Lue keskustelun säännöt.
Juttelisiko joku mun kanssa, ahdistus ja sairastelu
05.06.2016 |
Mulla on ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä. Myös masennusta mutta se ei nyt päällimmäisenä (ottaisin senkin tosin mieluummin kuin jatkuvan ahdistuksen). Näin sunnuntaina ei ole oikein kenen kanssa puhua, ja nyt olen vielä jossain vatsataudissakin eli vointi tuplasti huonompi. Paniikkioireet yltyy aina kun sairastan fyysisesti.
Olen kyllä käynyt 3 v terapian ja lääkityskin on vasta tarkistettu, välillä kai vaan unohdan miten tämän kanssa eletään... Voisiko joku jutella vaan mukavia mun kanssa? Kiitos.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Välillä on jaksoja ettei niin ahdista. Silloin olen käynyt satunnaisesti ulkonakin, ja juuri tuolla tavalla ympäristöäni ihaillen. Se on tärkeätä ja on tuntunut hyvältä. Niihin hyviin jaksoihin kyllä liittyy se, että olen fyysisesti terveenä ja pystyn käymään tuolla päivätoiminnassa ja kunt. työtoiminnassa myös. Tuo työtoiminta tuntuu tällä hetkellä raskaalta velvoitteelta, johon olen suostunut silloin kun tunsin vielä olevani edes jokseenkin työhön kykenevä. Velvoite saa kuitenkin mussa ahdistuksen esiin ja välillä tuonne paikkaan on vaikea mennä vain siksi, että pelkään saavani paniikkikohtauksen.
-ap
Onko sulla vielä kauan tuota kuntouttavaa työtä jäljellä? Pystythän hakemaan sairaslomaa jos sinne meneminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. Sun pitäis kuitenkin just nyt keskittyä omaan hyvinvointiin eikä siitä työstä mitään apua ole jos se vaan ahdistaa sua lisää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ihan totta. Olen ollut aina reipas ja hyvä työntekijä silloin kun olen pystynyt työskentelemään, mutta sitten teen sen jotenkin yli ilmeisesti. Joskus ahdistaa se, ettei minulla nyt ole päämäärää. Mitenkähän siitä pääsisi eroon. Mies ei varsinaisesti hoputa minua mihinkään ja ymmärtää kyllä, mutta hänkin joskus puhuu "sitten kun sinulle löytyy työ". Mulle tulee vain mieleen, että entä jos ei löydy sellaista työtä missä pystyn olemaan :(
-ap
Kuntouttavaa on vielä ainakin puolitoista kuukautta jäljellä. Pitäisikö sitten ehkä hakeutua tuolle yksityiselle lääkärille vielä kerran, ehkäpä suostuisi nyt kirjoittamaan sen lähetteenkin psyk. polille. Ääh, ahdistaa nämä lääkärijututkin. Luulin että niiden aika oli jo ohi ja pystyn jatkamaan elämääni.
Mä olen huomannut, etten mieti kuolemaa enää tai tulee semmonen fiilis, että "no, katsellaan mitä elämä tuo". Olen tässä ulkoillut -> lenkkeillyt (myös metsäpoluilla) ja ottanut aurinkoa ja lukenut siinä kirjaa viime viikkoina kun on ollut hyvä sää. En tiedä onko se auttanut, mutta muuten ei elämässäni ole tapahtunut muutoksia niin ehkä se on se syy.
Itkettää niin kovasti että ehkä pitäisi vaan yrittää nukkua kunhan mies tulee pian kotiin. On jotenkin helpompi nukahtaa toisen vieressä, vaikka ei hän nyt välttämättä nauti siitä että saa pitää mulle vierihoitoa aika kauankin joskus :/
Pitäisiköhän mennä joskus metsään tai johonkin rantaan vaikka vaan itkemään. Ehkä jonkun kanssa niin ei kukaan ihmettelisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko koittanu etsiä ystäviä netin kautta?
Toinen kissa on niin hassu. Potkaisee unissaan lämpimällä tassulla minua takapuoleen ja tuhahtaa. Toinen nukkuu ihan rauhassa kauempana.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että pystyisit elämään ilman kamalaa jatkuvaa ahdistusta olisi varmaan ihan hyvä päämäärä näin alkuun? Sun pitäis nyt keskittyä itseesi ja tehdä niitä asioita joista tulee hyvä mieli. Ei ajatella tän yhteiskunnan sulle asettamia velvotteita ja tavoitteita. Voithan sanoa sun miehelle että susta tuntuu että et pysty vielä aikoihin menemään töihin. Kyllä se sua tukee :)
On mulla ollut muutamia nettiystäviä. Nyt ei oikein jaksa kirjoitella sinnekään päin, en halua ehkä vaivata omilla ongelmillani tjtn. Kun tiedän ettei heillä ihan samanlaista ole itsellä. Parempina päivinä tulee kyllä kirjoiteltua.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kovasti noista sanoista, se on varmaan se oikea päämäärä enkä saisi sekoittaa siihen muuta. Kunpa oppisi ettei mun tai kenenkään muunkaan tarvitse hävetä itseään tai sairauksiaan. Täytyy ehkä ottaa pieni juttutuokio minulle tärkeitten ihmisten kanssa ja pyytää että he tukis mua nyt just tämän asian kanssa, eikä vaikka sen työllistymisen tai ns. muun tavallisen.
-ap
Olen ollut myös masentunut ja uupunut ja silloin stressasin juurikin tuota ettei ole päämäärää ja pitäisihän tästä jo toipua jne.
Parasta on elää päivä kerrallaan. Yksi päivä.
Ja kun tulee paniikki ja ahdistus niin silloin hetki kerrallaan. Toistelee itselleen ahdistuksen hetkellä, että
olen tästä selvinnyt ennenkin ja selviän tästä nytkin.
Itke jos itkettää, se kuitenkin helpottaa ja on ehkä se sinun kanavasi purkaa ahdistusta.
Voimia tälle päivälle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaako kissan läsnäolo, jos otat sen vaikka syliin?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kovasti noista sanoista, se on varmaan se oikea päämäärä enkä saisi sekoittaa siihen muuta. Kunpa oppisi ettei mun tai kenenkään muunkaan tarvitse hävetä itseään tai sairauksiaan. Täytyy ehkä ottaa pieni juttutuokio minulle tärkeitten ihmisten kanssa ja pyytää että he tukis mua nyt just tämän asian kanssa, eikä vaikka sen työllistymisen tai ns. muun tavallisen.
-ap
Juuri näin. Eihän fyysisesti sairastakaan ihmistä laiteta töihin paranemaan. Se helpottaa jo varmasti kun myöntää itsellensä ettei ole vielä siinä vaiheessa että töitä kannattaisi ajatella vaan ottaa arjessa pieniä askelia kerrallaan. Eikä siinä ole mitään hävettävää todellakaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko että sulle joku soittaa?
Muista myös kriisilinja 0101 95202.
Auttoiko muuten terapia yhtään?
Juu, hetki kerrallaan. Sitä yritän itselleni toistella. Ja sitä että tiedän että oikeasti kaikki on hyvin, ja että minä selviän tästä.
Pitää vaan luottaa että se apu ja tuki löytyy vaikka menisi miten.
Kiitos paljon sanoistasi.
-ap
Ole armollinen itsellesi. Voimia :)
Kyllä terapiasta oli apua. Harmi että sitä tosiaan saa korvattuna vain sen 3 v.
Mun on ehkä ahdistuneena helpompi kirjoittaa, koska itkettää kuitenkin sen verran että on vaikea puhua. Lisäksi jännitän puhelinsoittoja. Kiitos tuosta numerosta kuitenkin. Olen harkinnut kokeilla Tukinetin chattia, mutta ainakaan nyt sunnuntaina siellä ei päivystetä ja muutenkin ne ajat on vähän varatut.
Joskus on mukavaa kun kissa on sylissä. Joskus taas sen sylissä olo tuo mieleen kuoleman jne. Mulla on todella vilkas mielikuvitus, lähinnä huonolla tavalla :(
-ap
Miltä tuntuu kun ahdistaa? Siis mitä se oikein on, se ahdistus? Masennuksen olen sairastanut, mutta kun ihmiset puhuvat ahdistuksesta niin en osaa kuvitella, miltä se tuntuu. Liittyykö ahdistukseenne pakko-oireita? Miesystävälläni on kaksi maneeria, joita hän usein toistaa, ja ne ovat ulkopuolisen silmiin tosi outoja ja niiden katsominen tuntuu pahalta (en kerro sen tarkemmin, ovat vain häiritsevän ja oudon näköisiä itsensä vääntelyitä) ja hän on sanonut, että kun ahdistaa niin hän alkaa tehdä niitä, mutta minusta näyttää että hän tekee niitä aina kun ei ole muuta tekemistä. Tai vaikka olisikin, esimerkiksi ruokapöydässä. Sitä on todella rasittavaa katsoa. Sen takia haluaisin ymmärtää, mitä se ahdistus on, mikä saa tekemään niin.
Ei varatut vaan rajatut piti kirjoittaa...
-ap
Elämässä pitäisi suorittaa niin paljon, kolutus ja siitä tekemään 40 tuntista työviikkoa. Ei se ole kaikkia varten. Pitäisi vaan yrittää unohtaa se mitä "pitäisi" olla ja elää niinkuin itselle parhaiten sopii. Itse olin tosi väsynyt ja ahdistunut kun kävin töissä ja nyt kun töitä ei ole niin ahdistaa se kun kaikki kyselevät että mitä meinaan tehdä seuraavaksi.. Tässähän minä olen ja elän koko ajan, nyt pystyn jopa nauttimaan siitä elämästä.