Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen nyt ihan loppu tämän 4 v kanssa. En jaksa enää. Elämä on ollut haastavaa syntymästä asti, sillon jo oli nukkumisen kanssa vaikeuksia, ei meinannu yöunille nukahtaa eikä päiväunia nukkua. Heräs jatkuvasti. Allrgiat todettiin 8 kk ikäisenä mutta eipä se merkittävästi helpottanu elämää...

Ei viihtynyt hetkeäkään lattialla ennen ku oppi liikkumaan, jos koitti ruokaa tai jotain tehdä huusi jaloissa. Manducassa viihty.

1 v synttäreiden aikoihin sai ensimmäiset itkupotkuraivarit eli heittäyty maahan huutamaan jos ei asiat menny ku halus.

2 v raivarit alko oleen sellasia puolen tunnin hetkiä kun ei millään ois rauhoittunu ja ne saatto alkaa niin pienestä että äidillä jalka väärässä kohdassa tai ei osannu nappia avata tai mitä lie. Kaikkea opittu sinnikkäästi vaikka raivon avulla itse.

Pikkuveli synty vähän sen jälkeen kun täytti 2, alku meni ok, pikkuveli saatto nukkua 4 tuntia putkeen niin aikaa oli kyllä toiselle antaa ja huomioda. Tehdään välillä asioita vain esikoisen kans.
Pikkuveljen opittua liikkumaan alko kunnolla mustasukkaisuutta olemaan ja sai kokoajan kattoa perään ettei töni kumoon tai satuta ja tätä jatku noin vuoden, nyt kun pikkuveli kohta 2 ja on enempi tasavertainen eikä avuton pieni vauva alkaa sen suhteen pikkuhiljaa helpottamaan.

Eli tuntuu että siitä 1-v alkaen on ollu enempi tai vähempi uhmaa ja vääntöä joka asiasta, omaa tahtoa on todellakin, ei minkäänlaista "helpompaa" vaihetta oo ollu.

Vielä 4 v on vaikeaa yksin leikkiminen, pikkuveljen kans nätisti leikkiminen, kaipaisi jatkuvaa seuraa ja tekemistä. Jatkuvasti saa sanoa ja muistuttaa samoista asioista. On todella touhukas. Tuntuu että jatkuvasti kitisee, huutaa, mikään ei oo hyvin vaikka me huomiodaan, tehdään kivoja juttuja... sitten monesti jää tekemättä niitä kivoja asioita kun vaan kiukuttelee. Jatkuvasti tekee tyhmyyksiä. Ja vaikka miten ihanaa on jutella lapsen kanssa niin se kun puhutaan taukoamatta alkaa jossain vaiheessa ottaa vähän hermolle. Ei oo muutenkaan oikeen koskaan paikallaan, jatkuvasti touhuttaa jotain tai pahimmassa tapauksessa riehuu päättömästi. On tosi kärsimätön ja on vaikeeta esim. käydä kaupassa tai käydä jossain vaikka niitä harjoitellaan säännöllisesti...

Tuntuu että tää on tällä hetkellä vaan huutamista, kiukuttelua ja tyhmyyksien tekemistä ja vanhemmilla pinnan kiristymistä, kenelläkään ei oo kivaa.
Mä en jaksais enää olla vihainen ja pinna kireellä, haluaisin välillä vaan olla ja nauttia 4 v seurasta ja nauttia mutta se ei vaan nyt onnistu. Parhaimmillaan esikonen on ihana, touhukas ja omatoiminen tyttö jonka kanssa on kivaa pelata/askarrella tai käydä retkellä... Kuopuksen kanssa ei oo koskaan ollu tällaisia ongelmia...

Mitä kun ei enää jaksa? Perheneuvolassa käyty ja perheohjaajakin käynyt mutta ei ne kummemin osannu auttaa muuta kuin että vähän sai mieltä purkaa...
Päiväkodissa sujuu hyvin ja epäilen sen osittain johtuvan siitä on tosi tarkka säännöllinen päivärytmi (on kotonakin mutta niin tarkkaa on vaikea pitää kotona) sekä että siellä tehdään koko ajan jotain ja sitten on kavereita ja leikkiseuraa. Muutenkin ei välttämättä uskalla niin kiukutella siellä kun kotona. Esim. neuvolassa tai perhetyöntekijän kanssa näyttää aina parhaat puolensa eikä kukaan osaa aavistakaan minkälaista tämä elämä joskus on.
Tuntuu että omat voimavarat ja konstit on nyt loppuun käytetty ja ollaan umpikujassa...

  • ylös 7
  • alas 1

Kommentit (8)

Vierailija

Niin ja päiväunet ei suostunu enää ku satunnaisesti nukkumaan 2v jälkeen vaikka selvästi niitä ainakin joskus tarvii ja on joskus päivällispöytään haarukka kädessä nukahtanu. Olen pitänyt siitä kiinni että vaikka ei nukuttais niin silti levätään ja vielä nyt 2 vuoden jälkeen tappelee vastaan! Illat on joskus kamalia kun toinen ihan väsynyt. Satunnaisesti saattaa siis nukahtaa. Eikä oo väliä onko päiväkodissa vai kotona. Joskus hieman raskasta sekin kun ei saa hetkeäkään hengähdystaukoa päivän aikana, on siis osa-aikaisesti päiväkodissa... sekin piti kirjoittaa että on tosi tarkka kaikesta, että asiat menee aina tietyllä tavalla ym.
Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ei oo ADHD:sta kukaan puhunut mutta luulis että silloin päiväkodissakin olis ongelmia?
Ap

Vierailija

En osaa auttaa, mutta tässä vertaistukea. Mulla on keskimmäinen, nykyisin 8v lapsi, samanlainen. Ollaan myös haettu apua, mutta mitään diagnoosia ei ole, psykologin mukaan vain temperamentti tuollainen. Päiväkodissa ja koulussa ei ongelmia, mutta kotona on edelleenkin usein pahantuulinen.

Mutta nyt isompana on kyllä jo enemmän hyviä hetkiä kuin pienempänä. Lapsi on tosi fiksu ja ihana myös ollessaan hyvällä tuulella.

Mua oikeastaan huolestuttaa vaan lapseni puolesta, että hänen oma elämänsä tulee olemaan raskasta kun on niin usein niin kovin negatiivinen. Mä olen itse sitä mieltä, että hänellä on asperger piirteitä, mutta mistään en ole vastakaikua tälle saanut. Voi olla joskus myöhemmin sitten.

Tsemppiä, keskity hyviin hetkiin ja onhan sekin jotain, että kiukuttelu tapahtuu kotona, osaa ja haluaa käyttäytyä kodin ulkopuolella.

Vierailija

Suuritarpeinen lapsi? Osalla on vaan ISO temperamentti, ja kun on psyykkinen kehitys vielä ihan kesken, niin kauheeta kiukkuahan se on. Sisarentytär on tuollainen, ollut aina suuritarpeinen ja temperamenttinen, samalla hyvin herkkä, kuitenkin hoidossakin pärjää ihan mukavasti. Mun neuvo on vaan keskusteleminen, kuunteleminen, tukeminen isoissa tunnekuohuissa, ja kun se pahin menee ohi niin purkaa tilanne. Aika helpottanee myös kun itsesäätelykin kehittyy.

Vierailija

Kiitos vertaistuesta. :) Tehdään asiat parhaamme mukaan, rakastetaan ja laitetaan rajat mutta välillä on vaan niin raskasta että meinaa järki lähteä...kun ei enää tiedä miten päästä eteenpäin tilanteessa tai toimia...
Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kiitos vertaistuesta. :) Tehdään asiat parhaamme mukaan, rakastetaan ja laitetaan rajat mutta välillä on vaan niin raskasta että meinaa järki lähteä...kun ei enää tiedä miten päästä eteenpäin tilanteessa tai toimia...
Ap

Uskon kyllä, että voimille käy, tuo sisarentytärkin kun saa hepulin päälle, niin sitä jatkuu sitten helposti todella pitkään, vaikka mitä yrittäisi.. Perhetyöntekijän tai muun kanssa keskustelu ehkä ainakin vois auttaa omassa jaksamisessa, jos ei lapsen käytökseen varsinaisesti vaikutakaan? Kuulostat hyvältä ja välittävältä äidiltä, koita saada hieman hengähdysaikaa aina välillä, sitten on helpompi taas vastaanottaakin toisen kivitalon kokoiset kiukut. Voimia!

Vierailija

Oisko jotai asperger- tai yliherkkyyspiirteitä, tohon viitaten että asiat täytyy mennä tietyn kaavan mukaan tai muuten on maailmanloppu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla