Muita jotka vihaa kaupungissa asumista?

Mulla täysin samat fiilikset ja olen kuitenkin syntynyt ja kasvanut kaupungissa! Olen koittanut harrastaa mahdollisimman paljon luonnossa liikkumista, asuinalueellani on paljon luontoa ja täältä pääsee helposti isompiin metsiin. Mutta silti päivittäin on se fiilis, että milloin pääsisin muuttamaan... Onneksi on miehen vanhempien mökki jossa pääsee luonnon helmaan aina välillä. Mies haluaisi myös muuttaa maalle, joten ehkä jonai päivänä jos vaan jostain ihmeestä saadaan säästöjä ja lainaa ensin...

Ja siis juurikin tuo, että mihinkään ei pääse niin että ei olisi jatkuvasti muita ihmisiä tulossa vastaan tai ohittamassa tai rimputtamassa pyörän kelloa ym. Täällä pk-seudulla muut ihmiset ovat koko ajan jotenkin niin iholla, jos ei ketään näy niin vähintään kuitenkin kuuluu, naapureiden tai liikenteen melu. Ja se ahtaus, ruuhkat, bussit. Tuntuu ettei missään ole tilaa rauhoittua ja hengittää. Onneksi meitä erakkoja on muitakin, tunnen itseni niin friikiksi välillä kun kaikki ystävät on henkeen ja vereen cityihmisiä ja rakastavat Helsinkiä yli kaiken.

Te jotka olette opiskeluun/työhön sidottuna esim. nyt Helsingissä, niin oletteko harkinneet edes väliaikaisena ratkaisuna muuttoa kehyskuntaan/lähialueelle? (Kirkkonummi, Söderkulla, Tuusula, Järvenpää, Kerava, Jokela, Riihimäki, Kauniainen...)

Eivät ainakaan ole niin kaupungistuneita alueita kuin Helsinki. Ja monet kutsuvat "landeksi", joten ilmeisesti jollekin näyttäytyvät maaseudun tapaisena.

Kiva tietää, etten ainakaan ihan yksin ole tuntemuksineni. Ja juuri tuollainen tunne minullakin usein on, ettei ole tilaa hengittää. Sitä ei vaan löydä täältä kaupungista hakemallakaan. Sitten kun välillä pääsee käymään maalla, niin heti tuntuu paljon kotoisammalta ja paremmalta. Odotan niin innolla sitä, että pääsen jossain vaiheessa muuttamaan. Siihen asti pitäisi vaan jotenkin saada pidettyä pää kasassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vartuin maaseudulla omakotitalossa, meillä oli iso piha eikä naapureita näkö- tai kuuloetäisyydellä. Luonnon läheisyydestä, ulkona olemisesta, hiljaisuudesta ja omasta rauhasta tuli minulle niin itsestäänselvyyksiä, etten käsittänyt niiden merkitystä itselleni ennen kuin vasta nyt viime aikoina, kun olen asunut useamman vuoden kaupungissa kerrostalossa ja ihmisvilske ja oman rauhan puute ovat alkaneet ahdistaa. Muutin alun perin opintojen perässä ja aluksi kaikki olikin vain uutta ja ihmeellistä. Nyt olen kuitenkin alkanut käsittää, että tämä ei yksinkertaisesti sovi minulle. Olo on jatkuvasti ahdistunut, kun omassa asunnossakaan ei voi välttyä toisten jatkuvilta ääniltä ja esim. liikenteen melulta. Sisällä olo tympii, mutta ulkoakaan ei löydy yhtä ainutta ulkoilureittiä tai metsäpolkua missä ei joku vähän väliä talsisi vastaan.

Kuulostaa varmaan käsittämättömältä syntyperäisen kaupunkilaisen korvaan. Ja mikä pakko täällä sitten on asua? No, ei vain juuri tällä hetkellä ole sellaisia säästöjä/takaajia että olisi mahdollista ottaa laina ja muuttaa omakotitaloon. Säästän kyllä koko ajan, mutta hitaasti etenee... Ja mikään vuokratalo jossain tiheään rakennetulla asuinalueella ei ole sen enempää minun juttuni kuin tämä kerrostalokaan, koska ei siellä sen enempää omaa rauhaa ole.

Onko täällä ketään saman kokenutta tai ymmärtävää? Miten olette jaksaneet ja oletteko keksineet jotain, millä lievittää ahdistusta niin kauan kuin muuttaminen ei ole mahdollista?

Voi kirjoituksesi on kuin suoraan omasta elämästäni! Sillä erotuksella, että olen päässyt muuttamaan jo kerrostalosta kaupungin laidalle rivitaloon. Se on kyllä suuresti jo helpottanut oloani kaupungissa kun on oma piha ja onneksi vielä todella rauhallisella paikalla. Etenkin kesät oli ennen kerrostalossa täyttä he***ttiä! Siitä huolimatta maalaisena kärsin edelleen täällä kaupungissa. Vihaan moottoriteitä, ruuhkia, jonottamista joka paikkaan, ainaista hälyä ja melua, ihmisten näennäistä kiirettä ja myös jonkinlaista pinnallisuutta.

Asuin lapsuuteni pienen kunnan keskustassa, käytännössä täysin peltojen keskellä. Kaikki kunnan palvelut oli kuitenkin todella lähellä, ja ne jotka täytyi hakea vaikkapa naapurikunnasta olivat n. puolen tunnin (max tunnin) matkan päässä. Kaupungissa sama aika menee helposti ruuhkissa joka paikkaan..

Muuttaisin varmaan saman tien jonnekin maalle, jollei työt ja mies olisi kaupungissa. Mies ja hänen lapsuusperheensä on siis kaupungista kotoisin. Sekin ahdistaa välillä, että koen olevani mieheni perheen parissa ainut maalainen (ja toki myös omat lapseni kasvavat kaupungissa). Anopin kanssa on vaikea löytää yhteistä säveltä kun hänen harrastuksiinsa kuuluu pääasiassa Stockmannilla käynti ja itse taas nautin pihatöistä, marjastuksesta ja muutenkin luonnossa olosta. Metsään anoppi ei astu jalallaan, pelkää eläimiä.. Itse pelkään enemmän kaupungissa kuin metsässä.. Huoh.. Onneksi miehen kanssa on enemmän samanlaiset sävelet, hänkin pitää luonnossa olosta, muttei kuitenkaan samalla lailla kaipaa maalle kuin minä maalaisena. Muistan lapsena aina kaupungissa käydessäni säälineeni kaupunkilaisia jotka asuvat ahtaasti kerrostaloissa, eivätkä saa nauttia maaseudun luonnosta, tilasta ja vapaudesta.

Noh, ei tästä tainnut apua olla ahdituksen kanssa kamppailuun, mutta ainakin koen täysin samoin kuin sinä ja ymmärrän kaipuusi maalle erittäin hyvin!!

Kyllä vaan maalla ihmiset ottavat elämän rennommin ja jotenkin "suuren luonnon" läsnäolo auttaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Vaikka kuinka haluttaisiin, niin ihmistä ei ole pohjimmiltaan luotu elämään kaupunkien keinotekoisessa ympäristössä, monet ahdistuvat! Ihminen on eläin joka voi hyvin luontoyhteydessä.

Hyvin ymmärrän että kaipaat muuta. Ja moni kaupunkilainenkin pakenee viimeistään kesällä mökille jos on niin onnekas että sellaisen omistaa.

Asun vantaalla lähiössä. Asuntoni on oma ja mukava, mutta siitä huolimatta inhoan tätä ympäristöä. Haaveilen pienestä mummonmökistä, jossain maaseudulla, pois hälinästä ja naapureista. Kasvattaisin kukkia ja vihanneksia, muutaman kissan kanssa. Ehkä jonain päivänä voin toteuttaa unelmani, nyt en vielä voi, koska isäni on iäkäs ja tarvitsee apuani. En aio koskaan laittaa isääni hoivapaikkoihin.Saa kai sitä unelmoids.

Olet kuin minä! Täsmälleen. Pari ekaa vuotta oli "oon Helsingissä" ja tuntui erikoiselle.

Vihaan tätä paikkaa.

Huomaan niin paljon huonoja puolia verrattuna maaseutuun että tulis pitkä lista.

Käyn maalla välillä.

Kaikista huonoista puolista esim. tämä: kukaan ei puhu täällä vieraalle ihmiselle.

Kaikki ovat kuin jotain robotteja.

Asuminen kalliimpaa etc.

Yritän käydä välillä Sipoossa. Se on maaseudun korvike.

Hsl:n lipulla pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Asun vantaalla lähiössä. Asuntoni on oma ja mukava, mutta siitä huolimatta inhoan tätä ympäristöä. Haaveilen pienestä mummonmökistä, jossain maaseudulla, pois hälinästä ja naapureista. Kasvattaisin kukkia ja vihanneksia, muutaman kissan kanssa. Ehkä jonain päivänä voin toteuttaa unelmani, nyt en vielä voi, koska isäni on iäkäs ja tarvitsee apuani. En aio koskaan laittaa isääni hoivapaikkoihin.Saa kai sitä unelmoids.

Ymmärrän. Vantaan lähiö kuulostaa ihan umpisurkealta elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Olet kuin minä! Täsmälleen. Pari ekaa vuotta oli "oon Helsingissä" ja tuntui erikoiselle.

Vihaan tätä paikkaa.

Huomaan niin paljon huonoja puolia verrattuna maaseutuun että tulis pitkä lista.

Käyn maalla välillä.

Kaikista huonoista puolista esim. tämä: kukaan ei puhu täällä vieraalle ihmiselle.

Kaikki ovat kuin jotain robotteja.

Asuminen kalliimpaa etc.

Järjestäisit elämäsi niin, että pääset maaseudulle. En ymmärrä tuollaista ulinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet kuin minä! Täsmälleen. Pari ekaa vuotta oli "oon Helsingissä" ja tuntui erikoiselle.

Vihaan tätä paikkaa.

Huomaan niin paljon huonoja puolia verrattuna maaseutuun että tulis pitkä lista.

Käyn maalla välillä.

Kaikista huonoista puolista esim. tämä: kukaan ei puhu täällä vieraalle ihmiselle.

Kaikki ovat kuin jotain robotteja.

Asuminen kalliimpaa etc.

Järjestäisit elämäsi niin, että pääset maaseudulle. En ymmärrä tuollaista ulinaa.

Joskus kaupungissa asuminen on olosuhteiden sanelemaa. Monet ihmiset tulevat kaupunkeihin opiskelujen tai työn perässä, vaikkei ympäristö välttämättä muuten vastaisi omaa ideaaleinta olotilaa.

Itsekin olen havahtunut ap:n tavoin maaseudun kaipuuseen erityisesti vasta kun elämä on asettunut kaupunkiin ja ns. uutuuden viehätys on laantunut. Huomaan sisäisesti jatkuvasti taistelevani sen kanssa, että eläisin mielummin toisenlaisessa ympäristössä. Ja toivottavasti myös tulevaisuudessa saan järjestettyä elämäni vastaamaan paremmin omia toiveita.

Minä asuin lapsuuteni Tampereen keskustan postinumeroaluella Viinikassa omakotitalossa, enkä osannut arvostaa sitä. Nyt aikuisena asun eron jälkeen meluisassa lähiössä. En välttämättä haluaisi maalle, mutta rauhaisaan ympäristöön takaisin. Valitettavasti varoja ei ole muuten kuin vuokrata jostakin jotakin sopivaa;/

Minäkin kuvittelin onnen olevan maalla asumisessa. Oikeasti kävi niin, että työpäivä piteni kahdella tunilla, puolet vuodesta oli pimeää, kun lähdin töihin ja pimeää, kun tulin kotiin. Jos halusi lähteä lenkille, piti ottaa lamppu käteen ja kävelemään tien viertä pitkin.

Ja aina piti olla liikenteessä - kauppaan, omiin ja lasten harrastuksiin, joka paikkaan tarvittiin autoa.

Onneksi tulin(tulimme) järkiimme ja palasimme takaisin. Nyt on kaikkialle kävelymatka ja aikaa vaikka mihin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kuvittelin onnen olevan maalla asumisessa. Oikeasti kävi niin, että työpäivä piteni kahdella tunilla, puolet vuodesta oli pimeää, kun lähdin töihin ja pimeää, kun tulin kotiin. Jos halusi lähteä lenkille, piti ottaa lamppu käteen ja kävelemään tien viertä pitkin.

Ja aina piti olla liikenteessä - kauppaan, omiin ja lasten harrastuksiin, joka paikkaan tarvittiin autoa.

Onneksi tulin(tulimme) järkiimme ja palasimme takaisin. Nyt on kaikkialle kävelymatka ja aikaa vaikka mihin.

Itselläni päinvastainen kokemus. Minulle monet "manasivat" tuollaista osaa, koska en ollut ikinä asunut maalla, vaan syntynyt Turussa ja asunut opintojen jälkeen Helsingissä. Niin ihmiset sanoivat että ihme haihattelua tuollaiset maalaisidyllit, siellä on pimeää ja sudet ulvoo ja ikävä tulee ravintoloita ja konsertteja. Mutta minä tiesin että minun ei tule.

No, nyt olen asunut 4 vuotta isäni kotitilalla Satakunnassa, varsin syrjäisellä paikalla. Lähimpään kaupunkiin ja kauppaan on 18 km. Naapuri kyllä löytyy 600 metrin päästä, sikatilallinen jolla on myös minun tilaani kuuluvia peltoja vuokralla. Taloni ympärillä kuitenkin on vain suota ja metsää. Olen ollut täällä onnellisempi ja rauhallisempi kuin koskaan elämässäni. Minulla on diagnosoitu ADHD, mutta ihan kuin sekin olisi kadonnut  - asioiden hoitaminen sujuu nykyisin toisin kuin ennen.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on it-alan koulutus, ja pystyn tekemään töitäni lähes 100% etänä. Joten ei haittaa vaikka työnantajani on Espoossa ja minä asun täällä - meillä on myös Thaimaasta ja Espanjasta duunia tekeviä. Mutta ei kiitos kyllä enää koskaan kaupunkiin.

Lasten lyhyt koulumatka pitää meidät vielä "ihmisten ilmoilla". Sitten joskus vanhempana muutan tai muutetaan korpeen asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Lasten lyhyt koulumatka pitää meidät vielä "ihmisten ilmoilla". Sitten joskus vanhempana muutan tai muutetaan korpeen asumaan.

Lapsena maalla asuimme keskustan koulun naapurissa, silti ihan peltojen keskellä. Ei maalla asumisen tarvitse tarkoittaa sitä että kaikki palvelut ovat kaukana.

Mä tykkään kyllä kaupungista, mutta keskusta-asumisesta. Joo on hälinää, mutta rakennukset kauniita, kauniita puistoja, lyhyet matkat, joukkoliikenne kulkee öisin jne... Sen sijaan lähiöt, missä joudun asumaan, kun en ole miljonääri, tympivät niin pahasti. Rumia neukkutaloja, suurimman osan vuodesta ihan hirveän näköistä, hirveät etäisyydet kaikkialle, silti maksaa ihan liikaa. Jos ei omassa taloyhtiössä, niin ainakin lähiön keskuksessa näkee sitten kaikkien sosiaalisten ongemien kavalkadin. Haaveilen omakotitaloon muutosta, mutta eipä ole siihenkään varaa sellaisella etäisyydellä, että pääsisin kohtuullisesti töihin PK-seudulle :( 

Miksi omakotitalo pitäisi ostaa? Muuttotappiokunnissa on hyvin vuokratalojakin tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi omakotitalo pitäisi ostaa? Muuttotappiokunnissa on hyvin vuokratalojakin tarjolla.

Muuttotappiokunnat ovat muuttotappiokuntia, koska siellä ei ole töitä. Suurin osa ei pysty tehdä kaikkea etänä ja moni ei halua muuttaa satojen kilometrien päähän ystävistään, perheistään... Siksi suurin osa maallemuuttajista etsii taloa läheltä kaupunkia.