Kommentit (4)

minäminulleminun

Nykyään varsinkin poikalapset saavat tehdä ihan mitä tahansa kenelle tahansa. Kunhan itsellä on kivaa.

Ennen sentään oli miehekästä olla juro, ja pojista tehtiin miehiä, joten pojat eivät koskaan huutaneet. Nykyään on söpöä, kun pojat ovat äidin poikia, mammanpoikia ja saavat ilmaista itseään, joten nykyään pojat selittävät, säheltävät, mesoavat, mitä pidettiin ennen tyttömäisenä, mutta vaikka tytöt puhuivat ennen paljon, heidän käskettiin ottaa volyymin suhteen muut huomioon.

Muita ei nykyään tarvitse kunnioittaa eikä ottaa huomioon, tärkeintä että hellanduudelit eivät saa traumoja, muista ihmisistä ei ole mitään väliä.

Ikävä kyllä näin on.

Kaikki neuvot mitä psykologit sanelevat, ovat vain, miten lapselle enemmän, mutta entä muut? Eivätkö nuoret aikuiset, keski-ikäiset ja vanhuksetkin tarvitse inhimilliset olosuhteet?

ikäviä juttuja

Kun lapsi syntyy, niin eihän sukupuolten välillä ole yhtään eroa aktiivisuudessa tai äänen käytössä tai jos on, niin naiset ovat aktiivisempia ja äänekkäämpiä, ja pojat veteliä.

Mutta tietoinen kasvatus ja opetus eli pojille sallitaan kaikenlainen häirintä.

Demokraattista kiusaamista on esimerkiksi mopoilu, jota on luonnehäiriöisenkään vaikeampi kohdistaa jollekin jota haluaa kiusata. Kun taas esim ajotiepelin ja skeittailun voi suunnata ja tilata lauman kun "lapsi haluaa" "sinä haluat seuraa". Vanhemman vastuulla jos ostaa laitteita, pitäisi huolehtia että niitä käytetän asianmukaisesti, esim kukaan ei jaksa jatkuvaa asfaltilla kolistelua, mutta jos joku haluaa kiusata, niin vuorottelee naapurinsa kanssa ja aina vuodenajasta riippumatta joku on järjestämässä pelaamista tai muuta kolinaa ja jso tästä valittaa, niin voi värvätä asuinalueen pitämään tahallist ameteliä.

Euroopassa on asuttu pitkään lähekkäin ja siellä ei ole pojat ovat poikia -kulttuuria, vaa nmuut otetaan huomioon ja muita ihmisiä kunnioitetaan ja heidän kotiaan iästä riippumatta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/mopopojat-ajavat-metsokankaalla-miten-...

Esim varastojen takapihoilla voi skeitata tai skeittipaikoilla. Samoilla paikoilla voi harrastaa muuta asfaltin hakkaamista.

eimaailmannapamuille

Tuon ikäinen on helppo, mutta kun alkaa kaivata seuraa, niin se pitää järjestää niin että kohtuuttomasti ei aiheuta muille haittaa ja reippaasti jaksaa nostaa perse penkistä ja mennä puistoihin itse.

ei laittaa tielle haitaksi.

Muistaa, että vaikka hän on tärkeintä vanhemmille niin kaikki muut ihmsiet ovat yhtä arvokkaita eikä hänellä ole mitään etuoikeuksia esim rikkoa lakeja ja kootut selitykset peliin, vaikka poliisikin mielellään suosii näitä pojat ovat poikia-juttuja.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat