Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Puolisollani on ollut aina ilmeisesti opittu tapa ilmaista mitä kokee toisen odottavan. Viimeiseen asti hän yleensä ilmaisee ja antaa olettaa kaiken olevan ok tai hyvin.

Epämiellyttävät tuntemukset ja kritiikki ovat tulleet aina "paineella" ja usein myös jälkikäteen. Kun kysyn häneltä jostain asiasta pyytäen karun rehellistä vastausta, ei sitä saa. Kuitenkin ongelmat tai tunteet purkautuvat liiallisesti yleensä ennemmin tai myöhemmin.

Kuinka voisin rohkaista häntä olemaan asiallisella tavalla rehellinen minulle tuntemuksistaan ja ilmaisemaan itseän paremmin? Entä keskustelemaan kanssani rakentavasti asioista ja tuntemuksista? Nyt rakentava keskustelu ei ole onnistunut koko suhteen aikana etenkään ikävistä asioista. Olen kyllä ilmaissut hänelle useinkin toiveeni tähän liittyen. Toisaalta hän ei tunnu ymmärtävän vaikeista asioista puhumisen tärkeyttä, kun kokee minun taholtani sellaisen kritiikiksi itseään kohtaan ja useimmiten vaikenee, kieltää asiat tai puolustelee keskusteluyritykseen vastaamisen ja kuuntelemisen sijaan. Tämä kaikki on aieuttaut ongelmien kasautumista suhteessamme ja etenkin minulle suurta tunnekuormaa.

Mitä neuvoja teillä olisi antaa tähän? Mielummin rakentavia sellaisia ;D

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Ahdistamalla ei ainakaan onnistu. Odota rauhallinen hetki ja ota puheeksi. Älä selitä mitä miehesi tuntee vaan kerro miltä sinusta tuntuu: tuntuu kuin miehellä olisi stressiä, painaako mieltä joku juttu. Voi aloittaa puhumalla lyhyesti itseä painavista asioista, mahdollisuus toisen jatkaa siitä. Mutta tosiasia on ettei kaikki vaan osaa/pysty puhumaan paljoa omista tunteistaan ja sisäisistä paineista, jos ei halua ei voi pakottaa. Jos taas halua on voi yrittää varovasti houkutella puhumaan, pikkuhiljaa ilman paineita. Olisiko historiassa kokemuksia ettei avautuminen kannata, tullut turpaan kunnolla avautumisista?

Vierailija

On varmasti kokemuksia ettei avautuminen kannata, mutta toisaalta niin on hänen taholtaan minullakin mm. juuri tuon hänen säännönmukaisen suhtautumisensa vuoksi. Minusta se on tekosyy siihen, ettei viitsi eikä välitä tarpeeksi. Jotenkin tympeää, kun hän on syyttänyt minua omasta kommunikoimattomuudestaan ja toisaalta myös siitä, mitä teen hänen mielestään kommunikoinnissa väärin, vaika itse hänellä ei ole ollut tarjota vaihtoehtoa. Syyttely on yleensä ollut hänen tapansa reagoida ristiriitoihin, kuten myös asioiden kieltäminen yms, joten minulle ei ole jäänyt oikeastaan vaihtoehtoa, jos olen halunnut tulla kuulluksi. Miksi kommunikointi ja reilu käytös on niin kortilla osan ihmisistä taholta? ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kuuntelemalla aidosti mitä toinen kertoo. Toisaalta minunusta monessa asiassa on hyvä antaa mahdollisuus olla myös hiljaa.

Jos käy niin että kaikki ongelmat jotenkin yhtäkkiä aikojen päästä tulevat esille koska hänellä kuitenkin tuntuu olevan tarve asiasta puhua. Kysyisin miksi hän ei ole kertonut aikaisemmin, kokeeko esim. että en kuitenkaan kuuntele ja miksi hän puhuu nyt jos ei ole halunnut puhua aikaisemmin...

Vierailija

Toisaalta en ole suuttunut oikeastaan koskaan edes ikävistä tai loukkaavista asioista, jos hän on ollut rehellinen minulle niistä. En usko johtuvan minusta, koska ongelma on ollut koko suhteemme ajan. ap

Vierailija

Niin, ehkä tuo olisikin parasta, jos osasi toimia noin. Jotenkin vain koen jälkijättöisen kritiikin ja ikävät ylätykset epärehellisyytenä ja loukkaavana, jos toinen on antanut olettaa ja ilmaissutkin asioiden olevan hyvin. Toisaalta olen aidostai kiinnostunut siitä, mitä toisen päässä liikkuu, tunteet mukaanlukien. ap

Vierailija

Juu ei koskaan onnistunut meillä. Muistan kun suhteen alkuaikoina mies joskus sanoi, että on aiemmissa suhteissaan padonnut ongelmia koska ei halua keskustella vaikeista asioista, se on aina hänen mielestään riitelemistä. Sitten kun asia on ollut jo liian suuri niin ei ole enää ollut haluakaan puhua, on jo mielessään luovuttanut - ja sitten vain lähtenyt parisuhteesta. Tämä kuulosti tietysti hälyttävältä, mutta sanoi "oppineensa virheistään" ja halusi muuttaa tapojaan. No ei ne vanhat tavat koskaan muuttuneet. Riitoja tai niiden aiheita ei koskaan käsitelty, koska hän ei kestänyt konflikteja, ne vaan haudattiin maton alle eikä niistä puhuttu, piti vaan esittää että ongelma on nyt poissa. Enkä tarkoita että niitä olisi pitänyt puida tunteja, mutta puhua auki ja kenties sopia uusi toimintamalli ko. asian suhteen, pyytää ja saada anteeksi ja kokea että asia olisi siinä vaiheessa, että sen voisi unohtaa. Jotenkin myönnyin tuohon käsittelemättömyyteen, mikä oli karhunpalvelus itseltäkin. Loppujen lopuksi oli niin paljon möykkyjä siellä maton alla ettei sinne enempää mahtunut (ooo mikä kielikuva!) ja parisuhde loppui lopulta käsittelemättömiin ristiriitoihin. Oli niin paljon kaunaa puolin ja toisin, kun mitään ei oltukaan oikeasti annettu anteeksi. Pienistä loukkauksista ja väärinkäsityksistä, joita ei siinä suhteessa selvitelty eikä niihin saanut koskaan palata, oli kasvanut liian suuri muuri.

Vierailija

Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Juu ei koskaan onnistunut meillä. Muistan kun suhteen alkuaikoina mies joskus sanoi, että on aiemmissa suhteissaan padonnut ongelmia koska ei halua keskustella vaikeista asioista, se on aina hänen mielestään riitelemistä. Sitten kun asia on ollut jo liian suuri niin ei ole enää ollut haluakaan puhua, on jo mielessään luovuttanut - ja sitten vain lähtenyt parisuhteesta. Tämä kuulosti tietysti hälyttävältä, mutta sanoi "oppineensa virheistään" ja halusi muuttaa tapojaan. No ei ne vanhat tavat koskaan muuttuneet. Riitoja tai niiden aiheita ei koskaan käsitelty, koska hän ei kestänyt konflikteja, ne vaan haudattiin maton alle eikä niistä puhuttu, piti vaan esittää että ongelma on nyt poissa. Enkä tarkoita että niitä olisi pitänyt puida tunteja, mutta puhua auki ja kenties sopia uusi toimintamalli ko. asian suhteen, pyytää ja saada anteeksi ja kokea että asia olisi siinä vaiheessa, että sen voisi unohtaa. Jotenkin myönnyin tuohon käsittelemättömyyteen, mikä oli karhunpalvelus itseltäkin. Loppujen lopuksi oli niin paljon möykkyjä siellä maton alla ettei sinne enempää mahtunut (ooo mikä kielikuva!) ja parisuhde loppui lopulta käsittelemättömiin ristiriitoihin. Oli niin paljon kaunaa puolin ja toisin, kun mitään ei oltukaan oikeasti annettu anteeksi. Pienistä loukkauksista ja väärinkäsityksistä, joita ei siinä suhteessa selvitelty eikä niihin saanut koskaan palata, oli kasvanut liian suuri muuri.

Ymmärrän. Minulla on llut ihan samanlaisia kokemuksia ja tntemuksia pitkiäkin aikoja suhteessamme. ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Toisaalta en ole suuttunut oikeastaan koskaan edes ikävistä tai loukkaavista asioista, jos hän on ollut rehellinen minulle niistä. En usko johtuvan minusta, koska ongelma on ollut koko suhteemme ajan. ap

Syyllisen etsiminen oikeastaa onkin täysin turhaa... tässäkin asiassa. Tukea kommunikointia voit silti vaikka et varsinaisesti olisi syyllinen siihen että vastapuoli ei osaa, kommunikoi kanssasi samalla tavalla tai ei koe sitä samalla tavalla tarpeelliseksi kuin joku toinen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vaihtoehtoista tapaa tarjota. Ongelmissa tämä on tullut esille siten, ettei ainakaan silloin jos on ollut kyse minua koskevasta asiasta. Hänellä ei ole kovinkaan paljoa rakentavia keinoja käsitellä vaikeita asioita tai sitten en ole niistä tietoinen. Kommunikoinnin kai kuitenkin pitäisi olla parisuhteessa kaiken a ja o? ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta en ole suuttunut oikeastaan koskaan edes ikävistä tai loukkaavista asioista, jos hän on ollut rehellinen minulle niistä. En usko johtuvan minusta, koska ongelma on ollut koko suhteemme ajan. ap

Syyllisen etsiminen oikeastaa onkin täysin turhaa... tässäkin asiassa. Tukea kommunikointia voit silti vaikka et varsinaisesti olisi syyllinen siihen että vastapuoli ei osaa, kommunikoi kanssasi samalla tavalla tai ei koe sitä samalla tavalla tarpeelliseksi kuin joku toinen.

Olen tästä ihan samaa mieltä. Jotenkin se ero tuntuisi olevan siinä, että itse koen asioista puhumisen olennaisena osana suhdetta, kun taas hänelle se on enemmän vastakkainasettelua. ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Toisaalta olen aidostai kiinnostunut siitä, mitä toisen päässä liikkuu, tunteet mukaanlukien. ap

Uteliaisuudella ja aidolla kiinnostuksella on selvä ero. Aito kiinnostus toisesta ja toisen kunnioittaminen omana itsenään ei ole sitä että minun olisi saatava tietää mitä toisen päässä liikkuu ja mitä hän tuntee. Pikemmin se on kiinnostusta niistä asioista joita toinen haluaa minulle kertoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Juu ei koskaan onnistunut meillä. Muistan kun suhteen alkuaikoina mies joskus sanoi, että on aiemmissa suhteissaan padonnut ongelmia koska ei halua keskustella vaikeista asioista, se on aina hänen mielestään riitelemistä. Sitten kun asia on ollut jo liian suuri niin ei ole enää ollut haluakaan puhua, on jo mielessään luovuttanut - ja sitten vain lähtenyt parisuhteesta. Tämä kuulosti tietysti hälyttävältä, mutta sanoi "oppineensa virheistään" ja halusi muuttaa tapojaan. No ei ne vanhat tavat koskaan muuttuneet. Riitoja tai niiden aiheita ei koskaan käsitelty, koska hän ei kestänyt konflikteja, ne vaan haudattiin maton alle eikä niistä puhuttu, piti vaan esittää että ongelma on nyt poissa. Enkä tarkoita että niitä olisi pitänyt puida tunteja, mutta puhua auki ja kenties sopia uusi toimintamalli ko. asian suhteen, pyytää ja saada anteeksi ja kokea että asia olisi siinä vaiheessa, että sen voisi unohtaa. Jotenkin myönnyin tuohon käsittelemättömyyteen, mikä oli karhunpalvelus itseltäkin. Loppujen lopuksi oli niin paljon möykkyjä siellä maton alla ettei sinne enempää mahtunut (ooo mikä kielikuva!) ja parisuhde loppui lopulta käsittelemättömiin ristiriitoihin. Oli niin paljon kaunaa puolin ja toisin, kun mitään ei oltukaan oikeasti annettu anteeksi. Pienistä loukkauksista ja väärinkäsityksistä, joita ei siinä suhteessa selvitelty eikä niihin saanut koskaan palata, oli kasvanut liian suuri muuri.

Näin se käy valitettavan usein. Näin minullakin. Kun osaisi tuon kierteen katkaista ajoissa! Aika monesti taitaa olla mahdotonta kahdestaan, joku pariterapeutti erotuomariksi on hyvä. Ja tuohon ei kannata turvautua liian myöhään. Kun polut on vuosikymmenet tallottu ei niitä enää muutamalla sessiolla muuteta, joko jatketaan mykkinä loppuun tai erotaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vaihtoehtoista tapaa tarjota. Ongelmissa tämä on tullut esille siten, ettei ainakaan silloin jos on ollut kyse minua koskevasta asiasta. Hänellä ei ole kovinkaan paljoa rakentavia keinoja käsitellä vaikeita asioita tai sitten en ole niistä tietoinen. Kommunikoinnin kai kuitenkin pitäisi olla parisuhteessa kaiken a ja o? ap

Onhan hänellä vaihtoehtoinen tapa, se hänen tapansa? Teillä on kummallakin omat tapanne. En ehkä osannut oikein selittää mitä tarkoitan, mutta sinä haluaisit hänen muuttuvan ja oletettavasti siihen suuntaan kuin sinä olet tässä asiassa, eikö niin? Tahtoisit muuttaa häntä. Mutta ikävä kyllä se on yksi niitä vaikeimpia asioita parisuhteessa, se toisen muuttaminen, vaikka se tuntuukin yleensä ihmisistä siltä parhaalta tai ainoalta vaihtoehdolta. "kyllä me olisimme onnellisia, jos sinä vain muuttuisit tässä asiassa". EI se itsenkään muuttaminen ole helppoa, mutta se on mahdollista. Mutta se ei ole välttämättä ollenkaan tarpeen, kun huomaa, että kumpikin on (yleensä, ei nyt puhuta mistään vaikka väkivallasta tai muusta oikeasti pahasta asiasta) sellainen kuin on, kummallakin on oikeus olla sellainen kuin on ja alkaa ottaa sen toisen tavan vain tapana, ei vääränä tapana, ei huonona tapana, vain erilaisena. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vaihtoehtoista tapaa tarjota. Ongelmissa tämä on tullut esille siten, ettei ainakaan silloin jos on ollut kyse minua koskevasta asiasta. Hänellä ei ole kovinkaan paljoa rakentavia keinoja käsitellä vaikeita asioita tai sitten en ole niistä tietoinen. Kommunikoinnin kai kuitenkin pitäisi olla parisuhteessa kaiken a ja o? ap

Onhan hänellä vaihtoehtoinen tapa, se hänen tapansa? Teillä on kummallakin omat tapanne. En ehkä osannut oikein selittää mitä tarkoitan, mutta sinä haluaisit hänen muuttuvan ja oletettavasti siihen suuntaan kuin sinä olet tässä asiassa, eikö niin? Tahtoisit muuttaa häntä. Mutta ikävä kyllä se on yksi niitä vaikeimpia asioita parisuhteessa, se toisen muuttaminen, vaikka se tuntuukin yleensä ihmisistä siltä parhaalta tai ainoalta vaihtoehdolta. "kyllä me olisimme onnellisia, jos sinä vain muuttuisit tässä asiassa". EI se itsenkään muuttaminen ole helppoa, mutta se on mahdollista. Mutta se ei ole välttämättä ollenkaan tarpeen, kun huomaa, että kumpikin on (yleensä, ei nyt puhuta mistään vaikka väkivallasta tai muusta oikeasti pahasta asiasta) sellainen kuin on, kummallakin on oikeus olla sellainen kuin on ja alkaa ottaa sen toisen tavan vain tapana, ei vääränä tapana, ei huonona tapana, vain erilaisena. 

En vain edelleenkään tajunnut, että mikä hänen tapansa kommunikoida sitten oikein on? Kun jos ei kommunikoi, niin ei kai se ole sitten kommunikoimista? Tai ellei ole avoin ja rehellinen ja toinen on, niin mikä on hänen tapansa pitää toinen kartalla? Eikö htoisella osapuolella tarvitse sinusta olla ollenkaan vastuuta suhteesta? ap

Vierailija

Pitääkö sinun siis pilkkoa kaikki asiat pieniin osiin ja sitten ylianalysoida jokainen ilme ja ele, jne.

Tunnet varmaan jo miehesi ja hänen tapansa käsitellä asioita? Jos se on se, että kuppi meneen täysin nurin niin se sitten menee ja silloin se asia käsitellään niinkuin se tulee silloin vastaa. Parisuhteen a ja o toisen hyväksyminen virheineen päineen ja se, että hän ei ole sinä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vaihtoehtoista tapaa tarjota. Ongelmissa tämä on tullut esille siten, ettei ainakaan silloin jos on ollut kyse minua koskevasta asiasta. Hänellä ei ole kovinkaan paljoa rakentavia keinoja käsitellä vaikeita asioita tai sitten en ole niistä tietoinen. Kommunikoinnin kai kuitenkin pitäisi olla parisuhteessa kaiken a ja o? ap

Onhan hänellä vaihtoehtoinen tapa, se hänen tapansa? Teillä on kummallakin omat tapanne. En ehkä osannut oikein selittää mitä tarkoitan, mutta sinä haluaisit hänen muuttuvan ja oletettavasti siihen suuntaan kuin sinä olet tässä asiassa, eikö niin? Tahtoisit muuttaa häntä. Mutta ikävä kyllä se on yksi niitä vaikeimpia asioita parisuhteessa, se toisen muuttaminen, vaikka se tuntuukin yleensä ihmisistä siltä parhaalta tai ainoalta vaihtoehdolta. "kyllä me olisimme onnellisia, jos sinä vain muuttuisit tässä asiassa". EI se itsenkään muuttaminen ole helppoa, mutta se on mahdollista. Mutta se ei ole välttämättä ollenkaan tarpeen, kun huomaa, että kumpikin on (yleensä, ei nyt puhuta mistään vaikka väkivallasta tai muusta oikeasti pahasta asiasta) sellainen kuin on, kummallakin on oikeus olla sellainen kuin on ja alkaa ottaa sen toisen tavan vain tapana, ei vääränä tapana, ei huonona tapana, vain erilaisena. 

En vain edelleenkään tajunnut, että mikä hänen tapansa kommunikoida sitten oikein on? Kun jos ei kommunikoi, niin ei kai se ole sitten kommunikoimista? Tai ellei ole avoin ja rehellinen ja toinen on, niin mikä on hänen tapansa pitää toinen kartalla? Eikö htoisella osapuolella tarvitse sinusta olla ollenkaan vastuuta suhteesta? ap

Monesti nuo mallit tulee lapsuudesta. Sinä olet oppinut yhdenlaisen parisuhdemallin, siihen kuuluu avoimuus ja keskustelu. Miehesi on ehkä oppinut hyvin toisenlaisen ja toistaa omassa käyttäytymisessään sitä. Kumpikin voi pitää sitä omaa mallia ainoana oikeana tapana olla. Jos miehesi kärsii teidän vuorovaikutuksesta (et sinäkään ihan syytön ole, reagoit kiukulla miehen hiljaisuuteen?) ja jos molemmat ovat valmiitä katsomaan keskinäistä vuorovaikutusta avoimin silmin tapoja voidaan muuttaa. Sinusta sinä olet oikeassa mies väärässä - oletan, että mies ajattelee olevansa oikeassa ja sinä väärässä käyttäytymisessään. Hankalia juttuja joissa ei ole oikeaa ja väärää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No, onhan se toiselle osapuolelle aika pahastikin itsetuntoa syövä tulla "torjutuksi", jos itse on avoin ja toinen ei...

Siitäkin pystyy opettelemaan pois että itsetuntoon vaikuttaisi mitenkää toisen erilainen tapa esim. kommunikoida. Enemmän se vaikuttaa itsetuntoo että toinen ei hyväksy erilaista tapaani vaan yrittää jatkuvasti sitä muuttaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse on vain siitä, että teillä on erilaiset tavat käsitellä asioita. Sinä vaikutat nyt siltä, että haluaisit hänen tapansa muuttuvan samanlaiseksi kuin omasi. Onko se reilu vaatimus? Olisitko sinä halukas muuttamaan omaa tapaasi samanlaiseksi kuin hänen? Ehkä et, kun oletettavasti pidät omaa tapasi hyvänä, jopa parempana.

Hänellä ei ole ollut oikeastaan mitään vaihtoehtoista tapaa tarjota. Ongelmissa tämä on tullut esille siten, ettei ainakaan silloin jos on ollut kyse minua koskevasta asiasta. Hänellä ei ole kovinkaan paljoa rakentavia keinoja käsitellä vaikeita asioita tai sitten en ole niistä tietoinen. Kommunikoinnin kai kuitenkin pitäisi olla parisuhteessa kaiken a ja o? ap

Onhan hänellä vaihtoehtoinen tapa, se hänen tapansa? Teillä on kummallakin omat tapanne. En ehkä osannut oikein selittää mitä tarkoitan, mutta sinä haluaisit hänen muuttuvan ja oletettavasti siihen suuntaan kuin sinä olet tässä asiassa, eikö niin? Tahtoisit muuttaa häntä. Mutta ikävä kyllä se on yksi niitä vaikeimpia asioita parisuhteessa, se toisen muuttaminen, vaikka se tuntuukin yleensä ihmisistä siltä parhaalta tai ainoalta vaihtoehdolta. "kyllä me olisimme onnellisia, jos sinä vain muuttuisit tässä asiassa". EI se itsenkään muuttaminen ole helppoa, mutta se on mahdollista. Mutta se ei ole välttämättä ollenkaan tarpeen, kun huomaa, että kumpikin on (yleensä, ei nyt puhuta mistään vaikka väkivallasta tai muusta oikeasti pahasta asiasta) sellainen kuin on, kummallakin on oikeus olla sellainen kuin on ja alkaa ottaa sen toisen tavan vain tapana, ei vääränä tapana, ei huonona tapana, vain erilaisena. 

En vain edelleenkään tajunnut, että mikä hänen tapansa kommunikoida sitten oikein on? Kun jos ei kommunikoi, niin ei kai se ole sitten kommunikoimista? Tai ellei ole avoin ja rehellinen ja toinen on, niin mikä on hänen tapansa pitää toinen kartalla? Eikö htoisella osapuolella tarvitse sinusta olla ollenkaan vastuuta suhteesta? ap

Olen pahoillani, mutta luulen, että sinun kanssasi saattaa joutua aikalailla puolustusasemiin nopeasti. Minulla ei ole lääkettä tuohon, että haluaa puolison muuttavan tapansa samanlaiseksi kuin itsellä. En ainakaan ole itse siinä onnistunut. Meillä on jonkunverran samanlainen tilanne sen puoleen, että tapamme kommunikoida muistuttavat teidän tapojanne. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Olen aikani lyönyt päätäni seinään ja itkenyt, että mikset sinä puhu. Nyt olen joitakin vuosia miettinyt asiaa toiselta kantilta. Siltä, että miksi minä puhun, miksi minun pitää puhua kaikesta, pitääkö minun puhua kaikesta ja jos pitää, niin pitääkö toisen myös puhua, koska minä haluan puhua. Se oli aika iso ajatusremontti. En oikeastaan enää analysoi niin paljon, en vaadi, että minulle kerrotaan sisimpiä ajatuksia, vaan kuten tuossa aiemmin joku sanoi, että on parempi olla kiinnostunut siitä, mitä toinen kertoo kuin siitä mitä tämä ajattelee tai ei kerro. Keskittyn siihen mitä minulle kerrotaan. Ja kun tulee joku ongelma, se käsitellään silloin. 

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla