Ahdistaa: MIES PETTI - olen riippuvainen miehen rahoista. Pitäisikö lähteä vai jäädä rahojen takia!?
Sain tietää vähän aikaa sitten että avomiehelläni on ollut suhde nuorempaan naiseen vuoden vaihteesta lähtien. Mies kertoi asiasta ja sanoi että se on loppu ja että mies haki vain läheisyyttä toiselta naiselta kun ei sitä kotona saanut. Myönnän ettei seksielämä ole ollut mitenkään aktiivista sillä meillä on kolmevuotias lapsi ja synnytyksen jälkeen itsetunto on romahtanut ja vaeltelen kotona välillä kakkaa ja välillä oksennusta paidassa. Ei kovin seksikäs olo vai mitä? Arki on kuitenkin ollut mielestäni toimivaa emmekä ole riidelleet sen pahemmin. Luulin siis että kaikki on hyvin vaikka seksielämää ei ollut. Kuitenkin mies ajautui salasuhteeseen 19 vuotiaan bimbon kanssa joka vielä kaiken lisäksi asuu viereisessä talossa! En ymmärrä miten KUKAAN mies voi tehdä perheelleen noin pelkästään reijän takia!!
Ongelma on se että olen täysin riippuvainen tyttären kanssa miehen tuloista ja varoista. Olemme olleet yhdessä teiniajoista asti ja kun itse olen ollut kotona tytön kanssa niin miehellä on ollut aikaa kouluttautua ja saada hyvä ammatti ja työpaikka. Asunto, auto ja kaikki ovat miehen ja minulla on vain lukion paperit, ammattina kotiäiti ja pettävä avomies. Haluaisin jättää miehen mutta mietin vain että miten pärjäämme rahallisesti kahdestaan tytön kanssa kun emme ole naimisissa miehen kanssa?! Asumme vielä keskellä korpea ja ainoa keino lähteä on ottaa miehen auto ja ajaa sukulaisten luo mutta voiko poliisit ottaa minut kiinni varkaudesta jos otan hänen nimissä olevan auton? Mies tietää itsekkin että olemme hänestä riippuvaisia ja soittaa varmasti poliiseille.
Ahdistaa todella paljon kun haluaisin vain kävellä pois tytön kanssa ja huutaa miehelle! Mutta nyt olen vain tyytynyt olemaan hiljaa ja jollain tasolla ilmaissut antaneeni anteeksi vaikka on todella paha olla ja oksettaa...
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna lähtisin, kaikesta huolimatta. Tuo pettäminen ei tule jäämään yhteen naiseen, nimim. kokemusta on. Kumpi on tärkeämpää, olla kahdestaan lapsen kanssa ja onnellinen (tiukasta rahatilanteesta huolimatta) vai olla onneton, miehen kanssa vain rahan takia? Sitäpaitsi annat huonon esimerkin lapselle, mikäli jäät suhteeseen pelkästään materiaalisista syistä. Kyllä lapsi vaistoaa, jos äiti on onneton ja parisuhde huono. Yhteiskunta kyllä tukee rahallisesti ja on myös mahdollista saada kotiin apua. Tee itsellesi palvelus ja lähde, tilaa vaikka taksi! Ja raivoa miehelle jos siltä tuntuu, älä anna ymmärtää että pääsee kuin koira veräjästä. Voimia sinulle ja lapsellesi, pärjäätte kyllä <3
Mieshän se tuossa pääsee kuin koita veräjästä, tuskin moista paskaläjää jotkut ap:n kiukut itkettää. Ainoa, millä sen äijän saisi teoistaan kunnolla polvilleen on cold hard cash. Sitä kun ap nappaisee erossa mieheltä muutaman kymppitonnin niin jo alkaa äijääkin harmittamaan.
Mitenhän tää ap nappasee, kun eivät ole edes naimisissa? Sen kyllä ymmärrän, että äiti tekee lapsestaan rahankitkentäkoneen.
No, elareiden muodossa ne mies maksaa jos ero tulee. Toki se raha mieheltä olisi lapseen mennyt kuitenkin, vaikka he olisivat olleet yhdessäkin, mutta luulisi silti miestä vähän vituttavan. Kannattiko pettää nih?
Niinpä. Ei se niitä erossa nappase. Se vitutus ois varmaan sit tullu jo lapsen synnyttyä, jos sen elatuksesta jotuisi.
No ei mua haittaa yhtään, jos ei vituta, hyvähän se sitten vain on. Silti petturin ansaistsisi maksaa naiselle parikymmentätuhatta euroa uutta elämää varten.
"Jos omaisuuden jaosta tulee riitaa, avopuolisot voivat joissakin tapauksissa hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa omaisuuden erottelua varten. Pesänjakajaa voi hakea, jos avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta tai jos avoparilla on yhteisiä lapsia.
Joissakin tapauksissa avopuoliso voi saada erossa hyvitystä toiselta puolisolta. Avopuoliso voi saada hyvitystä, jos hän on esimerkiksi työllään auttanut toista puolisoa lisäämään omaisuuttaan ja omaisuudenjako pelkän omistussuhteen mukaan olisi tästä syystä epäoikeudenmukaista."
http://www.infopankki.fi/fi/elama-suomessa/perhe/avoliiton-paattyminen

*reps*
Halvemmaksi elarit tulee ja rouvakin päivettyä nuorempaan. Ihme luulot naisilla itsestään.
Nää kouluttamattomat wt-naiset on niin kovia timantteja, että kyllähän heidän menettäminen vie mieheltä pohjan elämästä :D

No mitkä luulot? Ei kannata tuolla asenteella antaa sinun kenenkään rakastua itseesi ikinä.
Tämä on aika rumasti sanottu ulkopuoliselta mutta nyt pysähdyt ja mietit miltä miehestä tuntuu ja miksi hän ei puhunut läheisyyden kaipuustaan ennen petosta. Pelkästään reiän takia en itse ainakaan tuollaisen "urakan" jälkeen lähtisi tuhoamaan kaikkea (en kyllä itse pettäisi vaan lopettaisin suhteen jos ei puhumalla asiat selviä).
Mieti myös tarkkaan miltä itsestäsi tuntuu, kirjoita vaikka paperille ylös ajatuksiasi ja PUHU miehesi kanssa selvinpäin. Laita muksu hoitoon viikonlopuksi ja istutte samaan pöytään, avaudutte toisillenne mutta välttäkää sammakoiden päästelyä.
Kyllä mies avustaa poislähdössä tuommoisen tempun jälkeen ellei ole aivan mulkku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna lähtisin, kaikesta huolimatta. Tuo pettäminen ei tule jäämään yhteen naiseen, nimim. kokemusta on. Kumpi on tärkeämpää, olla kahdestaan lapsen kanssa ja onnellinen (tiukasta rahatilanteesta huolimatta) vai olla onneton, miehen kanssa vain rahan takia? Sitäpaitsi annat huonon esimerkin lapselle, mikäli jäät suhteeseen pelkästään materiaalisista syistä. Kyllä lapsi vaistoaa, jos äiti on onneton ja parisuhde huono. Yhteiskunta kyllä tukee rahallisesti ja on myös mahdollista saada kotiin apua. Tee itsellesi palvelus ja lähde, tilaa vaikka taksi! Ja raivoa miehelle jos siltä tuntuu, älä anna ymmärtää että pääsee kuin koira veräjästä. Voimia sinulle ja lapsellesi, pärjäätte kyllä <3
Mieshän se tuossa pääsee kuin koita veräjästä, tuskin moista paskaläjää jotkut ap:n kiukut itkettää. Ainoa, millä sen äijän saisi teoistaan kunnolla polvilleen on cold hard cash. Sitä kun ap nappaisee erossa mieheltä muutaman kymppitonnin niin jo alkaa äijääkin harmittamaan.
Mitenhän tää ap nappasee, kun eivät ole edes naimisissa? Sen kyllä ymmärrän, että äiti tekee lapsestaan rahankitkentäkoneen.
No, elareiden muodossa ne mies maksaa jos ero tulee. Toki se raha mieheltä olisi lapseen mennyt kuitenkin, vaikka he olisivat olleet yhdessäkin, mutta luulisi silti miestä vähän vituttavan. Kannattiko pettää nih?
Niinpä. Ei se niitä erossa nappase. Se vitutus ois varmaan sit tullu jo lapsen synnyttyä, jos sen elatuksesta jotuisi.
No ei mua haittaa yhtään, jos ei vituta, hyvähän se sitten vain on. Silti petturin ansaistsisi maksaa naiselle parikymmentätuhatta euroa uutta elämää varten.
Sitähän minäkin. Isänhän kuuluukin maksaa lapsensa elatuksesta, olipa hän suhteessa äidin kanssa tai ei. Ei tuossa tilanteeseen tapahdu mitään muutosta.
Vierailija kirjoitti:
"Jos omaisuuden jaosta tulee riitaa, avopuolisot voivat joissakin tapauksissa hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa omaisuuden erottelua varten. Pesänjakajaa voi hakea, jos avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta tai jos avoparilla on yhteisiä lapsia.
Joissakin tapauksissa avopuoliso voi saada erossa hyvitystä toiselta puolisolta. Avopuoliso voi saada hyvitystä, jos hän on esimerkiksi työllään auttanut toista puolisoa lisäämään omaisuuttaan ja omaisuudenjako pelkän omistussuhteen mukaan olisi tästä syystä epäoikeudenmukaista."
http://www.infopankki.fi/fi/elama-suomessa/perhe/avoliiton-paattyminen
Lapsen hoitoa ei välttämättä katsota toisen omaisuuden lisäämistä auttaneeksi toiminnaksi. Etenkin jos naisella ei ollut koulutusta. Että jäitä nyt todellakin hattuun avoliiton sovittelua ajatellen. Ei tod ole mikään rahasampo.
t. Se, joka toivoisi pettäneen maksavan petetylle oman lapsensa vanhemmalle sen parikymmentätuhatta euroa oli sukupuolet siinä kuinka päin vaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kylmiä ja häijyjä kommentteja ihmisiltä :( Tässä se taas nähdään, että kotiäitejä ei arvosta kukaan, ei oma mies eikä varsinkaan yhteiskunta. P....aa vaan sataa niskaan joka puolelta. Äidit, kannattaa siis hankkia ajoissa ammatti, laittaa lapsi päiväkotiin heti 1-vuotiaana ja mennä itse töihin, niin ei ainakaan kukaan pääse haukkumaan laiskaksi. Itse olen päättänyt jättää lisääntymisen väliin, koska äiti saa aina haukut, teki niin tai näin. Jos laitat lapsen päiväkotiin, olet itsekäs. Jos hoidat lasta kotona, olet "lompakkoloinen." Niinpä, äidin asema ei ole koskaan helppo, haukut tulee aina riippumatta siitä miten toimit. Sitten kun syntyvyys laskee lähes nollaan niin yhteiskunta ihmettelee, että miten tässä näin kävi...
Näin juuri. Jos ap on ollut kotona hoitamassa heidän yhteistä lastaan, millä tavalla hän on lompakkoloinen? Usein, kun toinen jää kotiin, on miehellä paremmat mahdollisuudet kouluttaa itseään ja edetä työuralla. Kotona kun ei usein silloin tarvitse tehdä mitään. Mutta silti kotiäitejä ei arvosteta, vaan kehdataan nimitellä lompakkoloisiksi.
Ei aloittajaakaan kukaan pakota hankkimaan perheenlisäystä ennen kuin on opiskellut jotain ammattia itselleen. Valintoja, joista myös aloittajan on kannettava vastuu, ei vain hänen miehensä.
Miksi pitäisi olla ammatti ennen sitä? Ai että ap:n miehen kaltaiset häntäheikit voisivat päästä täysin vastuustaan kun naisen voi heittää pihalle pienipalkkaiseen ammattinsa vai? Parempi jäejestää sille miehelle oikein tunnontuskat siitä mihin lapsensa äidin oikein jättikään tempullaan.
Oletteko te nyt ihan tosissanne? :D Miehet näissä tilanteissa pakkaa selviäämään voittajina. Pari sataa elatuksta ja nainen kituu yksinhuoltajana jossain yksiössä ja valittaa kohtaloaan aihe vapaalla miehen etsiessä uuden uhrin itselleen.
Ai että ihan UHRIN? Ja että nainen KITUU yksiössä? :DDDDDD
Onko pakko olla noin lapsellinen? Tiedät ihan hyvin, että tuolla on tavaton määrä yksinhuoltaja äitejä, joiden taloudellinen asema on todella heikko. Tiedät myös hyvin, että tuolla on tavaton määrä miehiä, jotka jättää taakseen näitä itsensä uhrin asemaan typistettyjä naisia lapsineen luistaen, sekä elareista ja lastensa tapaamisista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aika rumasti sanottu ulkopuoliselta mutta nyt pysähdyt ja mietit miltä miehestä tuntuu ja miksi hän ei puhunut läheisyyden kaipuustaan ennen petosta. Pelkästään reiän takia en itse ainakaan tuollaisen "urakan" jälkeen lähtisi tuhoamaan kaikkea (en kyllä itse pettäisi vaan lopettaisin suhteen jos ei puhumalla asiat selviä).
Mieti myös tarkkaan miltä itsestäsi tuntuu, kirjoita vaikka paperille ylös ajatuksiasi ja PUHU miehesi kanssa selvinpäin. Laita muksu hoitoon viikonlopuksi ja istutte samaan pöytään, avaudutte toisillenne mutta välttäkää sammakoiden päästelyä.
Kyllä mies avustaa poislähdössä tuommoisen tempun jälkeen ellei ole aivan mulkku
Järkyttävää miehen paijausta. Miesten seksihalut ei ole mikään oikeutus pettää toista! Eikä naisellakaan ole sellaiseen oikeutta! Ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että tuulen huuhtoma perse...hyvinpä olet hommasi hoitanut.
no mikset soita sukulaiselle että tulee hakemaan. Tai ota taksi lähimmälle bussipysäkille. Tai laita lapsi fillarin kyytiin, poljet sinne pysäkille ja pyöräkin kyytiin. Ei ole sen ihmeellisempää. Sitten ajalet sukulaisiin.
Sinulla on oikeus toimeentulotukeen, elatusapuun, lapsilisiiin, asumistukiin. Että asuntohakemusta vaan johonkin kuntaan vetämään, asunnoton lapsen kanssa saa asunnon yleensä aika nopeasti, jos luottotiedot on kunnossa. Sitten kannattaisi harkita ihan opiskelua. Ammatti on hyvä olla tässä maailmassa. (Jotkut joutuu jopa monta kertaa opiskelemaan uuden ammatin). Samoin omat tulot sen myötä. Olisi äitisi pitänyt aikanaan sinua jo siitä valistaa?
Paska tempun teki äijä, mutta muista: ikinä älä heittäydy riippuvaiseksi kenestäkään.
N46v
Aika outo asenne, eihän sitä voi perhettäkään perustaa, jos ei saa olla riippuvainen siitä, että se toinen kantaa kortensa kekoon ja on rehellinen, kunnon puoliso. Ja jos ap ei ole kouluttautunut siksi, että on toinen joka jää kotiin hoitamaan lasta? Aika paska temppu siltä mieheltä pakottaa ap nyt töihin tai kouluun, kun lapsi äitiään eniten tarvitsisi. Ei todellakaan ole ap:n syy tämä tilanne. Hän olisi halunnut antaa lapselleen hyvän lapsuuden lapsi kotihoidossa. Mies sen nyt evää.
Totta kai on hyvä aina epäillä puolisoaan niin että koulututtautuu ja miettii plan B:n sen varalle, ettei liitto toimikaan, mutta eipä ap ole maailman ensimmäinen koulutettukaan nainen, joka ei raha syistä pääse miehestään eroon.Olette mammat kommentteinenne tyhmiä, ja peilaatte aloittajaan omaa heikomman aineksenne traumoja, mutta se ei ole minulle mitään uutta.
Mun kotiäiti-mummoni jäi leskeksi 36 vuotiaana, 6 lasta. Ei ollut kuin kunnan jauhot. Ja lehmä. Mulle kertoi mun mutsini jo teinityttönä, että hommaa kuule itsellesi ammatti ja sitten vasta niitä lapsia, koska ne on kuitenkin sinun hoidettava ja elätettävä, ja sinulle kuuluu sinun osuutesi lapsen elatuksesta. Ei se ole yksinomaan miehen asia sitä perhettä elättää nykymaailmassa. Se on perusmaalaisjärkeä.
Sun kommenttisi on aivan lässynlässyn ja taputapu, sanon sen nyt suoraan. Minä olen perustanut perheen ja painellut heti töihin, kun eka lapsi oli 8 kk vanha, sillä edellinen työsuhteeni loppui äitiyslomaan, ja aloin etsiä uutta paikkaa, mies jäi kotiin lasta hoitamaan. Minulla oli ensisijainen ajatus, että pitää olla työtä ja toimeentuloa, kun on lapsi elätettävänä ja laskut maksettavana. Ei kannata jäädä tuulen huuhtoman perseen varaan.
Tyhmyyttä on yksinkertaisesti jättää oma taustansa turvaamatta, ennenkuin ryhtyy perhettä leikkimään. Kautta aikojen naiset on aina olleet heikoilla, kun mies pettää, hakkaa tai ryyppää, varsinkin kun kouluttautuminen on jäänyt tekemättä. Sitä lukee täältä ihan liian paljon, että miten mä nyt pärjään? Miten mä elätän mun lapset?
Ei sun kommentillesi voi kun nauraa, vai sarkasmiako se olikin?
Ap ei sinne tarvitse jäädä, vaan töppöstä toisen eteen vain. Kasva itsenäiseksi.
Ps. ei ole traumoja, vain raakaa tervettä järkeä.
N46v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit niin tai näin, aina menee väärinpäin.
Ihmettelen näitä ilkeitä kommentteja ja syyttelyä, asialla ovat taas kaikentietävät viisastelijat.
Ap, voisit ekana hakeutua omalääkärillesi puhumaan masennuksestasi. Jostain nyt on vain aloitettava. Voimia!
Mitä vittua?! Mieskö on yksin typistänyt ap johonkin lapsen asemaan? Missä ap oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen vastuu perheestään? Miestäkö tässä nyt pitäisi syyllistään naisen pitämämissä jossain rajoittavassa vankilassa, jota miehen sorto, alistaminen ja epätasa-arvo aitaan?
Mies petti, entä sitten? On naivia kuvitella, että se oma suhde olisi turvassa tälläiseltä ja olla turvaamatta omaa selustaansa. Hyvät ajat eivät ole ikuiseksi ajoiksi ansaittuja. Mies olisi voinut sairastua, jäädä työttömäksi, mutta hän vain petti ja pystyy edelleen turvaamaan lapsensa elautuksen. Naista kohtaan hänen velvollisuuden päättyy tähän, jos hän tai ap niin päättää.
Tämä ei ole mitää kaiken tietävään viisastelua vaan ihan realismia.
Tuo on ihan totta. Kyllä naisenkin tulee ensin turvata se oma elantonsa, eikä elää siinä ajatuksessa ettei mies saa jättää koska muuten tämä on täysi paska, joka jätti lastensa äidin heitteille.
Miettikääpä itsellenne tilannetta, jossa haluatte erota muttette voi kun toinen jäisi puille paljaille ja teitä pidettäisiin tämän johdosta hirviöinä.
Tiedän itse yhden perheen, jossa jo kolme lasta, äiti ollut kotona 10 vuotta, ei peruskoulun jälkeistä koulutusta ja työkokemus pari kuukautta ruokakaupan kassalla. Ei kovin suurta valttia työelämää varten siis... No, täysin riippuvainen on miehestään ja tämän tuloista, vaikkei nekään suuret ole. Onnellisuus on siitä suhteesta kaukana..
Oikeasti naiset, nyt eletään 2010-lukua ja naisilla on kaikki mahdollisuudet itsenäisyyteen opintoineen ja työpaikkoineen. Miksi hemmetissä osa sitten haluaa elää kuten vuosikymmeniä sitten, jolloin nainen ei pärjännyt ilman miestä ja siitä syystä ei pääsy pois huonoista suhteista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kylmiä ja häijyjä kommentteja ihmisiltä :( Tässä se taas nähdään, että kotiäitejä ei arvosta kukaan, ei oma mies eikä varsinkaan yhteiskunta. P....aa vaan sataa niskaan joka puolelta. Äidit, kannattaa siis hankkia ajoissa ammatti, laittaa lapsi päiväkotiin heti 1-vuotiaana ja mennä itse töihin, niin ei ainakaan kukaan pääse haukkumaan laiskaksi. Itse olen päättänyt jättää lisääntymisen väliin, koska äiti saa aina haukut, teki niin tai näin. Jos laitat lapsen päiväkotiin, olet itsekäs. Jos hoidat lasta kotona, olet "lompakkoloinen." Niinpä, äidin asema ei ole koskaan helppo, haukut tulee aina riippumatta siitä miten toimit. Sitten kun syntyvyys laskee lähes nollaan niin yhteiskunta ihmettelee, että miten tässä näin kävi...
Näin juuri. Jos ap on ollut kotona hoitamassa heidän yhteistä lastaan, millä tavalla hän on lompakkoloinen? Usein, kun toinen jää kotiin, on miehellä paremmat mahdollisuudet kouluttaa itseään ja edetä työuralla. Kotona kun ei usein silloin tarvitse tehdä mitään. Mutta silti kotiäitejä ei arvosteta, vaan kehdataan nimitellä lompakkoloisiksi.
Ei aloittajaakaan kukaan pakota hankkimaan perheenlisäystä ennen kuin on opiskellut jotain ammattia itselleen. Valintoja, joista myös aloittajan on kannettava vastuu, ei vain hänen miehensä.
Miksi pitäisi olla ammatti ennen sitä? Ai että ap:n miehen kaltaiset häntäheikit voisivat päästä täysin vastuustaan kun naisen voi heittää pihalle pienipalkkaiseen ammattinsa vai? Parempi jäejestää sille miehelle oikein tunnontuskat siitä mihin lapsensa äidin oikein jättikään tempullaan.
Oletteko te nyt ihan tosissanne? :D Miehet näissä tilanteissa pakkaa selviäämään voittajina. Pari sataa elatuksta ja nainen kituu yksinhuoltajana jossain yksiössä ja valittaa kohtaloaan aihe vapaalla miehen etsiessä uuden uhrin itselleen.
Ai että ihan UHRIN? Ja että nainen KITUU yksiössä? :DDDDDD
Onko pakko olla noin lapsellinen? Tiedät ihan hyvin, että tuolla on tavaton määrä yksinhuoltaja äitejä, joiden taloudellinen asema on todella heikko. Tiedät myös hyvin, että tuolla on tavaton määrä miehiä, jotka jättää taakseen näitä itsensä uhrin asemaan typistettyjä naisia lapsineen luistaen, sekä elareista ja lastensa tapaamisista.
Onhan niitä. Linnassakin istuu monta yhteiskunnan uhria, kun heitä ei ole käsitelty silkkihansikkain. Mites ois vaikka vastuun ottaminen omista valinnoistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta miksi äidin pitäisi vaellella kakat ja oksennukset paidalla? Sitä varten on pesukone.
En nyt puhu miehestäsi tai että miestäsi varten pitäisi mitään tehdä, vaan ITSEÄSI. ei se naiseus pääty äitiyteen.
Mikä sinua auttaisi saamaan takaisin hyvän mielikuvan itsestäsi ja ulkonöästäsi? Itselläni lantio leveni raskauden jälkeen ja surkuttelun jälkeen uskaltauduin vaateostoksille, tajusin näyttäväni oikein hyvältä kunhan ne vaatteet on oikeanlaiset 😃 ja vaunulenkit hoikistaneet jalkoja + tuoneet kauniin rusketuksen näillä säillä 💃
Jo pienistä jutuista tulee tunne, että en minä pelkkä äiti ole, vaan olen myös perhanan hyvännäköinen nainen 😸Onko kiva tulla kertomaan itsestäsi millainen pärjääjä oletkaan, kun toisella on elämä hajoamassa kasaan?
Täh?? Jännä että luet noin, itse kun kannustin ap:tä löytämään uudestaan sen naiseutensa ja itsetuntonsa.
Mutta ei siinä, sirkutellaan sitten vaan yhdessä.
Mies tarttee pimppiä, muista sitten seuraavassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mies tarttee pimppiä, muista sitten seuraavassa suhteessa.
Mies tarvii läheisyyttä. Seksin puuttuminen tulis sit hoitaa muilla keinoin parisuhteessa. Ei parisuhdetta voi unohtaa lapsen synnyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että tuulen huuhtoma perse...hyvinpä olet hommasi hoitanut.
no mikset soita sukulaiselle että tulee hakemaan. Tai ota taksi lähimmälle bussipysäkille. Tai laita lapsi fillarin kyytiin, poljet sinne pysäkille ja pyöräkin kyytiin. Ei ole sen ihmeellisempää. Sitten ajalet sukulaisiin.
Sinulla on oikeus toimeentulotukeen, elatusapuun, lapsilisiiin, asumistukiin. Että asuntohakemusta vaan johonkin kuntaan vetämään, asunnoton lapsen kanssa saa asunnon yleensä aika nopeasti, jos luottotiedot on kunnossa. Sitten kannattaisi harkita ihan opiskelua. Ammatti on hyvä olla tässä maailmassa. (Jotkut joutuu jopa monta kertaa opiskelemaan uuden ammatin). Samoin omat tulot sen myötä. Olisi äitisi pitänyt aikanaan sinua jo siitä valistaa?
Paska tempun teki äijä, mutta muista: ikinä älä heittäydy riippuvaiseksi kenestäkään.
N46v
Aika outo asenne, eihän sitä voi perhettäkään perustaa, jos ei saa olla riippuvainen siitä, että se toinen kantaa kortensa kekoon ja on rehellinen, kunnon puoliso. Ja jos ap ei ole kouluttautunut siksi, että on toinen joka jää kotiin hoitamaan lasta? Aika paska temppu siltä mieheltä pakottaa ap nyt töihin tai kouluun, kun lapsi äitiään eniten tarvitsisi. Ei todellakaan ole ap:n syy tämä tilanne. Hän olisi halunnut antaa lapselleen hyvän lapsuuden lapsi kotihoidossa. Mies sen nyt evää.
Totta kai on hyvä aina epäillä puolisoaan niin että koulututtautuu ja miettii plan B:n sen varalle, ettei liitto toimikaan, mutta eipä ap ole maailman ensimmäinen koulutettukaan nainen, joka ei raha syistä pääse miehestään eroon.Olette mammat kommentteinenne tyhmiä, ja peilaatte aloittajaan omaa heikomman aineksenne traumoja, mutta se ei ole minulle mitään uutta.
Mun kotiäiti-mummoni jäi leskeksi 36 vuotiaana, 6 lasta. Ei ollut kuin kunnan jauhot. Ja lehmä. Mulle kertoi mun mutsini jo teinityttönä, että hommaa kuule itsellesi ammatti ja sitten vasta niitä lapsia, koska ne on kuitenkin sinun hoidettava ja elätettävä, ja sinulle kuuluu sinun osuutesi lapsen elatuksesta. Ei se ole yksinomaan miehen asia sitä perhettä elättää nykymaailmassa. Se on perusmaalaisjärkeä.
Sun kommenttisi on aivan lässynlässyn ja taputapu, sanon sen nyt suoraan. Minä olen perustanut perheen ja painellut heti töihin, kun eka lapsi oli 8 kk vanha, sillä edellinen työsuhteeni loppui äitiyslomaan, ja aloin etsiä uutta paikkaa, mies jäi kotiin lasta hoitamaan. Minulla oli ensisijainen ajatus, että pitää olla työtä ja toimeentuloa, kun on lapsi elätettävänä ja laskut maksettavana. Ei kannata jäädä tuulen huuhtoman perseen varaan.
Tyhmyyttä on yksinkertaisesti jättää oma taustansa turvaamatta, ennenkuin ryhtyy perhettä leikkimään. Kautta aikojen naiset on aina olleet heikoilla, kun mies pettää, hakkaa tai ryyppää, varsinkin kun kouluttautuminen on jäänyt tekemättä. Sitä lukee täältä ihan liian paljon, että miten mä nyt pärjään? Miten mä elätän mun lapset?
Ei sun kommentillesi voi kun nauraa, vai sarkasmiako se olikin?
Ap ei sinne tarvitse jäädä, vaan töppöstä toisen eteen vain. Kasva itsenäiseksi.
Ps. ei ole traumoja, vain raakaa tervettä järkeä.
N46v
Itse olet naurettava heikomman aineksen perua oleva nainen ja sen kommenteistasi tosiaankin näkee. Säälin köyhää mummoasi, jonka ainoa elämänopetus on ollut, että älä luota toisiin. Minun mummonipa on eliitin jälkeläinen, suomalaisen eliitin 1900-luvun alkupuolelta eikä meidän suvussamme se, että naiset pärjäävät omillaan ole koskaan ollut mitenkään epäselvää. Mutta se, että ketjussa tullaan neuvomaan mitä ap:n olisi pitänyt tehdä on yhtä tyhmää kuin sinun pääsi sisältö, koska FAKTA on, ettei mennyttä ap voi enää muuttaa. Joten menneeseen viittaavat muka-auttavat kommentit hänen tilassaan olevalle palstailijalle ovat TÄYSIN TURHIA. Säälin köyhää taustaasi, onneksi minä olen elänyt aineellisestikin rikkaan elämän. Puhumattakaan henkisesti, koska en anna nauvoja, joiden toteuttamiseen tarvittaisiin aikakone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies tarttee pimppiä, muista sitten seuraavassa suhteessa.
Mies tarvii läheisyyttä. Seksin puuttuminen tulis sit hoitaa muilla keinoin parisuhteessa. Ei parisuhdetta voi unohtaa lapsen synnyttyä.
Ei seksihaluja välttämättä ole ekana vauvavuotena ollenkaan. Täysin normaalia ja biologian mukaista. Tähän pitäisi jokaisen miehenkin valmistautua henkisesti.
Tietysti jäät koska toista naista harmittaa kun et lähdekään ja saat vielä rahatkin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aika uusi tällä palstalla ja kommenteista päätellen täällä on pääasiassa wt-porukkaa.
Kyllä kaltaiset toisensa haistaa.