Vierailija

Luin tietoa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja jäin miettimään, että onko itsellänikin ko. häiriö. Eli kuvauksessa kerrotaan voimakkaasta reagoinnista tunnepuolen asioihin, jonka laukaisee erityisen tyypillisesti ihmissuhteissa tapahtuvat asiat, jotka yksilö voi mieltää esimerkiksi torjunnaksi, välittämisen puutteeksi, hylkäämiseksi tmv. Itse todellakin reagoin voimakkaasti juuri kyseisenlaisiin asioihin. Mutta eikö niin saisi reagoida tai onko se epänormaalia? Jos tunne on todellinen ja niin tapahtuu?! Vai tulkitaanko tässä niin, että ihminen itse tulkitsee jotenkin väärin ko. tilanteet? Ja kuka sen määrittää, että ihminen tulkitsee tuollaiset tilanteet jotenkin väärin?

Seuraavaa asia mitä jäin miettimään oli tunnepuoli, jota kuvaillaan näin ; "Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieli on äärettömän reaktiivinen. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan".
Tässä mietin sitä, että jos jokin ihmissuhteeseen tai henkilökohtaisella tasolla hankala asia laukaisee "oireilun" niin onko poikkeavaa reagoida sellaiseen jonkinasteisella ahdistuksella, alakulona, ärtymykselläkin?

Asiaa kuvataan lisää näin; "Häiriötä voi luonnehtia myös suhteeton vihaisuus sekä vaikeus säädellä sen ilmaisua. Tätä voi laukaista erityisesti kokemus huolenpidon menettämisestä, toisen välinpitämättömyydestä tai laiminlyönnistä. Viha voi ilmetä sarkasmina, pitkäkestoisena katkeruutena tai sanallisina hyökkäyksinä. Joskus se voi yltyä suoranaiseksi raivoksi ja purkautua toiminnaksi, kuten esineiden heittelemiseksi tai tappelemiseksi."
Voisin itse reagoida tuollaisiin asioihin vihaisuudella, varmasti sanallisestikin. Puuttuisin varmasti tilanteeseen, jos kokisin itseäni kohtaan esim. parisuhteessa hylkäävää/välinpitämätöntä ja jopa laiminlyövää käytöstä. En varmaankaan tavaroita heittelisi tai olisi mitenkään hallitsematon. Että normaali reagointitapa olisi itsekin olla välinpitämätön eikä ko. asiat normaalilla ihmisellä tunnu missään?

"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihmissuhteista voi tulla nopeasti läheisiä, ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi edellyttää toisen viettävän paljon aikaa kanssaan ja itse avautua varhaisessa vaiheessa kertoen esimerkiksi hyvin henkilökohtaisia yksityiskohtia itsestään ja elämästään. Hän voi myös kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä hyväntahtoisena ja tukea tarjoavana ja toisina taas pahantahtoisena ja julmasti rankaisevana. ."
Entä jos tilanne on oikeasti tällainen? Tulkitaanko tässä koko ajan niin, että "epävakaa" ihminen tulkitsee itse tilanteet jotenkn väärin jatkuvasti? Itse ainakin haluan viettää paljon aikaa rakastamani ihmisen kanssa. Toki normaalissa elämässä väistämättä "eletään omaakin elämää" ja on omia juttuja, mutta eikö yhdessä vietettävää aikaa saa toivoa? Ja jos toinen on välillä aivan ihana ja maailman rakastettavin ihminen, mutta välillä taas ilkeä ja välinpitämätön sinua kohtaan niin reagoitko molempiin asioihin samanlaisella käytöksellä? Et siis ole vihainen, kun toinen käyttäytyy sinua kohtaan huonosti tai ole suunnattoman onnellinen silloin, kun yhteiselämä antaa parastaan?

En tiedä, varmaan itse sitten olen jotenkin poikkeava ja reagoin "väärin". Löydän omaa reagoimistapaani kovastikin tuosta epävakaan persoonallisuudesta. Olen herkkä, liikutun herkästi, mutta myös nauran paljon ja helposti. Reagoin tunnepuolen asioihin herkkyydellä.

Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Jaa. Itse olen samanlainen mutta en koe kärsiväni mistään persoonallisuushäiriöstä enkä kaipaavani mihinkään elämässäni apua. Hyväksyn vain itseni sellaisena kuin olen, herkkänä ja tunteikkaana ihmisenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Itsekin mietin tuota. Kommunikointi tässä parisuhteessa, jossa olen, on ollut aina todella iso ongelma ja juuri toisen osapuolen välinpitämättömyys jne. Itse olen kyllä aluksi yrittänyt lähestyä asiallisesti toista osapuolta, mutta pitkään jatkunut välinpitämättömyys on saanut minulle juuri tuonkaltaiset fiilikset pintaan ja loppujen lopuksi asioiden kasaantuessa ne ovat ikään kuin "jääneet päälle". Olen myös oppinut tunnistamaan kaikenlaista mainipulointia ja välinptämättömyttä joihin toleranssini on tullut olemattomaksi. Olenko siis epävakaa persoona vai reagoinko traumaattiseen vuosia jatkuneeseen kohteluuntoisen osapuolen taholta?

Vierailija

Ei epävakaus synny aikuisen parisuhteessa toisen ihmisen tekemisistä, kyllä se on aikaisessa vaiheessa lapsuutta syntynyt oikeasti vakava ja elämää rajoittava psyykkinen häiriö.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko teillä paha olla kuinka usein? Häiriön kriteeri on kai se että se haittaa normaalia elämää.

Näin itsekin ajattelen. Mulla ei ole paha olo oikein koskaan, ellei siihen ole todella voimakasta konkreettista syytä. Siitäkin toivun ihan normaalissa ajassa, esim. isoista menetyksistä, sairaudesta tms.Sitä taas että pinnallisia tunteita tulee ja menee, en pidä pahana olona, enkä muutenkaan merkittävänä. 

Minustakin juuri tuo on kriteeri onko häiriö vai ei, että kokeeko että tarvitsee apua. JOs ei koe, niin miksi alkaa itseään diagnosoimaan ja miettimään onko jotain vai eikö ole? 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itsekin mietin tuota. Kommunikointi tässä parisuhteessa, jossa olen, on ollut aina todella iso ongelma ja juuri toisen osapuolen välinpitämättömyys jne. Itse olen kyllä aluksi yrittänyt lähestyä asiallisesti toista osapuolta, mutta pitkään jatkunut välinpitämättömyys on saanut minulle juuri tuonkaltaiset fiilikset pintaan ja loppujen lopuksi asioiden kasaantuessa ne ovat ikään kuin "jääneet päälle". Olen myös oppinut tunnistamaan kaikenlaista mainipulointia ja välinptämättömyttä joihin toleranssini on tullut olemattomaksi. Olenko siis epävakaa persoona vai reagoinko traumaattiseen vuosia jatkuneeseen kohteluuntoisen osapuolen taholta?

Jos olisit epävakaa persoona, niin tunne-elämän ongelmia esiintyisi sinkkunakin tai millaisessa tahansa parisuhteessa. Tuo kuvaamasi ei vaikuta aidolta epävakaalta persoonallisuushäiriöltä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itsekin mietin tuota. Kommunikointi tässä parisuhteessa, jossa olen, on ollut aina todella iso ongelma ja juuri toisen osapuolen välinpitämättömyys jne. Itse olen kyllä aluksi yrittänyt lähestyä asiallisesti toista osapuolta, mutta pitkään jatkunut välinpitämättömyys on saanut minulle juuri tuonkaltaiset fiilikset pintaan ja loppujen lopuksi asioiden kasaantuessa ne ovat ikään kuin "jääneet päälle". Olen myös oppinut tunnistamaan kaikenlaista mainipulointia ja välinptämättömyttä joihin toleranssini on tullut olemattomaksi. Olenko siis epävakaa persoona vai reagoinko traumaattiseen vuosia jatkuneeseen kohteluuntoisen osapuolen taholta?

Itselläni sama nykyisessä parisuhteessa. Minunkin toleranssini on nykyään enää vähäinen jatkuvalle välinpitämömyydelle, arvostamattomuudelle ja ylenkatseelle. Reagoin usein vihaisuudella ja ärtymyksellä, ahdistunkin ajoittain tilanteen jatkuessa aina vain samanlaisena. Itse koen myös, että aikojen varrella asiat on alkaneet kertymään ja ollaan helposti tulilinjalla, koska tilanne on muuttumaton. En sitten tiedä kummanko käytös on normaalia vai olemmeko molemmat puolisot "poikkeavia"?

Tutulta kuulostaa

^ musta tuntuu... Että reagoit vain huonoin kohteluun. Herkkänä ihmisenä monesti miettii onko itse "syyllinen" milloin mihinkin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin mietin tuota. Kommunikointi tässä parisuhteessa, jossa olen, on ollut aina todella iso ongelma ja juuri toisen osapuolen välinpitämättömyys jne. Itse olen kyllä aluksi yrittänyt lähestyä asiallisesti toista osapuolta, mutta pitkään jatkunut välinpitämättömyys on saanut minulle juuri tuonkaltaiset fiilikset pintaan ja loppujen lopuksi asioiden kasaantuessa ne ovat ikään kuin "jääneet päälle". Olen myös oppinut tunnistamaan kaikenlaista mainipulointia ja välinptämättömyttä joihin toleranssini on tullut olemattomaksi. Olenko siis epävakaa persoona vai reagoinko traumaattiseen vuosia jatkuneeseen kohteluuntoisen osapuolen taholta?

Itselläni sama nykyisessä parisuhteessa. Minunkin toleranssini on nykyään enää vähäinen jatkuvalle välinpitämömyydelle, arvostamattomuudelle ja ylenkatseelle. Reagoin usein vihaisuudella ja ärtymyksellä, ahdistunkin ajoittain tilanteen jatkuessa aina vain samanlaisena. Itse koen myös, että aikojen varrella asiat on alkaneet kertymään ja ollaan helposti tulilinjalla, koska tilanne on muuttumaton. En sitten tiedä kummanko käytös on normaalia vai olemmeko molemmat puolisot "poikkeavia"?

Olisko kuitenkin vain molemmilla vuorovaikutuksessa omaksuttulinjat, jotka pahentaa toisen negatiivista käyttäytymistä. Todennäköisesti molemmilla on paha olo suhteessa. Keskustelun paikka, ilman syyttelyä. Molempien pitäisi muuttaa käyttäytymistään toistaan kohtaan. Pariterapiaa jos keskustelemaan ei enää ilman syyttelyä kykene? Been there, nyt parempi olo kun muutti omankin käyttäytymismallinsa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei epävakaus synny aikuisen parisuhteessa toisen ihmisen tekemisistä, kyllä se on aikaisessa vaiheessa lapsuutta syntynyt oikeasti vakava ja elämää rajoittava psyykkinen häiriö.

Olen ollut tässä suhteessa oikeastaan koko aikuisikäni, joten en oikeastaan osaa arvioida... -se ensimmäinen parisuhteen kommunikointia valittava ja omaa epävakautta pohtiva kommentoija

Vierailija

Tutulta kuulostaa kirjoitti:
^ musta tuntuu... Että reagoit vain huonoin kohteluun. Herkkänä ihmisenä monesti miettii onko itse "syyllinen" milloin mihinkin.

Toisaalta epävakauteen liittyy juuri tuota reagointia, mutta missä vaiheessa se on ylireagoimista?

Vierailija

Voin kertoa, että epävakaan kanssa parisuhde on sen asteista helvettiä, ettei sitä kukaan kestä. Eli et ole epävakaa siinä määrin kuin diagnoosi edellyttäisi.

Vierailija

En usko että sinulla on kyseistä häiriötä. Se todellakin haittaa elämää ja tulee ilmi jatkuvasti melkeinpä joka tilanteessa. Että ole nyt vain tyytyväinen että sinulla tuskin on sitä, äläkä yritä keksiä käytöksestäsi mitään siihen viittaavaa. Tämän kanssa eläminen ei nimittäin ole helppoa itselle, saati läheisille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että epävakaan kanssa parisuhde on sen asteista helvettiä, ettei sitä kukaan kestä. Eli et ole epävakaa siinä määrin kuin diagnoosi edellyttäisi.

Esimerkkejä "helvetistä"? Kun se on toisinaan aika suhteellinen käsite noin vertauskuvana.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En usko että sinulla on kyseistä häiriötä. Se todellakin haittaa elämää ja tulee ilmi jatkuvasti melkeinpä joka tilanteessa. Että ole nyt vain tyytyväinen että sinulla tuskin on sitä, äläkä yritä keksiä käytöksestäsi mitään siihen viittaavaa. Tämän kanssa eläminen ei nimittäin ole helppoa itselle, saati läheisille.

Olen yksi tähän kommentoineista. Mietin onko minulla mahdollisesti epävakautta, vaikka ulkoiset tekijät ovatkin aiheuttaneet paljon elämäntilanteeseeni. Olen tehnyt netissä testin kyseisestä persoonallisuushäiriöstä ja pisterajat paukkuivat reilusti. En todellakaan tiedä silti, miten oikein on.

Kuinka voisin erottaa normaalin ja epävakauden piikkiin menevän käytöksen? Miten epävakaus ilmenee parisuhteessa ja muussa elämässä?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En usko että sinulla on kyseistä häiriötä. Se todellakin haittaa elämää ja tulee ilmi jatkuvasti melkeinpä joka tilanteessa. Että ole nyt vain tyytyväinen että sinulla tuskin on sitä, äläkä yritä keksiä käytöksestäsi mitään siihen viittaavaa. Tämän kanssa eläminen ei nimittäin ole helppoa itselle, saati läheisille.

En toki missään nimessä etsi itselleni mitään diagnoosia? Mutta luettuani aiheesta jäin miettimään asiaa. Tunnepuolen asioihin kun reagoin voimakkaasti, niin hyviin kuin huonoihinkin. Parisuhteessa olen "herkkä" arvostamattomuudelle, välinpitämättömyydelle, hylkäämisen tunteelle jne. Ja tuntiessani itseäni kohdeltavan parisuhteessa huonosti reagoin siihen kyllä, riippuen asiasta-välillä voimakkaastikin. Itselleni on tärkeää tasapuolinen kohtelu ja toisen huomioonottaminen ja jos koen itseäni kohdeltavan huonosti vaikka itse annan toiselle paljon niin se saa minut vihaiseksi. Olen ajatellut, että suhteessa huonoon kohteluun on "oikeus" puuttuakin huonoon kohteluunsa, mutta luettuani ko. persoonallisuushäiriöstä tuli tunne, että mistä tietää milloin reagoi liian voimakkaasti?

Kaverisuhteissa ei tietenkään samanlaisia reagointeja tule niinkään, koska ne ovat erilaisia tunnesuhteita. Eli ystäviä ja kavereita minulla on paljon, tutustun helposti enkä kyllä yleensä "tappele" tai muuten väännä heidän kanssaan mistään oikeastaan kohtaan. Parisuhteessa kyllä reagoin välillä voimakkaastikin ja tunteet vaihtelee tietysti sen mukaan millaisia asioita parisuhteessa on; rakkautta/epäoikeudenmukaisuutta tms.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että sinulla on kyseistä häiriötä. Se todellakin haittaa elämää ja tulee ilmi jatkuvasti melkeinpä joka tilanteessa. Että ole nyt vain tyytyväinen että sinulla tuskin on sitä, äläkä yritä keksiä käytöksestäsi mitään siihen viittaavaa. Tämän kanssa eläminen ei nimittäin ole helppoa itselle, saati läheisille.

En toki missään nimessä etsi itselleni mitään diagnoosia? Mutta luettuani aiheesta jäin miettimään asiaa. Tunnepuolen asioihin kun reagoin voimakkaasti, niin hyviin kuin huonoihinkin. Parisuhteessa olen "herkkä" arvostamattomuudelle, välinpitämättömyydelle, hylkäämisen tunteelle jne. Ja tuntiessani itseäni kohdeltavan parisuhteessa huonosti reagoin siihen kyllä, riippuen asiasta-välillä voimakkaastikin. Itselleni on tärkeää tasapuolinen kohtelu ja toisen huomioonottaminen ja jos koen itseäni kohdeltavan huonosti vaikka itse annan toiselle paljon niin se saa minut vihaiseksi. Olen ajatellut, että suhteessa huonoon kohteluun on "oikeus" puuttuakin huonoon kohteluunsa, mutta luettuani ko. persoonallisuushäiriöstä tuli tunne, että mistä tietää milloin reagoi liian voimakkaasti?

Kaverisuhteissa ei tietenkään samanlaisia reagointeja tule niinkään, koska ne ovat erilaisia tunnesuhteita. Eli ystäviä ja kavereita minulla on paljon, tutustun helposti enkä kyllä yleensä "tappele" tai muuten väännä heidän kanssaan mistään oikeastaan kohtaan. Parisuhteessa kyllä reagoin välillä voimakkaastikin ja tunteet vaihtelee tietysti sen mukaan millaisia asioita parisuhteessa on; rakkautta/epäoikeudenmukaisuutta tms.

Koko tekstisi on kuin minun ajatuksiani. Ainoana erona vain se, että olen itse mies, mitä et varmaankaan ole. Luulen itse, että luonnetyyppi vaikuttaa paljon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että sinulla on kyseistä häiriötä. Se todellakin haittaa elämää ja tulee ilmi jatkuvasti melkeinpä joka tilanteessa. Että ole nyt vain tyytyväinen että sinulla tuskin on sitä, äläkä yritä keksiä käytöksestäsi mitään siihen viittaavaa. Tämän kanssa eläminen ei nimittäin ole helppoa itselle, saati läheisille.

En toki missään nimessä etsi itselleni mitään diagnoosia? Mutta luettuani aiheesta jäin miettimään asiaa. Tunnepuolen asioihin kun reagoin voimakkaasti, niin hyviin kuin huonoihinkin. Parisuhteessa olen "herkkä" arvostamattomuudelle, välinpitämättömyydelle, hylkäämisen tunteelle jne. Ja tuntiessani itseäni kohdeltavan parisuhteessa huonosti reagoin siihen kyllä, riippuen asiasta-välillä voimakkaastikin. Itselleni on tärkeää tasapuolinen kohtelu ja toisen huomioonottaminen ja jos koen itseäni kohdeltavan huonosti vaikka itse annan toiselle paljon niin se saa minut vihaiseksi. Olen ajatellut, että suhteessa huonoon kohteluun on "oikeus" puuttuakin huonoon kohteluunsa, mutta luettuani ko. persoonallisuushäiriöstä tuli tunne, että mistä tietää milloin reagoi liian voimakkaasti?

Kaverisuhteissa ei tietenkään samanlaisia reagointeja tule niinkään, koska ne ovat erilaisia tunnesuhteita. Eli ystäviä ja kavereita minulla on paljon, tutustun helposti enkä kyllä yleensä "tappele" tai muuten väännä heidän kanssaan mistään oikeastaan kohtaan. Parisuhteessa kyllä reagoin välillä voimakkaastikin ja tunteet vaihtelee tietysti sen mukaan millaisia asioita parisuhteessa on; rakkautta/epäoikeudenmukaisuutta tms.

Koko tekstisi on kuin minun ajatuksiani. Ainoana erona vain se, että olen itse mies, mitä et varmaankaan ole. Luulen itse, että luonnetyyppi vaikuttaa paljon.

Kiva, kun tulit miehenä kommentoimaan asiaa :) Koetko itse ajattellevasi/toimivasi jotenkin poikkeuksellisesti ? Vai reagoivasi vain normaalisti?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla