuotta 99,5 % vapaa-ajastani yksin. Laskin tuon kerran uteliaisuudesta. Viihdyn oikein hyvin omissa oloissani, mutta minua kyllä askarruttaa se, mikä minussa tarkalleen ottaen hylkii muita ihmisiä. Ja se, miten työminäni ja vapaa-ajan minäni voimmekin olla näin erilaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin olen sosiaalisesti kömpelö ja olen uusien tuttavuuksien seurassa vähintäänkin puolijähmeä hyvin pitkään. Olen yrittänyt opetella keskustelemaan luontevammin (tai siis avaamaan suutani edes pari kertaa), ottamaan ystävyyssuhteen etenemisestä edes vähän vastuuta minäkin enkä vain odottamaan, että toinen osapuoli tekee aina aloitteet, ja ylipäätään olemaan jännittämättä ja murehtimatta liikoja. Vaikeaa se on ollut, mutta omasta mielestäni olen edistynyt takkuilevan alun jälkeen huomattavasti.

Niinhän se menee, että toiset ovat luonteeltaan ekstrovertimpiä kuin toiset, eikä minusta tule koskaan mitään juhlien keskipistettä jonka nokkeluuksia kaikki odottavat henkeä pidätellen, mutta sosiaalisuuttakin voi harjoittelun kautta parantaa. Ihan niin kuin mitä tahansa muutakin ominaisuutta tai kykyä.

Jos viihtyy omissa oloissaan, niin mikäs siinä, mutta itse olen vilpittömän iloinen ja kiitollinen niistä parista ystävyyssuhteesta, joita olen saanut solmittua ja ylläpidettyä aikuisiällä senkin jälkeen, kun alkuperäinen syy viettää aikaa yhdessä (opiskelu, työt) on jäänyt taakse. En murrosikäisenä olisi osannut kuvitellakaan, että minäkin onnistun hankkimaan joskus ystäviä pelkkien kavereiden tai hyvänpäiväntuttavien sijaan.

Vierailija
12/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt lähde kuvailemaan omia sosiaalisia taitojani, ne ovat toissijaisia kun ajattlein kysyä.

Miten reflektoitte omaa sosiaalista käyttäytymistänne toisten kannalta ts. miltä käyttäytymisenne näyttää ja vaikuttaa niistä muista ihmisistä?

Entä kuinka hyvin ja miten aistitte minkälainen toinen ihminen on ja millä tuulella hän mahtaa olla sillä hetkellä?

Muutatteko käytäytymistänne sen mukaan miten tilanne elää kanssakäymisen myötä, jos niin miten?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua pidetään hyväntuulisena, hauskana ja kilttinä ihmisenä, ja töissä olen ystävällisen tehokkuuden malliesimerkki. Siviiliminäni kuitenkin on sosiaalisesti niin kömpelö, että seurassani ei viihdytä eikä siihen varsinkaan hakeuduta. Minulle kerrotaan kaikenlaisista tapahtumista, mutta minua ei koskaan pyydetä mukaan. En ole ujo, mutta ilmeisesti möläyttelen omituisia juttuja, ja jollen möläyttele, repliikkien aloittaminen on vaikeaa ja menee jopa änkytykseksi (töissä taas saan palautetta miellyttävästä puhetavastani).

Koulussa ja opiskeluaikoina minulla oli aina yksi tai kaksi parasta (ja ainoaa) kaveria, joilla kuitenkin oli monta minua paljon parempaa kaveria. Kävin hyvin harvoin kenenkään kotona enkä ole koskaan ollut tervetullut luokkabileisiin ynnä muihin nuorison kokoontumispaikkoihin. En vain osaa olla "porukoissa". Opiskeluaikoina seuraani haluttiin usein, mutta vain sen vuoksi, että olin ainoa autonomistaja. Ja vain tietysti kyydin kestäväksi ajaksi. Noina aikoina huomasin myös sen, että sinkku ei kelpaa pariskuntien seuraan, ja minä olen viisikymppisenä edelleen sinkku.

Kuin suoraan elämästäni, tosin en ole viisikymppinen (todennäköisesti kyllä sinkku silloin, kun sosiaaliosaaminen on tätä luokkaa :D)

-AP

Vierailija
14/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana lukea, tunnen niin olevani yksi teistä tämän ketjun ihmisistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun yksi työkaveri on tuollainen, vaikuttaa älykkäältä eikä mulla ole mitään häntä vastaan mutta hän on tosi töks töks, ei hymyile, tekee mitä tahtoo välittämättä onko se ihan sosiaalisesti sallittua. Epäilen aspergia? Tai ehkä hän on vai. erakko. Hymyn puute on aika iso juttu. Ja jotenkin ei ole kauhean huomaavainen. Mutta toistan että ei mua silleen haittaa toi, panin vaan merkille että onpas kummaa.

Vierailija
16/21 |
06.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä. Jopa tällä palstalla saan usein vain negatiivisia kommentteja, vaikka mielestäni puhuisin ihan järkevistä asioista.

Vierailija
17/21 |
07.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun yksi työkaveri on tuollainen, vaikuttaa älykkäältä eikä mulla ole mitään häntä vastaan mutta hän on tosi töks töks, ei hymyile, tekee mitä tahtoo välittämättä onko se ihan sosiaalisesti sallittua. Epäilen aspergia? Tai ehkä hän on vai. erakko. Hymyn puute on aika iso juttu. Ja jotenkin ei ole kauhean huomaavainen. Mutta toistan että ei mua silleen haittaa toi, panin vaan merkille että onpas kummaa.

Mulla täysin samanlainen työkaveri. Yritän jeesata häntä sosiaalisissa tilanteissa. Ja ajoittain hän pärjääkin ihan hyvin, jos tsemppaa ja on sopivassa mielentilassa. Mutta toisina päivinä ei halua puhua lainkaan, ei edes tervehdi, nyökkää vain, jos kysyn jotain.

Työkaverina on kyllä luotettava, suoraselkäinen, rehellinen ja ahkera. Arvostan häntä isosti. Mutta surettaa hänen yksinäisyytensä.

Vierailija
18/21 |
07.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun yksi työkaveri on tuollainen, vaikuttaa älykkäältä eikä mulla ole mitään häntä vastaan mutta hän on tosi töks töks, ei hymyile, tekee mitä tahtoo välittämättä onko se ihan sosiaalisesti sallittua. Epäilen aspergia? Tai ehkä hän on vai. erakko. Hymyn puute on aika iso juttu. Ja jotenkin ei ole kauhean huomaavainen. Mutta toistan että ei mua silleen haittaa toi, panin vaan merkille että onpas kummaa.

Mulla täysin samanlainen työkaveri. Yritän jeesata häntä sosiaalisissa tilanteissa. Ja ajoittain hän pärjääkin ihan hyvin, jos tsemppaa ja on sopivassa mielentilassa. Mutta toisina päivinä ei halua puhua lainkaan, ei edes tervehdi, nyökkää vain, jos kysyn jotain.

Työkaverina on kyllä luotettava, suoraselkäinen, rehellinen ja ahkera. Arvostan häntä isosti. Mutta surettaa hänen yksinäisyytensä.

Minua surettaa sinun kapeakatseisuutesi.

Työkaverisi ei kaipaa jeesiä sosiaalisissa tilanteissa, sillä hän ei kaipaa sosiaalisia tilanteita. Ehkä hän joinain aamuina on vain niin väsynyt kaikesta siitä sosiaalisesta kuormasta, mitä sinä aiheutat hänelle arkipäivä toisensa jälkeen. Hän ei kaipaa sääliäsi, eikä opastusta miten tulla (sinun mielestäsi) paremmaksi ihmiseksi. Vai opastaako hän sinulle kuinka olla hiljainen, keskittynyt ja ahkera?

Vierailija
19/21 |
07.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jahans, lumihiutaleiden erikoisajot.

Käytöstavat on hyvä omata, vaikka olisi kuinka "erakkomainen introvertti".

Kuka meistä on sama persoona joka tilanteessa? Tasan ei kukaan.

Miksi tämä on teille niin vaikeaa tajuta? Töissä olet vähän sosiaalisempi, kotona voit murjottaa nurkassa. Ei se ole loukkaus ihmisarvoasi kohtaan. Aika moni ekstrovertti todennäköisesti on ihan tuskassa ollessaan yksin ja vailla tekemistä kotona, vaan eivätpä he täällä rankuta vuodesta toiseen?

Get a life.

Vierailija
20/21 |
07.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä. Minulla vaikeus on siinä etten tunnista kasvonilmeitä enkä sävyjä joilla ihmiset puhuvat. Tämä tekee kaikesta hyvin vaikeaa :/ Vaikka ymmärtäisinkin onko ihmisellä vittumainen vai ystävällinen hymy, joudun tekemään ison työn että jaksan istua aloillani ja kuunnella mitä hän sanoo, olen todella hyvin levoton. Lisäksi kun viimein saan muodostettua kuvan päässäni mitä ihminen sanoi, en meinaa osata vastata mitään. Yleensä minulla ei ole mitään sanottavaa joten tyydyn hymähtämään hmmhp. Ellei sitten ihminen käännä "vipua" jolloin aloitan pitkän tylsän luennon minulle rakkaasta aiheesta joka voi olla vaikka mielipiteeni tuloverotuksesta tai vierasperäisten lajien vaikutuksista ekosysteemiin Suomessa. En mahda sille mitään. Mieheni on sitä mieltä että olen jotenkin autistinen, olen menossa johonkin neurologisiin kokeisiin tänä syksynä.

-ei yhtään ystävää N32